Discovering Chemistry With Natural

Bond Orbitals 1st Edition Frank

Weinhold
Visit to download the full and correct content document:
https://textbookfull.com/product/discovering-chemistry-with-natural-bond-orbitals-1st-e
dition-frank-weinhold/
More products digital (pdf, epub, mobi) instant
download maybe you interests ...

Discovering Architecture 1st Edition Frank Jacobus

https://textbookfull.com/product/discovering-architecture-1st-
edition-frank-jacobus/

Bond Markets Analysis and Strategies Frank Fabozzi

https://textbookfull.com/product/bond-markets-analysis-and-
strategies-frank-fabozzi/

Solid State Chemistry 1st Edition Frank Hoffmann

https://textbookfull.com/product/solid-state-chemistry-1st-
edition-frank-hoffmann/

Testing with JUnit 1st Edition Appel Frank

https://textbookfull.com/product/testing-with-junit-1st-edition-
appel-frank/
Natural Products in Medicinal Chemistry 1st Edition
Stephen Hanessian

https://textbookfull.com/product/natural-products-in-medicinal-
chemistry-1st-edition-stephen-hanessian/

Studies in Natural Products Chemistry Volume 46 1st

Edition Rahman

https://textbookfull.com/product/studies-in-natural-products-
chemistry-volume-46-1st-edition-rahman/

Studies in Natural Products Chemistry Volume 47 1st

Edition Rahman

https://textbookfull.com/product/studies-in-natural-products-
chemistry-volume-47-1st-edition-rahman/

Wicked Blood 1st Edition Margo Bond Collins Rebecca

Hamilton Collins Margo Bond Hamilton Rebecca

https://textbookfull.com/product/wicked-blood-1st-edition-margo-
bond-collins-rebecca-hamilton-collins-margo-bond-hamilton-
rebecca/

Chemistry for Pharmacy Students: General, Organic and

Natural Product Chemistry Second Edition Lutfun Nahar

https://textbookfull.com/product/chemistry-for-pharmacy-students-
general-organic-and-natural-product-chemistry-second-edition-
lutfun-nahar/
Discovering Chemistry
With Natural Bond
Orbitals
Discovering Chemistry
With Natural Bond
Orbitals
Frank Weinhold
Clark R. Landis
Theoretical Chemistry Institute
and Department of Chemistry
University of Wisconsin Madison
Wisconsin
Copyright Ó 2012 by John Wiley & Sons, Inc. All rights reserved
Published by John Wiley & Sons, Inc., Hoboken, New Jersey
Published simultaneously in Canada
No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted in any form or
by any means, electronic, mechanical, photocopying, recording, scanning, or otherwise, except as
permitted under Section 107 or 108 of the 1976 United States Copyright Act, without either the prior
written permission of the Publisher, or authorization through payment of the appropriate per-copy fee to
the Copyright Clearance Center, Inc., 222 Rosewood Drive, Danvers, MA 01923, (978) 750-8400,
fax (978) 750-4470, or on the web at www.copyright.com. Requests to the Publisher for permission
should be addressed to the Permissions Department, John Wiley & Sons, Inc., 111 River Street, Hoboken,
NJ 07030, (201) 748-6011, fax (201) 748-6008, or online at http://www.wiley.com/go/permission.

Limit of Liability/Disclaimer of Warranty: While the publisher and author have used their best efforts in
preparing this book, they make no representations or warranties with respect to the accuracy or
completeness of the contents of this book and specifically disclaim any implied warranties of
merchantability or fitness for a particular purpose. No warranty may be created or extended by sales
representatives or written sales materials. The advice and strategies contained herein may not be suitable
for your situation. You should consult with a professional where appropriate. Neither the publisher nor
author shall be liable for any loss of profit or any other commercial damages, including but not limited to
special, incidental, consequential, or other damages.
For general information on our other products and services or for technical support, please contact our
Customer Care Department within the United States at (800) 762-2974, outside the United States at
(317) 572-3993 or fax (317) 572-4002.

Wiley also publishes its books in a variety of electronic formats. Some content that appears in print
may not be available in electronic formats. For more information about Wiley products, visit our web
site at www.wiley.com.

Library of Congress Cataloging-in-Publication Data:

Weinhold, Frank, 1941–

Discovering chemistry with natural bond orbitals / by Frank Weinhold, Clark R. Landis.
p. cm.
Includes index.
ISBN 978-1-118-11996-9 (pbk.)
1. Chemical bonds. 2. Molecular orbitals. I. Landis, Clark R., 1956– II. Title.
QD461.W45 2012
541’.28–dc23
2011047575
Paper ISBN: 9781118119969

Printed in the United States of America

10 9 8 7 6 5 4 3 2 1
The nature of the chemical bond is the problem at the heart
of all chemistry.
Bryce Crawford

If anybody says he can think about quantum problems

without getting giddy, that only shows he has not understood
the first thing about them.
Neils Bohr

It is nice to know that the computer understands the problem,

but I would like to understand it too.
Eugene Wigner
Contents

Preface xi

1 Getting Started 1
1.1 Talking to your electronic structure system 1
1.2 Helpful tools 3
1.3 General $NBO keylist usage 4
1.4 Producing orbital imagery 6
Problems and exercises 8

2 Electrons in Atoms 10

2.1 Finding the electrons in atomic wavefunctions 10

2.2 Atomic orbitals and their graphical representation 13
2.3 Atomic electron configurations 18
2.4 How to find electronic orbitals and configurations
in NBO output 23
2.5 Natural atomic orbitals and the natural minimal basis 29
Problems and exercises 31

3 Atoms in Molecules 34
3.1 Atomic orbitals in molecules 35
3.2 Atomic configurations and atomic charges in molecules 39
3.3 Atoms in open-shell molecules 44
Problems and exercises 49

4 Hybrids and Bonds in Molecules 51

4.1 Bonds and lone pairs in molecules 52

4.2 Atomic hybrids and bonding geometry 60
4.3 Bond polarity, electronegativity, and Bent’s rule 71
4.4 Hypovalent three-center bonds 78
4.5 Open-shell Lewis structures and spin hybrids 82
4.6 Lewis-like structures in transition metal bonding 86
Problems and exercises 89

vii
viii Contents

5 Resonance Delocalization Corrections 92

5.1 The natural Lewis structure perturbative model 93

5.2 Second-order perturbative analysis of donor–acceptor
interactions 96
5.3 $Del energetic analysis [integrated ESS/NBO only] 105
5.4 Delocalization tails of natural localized molecular orbitals 113
5.5 How to $CHOOSE alternative Lewis structures 117
5.6 Natural resonance theory 123
Problems and exercises 133

6 Steric and Electrostatic Effects 135

6.1 Nature and evaluation of steric interactions 136
6.2 Electrostatic and dipolar analysis 145
Problems and exercises 153

7 Nuclear and Electronic Spin Effects 155

7.1 NMR chemical shielding analysis 156

7.2 NMR J-coupling analysis 162
7.3 ESR spin density distribution 168
Problems and exercises 173

8 Coordination and Hyperbonding 176

8.1 Lewis acid–base complexes 178
8.2 Transition metal coordinate bonding 193
8.3 Three-center, four-electron hyperbonding 204
Problems and exercises 206

9 Intermolecular Interactions 209

9.1 Hydrogen-bonded complexes 210
9.2 Other donor–acceptor complexes 217
9.3 Natural energy decomposition analysis 223
Problems and exercises 227

