Vankitunnukset natsien keskitysleireillä

Juutalaiset joutuivat käyttämään keltaista daavidintähteä leireillä vuodesta 1938 alkaen. Vuotta myöhemmin luotiin yhtenäinen luokittelujärjestelmä, joka perustui kirjaimilla merkittyihin erivärisiin kolmioihin.

Merkit olivat tavallisesti kärjellään seisovia tasasivuisia kolmioita. Niiden värit olivat

• vaaleanpunainen – seksuaalirikolliset (pedofiilit, raiskaajat, rodun häpäisijät ja muun muassa homoseksuaaliset miehet, minkä vuoksi vaaleanpunainen kolmio on nykyään yleinen seksuaalivähemmistöjen oikeuksien ajamisen tunnus)
• vihreä – rikollinen
• punainen – poliittinen vanki (”valtion viholliset”: kommunistit, sosiaalidemokraatit, rojalistit, vapaamuurarit, ammattiyhdistysväki ja anarkistit)
• sininen – siirtolainen, ulkomailta työleirille tuotu vanki
• violetti – Raamatuntutkijat (käytännössä Jehovan todistajat). Lisäksi hyvin pieni määrä pasifisteja ja muiden uskonyhteisöjen jäseniä vangittiin tämän saman luokituksen mukaan.
• ruskea – romanit (myös musta)
• musta – ”epäsosiaaliset” henkilöt (Romanit, kehitysvammaiset, prostituoidut, lesbot, alkoholistit, narkomaanit, pasifistit, asunnottomat ja kerjäläiset sekä ne, jotka kieltäytyivät työnteosta)
• keltainen – juutalaiset

Juutalaiset vangit käyttivät kahta keltaista kolmiota, jotka muodostivat daavidintähden. Toinen kolmio saattoi olla myös muunvärinen: esimerkiksi vaaleanpunainen ja keltainen kolmio tähden muodossa merkitsivät homoseksuaalia juutalaista. Jos kolmioista toisessa oli musta reunus, tarkoitti se, että vanki oli syyllistynyt ”rotujen sekoittamiseen” eli yhdyntään ei-juutalaisen kanssa. Mustan kolmion päälle ommeltu keltainen oli sama merkintä naisille.

Kolmion yläpuolella oleva samanvärinen nauha merkitsi, että vanki oli leirillä jo toista kertaa: hänet oli vapautettu ja pidätetty sen jälkeen uudestaan. Näiden vankien kohtelu oli usein vielä huonompaa kuin muiden. Heillä teetettiin raskaimpia töitä ja he elivät usein eristyksissä muusta leiristä. Kolmion alla olevilla mustilla ympyröillä merkittiin erityisiin rangaistusjoukkoihin määrätyt vangit. Myös heidän tehtävänsä olivat tavallista raskaampia.

Kolmiossa saattoi olla myös kirjain, joka kertoi vangin kotimaan. Näitä olivat ”B” belgialaisilla, ”F” ranskalaisilla, ”I” italialaisilla, ”P” puolalaisilla, ”S” espanjalaisilla, ”T” tšekeillä ja ”U” unkarilaisilla. Myös muita merkkejä ja edellä mainittujen yhdistelmiä käytettiin.

Keskitysleirivangit jakaantuivat hyvin nopeasti kolmioidensa värin perusteella eritasoisiin ryhmiin. Vartijat ja muut vangit kohtelivat eri ryhmiä eri tavoin, jolloin muodostui leirin sisäinen hierarkia tai ”kastijärjestelmä”. Hierarkian yläpäähän kuuluvat vangit saivat helpommin erilaisia luottamustehtäviä, kun taas alimmilla portailla olevat juutalaiset ja homoseksuaalit saivat kärsiä kovaa kohtelua myös vankitoveriensa taholta. Vankien keskuudesta valittiin muun muassa leirinvanhimpia ja muita valvojia, ”kapoja” (lyhenne sanasta Kameradenpolizei, virallisesti Funktionshäftlinge). Heillä saattoi olla huomattavaakin vaikutusvaltaa ja etuoikeuksia: he pystyivät hankkimaan helpommin lisäravintoa tai jopa alkoholia. Kapojen ei myöskään tarvinnut työskennellä. Vartijoille oli edullista suosia joitakin vankiryhmiä ja kylvää siten eripuraa vankien keskuuteen.

Leirihierarkian tasot olivat yleensä seuraavasti siten, että ykkönen oli parhaimmassa asemassa oleva:

1. violetti – uskonnon vuoksi vangitut
2. punainen – poliittiset vangit
3. vihreä – rikolliset
4. sininen – siirtolaisvangit
5. kaksi kolmiota – juutalaiset
6. musta – ”epäsosiaaliset”
7. vaaleanpunainen – homoseksuaalit

Hierarkia ei kuitenkaan taannut edes korkealle sijoittuneelle vangille inhimillisiä olosuhteita: myös uskonnollisia tai poliittisia vankeja murhattiin ja pahoinpideltiin. Koska kolmion värillä oli leirielämässä niin suuri merkitys, yrittivät juutalaiset ja muut heikossa asemassa olevat usein hankkia itselleen erivärisen tunnuksen.