Nothing Special   »   [go: up one dir, main page]

Käyttäjä:Ville Siliämaa/Hiekkalaatikko

Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 28. helmikuuta 2024 kello 15.44 käyttäjän Ville Siliämaa (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.

Velipuolikuu on suomalainen vuosina 1983–1984 valmistunut Yleisradion tuottama sketsiviihdesarja.[1] Sarjaan valmistui yhteensä 14 normaalia jaksoa, ja yksi erikoisjakso nimeltään "Raw War", joka osallistui vuoden 1984 Montreux’n Kultainen ruusu -televisiokilpailuun.[2]

Sarjan suunnittelu

Kesällä 1982 Yle TV1:n ohjaaja Kari Kyrönseppä oli katsomassa Ryhmäteatterin kesäteatterinäytelmää "Impi vaarassa" Suomenlinnassa, muttei juuri innostunut näkemästään.[2] Kyrönseppä kuitenkin kiinnitti huomiota sivuroolissa olevaan Pirkka-Pekka Peteliukseen, joka touhusi omiaan varsinaisen juonen ohessa.[2]

Kyrönseppä oli kotvan pohtinut Yle TV1:lle uudenlaista viihdesarjaa, ja tiedusteli Peteliuksen halukkuuttaa lähteä sarjan tekoon mukaan.[2] Petelius on muistellut jälkeenpäin, että se oli "ihan häkellyttävä tarjous".[2] Kaksikko alkoi tavata toisiaan, ja alkoivat kehittämään ohjelmaideaa. Lopulta päätettiin televisiosarjan muodoksi sketsisarja.[2] Sarjaan suunniteltiin sekuntimkellotarkka ohjelmarunko, jonka sisään laadittiin erilliset osiot, jotka olivat tunteiden dramaturgia, hulvattomat hauskeet, verbaali hauskuus ja parodia.[2] Kyrönseppä rekrytoi Peteliuksen lisäksi käsikirjoittajien tiimiin täydennykseksi Heimo Holopaisen ja Kari Heiskasen.[2]

Tekijät eivät miettineet sarjalle ensisijaista kohderyhmää.[3] Kyrönsepän mukaan sarjan alettua yhdeksi avainjoukoksi katsojakunnassa muodostuivat koululaiset.[3] Hänen mukaan ”jos ne puhuvat maanantaina välitunnilla innoissaan sarjasta, niin sitten ollaan oikeassa suunnassa.”[3]

Sarjan näyttelijät

Ryhmäteatterissa näytellyt Kari Heiskanen päätyi Velipuolikuuhun, kun Pirkka-Pekka Petelius oli itse tiedustellut häntä sarjan tekoon.[2] Sarjaan sopivien naisnäyttelijöiden saanti tuotti alussa vaikeuksia, mutta saivat mukaan Eeva Litmasen.[3] Esko Hukkasesta saatiin pääparille Heiskaselle ja Peteliukselle tasapainoitteleva vanhemman sukupolven näyttelijä.[3] Hukkasen jäljittelevä arkikulaatio toi Velipuolikuuhun sen kaipaaman lisämausteen.[3] Muut sarjan näyttelijät olivat Pirjo Bergström (jaksot 1–4), Seija Kareinen[4] (jaksosta 5 eteenpäin), Robin Relander[5] ja vielä tuolloin näyttelijän uraa aloitteleva näyttelijä Erkki Saarelan poika Niko Saarela[6]

Vastaanotto

Petelius muistelee, että kuuden ensimmäisen jakson jälkeen saatu palaute oli ”pelkkää haukkumista”.[3] Helsingin Sanomien kriitikko Jukka Kajava kirjoitti sarjan ensiesitysaikaan, että ”ei ymmärrä ohjelmasta mitään”.[7] Hän ei tiennyt ovatko sketsit hauskoja, ja ihmetteli mitä nämä oikein ovat. Kyrönsepän mukaan sketsien aiheet eivät niinkään herättäneet ärtymystä, vaan yleistä kohellusta pidettiin mauttomana. Kyrönseppä sai jopa tappouhkauksen erään kunnan nimismieheltä. Peteliuksen mukaan katsojien ja kriitikoiden suhtauminen muuttui kuuden ensimmäisen jakson jälkeen kertaheitolla ja yllättäen. Hän toteaakin, että ”jaksojen rakenne rupesi varmaan toimimaan”.[8]

Lähteet

  1. Sommar, Heidi: "Hirveetä kattoo" – Velipuolikuu veti miljoonayleisön absurdeilla sketseillään Yle Uutiset. 11.4.2017. Viitattu 28.2.2024.
  2. a b c d e f g h i Annala s. 110
  3. a b c d e f g Annala s. 112
  4. Karisto, Ilkka: Koomikosta verokarhuksi : Seija Kareinen hauskuutti tv-katsojia sketsisarjassa Velipuolikuu : nyt hän taistelee harmaata taloutta vastaan veroviraston juristina. Helsingin Sanomien kuukausiliite, 5/2010.
  5. Tänään tv:ssä: Velipuolikuu teki näyttelijöistään koko kansan tuntemia tähtiä, mutta yksi heistä katosi julkisuudesta kokonaan – syy paljastui vasta vuosia myöhemmin Ilta-Sanomat. 8.3.2022. Viitattu 28.2.2024.
  6. Koskinen, Matti: Näyttelijä Niko Saarela kelpuuttaa ihailijoiden tarjoamat drinkit muttei keskustele heidän kanssaan (Tilaajille) Helsingin Sanomat. 26.1.2014. Viitattu 28.2.2024.
  7. Helsingin Sanomien lähde arkistosta
  8. Annala, s. 114