Pietari Brahe

 

Brahe syntyi Rydboholmin saarella (joka kuuluu nykyään Österåkerin kuntaan) Tukholman lähellä.^[5] Hän oli Abraham Pietarinpoika Brahen (1569–1630)^[6] ja Elsa Gyllenstiernan^[7] vanhin poika.^[8]

Brahen suku kuului Ruotsin ylhäisaateliin. Hänen isoisänsä oli Kustaa Vaasan henkilökohtainen neuvonantaja Per Brahe vanhempi (1520–1590),^[9] joka sai ensimmäisenä Ruotsin valtakunnassa kreivin arvon vuonna 1561.^[1] Isä Abraham Brahe oli saanut kuningas Kaarle IX:ltä valtaneuvoksen arvon. Setä Magnus Brahe ja äidinpuoleinen isoisä Nils Gyllenstierna olivat molemmat olleet valtakunnan drotseja^[1] eli Ruotsin valtakunnan korkeimpia lainvalvojia. Lisäksi Pietari Brahella oli avioliittojen ja muiden sukusiteiden kautta kosketuksia useisiin muihin merkittäviin aatelissukuihin.

Kun Magnus-setä kuoli ilman perillisiä ja kaksi vanhempaa setää joutuivat Sigismund-kuningasta tuettuaan pakenemaan Puolaan ja menettivät samalla perintöoikeutensa, Brahe peri yksinään suvun Vätternjärven ympärillä sijainneen kreivikunnan, Visingsborgin.^[1]

Brahe sai aristokraattisen kasvatuksen. Brahe teki vuosina 1618–1621 ja 1623–1625 opintomatkoja Hollantiin, Ranskaan ja Saksaan. Hän opiskeli 1618 Giessenin yliopistossa ja 1623 Strasbourgin yliopistossa sekä paikallisissa ritariakatemioissa.^[2] Brahe keskittyi erityisesti muihin kuin teologisiin opintoihin, mikä oli ajan tavoista poikkeavaa. Hän matkusti vielä 1624 Italiaan Padovan ja Bolognan yliopistoon täydentämään sivistystään.^[10] Opiskeluaikoinaan Brahe hankki laajan kielitaidon ja eurooppalaisen sivistyksen.^[1]

Brahe soitti luuttua, ja hänen käsin kirjoitettu tabulatuurikokoelmansa on musiikinhistoriallisesti merkittävä, koska pohjoismaissa on säilynyt renessanssin ja barokin ajalta vain vähän nuotteja.^[11]

Brahe avioitui ensimmäisen kerran 1628 Kristina Katarina Stenbockin (1608–1650) kanssa, jonka isotäti oli Ruotsin leskikuningatar Katariina Stenbock. Kristinan vanhemmat olivat vapaaherra Gustaf Stenbock ja kreivitär Beata Margareta Brahe.^[1] Pietari Brahella oli ensimmäisestä avioliitostaan neljä lasta, joista kolme kuoli nuorina.^[1] Tytär Elsa Beata Persdotter Brahe (1629–1653)^[12] nai tulevan kuningas Kaarle X Kustaan veljen Aadolf Juhanan, mutta kuoli pian, samoin kuin näiden ainoa lapsi.^[1] Ensimmäisen vaimonsa kuoltua Brahe luovutti Naantalin kirkolle tämän muistoa vaalivan taulun, jossa oli Brahe- ja Stenbock-sukujen vaakunat. Brahen muistosanat vaimostaan olivat:^[13]

»Erittäin loistava vaimo, lempeä, hurskas, siveä, suloinen, suomalaisille rakas ja visingsborgilaisille, erinomainen, parhain, oikeudenmukainen.»
(Per Brahe)

Brahe avioitui toisen kerran 1653 vapaaherratar Beata De la Gardien (1612–1680) kanssa, joka oli marsalkka Lennart Torstenssonin leski. Tämä avioliitto oli lapseton. Jäätyään näin ilman jälkeläisiä Brahe adoptoi perillisekseen veljenpoikansa Nilsin, jonka isä oli kuollut Lützenin taistelussa.^[1]

 

