Vesuvius

Vesuvius sijaitsee vulkaanisesti aktiivisella alueella, jossa Apulian ja Adrian mikrolaatat liikkuvat länteen Apenniinien niemimaan kohdalla, ja vastakkaiset laatat liikkuvat itään.^[2] Vesuviuksen purkaukset johtuvat Afrikan laatan työntymisestä Euraasian laatan alle. Afrikan laatta sulaa maan syvyyksissä ja nousee ylös andesiittisena, sitkeänä laavana.^[1]

Vesuvius on noussut edeltäjänsä Monte Somman kalderaan. Somman kerrostulivuori alkoi kohota paikalle noin 37 000 vuotta sitten. Se oli aluksi korkea kartio, kunnes se romahti useissa suurissa purkauksissa epäsymmetriseksi kalderaksi viimeistään 18 000 vuotta sitten suuressa purkauksessa. Somman kalderan pohjoinen ja koillinen reuna ovat säilyneet Vesuviuksen ympärillä. Kalderan matalammat eteläinen ja lounainen reuna ovat peittyneet Vesuviuksen purkausten nostattaman materiaalin alle. Lopullisesti ne hautautuivat vasta 1900-luvun alussa. Eteläisen osan mataluuden vuoksi Vesuviuksen purkaukset ovat olleet tuhoisia etenkin vuoren eteläpuolella.^[2]

Somma–Vesuviuksen perusta sijaitsee merenpinnan alapuolella. Vesuviuksen pääkartio Gran Cono nousee nykyisin 1 281 metrin korkeuteen. Sitä ympäröivät Somman kalderan reunat nousevat 1 132 metrin korkeuteen. Vesuviuksen ja Somman välissä on Valle dell’Inferno -laakso, joka jakautuu lännempänä Atrio del Cavallo- ja Fosso della Vetrana -laaksoiksi. Näitä laaksoja pitkin on usein virrannut laavaa purkausten aikana.^[2]

Vesuviuksen korkeus on vaihdellut vuosituhansien aikana. Joissain purkauksissa vuoren huippu on romahtanut, ja toisinaan vuoren korkeus on jälleen kasvanut. Vaikka Vesuvius purkautui useasti vuosien 1631–1944 välillä, vuoresta tehtyjen maalausten perusteella sen ulkonäkö ei tänä aikana juurikaan muuttunut. Vuori oli korkeimmillaan vuonna 1905, jolloin se nousi 1 335 metrin korkeuteen. Seuraavana vuonna tapahtunut purkaus ja sitä seurannut maanvyörymä pudottivat korkeuden 1 186 metriin, kunnes vuoden 1944 purkauksessa vuori kasvoi nykyiseen 1 281 metrin korkeuteensa.^[2]

Vesuvius purkautuu keskikohdastaan, ja sivupurkaukset ovat harvoin tuottaneet uusia kartioita. Vuoren eteläpuolella on 80 metrin korkuinen kartio Camaldoli tella Torre. Il Viulo ja Fossa Monaca purkautuivat noin vuonna 1000 ja 1760.^[2]

Vesuviuksen rinteet ovat vulkaanisen tuhkan ansiosta hyvin viljavat, ja niillä on viini- ja hedelmätarhoja. Vesuviuksen viini tunnetaan nimellä Lacrima Christi. Viljelysten yläpuolella kasvaa tammea ja kastanjaa. Somman rinteillä metsiköt yltävät aina huipulle saakka, mutta muualla puusto muuttuu pensaikoksi 600 metrin yläpuolella. Vesuviuksen purkauskartion ylärinteillä ja Somman sisärinteillä maa on lähes paljasta, koska kasvillisuus kuolee pois vuoren aktiivisina kausina kaasujen vaikutuksesta. Ennen vuoden 1631 purkausta kraatterissa oli metsiä ja kolme järveä.^[3]

•  
  Vesuvius satelliittikuvassa Napolinlahden rannikolla.
•  
  Vesuvius etualalla, takana Somman kalderan reunat.
•  
  Kraatteri lähikuvassa.
•  
  Näkymä kraatterin sisään.