10 Transition State Species and Chemical Reactions 231

10.1 Ambivalent Lewis structures: the transition-state limit 232
10.2 Example: bimolecular formation of formaldehyde 236
10.3 Example: unimolecular isomerization of formaldehyde 243
10.4 Example: SN2 halide exchange reaction 246
Problems and exercises 249
 Contents ix

11 Excited State Chemistry 252

11.1 Getting to the “root” of the problem 252

11.2 Illustrative applications to NO excitations 256
11.3 Finding common ground: NBO versus MO
state-to-state transferability 269
11.4 NBO/NRT description of excited-state structure
and reactivity 277
11.5 Conical intersections and intersystem crossings 282
Problems and exercises 289

Appendix A: What’s Under the Hood? 297

Appendix B: Orbital Graphics: The NBOView Orbital Plotter 300
Appendix C: Digging at the Details 302
Appendix D: What If Something Goes Wrong? 304
Appendix E: Atomic Units (a.u.) and Conversion Factors 307

Index 309
Preface

Recent advances in computers, networking, and electronic structure software now

make it feasible for practically every student of chemistry to gain access to powerful
computational tools for solving Schr€ odinger’s equation, the ultimate oracle of
chemical knowledge. With proper guidance, students having but little quantum
mechanical background can undertake creative explorations of modern bonding and
valency concepts that often surpass common textbook expositions in accuracy and
sophistication. The goal of this book is to provide a practical “how to” guide for such
chemical explorers, giving nuts and bolts examples of how chemical questions can be
addressed with the help of modern wavefunction or density functional technology, as
translated into familiar chemical language through the “Rosetta stone” of Natural
Bond Orbital analysis.
The “natural” orbital concept, as originally formulated by Per-Olov L€owdin,
refers to a mathematical algorithm by which best possible orbitals (optimal in a certain
maximum-density sense) are determined from the system wavefunction itself, with no
auxiliary assumptions or input. Such orbitals inherently provide the most compact and
efficient numerical description of the many-electron molecular wavefunction, but
they harbor a type of residual multicenter indeterminacy (akin to that of Hartree–Fock
molecular orbitals) that somewhat detracts from their chemical usefulness.
However, a localized adaptation of the natural orbital algorithm allows one to
similarly describe few-center molecular subregions in optimal fashion, corresponding
to the localized lone pairs (one-center) and bonds (two-center) of the chemist’s Lewis
structure picture. The “Natural Bond Orbitals” (NBOs) that emerge from this
algorithm are intrinsic to, uniquely determined by, and optimally adapted to localized
description of, the system wavefunction. The compositional descriptors of NBOs map
directly onto bond hybridization, polarization, and other freshman-level bonding
concepts that underlie the modern electronic theory of valency and bonding.
The NBO mathematical algorithms are embedded in a well-tested and widely
used computer program (currently, NBO 5.9) that yields these descriptors conve-
niently, and is attached (or attachable) to many leading electronic structure packages
in current usage. Although the student is encouraged to “look under the hood”
(Appendix A), the primary goal of this book is to enable students to gain proficiency in
using the NBO program to re-express complex many-electron wavefunctions in terms
of intuitive chemical concepts and orbital imagery, with minimal distractions from
underlying mathematical or programming details. “NBO analysis” should be con-
sidered a strategy as well as a collection of keyword tools. Successful usage of the
NBO toolkit involves intelligent visualization of the blueprint as well as mastery of
individual tools to construct a sound explanatory framework.

xi
xii Preface

This book owes an obvious debt to Foresman and Frisch’s useful supplementary
manual, Exploring Chemistry with Electronic Structure Methods (2nd ed., Gaussian
Inc., Pittsburgh, PA, 1996), which provides an analogous how to guide for the popular
GaussianÔ electronic structure program. Combined with popular utilities such as
those made available on the WebMO website, the Gaussian program often makes
calculating a wavefunction as simple as a few mouse-clicks, and many such choices of
electronic structure system (ESS) are now widely available. The current Gaussian
version, Gaussian 09 (G09), is still the most widely used ESS in the chemical
literature, and it includes an elementary NBO module (the older “NBO 3.1” version)
that lets the student immediately perform many of the exercises described in this book.
However, the NBO program is indifferent to which ESS provided the wavefunction, or
even what type of wavefunction or density was provided, and the current book is
largely independent of such choices. For options that involve intricate interactions
with the host ESS and are implemented in only a select set of ESS packages, the
Gaussian/NBO form of input file will be used for illustrative purposes. However,
the present book has no specific association with the Gaussian program or the
Foresman–Frisch guidebook, and the only requirement is that the chosen host ESS
can pass wavefunction information to an NBO program (linked or stand-alone) that
allows the ESS wavefunction to be analyzed in chemically meaningful terms with the
help of the procedures and keywords described herein.
This book also serves as a complementary companion volume to the authors’
research monograph, Valency and Bonding: A Natural Bond Orbital Donor–
Acceptor Perspective (Cambridge University Press, 2005). The latter is theory- and
applications-dominated, offering little or no practical know-how for coaxing the NBO
program to yield the displayed numerical tables or graphical images. However, the
instructions and examples given in this book should allow the student to easily
reproduce any of the results given in Valency and Bonding, or to extend such treatment
to other chemical systems or higher levels of approximation. For complete consis-
tency with the numerical values and graphical orbital displays of Valency and
Bonding, we employ the same B3LYP/6-311 þþ G density functional theoretic
(DFT) methodology in this work. However, the student is encouraged to pursue
independent explorations of other computational methodologies (correlated or
uncorrelated, perturbative or variational, DFT or wavefunction-based, etc.) and other
chemical systems after mastering the illustrative examples of this book.
We thank Franklin Chen, Ken Fountain, John Harriman, J. R. Schmidt, Peter
Tentscher, and Mark Wendt for comments and suggestions on earlier drafts, with
special thanks to Mohamed Ayoub for reviewing Problems and Exercises throughout
the book.
We wish all readers of this book success on the path to discovery of enriched
chemical understanding from modern electronic structure calculations.

FRANK WEINHOLD AND CLARK R. LANDIS

Madison, May, 2011
 Figure 2.1 Hydrogen atom 1s orbital in (a) 1D profile, (b) 2D contour, and (c) 3D surface plot.

Figure 2.2 Fluorine atom (a) 2s, (b) 2p, and (c) 3d orbitals in 1D profile (left), 2D contour (middle), and
3D surface plot (right). The depicted orbitals have respective occupancies of 2, 1, and 0 in the F atom
ground state. (Note that the four outermost contour lines of default NBOView contour output do not include
the negative 2s “inner spike” near the nucleus, which is better seen in the 1D profile plot.)
Figure 4.1 Distinct valence (P)NBOs of HF of bonding (BD:sHF) and nonbonding type (LP: on-axis
F and off-axis nF ), shown in profile, contour, and surface plots. The profile of the py-type LP (NBO 4) is
n(s) (p)

along a vertical line through the F nucleus, perpendicular to the equivalent px-type LP (NBO 5, not shown)
that points out of the page.

Figure 4.2 Lewis-type valence NBOs of CH3OH (cf. I/O-4.3).

 Figure 4.3 Leading Lewis-type valence NBOs of formamide (cf. I/O-4.6).

Figure 4.5 sFH bond of hydrogen fluoride, shown as overlapping NHOs (upper) or as final NBO
(lower); (cf. I/O-4.7).
Figure 4.7 Lewis-type three-center tBHB bond of B2H6, showing contour plots for overlapping NHOs
(left) and final NBO (center), and corresponding surface plot (right).

Figure 4.8 (p)

Non-Lewis-type three-center antibonds tBHB (D)
(upper) and tBHB (lower) of B2H6, shown
in contour and surface plots.
 Figure 4.9 “Open” sWH NBO (4.51) of WH6, shown in contour and surface plots.