Brahe säilytti näkyvän aseman Ruotsin politiikassa 1670-luvun puolelle. Tultuaan täysi-ikäiseksi kuningas Kaarle XI alkoi suosia neuvonantajina nuorempaa sukupolvea, ja ikääntynyt kreivi Brahe jäi hoitamaan tiluksiaan.^[1]

Brahe eli loppuelämänsä eri puolilla Ruotsia sijainneilla maatiloillaan. Hän kuoli 12. syyskuuta 1680 Bogesundissa lähellä Tukholmaa.^[14]

Opiskelunsa jälkeen Brahe aikoi siirtyä Hollannin palvelukseen, mutta palasi isänsä pyynnöstä Ruotsiin vuonna 1626 ja asettui kuninkaan palvelukseen.^[1] Hänestä tuli Puolan sodan loppuvaiheissa 21. toukokuuta 1626 Kustaa II Aadolfin kamariherra. Brahe oli kuninkaan mukana muun muassa Danzigin kaupungin piirityksessä, jossa hän osallistui kuninkaan seulaksi ammutun veneen uppoamisen estämiseen.^[15] Brahe ylennettiin Smoolannin ratsuväkirykmentin everstiksi 27. heinäkuuta 1628, ja hän vastaanotti rykmentin komentajan tehtävät seuraavan vuoden toukokuussa. Sairastettuaan ankaran kuumetaudin hän luopui 1631 sotilasurastaan, minkä jälkeen siirtyi politiikkaan.^[10]

Brahe toimi laamannina vuosina 1628–1630^[14] ja oli nuoresta iästään huolimatta maamarsalkkana vuosien 1629 ja 1630 valtiopäivillä.^[1] Brahen päävirka oli Svean hovioikeuden asessorin tehtävä. Lisäksi hän toimi valtaneuvoston jäsenenä eli valtaneuvoksena vuosina 1630–1637^[14] sekä vuodesta 1633 diplomaattisissa tehtävissä Saksassa valtakunnankansleri Axel Oxenstiernan alaisuudessa.^[2][1]

Aluksi Brahen ura eteni hyvin, mutta sitten hän riitautui Oxenstiernan kanssa. Brahe johti vuonna 1635 Puolan kanssa käytyjä Stuhmsdorfin välirauhaneuvotteluja, mutta neuvottelujen lopputuloksena olleen rauhansopimuksen katsottiin olleen Ruotsille epäedullinen ja Brahe sai epäonnistumisesta syyt niskoilleen. On esitetty, että Brahe vetäytyi Oxenstiernan tieltä, kun hänet nimitettiin Suomen kenraalikuvernööriksi,^[10] tai että Oxenstierna halusi hänestä eroon järjestäessään hänet Suomeen.^[1]

Brahe itse toivoi pääsevänsä kuningatar Kristiinan holhoojahallitukseen, mutta sen sijaan hänet lähetettiin Suomeen vuosiksi 1637–1640.^[14] Aloite siirtoon tuli holhoojahallitukselta.^[1] Brahen ensimmäinen kenraalikuvernöörikausi Suomessa jäi lyhyeksi, sillä hän halusi osallistua Ruotsin valtakunnanpolitiikkaan. Lisäksi yksityiset taloudelliset seikat vetivät häntä takaisin Ruotsiin.^[10] Brahe kuitenkin tiettävästi nautti itsenäisistä tehtävistä, joissa sai olla ylimpänä päättäjänä joutumatta ottamaan käskyjä keneltäkään.^[1]

 

Brahe toimi ensimmäisen kerran Suomen kenraalikuvernöörinä vuosina 1637–1640. Hänet nimitettiin tehtävään verotuksessa ilmenneiden epäkohtien takia^selvennä. Brahe huomautti nimityksen jälkeen, että hän ei osannut suomea eikä hänellä ollut kokemusta vastaavan toimen hoitamisesta.^[10] Brahe saapui Suomeen perheineen marraskuussa 1637.^[3] Hän asettui asumaan Turun linnaan, jonne hän sijoitti myös kenraalikuvernöörin viraston. Virasto jakautui kansliaan, tilikamariin, joka vastasi tilinpidosta, ja verokamariin, joka vastasi verovarojen hallinnosta. Linnansihteeri Jöns Schmidt toimi kanslian johtajana. Kanslian tiloja uudistettiin 1638 kunnostamalla ja lisäämällä tulisijoja. Kenraalikuvernöörin asiakirjoille ja vero- ynnä muille tilikirjoille muurattiin lukollisia komeroita. Brahe korjautti linnaa ja lisäsi asuinosan viihtyisyyttä seinävaatteilla ja tauluilla.^[3]

