Vepsän kieli

Vuonna 2010 Venäjällä eli vepsän kieltä oman ilmoituksensa mukaan osaavia ihmisiä 3 610.^[5] Vuoden 2021 väestönlaskennassa sitä osasi 2 173 henkeä, joista 1 120 puhui sitä äidinkielenään. Vuoden 1989 Neuvostoliiton väestönlaskennassa äidinkielisiä puhujia oli vielä 6 231.^[6] Kielen luonnollinen siirtymä on lähes kokonaan katkennut. Yksittäiset lapset saattavat oppia vepsää äidinkielenään, mutta viimeistään kouluun mennessään hekin kaksikielistyvät ja suurin osa heistä vaihtaa myöhemmin kielensä venäjään. Tämä johtuu vuonna 2008 voimaan astuneesta Venäjän koululaista, joka ei velvoita ottamaan huomioon paikallisia kieliä.^[3] Vuonna 2006 tutkimusryhmän jäsenet tapasivat Koskenalan piirissä muutamia nuoria, jotka pystyivät keskustelemaan vepsäksi jossain määrin. Ryhmä ei tavannut vepsänkielisiä lapsiperheitä, eikä sellaisia edes kuultu olevan.^[7]

Kieli jakautuu kolmeen murteeseen, pohjois-, keski- ja etelävepsään. Keskivepsä jakautuu edelleen useaan alamurteeseen. Murrejako käy tarkemmin ilmi seuraavasta kaaviosta:

• pohjoisvepsä (äänisvepsä)
• keskivepsä
  • itäinen keskivepsä
  • Ojatti
  • Šimjärvi-Päžare
  • Suda-joki
  • lounainen keskivepsä
• etelävepsä.

Vepsän kieltä opetetaan valinnaisena aineena muutamissa peruskouluissa Venäjällä vepsäläisten asuma-alueella.^[8] Karjalan tasavallassa kuukausittain ilmestyvä Kodima-lehti on kaksikielinen sisältäen sekä vepsän- että venäjänkielisiä kirjoituksia. Jonkin verran Karjalan tasavallassa lähetetään myös vepsänkielisiä radio- ja televisio-ohjelmia. Kielen julkinen käyttö on kuitenkin myös siellä varsin vähäistä.^[5]

Vepsä saa Venäjän valtiolta tukea kielen kehitystyöhön Karjalan tasavallassa.^[9]

Vanhakantaisuutensa vuoksi vepsää on nimitetty itämerensuomalaisten kielten sanskritiksi.^[10] Vepsä oli saanut jo 1800-luvulla D. E. D. Europaeukselta lisäluonnehdinnan "itämerensuomen sanskriitti", jota siteerattiin toistuvasti. Ajatus vepsän kielen arkaistisuudesta perustuu siihen, että vepsän avulla suomalaistutkijat saattoivat entistä uskottavammin selittää myös oman äidinkielensä varhaista kehitystä. Myös E. A. Tunkelo, Lauri Posti, Reino Peltola ja Paavo Siro lähestyivät vepsää erityisesti nuorgrammaattisesta, äännehistoriallista kehitystä valottavasta näkökulmasta.^[11]

Yksi vepsän kielen ominaispiirteistä on tavunloppuisten l-konsonanttien muuttuminen vokaaleiksi^[12], esimerkiksi vepsän sanassa vaumiž, jota vastaa suomen sana valmis.

Vepsän murre-erot ovat pieniä, ja kaikki vepsän puhujat ymmärtävät toisiaan vaivatta. Pohjoisvepsässä on kuitenkin joitakin piirteitä, jotka erottavat sen toisista murteista. Sananalkuinen j on muuttunut liudentuneeksi d:ksi, esimerkiksi ďäŕv 'järvi' ja ďoob '(hän) juo'. Muualla kuin ensimmäisessä tavussa l, n ja r esiintyvät useimmiten liudentuneina, esimerkiksi poigaĺe 'pojalle'. Vokaalin i jälkeinen konsonantti on muista murteista poiketen liudentumaton yksikön ensimmäisen ja toisen persoonan imperfektin päätteessä sekä monikon partitiivin ja adessiivin päätteessä, esimerkiksi ande̮in 'annoin', ande̮id 'annoit', ĺehmid 'lehmiä' ja küńźil 'kynsillä'. Palato-alveolaarinen affrikaatta /ʧ/ on pohjoisvepsässä liudentunut, mutta muissa murteissa liudentumaton. Pohjoisvepsä on säilyttänyt pitkät vokaalit uu ja ii, esimerkiksi puu 'puu' ja hiiŕ 'hiiri', mutta yy on sen sijaan muuttunut diftongiksi yu, esimerkiksi püu 'pyy'.