Figure 5.2 Formamide nN and p*CO NBOs, shown individually (upper panels) and in interaction
(lower panels) as contour and surface plots. (The contour plot is a top–down view of the p system, with
chosen contour plane slicing through the p orbitals 1 Å above the molecular plane.)
Figure 5.4  Principal in-plane lone-pair
! antibond delocalizations of formamide, showing individual
ðyÞ
donor nO and acceptor s* CN ; s* CH NBOs (upper panels), and overlapping donor–acceptor pairs
(lower panels) in contour and surface plots.
Figure 5.5 Comparison contour and surface plots of vicinal sCH s* NH interactions in anti (upper)
versus syn (lower) orientations, showing the far more favorable NBO overlap in antiperiplanar
arrangement [consistent with the stronger hyperconjugative stabilization evaluated in the E(2) table].
Figure 5.9 Contour and surface plots comparing NBO (upper panels) and NLMO (lower panels) for
conjugatively delocalized amine lone pair nN [Eq. (5.42)] of formamide.
4 Chapter 1 Getting Started

research literature. Together with the documentation within the NBO source
code itself, the NBO Manual should be relied upon as the ultimate authority
on many points of details beyond the scope of the present book.
(2) The NBO website [www.chem.wisc.edu/nbo5] contains a variety of
important resources for both novice and accomplished NBO users,
including tutorials, interactive “self-explaining” output samples for all
major program options, FAQ (frequently asked questions), comprehensive
literature references to recent NBO applications, and much else. The NBO
website also contains program documentation for the NBOView orbital
viewer program that is used extensively throughout this book (see
Appendix B).
(3) The authors’ companion research monograph Valency and Bonding: A
Natural Bond Orbital Donor–Acceptor Perspective (Cambridge University
Press, Cambridge, 2005) describes applications of NBO analysis to a broad
variety of chemical problems spanning the periodic table. This monograph
also provides extensive theoretical background (V&B, Chapter 1) on the
physical and mathematical concepts that underlie NBO program options,
allowing the interested student to trace calculated NBO descriptors back to
fundamental quantum mechanical principles.
While the goal of this book is to facilitate the student’s entry into the ranks of
accomplished NBO users with minimal prerequisites or assumed background, we
shall freely include cross-references to NBO Manual pages, NBO website URLs, or
V&B content where appropriate.

1.3 GENERAL $NBO KEYLIST USAGE

The entryway to communication with your NBO program is the $NBO keylist, which
allows you to include desired keywords between initial $NBO and final $END
delimiters, namely,

$NBO (chosen keywords) $END

Other NBO keylists to be described below (such as the $GENNBO . . . $END and
$COORD . . . $END keylists shown in I/O-1.1) are similarly opened by an identifying
$KEY identifier and closed by a matching $END delimiter, so it is important that these
delimiters be correctly located and spelled. A given keylist may extend over multiple
lines, for example,

$NBO
(chosen keywords)
$END

but no two keylists (or portions thereof) may occur on the same line. (In some non-
U.S. installations, the “$” identifier of keylist delimiters may be replaced by a more
convenient keyboard character.)
Another random document with
no related content on Scribd:
 — Millainen hän sitten on? — kysyi Aljoša. — Onko hän kantelija?

Pojat katsahtivat toisiinsa ja olivat nauravan näköisiä.

— Tehän olette menossa samaan suuntaan, Mikaelinkadulle? —

jatkoi sama poika. — Ottakaapa hänet kiinni… Kas, tuolla, näettekö,
hän pysähtyi taas, hän odottaa ja katselee teitä.

— Teitä katselee, teitä katselee! — yhtyivät pojat.

— Kysykääpä häneltä, pitääkö hän pesurievusta, hajalleen

revitystä niinihoskasta. Kuulkaa, kysykää juuri noin.

Kaikki alkoivat nauraa hohottaa. Aljoša katseli heitä ja he häntä.

— Älkää menkö, hän paukauttaa teitä, — huudahti Smurov

varoittaen.

— Pojat, minä en kysy häneltä mitään pesurievusta, sillä

luultavasti te jollakin tavoin ärsyttelette häntä sillä sanalla, mutta
minä saan häneltä tietää, miksi te häntä niin vihaatte…

— Koettakaa vain, koettakaa vain saada tietää, — nauroivat pojat.

Aljoša meni sillan yli ja lähti kulkemaan aidan vierustaa mäkeä

ylös suoraan poikaa kohti, joka oli toisten epäsuosiossa.

— Katsokaa, huudettiin hänen jälkeensä varoittavasti, — hän ei

pelkää teitä, hän saattaa äkkiä pistää, aivan kavalasti… niinkuin
Krasotkinia…

Poika odotti häntä liikahtamatta paikaltaan. Kun Aljoša oli tullut

aivan hänen luokseen, niin hän näki edessään lapsen, joka ei ollut
yhdeksää vuotta vanhempi, oli heikko ja pienikokoinen, kasvot laihat
ja pitkulaiset, silmät suuret ja tummat, ja ne katselivat Aljošaa
häijysti. Hänen yllään oli jokseenkin vanha ja huono päällystakki,
joka oli jäänyt hänelle naurettavan pieneksi. Paljaat kädet pistivät
ulos hihoista. Housujen oikeassa lahkeessa oli polven kohdalla iso
paikka ja oikean jalan saappaan kärjessä isonvarpaan kohdalla iso
reikä, jota oli kovasti voideltu musteella. Hänen päällystakkinsa
molemmissa pullottavissa taskuissa oli kiviä. Aljoša pysähtyi hänen
eteensä parin askelen päähän katsoen häneen kysyvästi. Poika,
joka heti arvasi Aljošan silmistä, että tämä ei aio lyödä häntä, tuli
myös rohkeaksi ja alkoi itse puhua:

— Minä olen yksin ja heitä on kuusi… Minä yksin annan selkään

heille kaikille, — sanoi hän äkkiä, ja hänen silmänsä salamoivat.

— Yksi kivi taisi sattua teihin hyvin kipeästi, — huomautti Aljoša.

— Mutta minäpä osasin Smurovia päähän! — huudahti poika.

— Ne sanoivat minulle siellä, että te tunnette minut ja jostakin

syystä heititte minua kivellä? — kysyi Aljoša.

Poika katsoi häneen synkästi.

— Minä en tunne teitä. Tunnetteko te sitten minut? — jatkoi Aljoša

kyselyään.

— Antakaa minun olla rauhassa? — huudahti äkkiä poika äreästi,

mutta ei liikahtanut paikaltaan, vaan näytti yhä odottavan jotakin, ja
hänen silmänsä kiiluivat taas häijysti.

— Hyvä on, minä menen, — sanoi Aljoša, — mutta minä en tunne

teitä enkä ärsytä teitä. He sanoivat minulle, kuinka teitä ärsytetään,
mutta minä en tahdo teitä ärsyttää. Hyvästi.
 — Munkki silkkihousuissa! — huudahti poika katsoen edelleen
yhtä häijyn ja uhmailevan näköisenä Aljošaa ja asettuen
puolustusasentoon, koska hän näytti luulevan, että Aljoša nyt aivan
varmasti hyökkää hänen kimppuunsa, mutta Aljoša kääntyi, katsoi
häneen ja meni pois. Hän ei ollut ennättänyt astua kolmea
askeltakaan, kun hänen selkäänsä kipeästi sattui pojan heittämä
kaikkein suurin mukulakivi, mikä tällä oli ollut taskussa.