 

 

Esihistoriallisella ajalla Vesuvius purkautui vuoden 16 000 eaa. jälkeen myös ainakin vuosina 6000 eaa. ja 1800 eaa.^[2]

Historiallisella ajalla Vesuvius on purkautunut useita kertoja. Tunnetuin purkaus tapahtui syksyllä 79 jaa. Silloin purkaus tuhosi Pompejin ja Herculaneumin kaupungit ja tappoi tuhansia ihmisiä. Purkauksen kuuluisin uhri oli Plinius vanhempi, roomalainen kirjailija ja luonnontieteilijä.^[1]

Ennen vuoden 79 purkausta Vesuvius oli tiettävästi ollut vuosisatojen ajan rauhallinen. On kuitenkin mahdollista, että vuori oli purkautunut myös 700-luvulla eaa. ja vuonna 217 eaa.^[2]

Vuoden 79 purkauksen jälkeen Vesuvius oli tiettävästi aktiivinen vuosina 80–120, 170–235, 300-luvun lopulla, 472, 536, 685, 787, 968, 991, 999, 1006–1007, 1037, 1139, 1350 ja 1500. Sen jälkeen vuori hiljeni joksikin aikaa.^[2]

 

Uudelta ajalta Vesuviuksen purkaukset tunnetaan luotettavammin kuin keskiajalta. Suurin purkaus vuoden 79 jälkeen tapahtui vuonna 1631.^[2] Tässä purkauksessa kuoli 4 000 ihmistä.^[4] Vuodesta 79 alkaen purkauksia oli ollut vain ajoittain, mutta vuodesta 1631 vuoteen 1944 niitä oli säännöllisemmin.^[1] Vuori purkautui jälleen vuosina 1707, 1737, 1754, 1760, 1767, 1779, 1794, 1822, 1839, 1850, 1855, 1858, 1861, 1872 sekä vuosien 1875–1906 välillä.^[2]

Vuoden 1906 purkaus alkoi 4. huhtikuuta ja päättyi 23. huhtikuuta. Useita satoja ihmisiä kuoli lähiseudun kylissä ja Napolissa. Vuori madaltui 115 metrillä, ja huipun kaldera kasvoi 700 metrin levyiseksi ja 600 metrin syvyiseksi. Tämän jälkeen purkaukset vaimenivat hiukan.^[2]

 

Vuoden 1944 purkaus alkoi 18. maaliskuuta ja loppui 29. maaliskuuta. Edellisen suuren purkauksen jälkeen täyttynyt kaldera tyhjeni, ja uusi kraatteri syntyi 200 metriä edellisen eteläpuolelle. Se on noin 500 metriä leveä ja 300 metriä syvä.^[2] Purkaus tuhosi San Sebastiano al Vesuvion ja Massa di Somman kylät ja osan San Giorgio a Cremanon kylästä.^[4]

Vuoden 1944 purkaus on toistaiseksi viimeinen, ja siitä alkanut rauhallinen kausi on nykyajan selvästi pisin. Vuori on kuitenkin edelleen vaarallinen. Ei tiedetä, kestääkö hiljentyminen vain joitain vuosia vai useita vuosisatoja.^[2]

Vesuvius ja etenkin sen purkaus vuonna 79 esiintyvät monessa elokuvassa, kuten Pompeji (2014), Matka maan keskipisteeseen (2008) sekä joukko Pompeijin viimeiset päivät -nimisiä elokuvia, jotka perustuvat Edward Bulwer-Lyttonin romaaniin vuodelta 1834.^[5]

Caroline Lawrencen nuorille suunnatun Roomalaismysteerit-kirjasarjan toinen osa Vesuviuksen salaisuudet käsittelee Vesuviuksen purkausta ja sarjan kolmas kirja Pompeijin merirosvot purkauksen jälkeistä aikaa.

Aku Ankka -sarjakuvissa Vesuvius tunnetaan Milla Magian kotipaikkana.^[6]

• Jerram, Dougal & Scarth, Alwyn & Tanguy, Jean-Claude: Volcanoes of Europe. Dunedin, 2017. ISBN 9781780460543

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Vesuvius Wikimedia Commonsissa

• Vesuviuksen äskeinen purkaus. Tanskalaisen geologin, tri Victor Madsenin y.m. mukaan, Helsingin Sanomat Viikkoliite, 23.06.1929, nro 25, s. 5, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot