Ural (vuoristo)

Termi ”Ural” on peräisin turkkilaisten kielten vyötä merkitsevästä sanasta. Tämä ”kivivyö” ulottuu Karanmereltä Kazakstanin aroille 2 000 kilometrin matkan. Se muodostuu useista rinnakkaisista vuorijonoista ja niiden välisistä syvistä jokilaaksoista. Uralin vuoristo on perinteisesti jaettu kolmeen osaan: pohjois-, keski- ja eteläosaan. Uralin länsi- ja itärinteet poikkeavat toisistaan monin tavoin. Tämän vuoksi vuoriston ympäristökin jaetaan kuuteen osaan: pohjoiseen, keskiseen ja eteläiseen Cis-Uraliin, jotka ovat Uralin länsirinteitä, ja pohjoiseen, keskiseen ja eteläiseen Trans-Uraliin, jotka ovat itärinteitä. Nämä kaikki osat eroavat toisistaan myös ekologisesti.^[1]

Maantieteellisessä kirjallisuudessa käsitteellä ”Ural” on monia merkityksiä. Ensiksi, sitä käytetään Uralvuoriston nimenä. Toiseksi, Uraljoki alkaa Uralvuoriston eteläosista ja laskee etelään Kaspianmereen. Kolmanneksi, sillä tarkoitetaan aluetta vuoriston ympärillä, sen yhtenäistä kulttuuria ja talouskytköstä (engl. Great Urals). Tällä ei tarkoiteta vuoristoaluetta ja sen ylänköalueita. Tämä ei myöskään sisällä polaarista Uralia, joka on asumatonta erämaata, tai muutakaan Pohjois-Uralin osia. Toisaalta se kyllä sisältää eteläosien ympäristössä Cis-Uralin, Trans-Uralin sekä osia Länsi-Siperian alankoa.^[1]

Ural on suhteellisen matala vuorijono, jonka kallioperä on muodostunut magma- ja sedimenttikivistä. Korkeimmat huiput sijaitsevat Uralin pohjoisosissa, missä sijaitsee myös vuorijonon korkein huippu Narodnaja (1 894 m), ja eteläosissa, missä korkein huippu on Jamantau (1 640 m). Matalat vuoret löytyvät keskisestä Uralista, missä huippujen keskikorkeus on 600–800 metriä. Vuoristossa on lukuisia karstiluolia. Vaigatšin ja Novaja Zemljan saaret muodostavat Uralin jatkeen mantereen pohjoispuolella.^[1]

Uralin vuoristo ja erityisesti Trans-Ural on kuuluisa monien eri metallien rikkaista malmivaroistaan. Malmit, joista huomattavimmat ovat rauta-, kupari-, kulta- jne. malmioita, sijaitsevat pääasiassa vuorijonon itärinteillä, ja ne muodostavat eräitä maapallon rikkaimpia malmioita. Lisäksi alueella on runsaasti korukiviä eli puolijalokiviä, kuten esimerkiksi jaspista, kristallia, malakiittiä, serpentiiniä, akaattia, onyksia ja muuta, löytyy erityisesti vuoriston metamorfisista kivilajeista maanpinnan alta.^[1]

Uralvuoriston alueiden maisemalliset ja ilmastolliset piirteet sekä ihmistoiminnan vaikutukset ovat vaikuttaneet alueisiin monin eri tavoin. Ilmasto vaihtelee pohjoisosan ilmastosta, missä heinäkuussa ilman lämpötila on noin 6–8 °C, eteläiseen kuivalla arolla olevaan ilmastoon, missä keskilämpötila on 22 °C. Ilmastoon vaikuttaa monet tekijät. Näitä ovat etäisyydet Atlantilta ja Jäämereltä sekä arktiselta alueelta, Siperiasta ja Keski-Aasian korkeapainealueelta. Merkittävintä ilmastolle on Atlantilta saapuvan länsituulen tuoma merellinen ilman kosteus. Uralvuoristo on länsituuleen nähden poikittain, joten länsirinteet ovat kosteammat kuin itärinteet. Tämä ero korostuu talvella, kun länsirinteiden metsissä on runsaasti lunta verrattuna itärinteiden ohuempaan lumipeitteeseen. Sademäärissä ero on 100–150 millimetriä. Kesien kuumuus ja talvien kylmyys koettelee Trans-Uralisia alueita enemmän kuin Cis-Uralisia, missä säävaihtelut ovat länsirinteitä suuremmat erityisesti keväisin ja syksyisin.^[1]

Ilmasto on mannermainen. Lämpiminä vuodenaikoina lämmin ilmamassa tulee metsäarolle pääasiassa Kazakstanista tai Keski-Aasiasta, mistä seuraa ilmamassan kuivuminen ja aavikkomaiset olosuhteet. Kylmä ilmamassa saapuu Arktikselta yleensä talvella, mutta satunnaisesti myös kesäisin. Tämän vuoksi ilmasto on epävakaa ja vaihteleva. Tämän lisäksi Ural sadattaa Atlantilta tulevan kosteuden länsirinteille ja itä- ja kaakkoistuulet tuovat Altailta, Pamirilta ja Tienšanilta kuivaa ja kuivaa ilmamassaa. Länsi-Siperian ilmaston pääpiirteet ovat pienet lumimäärät, kylmät talvet, nopea kevääntulo, kuumat kesät ja vallitsevat tuulet. Taigalla ilmasto on vieläkin kylmempi, mutta samalla se on kosteampi.^[1]

 

Vaikka kasvillisuusvyöhykkeet seuraavat usein leveyspiirejä, ovat samat kasvillisuusvyöhykkeet Uralin eri puolilla selvästi eri leveyspiireillä. Eteläinen aro kulkee Trans-Uralin puolella läntistä aroa pohjoisempana. Metsäaro sijaitsee etelämpänä kuin pienilehtinen lehtimetsä, ja sen biotyyppiin kuuluvat niityt, joita täplittävät koivikot ja haavikot. Metsäaron pohjoisosissa lehtimetsässä on niittymäisiä aukkoja, jotka katoavat kasvuston muuttuessa kokonaan lehtimetsäksi. Siperian puolella Uralia metsäaro muodostuu paikallisesti pienistä niityistä, lehtimetsistä, soista ja arosta. Aluetta painaa kuivuuskaudet 8–12 vuoden välein. Tämän vuoksi monet Trans-Uralin järvet vuoroin täyttyvät vedestä ja vuoroin kuivuvat jopa tyhjiksi. Havumetsävyöhykkeellä eli taigalla elävät suuret eläinlajit kuten hirvi, kauriit, karhu ja ilves. Pienistä turkiseläimistä mainittakoon soopeli, kettu, kärppä ja orava. Metsäarolla elää lajistoltaan sekä taigalle kuuluvia lajeja että arolle kuuluvia lajeja.^[1]

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Uralvuoristo Wikimedia Commonsissa