— Te siis heitätte takaapäin? Ehkäpä he ovatkin oikeassa, kun

sanovat teidän käyvän kimppuun salakavalasti? — sanoi Aljoša
kääntyen taas päin, mutta nyt poika raivostuneena taas heitti Aljošaa
kivellä suoraan kohti kasvoja. Aljoša ennätti kuitenkin ajoissa nostaa
kätensä suojakseen, ja kivi sattui hänen kyynärpäähänsä.

— Ettekö häpeä! Mitä minä olen teille tehnyt? — huudahti hän.

Poika odotti ääneti ja uhmailevana vain sitä, että Aljoša nyt toki
välttämättömästi hyökkäisi hänen kimppuunsa. Kun hän näki että
tämä nytkään ei aio sitä tehdä, niin hän vimmastui kuin peto: hän
syöksyi paikaltaan ja hyökkäsi Aljošan kimppuun, eikä tämä
ennättänyt liikahtaakaan, kun ilkeä poika taivuttaen päänsä alas ja
tarttuen molemmin käsin hänen vasempaan käteensä puraisi
kipeästi hänen keskisormeaan. Poika pureutui siihen hampaineen
eikä noin kymmeneen sekuntiin päästänyt sitä irti. Aljoša huudahti
kivusta ja nyki kaikin voimin sormeaan. Poika päästi sen viimein irti
ja juoksi pois entisen välimatkan päähän. Sormea hän oli purrut
kipeästi aivan kynnen kohdalta syvälle luuhun asti, ja siitä virtasi
verta. Aljoša otti taskustaan liinan ja kääri sen tiukasti haavoitetun
käden ympäri. Käärimiseen meni melkein kokonainen minuutti. Poika
seisoi kaiken aikaa ja odotti. Viimein Aljoša kohotti häneen
rauhallisen katseensa.
 — No, hyvä, — sanoi hän, — näette, kuinka kipeästi olette minua
purrut, kai se jo riittää? Sanokaa nyt, mitä minä olen teille tehnyt?

Poika katseli häntä ihmetellen.

— Vaikka minä en ollenkaan tunne teitä ja näen teidät

ensimmäisen kerran, — jatkoi Aljoša yhä yhtä rauhallisesti, — niin
onhan minun täytynyt teille jotakin tehdä, ettehän te syyttä kiusaisi
minua tällä tavoin. Mitä minä siis olen tehnyt ja miten olen rikkonut
teitä vastaan, sanokaa?

Vastauksen asemesta poika alkoi yht'äkkiä kovalla äänellä itkeä ja

juoksi pois Aljošan luota. Aljoša lähti hiljaa kulkemaan hänen
jäljessään Mikaelinkadulle ja näki vielä pitkän aikaa, kuinka poika
juoksi etäällä vauhtiaan hiljentämättä, taakseen katsomatta ja
luultavasti yhä täyttä kurkkua itkien. Hän päätti ehdottomasti heti,
kun saisi aikaa siihen, etsiä pojan käsiinsä ja selvittää tämän
arvoituksen, joka häntä suuresti hämmästytti. Mutta nyt ei ollut aikaa.

4.

Hohlakovien luona

Hän saapui pian rouva Hohlakovin talon luo. Se oli kivitalo,

kaksikerroksinen, kaunis, parhaita taloja kaupungissamme. Vaikka
rouva Hohlakov enimmäkseen asui toisessa kuvernementissa, missä
hänellä oli maatila, tai Moskovassa, missä hänellä oli oma talo, niin
hänellä oli meidänkin kaupungissamme isiltä ja isoisiltä peritty oma
talonsa. Myös se maatila, jonka hän omisti meidän
kihlakunnassamme, oli suurin kaikista hänen kolmesta maatilastaan,
mutta tähän saakka hän oli varsin harvoin käynyt meidän
kuvernementissamme. Hän juoksi Aljošaa vastaan ulos eteiseen.

— Saitteko, saitteko kirjeen uudesta ihmeestä? — alkoi hän puhua

nopeasti ja hermostuneesti.

— Sain kyllä.

— Levitittekö tietoa, näytittekö kaikille? Hän antoi äidille jälleen

pojan!

— Hän kuolee tänään, — sanoi Aljoša.

— Olen kuullut, tiedän, oi kuinka haluan puhua kanssanne! Teidän

taikka jonkun muun kanssa kaikesta tästä, ei, teidän kanssanne,
teidän kanssanne! Kuinka ikävää, etten mitenkään saa häntä nähdä!
Koko kaupunki on jännityksessä, kaikki ovat odotuksen vallassa.
Mutta nyt… tiedättekö, että nyt meillä istuu Katerina Ivanovna?

— Ah, se kävi onnellisesti! — huudahti Aljoša. — Nyt tapaankin

hänet teillä, hän käski eilen minua tulemaan välttämättömästi
luokseen tänään.

— Minä tiedän kaikki, tiedän kaikki. Olen kuullut yksityiskohtaisesti

kaikki, mitä eilen tapahtui hänen luonaan… ja kaikista noista
kauheista asioista tuon… elukan kanssa. C'est tragique, ja minä
hänen sijassaan — en tiedä mitä tekisin hänen sijassaan! Mutta
veljennekin, tuo Dmitri Fjodorovitš, onpa hänkin vasta — voi, hyvä
Jumala! Aleksei Fjodorovitš, minä olen aivan pyörällä päästäni,
ajatelkaahan: siellä istuu nyt teidän veljenne, ei se kauhea eilinen,
vaan toinen, Ivan Fjodorovitš, istuu ja puhuu hänen kanssaan: heillä
on juhlallinen keskustelu… Ja jospa te vain uskoisitte, mitä heidän
kesken nyt tapahtuu, — se on kerrassaan kauheata, se on, sanon
minä teille, mullerrus, se on mitä kamalin satu, jota on aivan
mahdotonta uskoa: he molemmat saattavat käsittämättömästä
syystä toisensa turmioon, he itse tietävät sen ja itse nauttivat siitä.
Olen odottanut teitä! Olen hartaasti halunnut tavata teitä! Pääasia,
en jaksa kestää tätä. Kerron teille kohta kaikki, mutta nyt on toinen ja
aivan kaikkein tärkein asia, — ah, minähän unohdinkin, että se on
kaikkein tärkein: sanokaa, miksi Lise on saanut hysteerisen
kohtauksen? Kun hän vain kuuli teidän olevan tulossa, niin hän sai
heti hysteerisen kohtauksen!

— Maman, teillähän nyt on hysteerinen kohtaus eikä minulla, —

sipisi äkkiä oven raosta Lisen ääni viereisestä huoneesta. Rako oli
hyvin pieni ja ääni oli tukahtunut, aivan sellainen kuin syntyy, kun
hirveästi tekisi mieli nauraa, mutta kaikin voimin hillitsee itsensä.
Aljoša huomasi heti tuon raon, ja varmaankin Lise katseli sen läpi
lepotuolistaan häntä, mutta sitä hän ei kylläkään voinut nähdä.

— Tuo ei ole viisasta, Lise, ei ole viisasta… sinun oikkusi tuottavat

minullekin hysteerisen kohtauksen, mutta muuten hän on niin kovin
sairas, Aleksei Fjodorovitš, hän on koko yön ollut niin sairas,
kuumeessa, on vaikeroinut! Tuskin jaksoin odottaa aamua ja
Herzenstubea. Tämä sanoo, että hän ei ymmärrä tautia ensinkään ja
että pitää odottaa. Tuo Herzenstube tulee aina ja sanoo, että hän ei
ymmärrä ensinkään. Heti kun te tulitte talomme luo, Lise huudahti ja
sai kohtauksen ja käski kuljettamaan itsensä tänne omaan
huoneeseensa…

— Äiti, en minä ollenkaan tietänyt, että hän oli talon luona, en

minä ollenkaan hänen tähtensä tahtonut siirtyä tähän huoneeseen.
 — Se ei ole totta, Lise, juoksihan Julia sinulle sanomaan, että
Aleksei
Fjodorovitš on tulossa, sinä olit pannut Julian vahtimaan.