 

Vepsä on säilyttänyt joitain muinaiselle itämerensuomalaiselle kantakielelle ominaisia piirteitä. Vepsässä on 24 sijamuotoa, joista uusimmat ovat syntyneet postpositioiden sulautuessa edeltävään sanaan.

^[13]

Liudentuneet konsonantit merkitään kirjakielessä kirjaimen jäljessä esiintyvällä heittomerkillä (’), esimerkiksi l’ tarkoittaa liudentunutta l-äännettä, joka ääntyy suunnilleen lj.

Tavurakenteesta aiheutuva astevaihtelu on kadonnut vepsän kielestä.^[14][15][16] Näin sanavartalo säilyy eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta muuttumattomana eli yleensä alun perin heikolla asteella, vaikka sitä taivutettaisiin, esimerkiksi: tegen ~ tegeb, mägi ~ mäged; 'teen ~ tekee(pi)', 'mäki ~ mäet'.^[17]

Vepsän kielestä on paljolti kadonnut myös vokaalisointu, mutta sitä tavataan eräistä murteista. Katoaminen johtuu mahdollisesti venäjän kielen vaikutuksesta.^[18] Tavallisesti vokaalien ü, ä, ö sijasta vepsässä esiintyy jälkitavussa niiden takavokaalinen pari u, a, o, kuten esimerkeissä päiv : päivha, keng : kengata; 'päivä : päivään', 'kenkä : kengättä'.^[17]

Pienoisevankeliumi vepsäksi: Jumal om armastanu mirud muga äjal, ka andoi ičeze üksjaižen Poigan, miše ni üks’, ken hänehe uskob, ei kadoiži, a saiži igähižen elon.

Isä meidän -rukous vepsäksi:

Meiden Tat

Meiden taivhaline Tatoi!

Olgha pühä sinun nimi.

Tulgha sinun valdkund.

Tehkaha kaik sinun tahton mödhe,

täl mal kut i taivhas.

Anda meile tämbei jogapäiväine leib.

I pästa meiden velgad,

kut mö-ki pästam meiden velgnikoiden velgad.

Ala ve meid kodvusehe,

no päzuta meid pahaspäi.

Sinun om vald

i vägi i hüvüz’ kaikeks igaks.

Amin'!

(Matvei 6: 9-13)

Vepsälle luotiin kirjakieli 1930-luvun alussa, mutta sen käyttö lopetettiin jo vuonna 1937.^[19]

Vaikka puhuttuna kielenä vepsän kielen hiipumista ei ole onnistuttu viime vuosikymmeninä pysäyttämään, vepsänkieliselle kaunokirjallisuudelle ja vepsän kirjakielelle vuosikymmenet Neuvostoliiton romahduksen jälkeen ovat merkinneet myöhäistä renessanssia. Vepsänkielistä kirjallisuutta on julkaistu 1980-luvun lopulta lähtien etupäässä Karjalan tasavallassa mutta myös Suomessa ja Virossa aikakauslehdissä (erityisesti Kodima-lehdessä), monografioina ja kirjallisuusantologioissa. Suomessa vepsänkielistä kaunokirjallisuutta on kustantanut varsinkin Juminkeko-säätiö.^[20] Vepsää kirjoitetaan latinalaisin aakkosin.^[21]

Vepsänkielinen nykykirjallisuus on pääosin runoutta. Vanhemman polven kirjailijat ovat 1930-luvulla (kuten Rurik Lonin, Maria Abramova, Viktor Jeršov, Alevtina Andrejeva) ja 1940-luvulla (Nina Zaitseva, Nina Potaševa) syntyneitä. Nuorempaa, 1960- ja 1970-luvuilla syntynyttä sukupolvea edustavat muun muassa Nikolai Abramov (1961–2016), Mihail Bašnin, Olga Jeršova, Gulja Polivanova, Valentina Rogozina sekä äidinkieleltään venäläinen Igor Brodski (s. 1968). Vepsäläiseen kirjallisuuteen luetaan myös Vasili Pulkin (1922–1987) ja Anatoli Petuhov (s. 1934), jotka kuitenkin ovat kirjoittaneet vain venäjäksi.^[22] Erityinen sija vepsän kirjakielen kehittämisessä ja viljelyssä on ollut Nina Zaitsevalla (s. 1946), joka on kääntänyt vepsäksi Uuden testamentin vuonna 2006^[23] sekä julkaissut vuonna 2012 laajan eeppisen runoelman Virantanaz.^[24] Ensimmäisen vepsänkielisen romaanin Kalarand julkaisi vuonna 2002 pietarilainen Igor Brodski (s. 1968).^[25] Polivanova on julkaissut myös satukirjan vuonna 2019, Armaz sarnaine – heled ojaine.^[26]

