Saksan markka

Nykyisin Saksan markalla tarkoitetaan tavallisimmin vuosina 1948–2001 käytössä ollutta rahayksikköä. Saksan rahayksikön nimi oli kuitenkin ollut markka (Mark) jo vuodesta 1873 lähtien.

Ennen Saksan yhdistymistä vuonna 1871 oli Saksan eri ruhtinaskunnilla ollut omat valuuttansa, joilla oli eri nimiä. Suurin osa niistä oli kuitenkin ollut sidoksissa Vereinsthaler-nimiseen rahayksikköön ("liittotaaleri"). Se perustui hopeakantaan, ja yhden Vereinsthalerin rahassa oli 16 2/3 grammaa puhdasta hopeaa.

Vuonna 1873 tuli koko Saksassa käyttöön yhteinen rahayksikkö, kultamarkka. Vaikka se edeltäjästään poiketen perustui alkujaan kultakantaan, siirtymävaiheessa oli voimassa kiinteä kurssi, jonka mukaan kolme markkaa vastasi yhtä Vereinsthaleria.

Ensimmäisen maailmansodan alkaessa Saksan markka erotettiin kultakannasta. Valuuttaa alettiinkin nimittää paperi­markaksi varsinkin sen jälkeen, kun voimakas inflaatio pääsi vallitsemaan. Inflaatio jatkui sodan päätyttyäkin, ja vuonna 1923 se yltyi katastrofaaliseksi hyperinflaatioksi, joka vuoden kuluessa pienensi markan arvon miljardisosaan entisestään. Loppuvuonna yksi Yhdysvaltain dollari vastasi 4,4 triljoonaa markkaa.^[3] Marraskuussa inflaatio saatiin lopetetuksi valuuttauudistuksella, jossa uudeksi rahayksiköksi tuli Rentenmark, jonka tilalle seuraavan vuoden alussa tuli Reichsmark (ℛℳ) eli valtakunnanmarkka. Yksi Rentenmark ja Reichsmark vastasivat biljoonaa (10¹²) hyperinflaation aikaista markkaa.

Reichsmark pysyi käytössä myös natsien valtakaudella ja vielä toisen maailmansodan jälkeenkin. Sodan aikana ja sen jälkeen vallitsi kuitenkin jälleen kova inflaatio.

Uusi Saksan markka otettiin länsiliittoutuneiden (Yhdysvaltojen, Ison-Britannian ja Ranskan) miehitysvyöhykkeellä käyttöön kesäkuun 21. päivästä 1948. Aikaisemmat valtakunnan markan painokoneet jäivät Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeelle. Vanhat Reichsmark- ja Rentenmark -markat vaihdettiin uuteen valuuttaan suhteessa 1 DM = 1 RM, kun oli kysymys esimerkiksi palkoista tai vuokranmaksusta, ja suhteessa 1 DM = 10 RM muiden yksityisten hallussa olleiden rahojen osalta. Suuret rahasummat sitä vaihdettiin suhteessa 10 RM = 0,65 DM. Lisäksi jokainen henkilö sai hyvitystä 60 DM kahdessa erässä, joista ensimmäinen erä oli 40 ja jälkimmäinen 20 markan suuruinen.

Valuuttauudistuksen tarkoituksena oli torjua Saksassa uudelleen uhkaava hyperinflaatio ja tehdä loppu maassa laajalle levinneestä mustan pörssin kaupasta sekä vaihtokaupasta, jossa maksuvälineenä käytettiin rahan asemesta yhdysvaltalaisia savukkeita. Neuvostoliitto piti valuuttauudistusta uhkana omalle asemalleen maassa. Kun uusi valuutta tuli käyttöön myös Länsi-Berliinissä, Neuvostoliitto sulki vastatoimenpiteenään kaikki sinne johtaneet maa- ja vesitieyhteydet ja käynnisti täten useita kuukausia kestäneen Berliinin saarron.

Saksan markka oli alusta pitäen erittäin vakaa valuutta ja olikin luomassa Saksan talousihmettä. Saksassa ostovoimainen valuutta sai lähes mystisen maineen, siitä tuli jopa melkein osa saksalaisten identiteettiä. Saksan markasta tulikin yksi maailmantalouden mahtivaluutoista.

Myös Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeellä eli myöhemmässä DDR:ssä tehtiin pari päivää myöhemmin oma valuuttauudistus: käyttöön otettiin Itä-Saksan markka, jonka virallisena nimenä vuoteen 1964 asti oli myös Saksan markka. Heinäkuussa 1948 laskettiin liikkeelle Itä-Saksan markan setelisarja. Vuodesta 1968 DDR:n markka. Ennen Saksojen yhdistymistä, myös DDR:ssä otettiin 1. heinäkuuta 1990 käyttöön Saksan markka maksuvälineenä. Tällöin rahoja vaihdettaessa käytettiin kahta vaihtokurssia. Yksityishenkilöiden rahavarat tiettyihin henkilön iästä riippuviin enimmäismääriin asti sekä palkat, vuokrat, sähkön hinta ym. juoksevat rahamäärät vaihdettiin suhteessa yksi länsimarkka yhdestä itämarkasta. Muutoin vaihtosuhteena oli yksi länsimarkka kahdesta itämarkasta. ^[4] Todellisuudessa itämarkan ostovoima oli jo pitkään ollut selvästi pienempi kuin näiden vaihtosuhteiden mukainen.