— Ystäväiseni, äitikulta, tämä ei ole ensinkään älykästä teidän

puoleltanne. Mutta jos tahdotte olla mieliksi ja sanoa nyt heti jotakin
oikein älykästä, niin sanokaa, rakas äiti, nyt sisään astuneelle
armolliselle herralle Aleksei Fjodorovitšille, että hän jo sillä on
osoittanut olevansa kaikkea muuta kuin älykäs, että hän on katsonut
voivansa tulla tänään meille eilisen tapahtuman jälkeen ja siitä
huolimatta, että kaikki nauravat hänelle.

— Lise, sinä otat itsellesi liian paljon vapauksia, ja minä vakuutan

sinulle, että ryhdyn lopulta ankariin toimenpiteisiin. Kuka hänelle
nauraa, minä olen niin iloissani, että hän tuli, hän on minulle
tarpeellinen, aivan välttämätön. Oh, Aleksei Fjodorovitš, minä olen
tavattoman onneton!

— Mikä teitä sitten vaivaa, äitikulta?

— Ah, nuo sinun oikkusi, Lise, epävakaisuus, sairautesi, tämä

kauhea yö kuumeessa, tuo kamala ja ikuinen Herzenstube, ennen
kaikkea ikuinen, ikuinen ja ikuinen! Ja lopuksi kaikki, kaikki… Ja
vihdoin viimein myöskin tuo ihme! Oi, kuinka tämä ihme minua
hämmästytti, kuinka se minua järkytti, rakas Aleksei Fjodorovitš! Ja
tuo tragedia nyt tuolla vierashuoneessa, jota en voi kestää, en voi,
sanon Sen teille edeltäpäin, en voi. Kenties se on komedia eikä
tragedia. Sanokaa, elääkö luostarinvanhin Zosima vielä huomiseen
asti, elääkö? Voi hyvä Jumala! Miten onkaan laitani, minä suljen
tavantakaa silmäni ja näen, että kaikki on roskaa, kaikki on roskaa.
 — Pyytäisin teitä, — keskeytti Aljoša äkkiä, — antamaan minulle
jonkin puhtaan vaatetilkun, jotta voisin sitoa sormeni. Olen saanut
siihen pahan haavan, ja sitä kivistää nyt kovin.

Aljoša paljasti näkyviin purrun sormensa. Liina oli paksulta veren

tahrima. Rouva Hohlakov huudahti ja siristi silmiään.

— Herra Jumala, millainen haava, se on kauheata!

Mutta heti kun Lise näki raosta Aljošan sormen, hän avasi oven
selko selälleen.

— Tulkaa, tulkaa sisään tänne luokseni, — huudahti hän

innokkaasti ja käskevästi, — ei mitään tyhmyyksiä nyt enää. Voi
hyvä Jumala, miksi te seisoitte ja olitte vaiti niin kauan? Veri olisi
voinut juosta hänestä kuiviin, äiti! Missä te noin, miten te! Ennen
kaikkea vettä, vettä! Täytyy pestä haava, pistää se suorastaan
kylmään veteen, jotta kipu lakkaisi, ja pitää siinä, pitää yhä… Pian,
pian vettä, äiti, huuhtelumaljaan. No pian nyt, — lopetti hän
hermostuneesti. Hän oli hyvin pelästynyt, Aljošan haava saattoi
hänet pahasti hermostumaan.

— Eikö olisi lähetettävä hakemaan Herzenstubea? — huudahti

rouva
Hohlakov.

— Äiti, te tapatte minut. Teidän Herzenstubenne tulee ja sanoo,

että ei ensinkään ymmärrä! Vettä, vettä! Äiti, Jumalan tähden,
menkää itse, hoputtakaa Juliaa, joka on jäänyt jonnekin
kuhnailemaan eikä koskaan voi tulla nopeasti! Pian nyt, äiti, muuten
minä kuolen…
 — Tämähän on aivan mitätöntä! — huudahti Aljoša pelästyen
heidän säikähdystään.

Julia kiiruhti sisälle tuoden vettä. Aljoša pisti siihen sormensa.

— Äiti, Jumalan tähden, tuokaa haavasidettä, haavasidettä ja sitä

väkevää sameata vettä haavoja varten, no, mikä sen nimi nyt taas
onkaan! Meillä on sitä, on on… Äiti, te tiedätte itse, missä pullo on,
teidän makuuhuoneenne kaapissa oikealla, siellä on iso pullo ja
haavakangasta…

— Minä tuon heti kaikki, Lise, älä vain huuda äläkä ole levoton.
Näetkö, kuinka lujana Aleksei Fjodorovitš kantaa onnettomuutensa.
Missä te olettekaan voinut niin kamalasti haavoittua, Aleksei
Fjodorovitš?

Rouva Hohlakov poistui kiireesti huoneesta. Sitä juuri Lise olikin

odottanut.

— Ennen kaikkea vastatkaa kysymykseen, — alkoi hän nopeasti

puhua Aljošalle, — missä te olette tuolla tavoin haavoittunut? Sitten
minä puhun kanssanne aivan toisesta asiasta. No!

Aljoša tunsi vaistomaisesti, että äidin poissaoloaika oli Liselle

kallista, ja hän kertoi tälle nopeasti, jättäen pois ja lyhentäen paljon,
mutta kuitenkin täsmällisesti ja selvästi arvoituksellisesta
kohtauksestaan koulupoikien kanssa. Kuultuaan kertomuksen Lise
löi käsiään yhteen:

— No, kuinka te voittekaan, kuinka te voittekaan ryhtyä tekemisiin

poikanulikoitten kanssa ja vielä tuossa puvussa! — huudahti hän
vihaisesti aivan kuin hänellä olisi ollut jonkinmoinen oikeus Aljošaan.
— Tehän olette itse tämän jälkeen poika, kaikkein pienin poika mitä
voi olla! Ottakaa kuitenkin kaikin mokomin jotenkuten selvä tuosta
ilkeästä pojannallikasta ja kertokaa minulle kaikki, sillä tässä on jokin
salaisuus. Nyt toiseen asiaan, mutta sitä ennen kysymys: voitteko te,
Aleksei Fjodorovitš, kivun tuottamasta kärsimyksestä huolimatta
puhua aivan tyhjänpäiväisistä asioista, mutta puhua järkevästi?

— Voin varsin hyvin enkä tunne enää niin suurta kipuakaan.

— Se johtuu siitä, että sormenne on vedessä. Vettä on heti

vaihdettava, sillä se lämpenee yht'äkkiä. Julia, tuo heti palanen jäätä
kellarista ja uusi huuhdemalja vettä täynnä. No, nyt hän meni, minä
käyn asiaan: heti paikalla, rakas Aleksei Fjodorovitš, suvaitkaa antaa
minulle kirjeeni, jonka lähetin teille eilen, — silmänräpäyksessä, sillä
äiti voi tulla heti enkä minä tahdo…

— Minulla ei ole kirjettä mukanani.

— Se ei ole totta, se on mukananne. Minä arvasin, että vastaatte

näin. Se on tuolla taskussanne. Minä olen suuresti katunut tuota
tyhmää pilaa koko yön. Antakaa kirje heti takaisin, antakaa!

