Turkkilainen tupakka

Turkkilainen tupakka (turk. tütün) on maantieteellisesti määritelty tupakkalaji, jota viljellään pääosin Turkissa ja aikoinaan Osmanien valtakuntaan kuuluneissa maissa, kuten Kreikassa, Bulgariassa, Pohjois-Makedoniassa ja Armeniassa.

Tupakka saapui Osmanien valtakuntaan tuontitavarana Amerikasta vuonna 1605 ja osmanit oppivat sen viljelystaidon eurooppalaisilta. Turkkilaiset kuitenkin kehittivät oman tupakanviljelymenetelmänsä sekä valmistustapansa, sillä tupakanpolttamiseen he käyttivät piipun tai sikarin sijasta narghileksi kutsumaansa vesipiippua.^[1][2]

Turkkilainen tupakka on maultaan pehmeää ja se sisältää muihin tupakkalaatuihin verrattuna vähemmän nikotiinia ja karsinogeeneja.^[2] Maun voimistamiseksi siihen usein sekoitetaan vahvempia tupakkalajeja kuten virginiantupakkaa. Vastaavasti muita lajeja saatetaan pehmentää sekoittamalla niihin turkkilaista tupakkaa. Yksi turkkilaista ja virginiantupakkaa sekoittava merkki on Camel, joka markkinoi tuotettaan juuri turkkilaisen tupakan tuomalla pehmeydellä.^[3]

Turkkilaisten tupakkakasvien lehdet ovat yleensä pienempiä, mutta niitä on lukumääräisesti enemmän kuin muissa lajeissa. Turkkilaiseen tupakan eroavuuteen vaikuttavat ilmasto, maaperä, viljelytapa ja käsittelymenetelmät. 1900-luvun alkupuolella lajeista erotettiin kaksi päälajiketta, Samsun-Bafra ja Trebizond-Platana.^[4] Nykyään lajikkeita myydään useilla nimillä. Arvostetuimpien lajikkeiden joukkoon kuuluvat Makedoniassa alueella viljellyt Yenice, Drama, Xanthe ja Smyrna.^[2] Yksi tunnetuista on muun muassa Mustanmeren Turkin rannikolla ja Armeniassa viljelty Samsun, joka on saanut nimensä Samsunin kaupungin mukaan.^[5] Muita ovat esimerkiksi Balikesir, Bursa, Kyproksella Karpasin niemimaalla viljelty Yayla Karpaz sekä Basma, jota viljellään myös Mustanmeren rannikon alueilla.^[3]

Turkin ja Etelä-Euroopan lisäksi Turkista peräisin olevista siemenistä viljellään tupakkaa myös Etelä-Afrikassa, mutta Afrikan eteläkärjen erilaisten olojen vuoksi maku poikkeaa alkuperäisestä.