Brahe teki virkakautensa aluksi laajan tarkastusmatkan. Se suuntautui ensin Ylä-Satakuntaan ja sieltä Hämeen kautta Savoon ja edelleen Viipuriin, Käkisalmeen, Pähkinälinnaan ja Nevanlinnaan.^[1] Sitten hän palasi Helsingin kautta Turkuun. Pohjanmaa ei kuulunut Brahen kenraalikuvernöörikuntaan.^[10] Vuonna 1639 hän teki vielä kaksi matkaa, joista jälkimmäisellä hän kävi Vienan Karjalassa ja Pohjois-Suomessa. Keväällä 1640 hän teki neljännen matkan Inkerinmaalle ja Savoon.^[1] Brahe oli puolet ensimmäisestä virkakaudestaan matkoilla. Suomi maana oli Brahen mielestä vauras ja luonnonolot suotuisia, mutta hän sai suomalaisista sellaisen kuvan, että kansalta puuttui sivistystä ja usein myös ahkeruutta.^[10] Rannikkoseutujen asukkaita hän piti ahkerina, mutta sisämaan asukkaita hän piti itsepäisinä, alkukantaisina, tottelemattomina, riitaisina, taikauskoisina ja laiskoina. Hän oli varauksetta sitä mieltä, että Sisä-Suomen asukkaiden luonteessa oli monia vikoja ja paheita ja he toimivat "oman väärän mielensä jälkeen".^[4] Matkoillaan hän kuunteli rahvaan valituksia ja ratkoi kiistakysymyksiä.^[1]

Brahen tavoitteena oli ensimmäisen kauden aluksi puuttua henkilökysymyksiin. Maaherroiksi ja myös näiden alaisuuteen virkamiehiksi nostettiin hänelle mieleisiä henkilöitä. Brahen mielestä Suomen läänit olivat liian laajoja, ja hänen esityksestään läänejä jaettiin pienemmiksi kokonaisuuksiksi. Läänien pienentyessä verotuksen järjestämisestä ja valvomisesta tuli helpompaa. Oikeusjärjestelmän saralla Brahe pääsääntöisesti tuki Turun hovioikeuden toimintaa.^[10] Brahen ensimmäisellä kaudella Suomeen luotiin myös postilaitos Tanskan mallin mukaan.^[14] Postin kuljetus järjestettiin luomalla postitalonpoikien järjestelmä. Alkuun Suomessa oli vain kolme postilinjaa ja linjojen varressa olleissa kaupungeissa postikonttorit. Brahe yritti kehittää myös kaupunkien hallintoa ja perusti pormestarin virkoja.^[10] Läänien lisäksi Brahe jakoi myös seurakuntia. Hän pyrki uudistuksillaan tehostamaan, yhtenäistämään ja keskittämään hallintoa. Brahe pyrki parantamaan veronkantoa ja paikallishallintoa sekä noudattamaan merkantilista talousjärjestelmää. Hän yritti estää verotusta kiertävää maakauppaa ja perusti tämän vuoksi uusia markkinapaikkoja, kaupankäynnin keskuksia ja kaupunkeja. Uusille kaupungeille laadittiin yhtenäiset ruutuasemakaavat turvallisuus- ja yhtenäisyysnäkökulmien takia.^[14]

