Turkis

 

Turkiksia valmistetaan tarhattujen ja villien eläinten nahoista.^[2] Metsästämällä hankitut eläinperäiset turkikset ovat olleet muinoin osa neandertalinihmisen ja nykyihmisen vaatetusta. Nykyään eläinperäisiä turkiksia tuotetaan länsimaissa pääasiassa tarhaamalla.

Turkkuri osaa suunnitella, kaavoittaa, sovittaa ja valmistaa turkiksia. Turkkurit työskentelevät turkisalan yrityksissä tai yrittäjinä.^[3]

Suomessa ammattiin voi valmistua joko suorittamalla tekstiili- ja vaatetusalan perustutkinnon ammattikoulussa vaatetukseen suuntautuen, valmistumalla artesaaniksi opiskellen vaatetusalaa käsi- ja taideteollisuusalan oppilaitoksessa tai suorittamalla turkkurin ammattitutkinnon näyttötutkintona. Näyttötutkintona voi suorittaa myös turkkurimestarin erikoisammattitutkinnon.^[3]

• chinchilla
• hilleri
• hylje
• kani
• kettu ja naali sekä niiden lukuisat värimuunnokset, yleisimmät:
  • sinikettu – tarhatun naalin kauppanimike
  • hopeakettu – punaketun alun perin luonnosta löytynyt värimutaatio
• kissa
• koira
• lammas
• majava
• minkki
• nutria
• orava
• piisami
• saukko
• soopeli
• supikoira

Suomessa kasvatettavia turkiseläimiä ovat minkki, suomensupi sekä sini- ja hopeakettu.

EU-maissa kissoista ja koirista peräisten olevien turkisten tuottaminen, maahantuonti, maastavienti, myynti ja markkinointi on kielletty.^[4]

Lainsäädännöllisten rajoitusten ohella lukuisat muotisuunnittelijat, tekstiilivalmistajat ja vaateliikkeet ympäri maailmaa ovat vapaaehtoisesti kieltäytyneet käyttämästä eläinperäisiä turkiksia vaatteidensa materiaalina. Turkiksista mallistoissaan luopuneita muotisuunnittelijoita ja -taloja ovat muun muassa Giorgio Armani (omistaa vaateliikkeet Giorgio Armani, Emporio Group, AJ Armani Jeans ja Armani Casa), Hugo Boss, Tommy Hilfiger, Gucci ja Calvin Klein.^[5][6]

Tekoturkiksia voidaan valmistaa luonnonkuiduista kuten hampusta ja puuvillasta.^[2] Tekokuituisia tekoturkiksia valmistetaan akryylistä, polyesteristä ja muista synteettisistä kuiduista, tai muuntokuiduista kuten viskoosista.

Yhden keinokarvatakin valmistamiseen voi kulua jopa kymmenen tynnyrillistä öljyä. Takit ovat useimmiten akryylia, polyesteria ja nylonia. Pesun yhteydessä esimerkiksi akryylistä valmistetusta vaatteesta irtoaa keskimäärin 1 900 mikromuovihiukkasta, jotka päätyvät saastuttamaan meriä.^[7][8]

Pistokokeissa on paljastunut, että monet hupuissa ja kauluksissa käytettävät karvat, joiden sanotaan olevan keinokuitua, ovat todellisuudessa aitoa turkista.^[9] Esimerkiksi supikoiran turkki tulee halvemmaksi kuin keinokarva, sillä suurin osa vaatteista on valmistettu Kiinassa^[9], jossa turkiseläinten pitoa tai kohtelua ei säädellä minkäänlaisella lainsäädännöllä.^[10]

Talvitakeissa käytettävä hupun turkisreunus ei ole vain somiste, vaan sillä on käytännön tarkoitus. Reunus luo lämpimämmän mikroilmaston kasvojen ympärille ja suojaa näin kylmältä ja viimalta. Tätä ovat hyödyntäneet pukeutumisessaan monet pohjoisten seutujen alkuperäisasukkaat, kuten esimerkiksi inuiitit.^[11]

EU:n lainsäädännön mukaan tuotteesta on selvittävä, mikäli se sisältää tekstiilien lisäksi eläinperäisiä osia. Virheellisistä tai valheellisista merkinnöistä ei kuitenkaan seuraa valmistajille sakkoja, joten merkinnöissä on usein puutteita.^[9]

• Turkiskauppa
• Turkislakki

 

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Turkis.

• Kansainvälinen turkiskaupan liitto (Arkistoitu – Internet Archive)
• Fur Commission USA
• Euroopan turkistuottajien kattojärjestö (Arkistoitu – Internet Archive)
• Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liitto ry (Arkistoitu – Internet Archive)

• Animalian tietopaketti turkistarhauksesta (Arkistoitu – Internet Archive)
• Suomen turkistarhauksesta (Arkistoitu – Internet Archive)
• PETA:n sivut turkistuotannosta (Arkistoitu – Internet Archive)
• Fur Free Alliance