Säätiö (Suomi)
Säätiö on tapa osoittaa pysyvästi varoja tiettyyn tarkoitukseen.[1] Tarkoitus voi olla esimerkiksi kulttuurin tai tieteen tukeminen tai sairaalan, museon tai oppilaitoksen ylläpitäminen.[2]
Säätiön tarkoitus on usein yleishyödyllinen, mutta se ei ole välttämätöntä.[1]
Säätiöiden tyyppejä
muokkaaSäätiötyyppejä on Suomessa useita:[1]
Rekisteröity säätiö eli itsenäinen säätiö (myös pelkkä säätiö) on Suomen lain mukaan oikeushenkilö, joka muodostuu tiettyyn tarkoitukseen käytettäväksi luovutetusta omaisuudesta. Säätiöitä koskee säätiölaki. Säätiöt rekisteröidään säätiörekisteriin.
Epäitsenäinen säätiö (myös omakatteinen rahasto) on varallisuutta, jonka joku on luovuttanut toiselle käytettäväksi määrättyyn tarkoitukseen ja hoidettavaksi erillään saajan muista varoista. Säätiölaki ei koske epäitsenäistä säätiötä. Sitä ei rekisteröidä eikä se ole oikeushenkilö, vaan saaja hoitaa varoja omissa nimissään. Epäitsenäisen säätiön kaltainen on myös määrätarkoituksessa käytettävä rahasto.
Julkisoikeudellinen säätiö (myös julkisoikeudellinen laitos) on oikeussubjekti, joka on enemmän määrätarkoitukseen osoitettu omaisuusmassa kuin yhteisö ja joka huolehtii jonkin julkisen tehtävän hoitamisesta. Julkisoikeudellista säätiötä ei ole laissa määritelty, mutta sellaisena on pidetty mm. Suomen Pankkia ja Kansaneläkelaitosta. Suomen Kansallisgalleria on julkisoikeudellinen säätiö.[3] Säätiölaki ei koske julkisoikeudellisia säätiöitä.
Muita säätiöiden kaltaisia oikeushenkilöitä ovat eläkesäätiö sekä säästöpankki. Nämä jäävät säätiölain soveltamisalueen ulkopuolelle. Eläkesäätiöitä koskee eläkesäätiölaki. Niitä valvoo ja niistä pitää rekisteriä Finanssivalvonta.
Rekisteröity säätiö
muokkaaSäätiöt rekisteröidään patentti- ja rekisterihallituksen ylläpitämään säätiörekisteriin. Vuonna 2013 Suomessa oli 2 850 rekisteröityä säätiötä. Säätiöistä noin 90 % katsotaan verotuksessa yleishyödyllisiksi yhteisöiksi, joiden tulot ovat kokonaan tai osittain verovapaita.[1]
Säätiölaki tuli voimaan 1930. Pieni osa Suomen säätiöistä on kuitenkin perustettu jo 1800-luvun lopulla tai aikaisemmin.[2] Vuosina 1930–2011 rekisteröitiin yhteensä 3 948 säätiötä. Osa säätiöistä on sittemmin lakkautettu, sulautettu tai saanut uuden säätiönumeron, joten toimivia säätiöitä on alle 3 000.[1]
Säätiön perustamiseen tarvitaan lupa Patentti- ja rekisterihallitukselta. Säätiö perustetaan säädekirjalla tai kirjallisella testamentilla. Siinä on säätiölain mukaan on mainittava säätiön tarkoitus ja sille tuleva omaisuus. Säätiölle tulevan peruspääoman täytyy olla vähintään 50 000 euroa. Säätiöllä tulee olla säännöt, jotka määräävät rahojen käytöstä.[4] Säätiön nimessä on oltava sana säätiö tai ruotsiksi stiftelse.[5]
Säätiön tarkoituksen on oltava hyödyllinen. Tarkoitusta voidaan muuttaa vain, jos säätiön varojen käyttäminen sille määrättyyn tarkoitukseen on mahdotonta, olennaisesti vaikeutunut, hyödytöntä tai lain tai hyvien tapojen vastaista. Silloinkaan uusi tarkoitus ei saa olennaisesti poiketa aiemmasta.[6]
Rekisteröityjen säätiöiden luokitteluja
muokkaaSäätiön perustamistapa
muokkaaSäätiöt voidaan ryhmitellä niiden perustamistavan mukaan seuraavasti:[7]
- Aatteellisten yhteisöjen tukisäätiöt. Useat aatteelliset yhteisöt ovat säätiöineet omaisuutensa. Säätiö toimii yhteistyössä yhteisön rinnalla omistavana yksikkönä.
- Yhtiöiden osakesäätiöt. Varallisuus koostuu lähinnä perustajayhtiön tai konsernin osakkeista. Säätiön avulla on voitu ohjata päätäntävaltaa hallintoelimiin kuuluville henkilöille ilman osakeomistuksen aiheuttamaa verorasitusta.
- Sukujen omistussäätiöt. Säätiön avulla on ollut mahdollista välttää veroja taloudellisen päätäntävallan pysyessä suvulla.
- Yhteiskunnallista muutosta ennakoivat säätiöt. Etenkin maataloustoiminnan piirissä esiintynyt säätiötyyppi, jolla on pyritty suojaamaan omaisuutta yhteiskunnan vaikutukselta.