Ensimmäisellä kaudellaan Brahe perusti Hämeenlinnan (1638)^[16] ja Savonlinnan (1639) kaupungit.^[17] Virkakautensa jälkeen hän saattoi vaikuttaa myös Sortavalan perustamiseen^selvennä. Helsinki siirrettiin tänä aikana Vantaankosken suulta Vironniemelle.^[10] Brahe havaitsi, että Suomen kouluolot olivat huonot. Hänen mielestään Suomen asukkaat olivat sivistymättömiä, ja hän piti ongelmana erityisesti pätevien virkamiesten puutetta.^[10] Pätevän virkamieskunnan saamiseksi Brahe kehitti koulutusta ja tieteenharjoitusta. Brahe perusti triviaalikoulut Turkuun, Helsinkiin, Uuteenkaarlepyyhyn ja Poriin. Lisäksi hän perusti pedagogiot Savonlinnaan, Hämeenlinnaan ja Käkisalmeen. Hän siirsi Turusta lukion Viipuriin ja perusti lastenkoulun Saltvikiin.

»Jos Jumala soisi tämän maan tulla sellaiseen kuntoon ja kukoistukseen, mihin ihmisäly voisi sen nostaa, se olisi verrattavissa kohtalaiseen eurooppalaiseen kuningaskuntaan.^[18]»
(Per Brahe)

Brahe esitti veroesineiden määräksi neljää – vilja, kala, voi ja terva^[16] – mutta ehdotusta ei toteutettu.^[19] Hän kehitti myös maanmittauslaitosta. Maaseudun olot tasapainottuivat, kun sotaväenotto sidottiin maaomaisuuteen. Brahe pyrki niin sanottua puhdasoppisuutta suosimalla yhtenäistämään kirkon oppijärjestelmää. Hän suosi vielä taiteitakin.^[14] Lisäksi hän ehdotti Saimaan kanavan rakentamista^[1], mikä toteutui vasta 200 vuotta myöhemmin.

 

Kuningatar Kristiina perusti kuninkaallisen Turun Akatemian Brahen ja Turun piispa Isaacus Rothoviuksen tuella. Suurvaltakaudella koulutukseen ja sivistykseen alettiin kiinnittää Ruotsissa aiempaa enemmän huomiota. Voimakas Turun akatemian perustamisen ajaminen oli myös osa Brahen poliittista toimintaa. Brahe vastusti keskittämistä, jolla Upsalasta ajateltiin tehtävän Ruotsin ainut keskusyliopisto. Hänellä oli Ruotsissa kyvykäs tukija, Västeråsin hiippakunnan piispa Johannes Rudbeckius.^[2] Brahen ja Rudbeckiuksen toimia helpotti se, että Kustaa II Aadolf nosti vuonna 1632 Tarton kymnaasin yliopistoksi.^[2] Brahe avasi perustamansa Turun akatemian 15. heinäkuuta 1640 ja toimi sen ensimmäisenä kanslerina vuodesta 1646 kuolemaansa saakka.^[20] Turun Akatemia oli Ruotsin kolmas yliopisto. Muut sijaitsivat Uppsalassa ja Tartossa.

Brahe kannusti Turun akatemian kanslerina rehtori Simon Kexlerusta toimittamaan akatemialle oppikirjoja.^[21] Kexlerus julkaisikin Turussa lähes 40 väitöskirjaa. Suurin osa oli aritmetiikan, geometrian, trigonometrian ja tähtitieteen oppikirjoja^[22]

Brahe pyysi ja innosti Kexlerusta kokoamaan astronomisen teoksen ja vieläpä poikkeuksellisesti ruotsin kielellä. Työ jäi Kexlerukselta kesken hänen kuollessaan vuonna 1669, mutta kansleri Brahe siirsi teoksen valmiiksi saattamisen Kexleruksen seuraajalle Johannes Flachseniukselle.^[21] Brahe ilmaisi 1669 heinäkuussa konsistorille kirjoittamassaan kirjeessä, että Astronomian käsikirjoituksen kuvitusta tulisi parantaa, ja kehotti konsistoria antamaan teoksien kuvitustyön turkulaiselle kaivertajalle. Brahe kirjoitti vielä vuonna 1678 Turun Akatemian konsistorille, että Astronomian painatuskuluihin ja teoksen kuvittamiseen tarvittavien puupiirroslaattojen kaivertamiseen myönnettäisiin 400 hopeataalaria. Brahen kuoltua teos menetti tärkeimmän ja vaikutusvaltaisen tukijansa. Vuodelta 1694 on konsistorin pöytäkirjoissa maininta, että Flachseniuksen akatemian laskuun teettämät puupiirroslaatat, todennäköisesti Astronomian kuvitukseen tarkoitetut, talletettiin Turun akatemian kirjastoon. Kexleruksen käsikirjoituksesta on säilynyt 70 sivua, mutta kuvituksesta ei ole tietoa.^[21]