— Se jäi sinne.

— Mutta te ette voi pitää minua tyttösenä, pikkuisena tyttösenä,

kirjeeni jälkeen, jossa oli niin typerä pila! Pyydän teitä antamaan
anteeksi tyhmän pilani, mutta kirje teidän on välttämättömästi minulle
tuotava, jos se todellakaan ei ole mukananne, — tuokaa jo tänään,
ehdottomasti, ehdottomasti!

— Tänään se on aivan mahdotonta, sillä minä menen luostariin

enkä tule luoksenne pariin kolmeen tai ehkäpä neljään päivään,
koska luostarinvanhin Zosima…

— Neljään päivään, mitä roskaa! Kuulkaa, nauroitteko te minulle

hyvin paljon?

— Minä en nauranut hituistakaan.

— Minkä tähden?

— Sen tähden, että minä uskoin kaiken täydellisesti.

— Te loukkaatte minua!

— En vähääkään. Luettuani kirjeen ajattelin heti, että niin kaikki

käykin, sillä minun on heti luostarinvanhin Zosiman kuoltua
poistuttava luostarista. Sen jälkeen jatkan lukujani ja suoritan
tutkinnon, ja kun lain sallima aika on tullut, niin me menemme
naimisiin. Minä tulen teitä rakastamaan. Vaikka minulla ei vielä
olekaan ollut aikaa ajatella, niin olen kuitenkin tuuminut, että en voi
löytää parempaa vaimoa kuin te, ja luostarinvanhin on käskenyt
minua menemään naimisiin…

— Mutta minähän olen raajarikko, minua kuljetetaan lepotuolissa!

— alkoi Lise, ja hänen poskensa alkoivat punoittaa.

— Minä itse kuljetan teitä lepotuolissa, mutta olen vakuutettu siitä,

että te siihen mennessä tulette terveeksi.

— Mutta tehän olette hullu, — lausui Lise hermostuneesti. —

Semmoisesta pilasta te yht'äkkiä teitte moisen jonninjoutavan
johtopäätöksen!… Ah, tuossa on mammakin, taisi tullakin hyvin
sopivaan aikaan. Äiti, kuinka te aina myöhästytte, miten voi niin
kauan viipyä! Tuossa jo Juliakin tuo jäätä!
 — Ah, Lise, älä huuda, pääasia on, ettet huuda. Tuosta huudosta
minä… Minkä minä sille voin, että sinä itse olit pistänyt
haavakankaan toiseen paikkaan… Minä etsin ja etsin… Luulenpa,
että teit sen tahallasi.

— Enhän minä voinut tietää, että hän tulee tänne sormi purtuna,
muutenhan tosiaankin olisin voinut tehdä sen tahallani. Enkelini,
äitikulta, te alatte puhua tavattoman teräväjärkisesti.

— Olkoon vain teräväjärkistä, mutta millaiset tunteet, Lise, Aleksei

Fjodorovitšin sormen ja kaiken tämän johdosta! Oh, rakas Aleksei
Fjodorovitš, eivät minua yksityiskohdat tapa, ei joku Herzenstube,
vaan
kaikki yhdessä, tämä kokonaisuus, sitä minä en jaksa kestää.

— Riittää, äiti, riittää Herzenstubesta, — nauroi Lise iloisesti. —

Antakaa pian haavaside ja vettä, äiti. Tämä on yksinkertaisesti
lyijyvettä, Aleksei Fjodorovitš, nyt muistin sen nimen, mutta se on
mainiota haudevettä. Äiti, ajatelkaahan, hän on tapellut
poikanulikoitten kanssa kadulla ja joku poika on häntä purrut, no,
eikö hän ole itse pieni, pikkuinen poika ja voiko hän, äiti, tämän
jälkeen mennä naimisiin, sillä ajatelkaahan, äiti, hän tahtoo mennä
naimisiin. Kuvitelkaahan hänen olevan naimisissa, no, eikö se
naurata, eikö se ole kauheata?

Ja Lise nauroi kaiken aikaa hermostunutta hiljaista nauruaan

katsellen viekkaasti Aljošaa.

— No, miksi ei menisi naimisiin, Lise, ja miksi sinä tuommoista ja

aivan sopimattomia… kun tuo poika kenties on hullu.

— Ah, äiti. Onko olemassa hulluja poikia?

 — Miksi ei olisi olemassa, Lise, aivan kuin minä olisin sanonut
tyhmyyden. Tuota poikaa on purrut vesikauhuinen koira ja hänestä
on tullut hullu poika ja nyt hän vuorostaan puree jotakuta lähellään
olevista. Mutta kylläpä hän laittoi teille hyvän siteen, Aleksei
Fjodorovitš, minä en olisi osannut. Tunnetteko nyt kipua?

— Hyvin vähäistä enää.

— Pelkäättekö te vettä? — kysyi Lise.

— No, riittää jo, Lise, kenties minä tosiaankin olin liian kärkäs
puhumaan hullusta pojasta ja sinä teit jo omat johtopäätöksesi. Heti
kun Katerina Ivanovna sai kuulla teidän tulleen, Aleksei Fjodorovitš,
hän syöksyi luokseni, hänellä on hirveä, hirveä halu nähdä teitä.

— Ah, äiti! Menkää sinne yksin, hän ei voi nyt heti lähteä, hän
kärsii kovin.

— En minä ensinkään kärsi, minä voin varsin hyvin lähteä… —

sanoi
Aljoša.

— Kuinka! Menettekö te pois? Niinkö te? Niinkö te?

— Mikäpä siinä? Kun olen siellä toimittanut asiani loppuun, niin

tulen tänne takaisin ja me voimme taas puhella niin paljon kun vain
tahdotte. Mutta tahtoisin mahdollisimman pian tavata Katerina
Ivanovnan, sillä joka tapauksessa tahdon palata tänään niin pian
kuin mahdollista luostariin.

— Äiti, ottakaa ja viekää hänet pian pois. Aleksei Fjodorovitš,

älkää vaivautuko poikkeamaan minun luokseni Katerina Ivanovnan
puheilta palatessanne, vaan menkää suoraan luostariinne, menkää
vain menojanne! Minä käyn nukkumaan, en ole nukkunut koko yönä.

— Ah, Lise, tuo on vain leikkiä sinun puoleltasi, vaan mitäpä, jos
tosiaankin nukkuisit! — huudahti rouva Hohlakov.

— Minä en tiedä, millä olen… Minä jään vielä noin kolmeksi tai, jos
niin tahdotte, viideksi minuutiksi, — mutisi Aljoša.

— Ihan viideksikin! Viekää hänet pian pois, äiti, tuo hirvitys!

— Lise, sinä olet menettänyt järkesi. Lähtekäämme, Aleksei

Fjodorovitš, hän on liian oikukas tänään, en uskalla häntä ärsyttää.
Oi, surkeata on hermostuneen naisen olo, Aleksei Fjodorovitš! Mutta
ehkäpä häntä tosiaankin alkoi nukuttaa teidän siellä ollessanne.
Miten te niin pian saitte hänet uneliaaksi, ja miten onnellista se
onkaan!

— Ah, äiti, miten rakastettavasti te olette alkanut puhua, minä

suutelen teitä siitä, mammakulta.

