The Runaways

Vuonna 1975 kitaristi Joan Jett ja rumpali Sandy West molemmat olivat esittelleet itsensä kuululle tuottaja Kim Fowleylle, joka tutustutti heidät toisiinsa antamalla Jettin puhelinnumeron Westille. Fowleyn avustukselle Jett muodosti The Runaways -yhtyeen yhdessä rumpali Sandy Westin ja basisti Michael Steelen kanssa. Myöhemmin The Banglesin basistina tunnetuksi tullut Steele lähti yhtyeestä varsin pian, mutta siihen liittyivät Cherie Currie laulajaksi, Lita Ford kitaristiksi ja Jackie Fox basistiksi. Tässä ensimmäisen albumin nauhoittaneessa kokoonpanossa Jett soitti rytmikitaraa. Foxin jälkeen bassoa soitti Vicki Blue, joka on nyttemmin ohjannut dokumenttielokuvan yhtyeen jäsenistä nimeltään 'Edgeplay: A film about The Runaways'.

Yhtenä yhtyeen ajatuksena naisasialiikemäisesti oli olla naisten yhtye, joka vastaa siihen aikaan ainoastaan miesten ’miehittämiä’ rock-yhtyeitä. Toisaalta yhtye ikään kuin näytti että ’naapurintyttö’, amerikkalaisteinityttö saattoi yhtäkkiä ollakin 'toisellapuolella maailmaa' rajuna ja kapinoivana esiintyjänä.

Yhtyeen manageri- ja levy-yhtiö-tasolla oli vaikuttamassa manageri-tuottaja Kim Fowley, Mercury Records-levy-yhtiö/ Peermusic-yhtiön johtoa - johtaja Ralph Peer II henkilökohtaisesti jopa studiossa, sekä kiertuemanageri Scott Anderson.

Yhtye sai levytyssopimuksen Mercury Recordsilta vuonna 1976, ja pian sen jälkeen he julkaisivat esikoisalbuminsa The Runaways. Yhtye julkaisi vielä studio- ja livealbumin ennen kuin joidenkin jäsenmuutosten myötä (Cherie Currien poistuminen yhtyeestä) Joan Jettistä tuli yhtyeen päälaulaja. Jett oli laulajana kahdella albumilla, ennen kuin yhtye hajosi vuonna 1979.

The Runaways oli tunnettu Euroopassa ja varsin suosittu yhtye Japanissa, mutta kotimaassaan yhtye saavutti suosiota lähinnä vain länsirannikon punkpiireissä. Joan Jettin on kerrottu sanoneen yhtyeen suosion Japanissa olleen ”kuin beatlemanian”.

Yhtye rikkoi aikanaan rajoja ollen ensimmäisiä rock-musiikkia tosissaan soittavia tyttöbändejä, ja herättäen huomiota myös rock-elämäntyylillään ja ulkomuodollaan, esim. Cherie Currien esiintymisasuna olleella vaatetuksella korsetteineen ja sukkanauhaliiveineen seksikaupasta, jota on kuvattu sanomalla ”hänen esiintyneen alusvaateisillaan”. Esiintymisasut sisälsivät joskus myös glamrock-tyyppisiä kiiltäviä tuonajan televisiosarjan Wonder Woman tyyppisiä ’supersankaritar’-asuja ja esiintymistä tai poseerausta, rock-tyyppistä vaatetusta tai tavalliset vaatteet. Musiikissa tuonajan punk-rockin uho ja vihaisuus oli myös uutta nuorten nais-esiintyjien taholta.

Yhtyeen hajoamisen syiksi on esitetty monia asioita, mutta manageri Kim Fowleyn lausunto yhtyeen 'huonoista väleistä keskenään' on todennäköisesti ollut vaikuttava tekijä. Cherie Currie on kertonut kirjassaan Neon Angel: A Memoir of a Runaway (Neonenkeli: Runawayn muistelmat) omasta huume-ongelmastaan ja raskaasta kiertue-elämästä. On myös sanottu että yhtye oli liikaa 1970-luvun sovinnaiselle amerikkalaisyleisölle avoimesti rocknroll-elämäntyyliä viettävine naispuolisine teineineen, mukaan lukien nuoren amerikkalaisteinitytön Cherie Currien huomiotaherättänyt esiintymisasu korsetteineen ja sukkanauhaliiveineen. Myynti USA:ssa ei yltänyt huippumenestykseen.

Joan Jett ja Lita Ford ovat menestyneet hyvin rock-musiikin alalla, myiden platina-levyn verran musiikkiaan, Joan Jett parhaiten useammankin rock-menestyskappaleen julkaisijana ja kuuluisuutena. Cherie Currie esiintyi 80-luvulla mm. elokuvassa ’Tyttölaakso’ (englanninkielinen nimi ’Foxes’) Jodie Fosterin kanssa, ja on levyttänyt musiikkia sisarensa Marie Currien kanssa.

Cherie Currien kirjaan Neon Angel: A Memoir of a Runaway perustuvassa elokuvassa ja muuallakin yhtyeen ’johdon’ tai manageri-henkilöstön on vihjailtu mahdollisesti toimineen svengalimaisesti, eli hyväksikäyttäneen yhtyeen kokemattomuutta musiikkialalla, ja esim. laittaneen yhtyeen liian koville kiertueineen.

• 1976: The Runaways
• 1977: Queens of Noise
• 1977: Live in Japan
• 1977: Waitin' for the Night
• 1978: And Now... The Runaways
• 1980: Flaming Schoolgirls
• 1981: Little Lost Girls
• 1982: I Love Playin' With Fire
• 1982: The Best Of The Runaways
• 1991: Born to be Bad
• 1992: Neon Angels
• 1997: The Runaways featuring Joan Jett and Lita Ford

• 18.11.1977 Urheilutalo, Seinäjoki
• 19.11.1977 Työväentalo, Helsinki ^[1]

Pääartikkeli: The Runaways (elokuva)

Maaliskuussa 2010 ilmestyi Floria Sigismondin käsikirjoittama ja ohjaama elokuvaversio yhtyeen tarinasta. The Runaways -elokuvan pääosia esittävät Kristen Stewart, Dakota Fanning, Stella Maeve, Scout Taylor-Compton ja Michael Shannon. Alia Shawkat soittaa yhtyeen basistina, fiktiivistä roolia nimeltä Robin. Elokuvan soundtrackilla on useita The Runawaysin kappaleita.

The Runawaysista on myös ilmestynyt elokuvia aiemminkin. Vuonna 2005 'Edgeplay: A film about The Runaways' dokumenttielokuva yhtyeen jäsenistä, jonka ohjaajana oli entinen Runaways basisti Victory Tischler-Blue (Vicki Blue). Joan Jettiä ei näy filmin haastatteluissa, hänen kieltäydyttyään osallistumasta kyseiseen elokuvaan.

Vuonna 1984 julkaistiin ’Du-beat-e-o’ (myös nimellä: ’We’re All Crazy Now’), elokuva The Runaways-yhtyeeseen liittyen, mutta jossa yhtyeestä on mukana jostain syystä ainoastaan Joan Jett.

• peermusic.com/peermusic/index.cfm/peermusic-news/music-publisher-played-key-role-in-launching-runaways/
• imdb.com/title/tt0216731 Edgeplay: A Film About the Runaways Internet Movie Database-sivustolla
• imdb.com/title/tt0087179 Du-beat-e-o-elokuva Internet Movie Database-sivustolla