Brahesta tuli vuonna 1640 jälleen valtaneuvos, jona hän toimi kuolemaansa saakka.^[14] Drotsi Gabriel Gustavinpoika Oxenstiernan kuoltua syksyllä 1640 oli uudeksi drotsiksi kaksi ehdokasta, Gabriel Bengtinpoika Oxenstierna ja Pietari Brahe nuorempi. Brahe väitti kuningas Kustaa II Aadolfin luvanneen viran hänelle. Ruotsin valtaneuvosto suoritti suljetun lippuäänestyksen, jolloin äänet menivät ehdokkaiden kesken tasan. Valtaneuvosto antoi lopullisen ratkaisun arvalle, jonka 14-vuotias kuningatar Kristiina veti Brahen voitoksi.^[1] Brahe nimitettiin drotsiksi 1641. Toimeen liittyi vuosina 1641–1660 Svean hovioikeuden presidentin virka ja vuosina 1660–1680 koko oikeuslaitoksen ylitarkastajan virka.^[14]

Brahe johti Tanskan vastaisia sotatoimia vuosina 1643–1644.

Brahe nimitettiin uudelleen Suomen kenraalikuvernööriksi vuonna 1648. Tällä kertaa nimitys oli ensimmäistä kertaa selvemmin karkotus pääkaupungista, sillä Brahe oli ajautunut useissa asioissa konfliktiin kuningatar Kristiinan kanssa, joka halusi hänet pois Tukholmasta.^[10] Brahe nimitettiin uudelleen Suomen kenraalikuvernööriksi vuonna 1648. Toisella kerralla vastuualueena oli koko Suomi Käkisalmen lääniä lukuun ottamatta.^[14] Ennen Suomeen tuloaan hän totesi tarvitsevansa kolme vuotta Suomen asioiden kuntoon saamiseksi.

Toisellakin kaudellaan Brahe aloitti virkansa hoitamisen pitkillä tarkastusmatkoilla; hän teki vuosina 1648–1650 ainakin kolme pitkää matkaa Suomessa.^[1] Brahe jatkoi läänien hallinnon tehostamista, mutta tällä kertaa aikaisemmin jaetut läänit yhdistettiin uudelleen, jotta palkkakulut vähenisivät. Oikeusjärjestelmän toimintaa parannettiin määräämällä, että kihlakunnantuomareiden palkkausta varten varattuja veroja ei saisi enää läänittää. Lisäksi tuomarien virkoihin alettiin nimittää lainoppineita hovioikeuden asessoreita. Brahe yritti kehittää kaupankäyntiä merkantilismin oppien mukaisesti. Määrättiin, että kaupunkien kaikkien porvareiden tuli kilpailla tasa-arvoisesti tuotteista, joita talonpojat toivat kaupunkeihin.^[10]

Toisella virkakaudellaan Brahe perusti uusiksi kaupungeiksi 1649 Salon (nykyinen Raahe)^[23], Lappeenrannan^[23] ja Koppön eli Kristiinankaupungin^[23], 1650 Kajaanin^[24] sekä 1653 Vehkalahden (nykyinen Hamina)^[25], Kuopion ja Brahean (nykyisin Lieksa). Postilaitosta täydentämään perustettiin majatalolaitos. Postilaitoksen toiminta parani vasta tämän jälkeen. Uusi koulujärjestys tuli voimaan vuonna 1649.^[10]