— Ja minä sinua, Lise. Kuulkaahan, Aleksei Fjodorovitš, — sanoi

rouva Hohlakov salaperäisen ja tärkeän näköisenä nopeasti
kuiskuttaen, poistuessaan huoneesta Aljošan kanssa, — en tahdo
antaa teille mitään ennakkokäsityksiä enkä kohottaa tuota verhoa, te
menette sisälle ja näette itse kaiken, mitä siellä tapahtuu, se on
kauheata, se on mitä kummallisin komedia: hän rakastaa veljeänne
Ivan Fjodorovitšia ja koettaa kaikin voimin vakuuttaa itselleen
rakastavansa veljeänne Dmitri Fjodorovitšia. Se on kauheata! Minä
tulen sisälle teidän kanssanne, ja jos minua ei sieltä ajeta pois, niin
katson, minkälaiseksi asia kehittyy.
 5.

Mullerrus vierashuoneessa

Vierashuoneessa oli keskustelu jo päättynyt. Katerina Ivanovna oli

voimakkaan mielenliikutuksen vallassa, vaikka olikin päättäväisen
näköinen. Sillä hetkellä, jolloin Aljoša ja rouva Hohlakov astuivat
sisälle, oli Ivan Fjodorovitš jo noussut seisomaan lähteäkseen pois.
Hänen kasvonsa olivat hieman kalpeat, ja Aljoša katsahti
levottomana häneen. Seikka oli semmoinen, että Aljoša tässä nyt sai
selvyyden erääseen epäluuloonsa — erääseen levottomuutta
tuottavaan arvoitukseen, joka jo jonkin aikaa oli häntä kiusannut. Jo
noin kuukauden ajan oli hänelle silloin tällöin eri tahoilta koetettu
antaa se käsitys, että veli Ivan rakastaa Katerina Ivanovnaa, ja mikä
oli tärkeintä, todellakin aikoo »lyödä laudalta» Mitjan. Aivan
viimeiseen asti tämä oli tuntunut Aljošasta aivan luonnottomalta,
vaikka olikin herättänyt hänessä suurta levottomuutta. Hän rakasti
kumpaakin veljeään, ja häntä peloitti tuommoinen kilpailu heidän
kesken. Mutta Dmitri Fjodorovitš itse oli äkkiä eilen hänelle suoraan
selittänyt, että veli Ivanin kilpakosinta oli hänelle suorastaan mieleen
ja että se auttaa häntä, Dmitriä, monessa suhteessa. Mihin se
auttaa? Menemäänkö naimisiin Grušenjkan kanssa? Mutta tätä
tekoa Aljoša piti epätoivoisena ja vihoviimeisenä. Kaiken tämän
lisäksi Aljoša oli ehdottomasti uskonut aivan eiliseen iltaan asti, että
Katerina Ivanovna itse intohimoisesti ja järkähtämättömästi rakastaa
hänen veljeään Dmitriä, — mutta uskoi sitä vain eiliseen iltaan asti.
Lisäksi hänen mielessään jostakin syystä kangasteli, että Katerina
Ivanovna ei voi rakastaa sellaista kuin veli Ivan, vaan rakastaa
hänen veljeään Dmitriä ja juuri semmoisena kuin tämä on, niin
kummalliselta kuin tuommoinen rakkaus näyttikin. Mutta eilen
Grušenjkan kanssa sattuneen kohtauksen aikana oli hänen
mieleensä alkanut kangastella jotakin muuta. Sana »mullerrus», jota
rouva Hohlakov äsken oli käyttänyt, sai hänet melkein vavahtamaan,
sen tähden että juuri viime yönä hän puoleksi heränneenä
aamuyöstä oli äkkiä, luultavasti vastaten omaan unennäköönsä,
lausunut: »Mullerrus, mullerrus!» Kaiken yötä hän oli unissaan
nähnyt eilisen kohtauksen Katerina Ivanovnan luona. Nyt äkkiä
rouva Hohlakovin suora ja itsepintainen vakuutus, että Katerina
Ivanovna rakastaa veli Ivania ja että hän vain itse, tahallaan,
jonkinmoista leikkiä leikkien, sydämen »mullerruksen» vaikutuksesta
pettää itseään ja itse kiduttaa itseään teeskennellyllä rakkaudellaan
Dmitriä kohtaan, joka rakkaus johtuu muka jonkinmoisesta
kiitollisuudesta, — hämmästytti Aljošaa: »Kenties todella juuri näissä
sanoissa onkin täydellinen totuus. Mutta millainen on sitten näin
ollen veli Ivanin asema?» Aljoša tunsi vaistomaisesti, että sellaisen
luonteen kuin Katerina Ivanovnan täytyi saada vallita, mutta hän voi
vallita ainoastaan Dmitrin kaltaista eikä ollenkaan sellaista kuin Ivan.
Sillä vain Dmitri saattoi (olkoonpa, että vasta pitkän ajan kuluessa)
lopulta alistua hänen edessään »omaksi onnekseen» (jota Aljošakin
olisi toivonut), mutta Ivan ei, Ivan ei voisi hänen edessään alistua,
eikä tuo alistuminen tuottaisi hänelle onnea. Tämmöisen käsityksen
oli Aljoša jostakin syystä tahtomattaan muodostanut itselleen
Ivanista. Ja nyt kaikki nämä epäilyt ja mietteet välähtivät hänen
mielessään ja kulkivat sen läpi sillä hetkellä, jolloin hän oli menossa
vierashuoneeseen. Välähtipä vieläkin yksi ajatus, äkkiä ja
vastustamattomasti: »Entäpä jos hän ei rakasta ketään, ei
kumpaakaan?» Huomautan, että Aljoša ikäänkuin häpesi tämmöisiä
ajatuksiaan ja moitti itseään niistä, kun ne sattuivat, kuten viime
kuukauden aikana oli tapahtunut, nousemaan hänen mieleensä:
»Mitäpä minä ymmärrän rakkaudesta ja naisista ja kuinka minä voin
tehdä tuommoisia päätelmiä», ajatteli hän itseään soimaten joka
kerta tuollaisen ajatuksen tai arvelun noustua hänen mieleensä.
Mutta hän ei kuitenkaan voinut olla ajattelematta. Hän ymmärsi
vaistollaan, että esimerkiksi nyt hänen kahden veljensä kohtalossa
tuo kilpailu oli hyvin tärkeä kysymys, josta riippui paljon. »Toinen
iljettävä olento syö toisen», oli veli Ivan eilen lausunut puhuessaan
suuttuneena isästään ja veljestään Dmitristä. Siis veli Dmitri oli
hänen silmissään iljettävä olento ja oli kenties jo kauankin ollut?
Eiköhän siitä asti kun veli Ivan oli tutustunut Katerina Ivanovnaan?
Nuo sanat olivat eilen tietysti päässeet Ivanin suusta hänen
tahtomattaan, mutta juuri siksi niillä oli sitäkin suurempi merkitys. Jos
niin on, niin kuinka tässä voi olla kysymys rauhasta? Eikö
päinvastoin ole ilmaantunut yhä uusia vihamielisyyden ja
vihollisuuden syitä heidän perheessään? Mutta tärkeintä oli, ketä
hänen, Aljošan, tuli sääliä? Ja mitä hänen piti kullekin toivoa? Hän
rakastaa heitä kumpaakin, mutta mitä pitää toivoa heille kummallekin
tämmöisten kauheitten ristiriitojen vallitessa? Näissä sekavissa
oloissa saattoi joutua aivan neuvottomaksi, mutta Aljošan sydän ei
voinut sietää epätietoisuutta, sillä hänen rakkautensa oli luonteeltaan
aina toimivaa. Hän ei voinut rakastaa passiivisesti; kun hän jotakuta
rakasti, niin hän heti ryhtyi myös tätä auttamaan. Mutta tätä varten
täytyi asettaa itselleen päämäärä, täytyi varmasti tietää, mikä
kummallekin heistä oli hyvää ja tarpeellista, ja kun oli päässyt
varmuuteen, että päämäärä oli oikea, tuli luonnollisesti auttaa heitä
kumpaakin. Mutta varman päämäärän asemesta oli kaikkialla vain
epäselvyyttä ja hämmennystä. »Mullerrus», lausuttiin nyt! Mutta mitä
hän saattoi ymmärtää edes tuon mullerruksen laadusta? Hän ei
ymmärrä edes ensimmäistä sanaa koko tästä sekamelskasta!