• Abramov, Nikolai: Koumekümne koume: Petroskoi: Karjala, 1994.
• Andrejeva, Alevtina: Koivuine. Kuhmo: Juminkeko, 2003. ISBN 952-5385-15-9.
• Arapovič, Borislav: Lapsiden Biblii. Stokgol’m Helsinki: Biblijan kändmižen institut, 1996. ISBN 91-88794-11-3.
• Brodski, Igor: Kalarand. Kuhmo: Juminkeko, 2002. ISBN 952-5385-11-6.
• Kottina, Anna: Meiden sana : lugendkirj augotižškolan täht. Karjala, Petroskoi: Periodika, 1998. ISBN 5-88170-016-3.
• Kuum öö. Soome-ugri rahvaste tänapäeva luulet. Tallinna: Kirjastuskeskus, 2006. ISBN 978-9985-9727-0-0.
• Nieminen, Markku (toim.): Kodima, Vepsänma. Kuhmo: Juminkeko, 2003. ISBN 952-5385-16-7.
• Zaiceva, Nina: Abekirj. Karjala, Petroskoi, 1991. ISBN 5-7545-0460-8.
• Zaiceva, Nina: Ičemoi lugemišt : vepsän kelen lugendkirj 3.–4. klassale. Karjala, Petroskoi, 1994. ISBN 5-7545-0658-9.
• Uz´ Zavet (kääntänyt Nina Zaiceva). Petroskoi: Biblijan kändmižen institut, 2006. ISBN 978-952-5634-06-8.
• Zaiceva, Nina: Virantanaz. Vepsläine epos. Kuhmo: Juminkeko, 2012. ISBN 978-952-5385-64-9.

• Grünthal, Riho: Vepsän kielioppi. Helsinki: Suomalais-Ugrilainen Seura, 2016.
• Kalima, Jalo: Vepsän sanastoa (Eripainos Virittäjästä n:o 1-3). Helsinki, 1927.
• Lönnrot, Elias: Om det nord-tschudiska språket (Elias Lönnrotin väitöskirja vepsän kielestä vuodelta 1853). Kuhmo, Juminkeko, 2002. ISBN 952-5385-10-8.
• Puura, Ulriikka – Karjalainen, Heini – Zaiceva, Nina – Grünthal, Riho: The Veps language in Russia. ELDIA case-specific report. Mainz: ELDIA Research Consortium. ISSN 2192-2403.
• Wiik, Kalevi: Vepsän vokaalisointu. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1989. ISBN 951-717-564-7.
• Zaitseva, Maria: Vepsän kielen lauseoppia. Helsinki: Suomalais-Ugrilainen Seura, 2001. ISBN 952-5150-61-5.

 

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Vepsän kieli.

 

Wikikirjastossa on aihe: Vepsän kieli

• Vepsänkielinen Wikipedia
•   Vepsänkielinen Wikivoyage hautomossa
• Vepsän Seura
• Vepsäläiset ja vepsän kieli (Arkistoitu – Internet Archive) – Nina Zaitseva
• Uz' venä-vepsläine vajehnik / Nina Zaiceva, Maria Mullonen – Petroskoi 2007 (PDF)
• Zaiceva N., Mullonen M. Vepsä-venälaine, venä-vepsläine vajehnik. Petroskoi, “Karjala”, 1995. – 191 l. ISBN 5-7545-0669-4
• Riho Grünthal: Vepsän kielioppi, 2015, Apuneuvoja suomalais-ugrilaisten kielten opintoja varten XVII, Suomalais-Ugrilainen Seura
• Vepsän-suomalainen sanakirja
• Vepsän kielen e-sanakirja