Kun Brahen virkakausi Suomessa oli kestänyt kolme vuotta, hän alkoi suunnitella Ruotsiin palaamista. Brahe sai Ruotsiin paluuseen lopullisen sysäyksen, kun Kristiina alkoi harkita kruunusta luopumista.^[10] Toisen kenraalikuvernöörikautensa aikana Brahe pettyi siihen, ettei Suomessa ollut tapahtunut edellisen käynnin jälkeen hänen odottamaansa kehitystä. Hän muutti takaisin Ruotsiin syksyllä 1651 palaamatta enää Suomeen.^[1] Brahe jatkoi kenraalikuvernöörinä vielä vuoteen 1654, mutta oletti huolella rakentamansa lääninhallituksen toimivan moitteettomasti, jolloin kenraalikuvernöörin läsnäoloa ja ehkä itse virkaakaan ei pian enää tarvittaisi. ”Säästösyistä” kenraalikuvernöörin virka lakkautettiinkin vuonna 1669.^[26]

Pohjan sodassa kuluessa vuonna 1657, ruotsalaiset torjuivat tanskalaisten uhkaavan hyökkäyksen,^[1] ja solmitussa Roskilden rauhassa Ruotsiin liitettiin aiemmin Tanskan hallussa olleet Skåne, Halland, Blekinge, Bornholm, Bohuslän ja Trondheim. Ruotsi hyökkäsi uudestaan Tanskaan kesällä 1658, mutta sotaonni oli Ruotsille huonompi. Ruotsin armeija teki epäonnistuneen rynnäkön piiritettyä Kööpenhaminaa vastaan helmikuussa 1659. Pian Ruotsi oli tukalassa asemassa, koska Tanskan avuksi oli tullut Alankomaiden laivasto ja Pohjan sota jatkui edelleen Itävaltaa, Puolaa ja Brandenburgia vastaan. Ruotsin armeija lyötiin Nyborgin taistelussa marraskuussa 1659. Ruotsi oli pakotettu Kööpenhaminan rauhaan 1660.

Kuningas Kaarle X Kustaa kuoli yllättäen 13. helmikuuta 1660 kesken valtiopäivien^[27]. Brahen johdolla kumottiin kuninkaan testamentti, joka olisi keskittänyt vallan Kaarle X:n veljelle Aadolf Juhanalle – Brahen vävylle – ja Brahe kohosi uuden holhoojahallituksen johtoon.^[1] Hän toimi tehtävässä vuoteen 1672. Uusi hallitsija Kaarle XI oli vain neljävuotias. Brahe vastusti liittoutumista katolisen Ranskan kanssa, ja Ruotsi solmi Tanskan kanssa Kööpenhaminan rauhan 27. toukokuuta 1660. Alankomaiden välittämässä rauhassa Ruotsi luovutti Trondheimin maakunnan^[28] ja Bornholmin saaren takaisin Tanskalle.^[29] Brahe oli 1660-luvulla drotsina holhoojahallituksen näkyvin toimija ja valtansa huipulla. Brahen valvonnassa Ruotsi neuvotteli kohtuullisin ehdoin rauhansopimukset erikseen Tanskan, Puolan ja Venäjän kanssa.^[1]

Brahe oli vankka aatelisvallan kannattaja ja vastusti alempien säätyjen tavoitteita.^[10] Hän kannatti vallanjaon kysymyksissä aateliston oikeuksien säilyttämistä ja oli siten Oxenstiernan vastustaja. Valtaneuvostossa ja drotsina Brahe pani toimeen yksityiskohtaisia uudistuksia, mutta yleispoliittisissa kysymyksissä hän ilmaisi kantansa varovaisesti.^[14]

Kuningatar Kristiinan ylenpalttinen läänitysten jako aatelisille ja aatelisäätyyn korottaminen uhkasi Ruotsin valtion taloutta kassakriisillä. Rälssitilat nimittäin olivat verovapaita, mikäli täyttivät sotavarustusvelvollisuutensa. Koska aatelisilla oli oikeus määrätä tiloillaan lampuoteina olevien talonpoikien päivätöistä läänitysmaillaan, näiden talonpoikien taakka kasvoi riippuen isännästä. Lisäksi rälssitilalliset yrittivät saada perintöoikeuden omaavia talonpoikia menettämään oikeutensa, jolloin nämäkin tulisivat tilan lampuodeiksi. Toisaalta kruunun talonpojilta koottiin sama verotaakka ja sotaväenotto kuin he olivat aikaisemmin jakaneet rälssiin korotettujen tilojen kanssa.^[30] Vuoden 1650 valtiopäivillä papisto, porvarit ja talonpojat toimivatkin äänekkäässä yhteistyössä ja vaativat reduktiota eli jaettujen läänitysten palauttamista kruunulle.