Vuoden 2002 alusta Saksan markka korvattiin myös käteismaksuvälineenä eurolla. Koska Saksan markka oli saksalaisille rakas, rahaliiton vastustus oli Saksassa yksi euromaiden suurimmista. Kansalaiset kokivat euron tulon nostaneen hintoja, minkä vuoksi euro sai haukkumanimen Teuro (euron nimestä ja saksan kielen adjektiivista teuer ’kallis’). Vuonna 2010 tehdyn kyselyn mukaan 51 prosenttia saksalaisista halusi markan takaisin.^[5]

Saksan markkaa käytettiin 1990-luvun loppupuolelta euron tuloon asti virallisena valuuttana myös Jugoslavian liittotasavaltaan kuuluneissa Kosovossa ja Montenegrossa. Serbiassa käytössä oli ja on edelleen Serbian dinaari.

Nimellisarvo	Kuva	Suunnittelija	Metalli	Läpimitta	Paksuus	Massa	Käyttövuodet
1 penni		Adolf Jäger, Frankfurt am Main	Kuparilla päällystetty teräs	16,5 mm	1,38 mm	2 g	1948–2001
2 penniä		Adolf Jäger, Frankfurt am Main	95-prosenttinen kuparilejeerinki	19,25 mm	1,52 mm	3,25 g	1950–1968
			Kuparilla päällystetty teräs			2,9 g	1968–2001
5 penniä		Adolf Jäger, Frankfurt am Main	Messingillä päällystetty teräs	18,5 mm	1,7 mm	3 g	1949–2001
10 penniä		Adolf Jäger, Frankfurt am Main	Messingillä päällystetty teräs	21,5 mm	1,7 mm	4 g	1949–2001
50 penniä		Richard M. Werner, Oberursel (Taunus)	Kuparinikkeli	20 mm	1,58 mm	3,5 g	1949–2001
1 markka		Josef Bernhart, München	Kuparinikkeli	23,5 mm	1,75 mm	5,5 g	1950–2001
2 markkaa		Useita	Kuparinikkeli	25,50 mm	1,79 mm	7 g	1951
			Kuparinikkeli	26,75 mm	1,79 mm	7 g	1957–1973
			Magnimat (eräs magneettinen rahametalliseos)	26,75 mm	1,79 mm	7 g	1970–2001
5 markkaa		Albert Holl, Schwäbisch Gmünd	Hopea-kuparilejeerinki	29 mm	2,07 mm	11,2 g	1951–1975
		Wolfgang Doehm, Stuttgart	Magnimat			10 g	1975–2001

 

Saksan markan muistoksi lyötiin vuonna 2001 kultainen 1 markan kolikko.

Seteleitä julkaistiin kaikkiaan kolme sarjaa, joista viimeiseksi jäänyt on vuodelta 1989. Setelisarjan kuvitukseen on käytetty historiallisia henkilöitä ja kääntöpuolella heidän elinympäristöönsä liittyviä esineitä ja maisemia. Esimerkiksi 100 markan setelissä on Clara Schumann ja Leipzigin kaupungin historiallisia rakennuksia.

Viimeksi käytössä olivat seuraavat setelit ^[6]:

Nimellisarvo (DM)	Kuvat viimeksi käytössä olleesta mallista		Mitat [mm]	Kuva-aiheet
	Etupuoli	Kääntöpuoli		Etupuoli	Kääntöpuoli
5 DM (harvoin käytetty)			122 x 62	Bettina von Arnim	Brandenburgin portti, Berliini.
10 DM			130 x 65	Carl Friedrich Gauss	Sekstantti
20 DM			138 x 68	Annette von Droste-Hülshoff	Sulkakynä
50 DM			146 x 71	Balthasar Neumann	Neumannin arkkitehtuuria
100 DM			154 x 74	Clara Schumann ja rakennuksia Leipzigissa	Flyygeli
200 DM (harvoin käytetty)			162 x 77	Paul Ehrlich	Mikroskooppi
500 DM (harvoin käytetty)			170 x 80	Maria Sibylla Merian	Voikukka, toukka ja perhonen
1000 DM (harvoin käytetty)			178 x 83	Grimmin veljekset	Saksan sanakirja ja Berliinin kuninkaallinen kirjasto