Kulttuurikaanon
Kulttuurikaanon on kokoelma ohjeellisia, sitovia, erityisen arvovaltaisia, aitoja, tärkeimpiä tai parhaita teoksia sekä myös taiteellisen kuvaamisen ja ilmaisun sääntöjä, mittasuhteita, kaavoja ja kuvaamistapoja. Kaanonin luonteeseen kuuluu aina ohjaavuus ja arvottaminen tietyn periaatteen mukaan.[1] Jonkin asian kaanoniksi julistamista sanotaan kanonisoinniksi.
Kulttuurikaanon voi olla valtion määrittelemä. Esimerkiksi Neuvostoliitossa sosialistisen realismin kaanonit olivat puolueen oppien mukaisuus, kansanomaisuus, perinteisyys, tyypillisyys, historistisuus ja sankarillisuus.[2] Kansallisia kulttuurikaanoneita on julkaistu Hollannissa[3] Tanskassa[4] ja Latviassa[5]. Myös Ruotsissa ja Suomessa on ehdotettu kulttuurikaanoneiden käyttöönottoa.
Tanskan kaanonit
muokkaa- Pääartikkeli: Tanskan kulttuurikaanon
Tanskan kulttuurikaanonit on luettelo 108 taideteoksesta, jotka virallisen tahon mukaan ovat oleellisia Tanskan kulttuuriperinnössä. Kulttuurikaanonit toi esille konservatiivien kulttuuriministeri Brian Mikkelsen vuonna 2004. Kaanonit valitsi 35 hengen valitsijajoukko, joka koostui pääasiassa tanskalaisen kulttuuriperinnön piirissä työskentelevistä. Kaanonit valittiin arkkitehtuurista, muotoilusta, kuvataiteesta, teatterista, kirjallisuudesta, elokuvasta ja musiikista. Lisäksi valittiin erikoiskaanon lastenkulttuurista.
Tanskan kaanonit julkaistiin alkuvuodesta 2006. Ministeri Mikkelsenin mukaan listat ovat tärkeitä syntyperäisten tanskalaisten lisäksi myös maahanmuuttajille. Ne kertovat, mitä on tanskalaisuus. Kaanoneissa mainitaan hyvin tanskalaiseksi kirjallisuudeksi esimerkiksi H. C. Andersenin Pieni Merenneito ja Karen Blixenin Talvisia tarinoita.[6][7]
Ruotsin kaanonehdotus
muokkaaRuotsissa Kansanpuolue liberaalien kansanedustaja Cecilia Wikström ehdotti vuonna 2006, että valtion pitäisi laatia lista siitä, mikä on kulttuuria ruotsalaisimmillaan. Toimikunnat valitsisivat kirjallisuudesta, musiikista, arkkitehtuurista ja muilta taiteenaloilta tärkeimmät teokset kulttuurikokoelmaksi. Dagens Nyheterin mukaan Wikströmin ajatus olisi "sementoida selkeä ajatus ruotsalaisuudesta".[6]
Suomen kaanonehdotus
muokkaaEduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Kaarina Dromberg (kok.) ehdotti suomalaista kulttuurikaanonia vuonna 2006. Dromberg sanoi, että ”Kyse ei ole oikean ja väärän listaamisesta. Pelko valtion ohjailusta on aivan turhaa. Tärkeää on, että pienet kulttuurialueet, joihin Suomikin kuuluu, vaalivat omaa kulttuuriaan.” Drombergin mukaan oman kulttuurin määrittely: ”–– helpottaisi myös muiden kulttuurien läpäisyä ja voisi auttaa suomalaisia ymmärtämään kulttuurin merkitystä. Vahvojen perusteosten tunteminen on suomalaiselle identiteetille tärkeää.”[8]
Ajatus poiki runsaasti keskustelua. Kansanedustaja Outi Mäkelä (kok.) kommentoi kaanonesitystä: ”Ilahduttavasti keskustelu kulttuuriperimästämme ja sen esiin nostamisesta on käynnistynyt Drombergin kulttuurikaanon ajatuksen myötä.” Mäkelä totesi tosin, että ”Keskustelun ei tarvitse välttämättä johtaa listaan merkkiteoksista, mutta tärkeää olisi että tiedostamme laajemmin oman kulttuurisen taustamme ja osaamme viestiä sen muiden kulttuurien edustajille.” [9]
Pohjoismaiden kulttuurikaanon
muokkaaVuonna 2006 Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnan Kulttuuri- ja koulutusvaliokunnassa keskusteltiin vilkaasti erityisen pohjoismaisen kulttuurikaanonin luomisesta. Ehdotus sai sekä kannatusta että vastustusta. Vastustajien mukaan kaanonin luominen on hankalaa, koska monilla pohjoismaalaisilla on erilainen kulttuuritausta. Puolustajien mukaan kaanon liittyisi luontevasti ”Pohjoismaat globaalina voittaja-alueena” -hankkeeseen, koska sen avulla voitaisiin lisätä tietämystä naapurimaista ja vahvistaa Pohjoismaiden yhteenkuuluvuutta. Valiokunta totesi, että nationalistisilta ja kaupallisilta painotuksilta on kuitenkin pyrittävä välttymään ja päätti jatkaa keskustelua aiheesta.[10]