Valtaneuvostossa drotsi Brahe luonnollisesti vastusti kolmen säädyn yhteisiä vaatimuksia; hän oli Ruotsin valtakunnan suurimpia maanomistajia.^[30] Kuningatar Kristiinan lahjoitusten myötä hänelle kuulunut Visingsborgin kreivikunta käsitti 900 manttaalia ja oli siten suurempi kuin Axel Oxenstiernan tai Magnus De la Gardien kreivikunnat. Brahe harjoitti läänitystensä alueella merkittävää rakennus- ja liiketoimintaa, perusti muun muassa paperitehtaan ja kirjapainon. Hänellä oli myös oma orkesteri.^[1]

Vuoden 1655 valtiopäivillä maamarsalkka Erik Henrikinpoika Fleming teki esityksen läänityksien osittaisesta reduktiosta kruunulle. Tätä oli kuningas Kaarle X Kustaa valmistellut valtaneuvostossa ja siis aatelisten keskuudessa. Muut säädyt pidettiin valmisteluiden ulkopuolella. Aateli pyrki turvaamaan etunsa luopumalla ”neljännesperuutuksella” osasta läänityksistään.^[30].

 

Brahen jo kuoltua täysi-ikäiseksi tullut kuningas Kaarle XI toteutti ison reduktion 1680-luvulla, jolloin Brahen perilliset menettivät Visingsborgin ja Kajaanin vapaaherrakunnan. Lisäksi Brahen johtaman holhoojahallituksen todettiin jälkeenpäin syyllistyneen valtionvarojen tuhlaamiseen, ja Brahen kuolinpesä joutui maksamaan korvauksia, jolloin suurin osa muustakin omaisuudesta oli myytävä.^[1]

Brahe pyrki edistämään suomen kielen kirjallista ja suullista käyttöä hallinnossa.^[14] Hän esimerkiksi antoi teologian professori Petraeukselle tehtäväksi kirjoittaa suomen kielen oppikirja ruotsalaisille, saksalaisille ja skotlantilaisille. Petraeus julkaisikin vuonna 1649 suomen kielen kieliopin Linguae Finnicae brevis institutio.^[31] Brahe myös edisti vuoden 1642 raamatunkäännöstä, ja myöhemmin hän suositteli nuorelle Kaarle XI:lle suomen kielen taidon hankkimista.^[32]

Kun Johannes Gezelius vanhempi ehdotti Brahelle tyttärensä kihlattua, maisteri Jacob Lindemania saksan kielen professoriksi Turun akatemiaan, Brahe ilmoitti Gezeliukselle, ettei saksan opetus vastaperustetussa akatemiassa ollut kovinkaan tarpeellista ja että hyödyllisempää olisi opettaa saksalaisille ja ruotsalaisille suomea.^[33] Vielä 1660-luvulla Brahe ilmoitti tukensa kaikille suomen kielen opetushankkeille Turun akatemiassa.^[31]

Brahe puuttui vielä valtaneuvoksena Suomen asioihin, lähinnä hallinnon ”ylilyönteinä” pitämiinsä tapauksiin. Ne liittyivät usein 1660–1670-lukujen noitavainoihin. Tällainen tapaus oli taikuuden harjoittamisesta ja yhteydestä piruun syytetyn ylioppilas Henrik Tuomaanpoika Eoleniuksen kuolemantuomio. Turun piispa Johannes Terserus piti vuonna 1661 tämän ”liian helppoa” syyrian ja arabian aapiston oppimista merkkinä sopimuksesta sielunvihollisen kanssa. Brahe vaikutti asiaan, ja hovioikeus muutti kuolemanrangaistuksen kirkkorangaistukseksi. Brahen mielestä kyseessä oli pelkkä teinin kerskailu, ja tutkintovankeus oli hänestä ylioppilaalle riittävä rangaistus, kuolemanrangaistuksen ollessa vakavaa liioittelua.^[34]