Nähtyään Aljošan lausui Katerina Ivanovna nopeasti ja ilomielin

Ivan
Fjodorovitšille, joka jo oli noussut paikaltaan lähteäkseen:

— Hetkiseksi vielä! Jääkää vielä hetkeksi. Minä tahdon kuulla,

mitä mieltä on tämä mies, johon minä luotan koko sydämestäni.
Katerina Osipovna, älkää tekään menkö, — lisäsi hän kääntyen
rouva Hohlakovin puoleen. Hän pyysi Aljošaa istuutumaan
viereensä, ja rouva Hohlakov istuutui vastapäätä, Ivan Fjodorovitšin
viereen.

— Tässä ovat kaikki ystäväni, kaikki, mitä minulla on maailmassa,

rakkaat ystäväni, — alkoi hän kiihkeästi äänellä, jossa värisivät
todellisen kärsimyksen kyynelet, ja Aljošan sydän taipui taas heti
hänen puoleensa. — Te, Aleksei Fjodorovitš, te näitte eilen tuon…
kauheuden ja näitte, millainen minä olin. Te ette ole nähnyt sitä, Ivan
Fjodorovitš, hän näki. Mitä hän ajatteli minusta eilen, sitä en tiedä,
tiedän vain sen, että jos sama toistuisi tänään, nyt juuri, niin minä
lausuisin ilmi aivan samat tunteet kuin eilen, — aivan samat tunteet,
samat sanat ja tekisin samat liikkeet. Te muistatte minun liikkeeni,
Aleksei Fjodorovitš, te itse estitte minulta yhden niistä… (Kun hän
sanoi tämän, hän punastui ja hänen silmänsä alkoivat säkenöidä.)
Sanon teille, Aleksei Fjodorovitš, että minä en voi tehdä minkään
kanssa sovintoa. Kuulkaa, Aleksei Fjodorovitš, minä en edes tiedä,
rakastanko häntä nyt. Minusta hän on säälittävä, se on huono
rakkauden todistus. Jos minä rakastaisin häntä, edelleenkin
rakastaisin, niin minä kenties nyt en säälisi häntä, vaan päinvastoin
vihaisin…

Hänen äänensä alkoi väristä, ja kyynelet kimaltelivat hänen

silmäripsissään. Aljoša vavahti sisimmässään: »Tämä tyttö on
totinen ja vilpitön», ajatteli hän, »eikä… eikä hän enää rakasta
Dmitriä!»
 — Niin se on! Niin! — huudahti rouva Hohlakov.

— Odottakaa, rakas Katerina Osipovna, minä en ole vielä sanonut

pääasiaa, en ole sanonut mitä minä tänä yönä lopullisesti päätin.
Minä tunnen, että päätökseni kenties on kauhea — minulle itselleni,
mutta minä aavistan, että en muuta sitä enää millään ehdolla, en
millään ehdolla koko elämäni aikana, vaan niin tapahtuu. Minun
rakas, hyvä, ainainen ja jalo neuvonantajani ja syvä sydänten tuntija
sekä ainoa ystäväni, mikä minulla maailmassa vain onkin, Ivan
Fjodorovitš, hyväksyy ajatukseni kaikissa suhteissa ja pitää
päätöstäni hyvänä… Hän tuntee sen.

— Niin, minä hyväksyn sen, — lausui Ivan Fjodorovitš hiljaisella,

mutta lujalla äänellä.

— Mutta minä tahdon, että myös Aljoša (ah, Aleksei Fjodorovitš,

anteeksi, että nimitin teitä yksinkertaisesti Aljošaksi), — minä tahdon,
että myös Aleksei Fjodorovitš sanoo minulle juuri nyt, molempien
ystävieni läsnäollessa, olenko oikeassa vai enkö? Minulla on
vaistomainen aavistus, että te, Aljoša, olette rakas veljeni (sillä te
olette minun rakas veljeni), — lausui hän taas innostuneesti ja tarttui
Aljošan kylmään käteen kuumalla kädellään, — minä aavistan, että
teidän ratkaisunne, teidän hyväksymisenne on kaikista tuskistani
huolimatta antava minulle rauhan, sillä teidän sanojenne jälkeen
minä rauhoitun ja tulen sovintoon, — aavistan sen!

— En tiedä mitä te minulta kysytte, — lausui Aljoša, ja hänen

kasvonsa punastuivat, — tiedän vain, että rakastan teitä ja toivon
tällä hetkellä teille onnea hartaammin kuin itselleni!… Mutta enhän
minä ollenkaan ymmärrä näitä asioita… — kiiruhti hän äkkiä jostakin
syystä lisäämään.
 — Näissä asioissa, Aleksei Fjodorovitš, näissä asioissa on
tärkeintä nyt kunnia ja velvollisuus ja en tiedä mikä vielä, jokin
kenties velvollisuuttakin korkeampi. Sydämeni puhuu minulle
vastustamattomasta tunteesta, ja se vetää minua
vastustamattomasti mukanaan. Kaiken voi muutoin sanoa lyhyesti,
minä olen jo tehnyt päätökseni: jos hän naikin tuon… elukan (alkoi
hän juhlallisesti), jolle minä en koskaan, en koskaan voi antaa
anteeksi, niin minä kumminkaan en jätä häntä! Tästä lähin minä en
enää koskaan, en koskaan jätä häntä! — lausui hän niin, että se oli
kuin kalpean, kiusaantumisesta syntyneen innostuksen purkaus. —
Ei niin, että minä kuljeskelisin hänen jäljessään, joka hetki
laittautuisin hänen näkyviinsä, kiusaisin häntä, — oi ei, minä menen
toiseen kaupunkiin, minne tahansa, mutta koko ikäni, koko elämäni
ajan minä seuraan hänen vaiheitaan väsymättä. Kun hän tulee tuon
kanssa onnettomaksi, ja niinhän ehdottomasti käykin aivan kohta,
niin tulkoon hän minun luokseni ja hän on kohtaava ystävän,
sisaren… Vain sisaren tietysti, ja niin on oleva ainaisesti, mutta
tulkoon hän lopultakin vakuutetuksi, että tämä sisar on todella hänen
sisarensa, rakastaa häntä ja on uhrannut hänelle koko elämänsä.
Minä pääsen siihen, minä pidän sen järkähtämättömästi
päämääränäni, että hän viimein oppii tuntemaan minut ja kertoo
minulle kaikki häpeilemättä! — huudahti hän aivan kuin
raivostuneena. — Minusta tulee hänen jumalansa, jota hän rukoilee,
— ja sen hän on minulle vähintään velkaa uskottomuudesta ja siitä,
mitä sain eilen hänen tähtensä kärsiä. Ja nähköön hän koko
elämänsä ajan, että minä läpi elämäni olen uskollinen hänelle ja
kerran antamalleni lupaukselle siitä huolimatta, että hän oli uskoton
ja petti. Minä… minä muutun vain hänen onnensa välikappaleeksi
(vai kuinka sen sanoisin), hänen onnensa työkaluksi, koneeksi, ja
koko elämäni ajaksi, koko elämäni ajaksi, ja jotta hän näkisi sen niin