Vuoden 2007 toimintakertomuksessa Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta päätti kuitenkin luopua erityisen pohjoismaisen kulttuurikaanonin valmistelusta, ”koska kaanon on käsitteenä niin kuormitettu.”[11]
Keskustelua
muokkaaHannele Koivunen ja Leena Marsio tarkastelevat kulttuurikaanoneita Suomen opetusministeriön julkaisussa Reilu kulttuuri? Kulttuuripolitiikan eettinen ulottuvuus ja kulttuuriset oikeudet. He kirjoittavat kaanonin luonteen olevan voimakkaasti ohjaava. Kaanonia on käytetty määrittelemään ja erottelemaan ”hyvän” ja ”huonon”, ”hyväksyttävän” ja ”ei-hyväksyttävän” rajaviivoja. [12]
Kirjoittajat toteavat, että kansallisvaltion taloudellinen merkitys on globaalitalouden oloissa muuttunut tai murtunut ja kysymys kaanonista saattaa heijastella sitä, että kansallisvaltiolle haetaan kulttuurista puolustuslinjaa. Kirjoittajien mukaan on ilmeistä, että tässä yhteydessä käytetty puhetapa merkitsee politiikan kulttuuristumista ja etnisten painotusten yhdistämistä kulttuuripolitiikkaan. Kulttuuripolitiikasta on tullut maahanmuuttopolitiikan väline ja perustelu, jossa kansallinen tai eurooppalainen hegemonia asetetaan vastakkain maahanmuuttajien ja monikulttuurisuuden kanssa.[1]
Katso myös
muokkaaLähteet
muokkaa- ↑ a b Hannele Koivunen, Leena Marsio, Kulttuurikaanon ja kulttuuripolitiikan eetos (Arkistoitu – Internet Archive) julkaisussa Reilu kulttuuri?, Kulttuuripolitiikan eettinen ulottuvuus ja kulttuuriset oikeudet, Opetusministeriön julkaisuja 2006:50. Viitattu 5.12.2008.
- ↑ Eha Komissarov: ”Punaisten lippujen alla”, Punaste lippude all, s. 41. (näyttelyluettelo) Turku: Turun taidemuseo. (suomeksi)(ruotsiksi)(englanniksi)
- ↑ entoen.nu, De Canon van Nederland Entoen.nu. Arkistoitu 29.7.2017. Viitattu 28.8.2011. (englanniksi)(hollanniksi)(saksaksi)(turkiksi)(arabiaksi)(indonesiaksi)
- ↑ Voyage of Discovery, Kulturkanon Kulturministeriet. Arkistoitu 20.10.2011. Viitattu 28.8.2011. (englanniksi)(tanskaksi)
- ↑ Latvian Cultural Canon, Latvijas kultūras kanons kulturaskanons.lv. Viitattu 28.8.2011. (englanniksi)(venäjäksi)(latviaksi)
- ↑ a b Esa Mäkinen, Pohjoismaissa laaditaan oikean kulttuurin listoja (Arkistoitu – Internet Archive), Helsingin Sanomat 31.7.2006. Viitattu 5.12.2008
- ↑ Kulturkanon, Tanskan kulttuuriministeriö. Viitattu 4.12.2008.
- ↑ Anne Nisula, Kaanonista arjen kulttuuriin. Sivistys.net 11.8.2006. Viitattu 4.12.2008.
- ↑ Outi Mäkelä, Kulttuurikaanon, tietopaketti vai kulttuurikeskustelu (Arkistoitu – Internet Archive), Kirjoittajan blogi 22.9.2006. Viitattu 4.12.2008.
- ↑ Pohjoismainen kulttuurikaanon[vanhentunut linkki], Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta, Pohjoismaiden neuvosto, Suomen valtuuskunta, toimintakertomus 2006 s. 21. Viitattu 5.12.2008.
- ↑ Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta, Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunta, toimintakertomus 2007. Viitattu 6.12.2008.
- ↑ Hannele Koivunen, Leena Marsio, Kulttuurikaanon (Arkistoitu – Internet Archive), julkaisussa Reilu kulttuuri?, Kulttuuripolitiikan eettinen ulottuvuus ja kulttuuriset oikeudet, Opetusministeriön julkaisuja 2006:50. Viitattu 4.12.2008.
Aiheesta muualla
muokkaa- Kulturkanon, Tanskan valtion kulttuurikaanon, Tanskan kulttuuriministeriö. (tanskaksi) (englanniksi)