- Julkisen vallan tehtäviä hoitavat säätiöt. Etenkin kuntien yksin tai yhdessä eri yhteisöjen kanssa perustamia säätiöitä. Säätiötä käyttäen päätäntävalta on siirretty pois demokraattisesti valituilta elimiltä.
- Testamenttisäätiöt. Perustettu testamentilla.
Säätiön tarkoitus
muokkaaSäätiöt voidaan luokitella sen mukaan, mikä säätiön säännöissä mainitaan ensisijaiseksi tarkoitukseksi. Ryhmät eivät ole toisiaan poissulkevia.[7]
- Sivistys- ja opetustoimintaa harjoittavat säätiöt: kulttuurisäätiöt, tiedesäätiöt, taidesäätiöt, opetussäätiöt
- Elinkeinoelämää tukevat säätiöt: maataloussäätiöt ja muuta talouselämää tukevat säätiöt
- Huoltotoimintaa harjoittavat säätiöt: lasten- ja vanhustenhuoltosäätiöt sekä muut huoltosäätiöt
- Terveyden- ja sairaanhoitoalan säätiöt
- Urheilu- ja nuorisotyötä tukevat säätiöt
- Muut säätiöt
Säätiöistä erotetaan myös pääoma- eli sijoitussäätiöt ja toiminnalliset eli laitossäätiöt. Sijoitussäätiölle on tyypillistä apurahojen jako. Laitossäätiöllä tarkoitetaan säätiötä, joka ylläpitää jotain laitosta kuten sairaalaa tai huoltolaitosta, urheilutaloa, oppilaitosta, teatteria tai muuta taidelaitosta.[7]
Sukusäätiöt
muokkaaSukusäätiöt tarkoittavat säätiöitä, joissa määrävät tietyt suvut. Niiden perustamiseen on johtanut erityisesti aiemmin peritty varallisuusvero. Verovapaan säätiön avulla suku on voinut välttyä verolta, säilyttää varoihin määräysvallan ja suunnata ne verottomina haluamiinsa tarkoituksiin. Lähtökohtana on kuitenkin ollut, että suvun jäsenillä on omaan käyttöönsä palkkaa tai muita varoja.[8]
Säätiöiden liiketoiminta
muokkaaSäätiö voi harjoittaa liiketoimintaa, jos se on mainittu säätiön säännöissä ja se edistää säätiön tarkoituksen toteuttamista. Säätiön varsinaisena tarkoituksena ei kuitenkaan voi olla liiketoiminnan harjoittaminen. Kielto koskee vain vuoden 1964 jälkeen rekisteröityjä säätiötä. Sitä vanhemmat säätiöt voivat jatkaa aiemman liiketoimintansa harjoittamista. Se, millaista liiketoimintaa ja kuinka paljon säätiö voi harjoittaa, on epäselvää. Rajoituksia ei ole voitu tehokkaasti valvoa. Käytännössä säätiö voi harjoittaa liiketoimintaa esimerkiksi tytäryrityksen kautta.[1][7][9]
Säätiöitä käytetään myös ns. verosuunnitteluun. Yhtiö voi siirtää omaisuutensa säätiön omistukseen ja pitää silti ohjausvallan itsellään. Säätiön omistamien osakkeiden osingot ovat teknisesti järjesteltyinä verovapaita, joten valtion katsotaan menettävän merkittävät verotulot säätiöinnin vuoksi.
Säätiöiden valvonta
muokkaaSäätiön omaisuus on sijoitettava varmalla ja tuottoa tuottavalla tavalla. Yhdistyksistä ja yrityksistä poiketen säätiölle ei ole jäseniä eikä yhtiömiehiä, jotka voisivat vapaasti päättää säätiön asioista. Säätiön hallituksen toimintaa valvovat säätiön valitsemat tilintarkastajat sekä Patentti- ja rekisterihallitus.
Valvonnasta johtuu, että säätiötä ei kannata perustaa, jos sen toiminnassa olisi jotain salattavaa. Salaamista varten edullisempi yhteisömuoto on yhdistys tai kannatusyhdistys. Sitä ei valvota julkisesti, jos viranomaiset eivät kiinnostu yhdistyksestä sen toiminnan perusteella.[8]
Katso myös
muokkaaLähteet
muokkaaViitteet
muokkaa- ↑ a b c d e f Uusi säätiölaki (Arkistoitu – Internet Archive) Säätiölain uudistamistyöryhmän mietintö. Oikeusministeriö, Mietintöjä ja lausuntoja 23/2013. ISBN 978-952-259-295-8
- ↑ a b Maarit Manninen: Säätiöt Suomessa (pdf) 2005. Kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiö Cupore. Arkistoitu 28.9.2010. Viitattu 21.9.2010.
- ↑ FINLEX ® - Säädökset alkuperäisinä: Laki Kansallisgalleriasta 889/2013 www.finlex.fi. Viitattu 2.12.2023.
- ↑ PRH: Säätiön perustaminen ja rekisteröinti
- ↑ Säätiölaki 4 §.
- ↑ Säätiölaki 5 ja 17 §.
- ↑ a b c d Riitta Brax, Jukka Gronow, Ahti Saarenpää: Tietoja säätiöistä. Oikeusministeriön lainsäädäntöosaston julkaisuja 8/1974, 1974. ISBN 951-46-1071-7
- ↑ a b Seppänen, Esko: Raha liikkuu ja käy pyydykseen. Kansankulttuuri Oy, 1977. ISBN 951-615-148-5
- ↑ Laki säätiölain muuttamisesta 400/1964.