Suomesta puuttui 1600-luvulla riittävän voimakas kirkollinen auktoriteetti, jotta kansanuskomuksista olisi saatu karsituksi noitasapattikulttuuri. Vaikka Turun piispana 1664–1690 toiminut Johannes Gezelius vanhempi oli perehtynyt opilliseen noituuteen, vastapainona toimi juuri kreivi Brahe, joka suhtautui noitavainoihin hyvin epäilevästi. Hänen evättyään tukensa Gezeliukselta noitien paljastamiseksi jäivät noitavainot Suomessa Ruotsiin verrattuina laimeiksi.^[35] Samaten Brahe kovisteli vuonna 1667 piispa Gezeliusta ”huonosta esimerkistä”, kun tämä syytti luonnontieteen professori Georg Alanuksen leskeä noituudesta ja taikajuoman välittämisestä Gezeliuksen vaimolle. Gezelius joutui väitteestään suorittamaan 400 riikintaalaria hyvitystä Alaniuksen leskelle.^[36] Brahe yritti viivyttää Ruotsissakin noitasyytteistä johtuvia teloituksia vaihtelevalla menestyksellä.^[37] Hänen mielestään yhtään kuolemantuomiota ei saisi panna toimeen, ennen kuin asian olisivat tutkineet varta vasten nimetyt papit ja maallikot, mikä tarkoitti, että kun kuolemantuomioon oli noitaoikeudenkäynnissä päädytty, tulisi tutkinta suorittaa uudestaan. Käytännössä valtaneuvoksen vahvistus kuitenkin riitti kerran tuomitun kuolemantuomion täytäntöönpanoon.^[38]

Kaikki Brahen uudistukset toteutettiin hierarkkisesti ylhäältä alas. Hänen uudistuksiensa toteuttamisessa ei otettu huomioon talonpoikia. Uudistukset puuttuivat lähes kaikkiin elämänaloihin. Niiden päätarkoitus oli yhtenäistämispolitiikan toteuttaminen. Sen perusteena oli Ruotsissa vallalla ollut käsitys, jonka mukaan esimerkiksi Suomen ja Tanskalta vallattujen maakuntien olot poikkesivat huomattavasti Ruotsista. Yhtenäistämispolitiikan tavoitteena oli pienentää tätä eroa niin, että koko valtakunnassa olisi sama uskonto, sama laki, sama hallitsija ja mielellään myös samat tavat.^[10]

 

Brahe oli omana aikanaan Ruotsin suurin maanomistaja.^[10] Kuningatar Kristiina luovutti vuonna 1650 hänelle läänitykseksi Kajaanin vapaaherrakunnan, johon kuuluivat Kajaanin tai Paltamon, Kuopion ja Iisalmen pitäjät. Läänitys käsitti kaikkiaan 48 000 km² maata, ja sen tuotto oli yli 10 000 riikintaalaria.^[39][5] Vuonna 1652 Brahe osti vielä Ruotsin kruunulta 30 399 riikintaalarilla rälssitilakseen suurehkon osan Salon eli Saloisten pitäjää, nykyisen Raahen alueen. Hän osti myös komissaario Henrik Cronstjernalta Käkisalmen läänistä Pielisen pogostan. Näin Brahen omistuksessa oli 1650-luvun puolivälissä huomattava osa koko itäisestä Suomesta^[5].

Kajaanin vapaaherrakunnan lisäksi Brahen omistuksiin kuuluivat Brahelinnan seudun läänitys sekä lännessä Marttilan ja Paraisten pitäjissä olevat tilukset.^[5] Brahelinna oli hänen rakennuttamansa linnakartano Ristiinassa Etelä-Savossa. Brahe rakennutti Brahelinnan Ristiinan ollessa osa hänen läänitystään. Linnakartano rakennettiin vuosien 1646–1669 aikana^[40]. Suunnitelmissa oli kehämuurilla ympäröity kaksikerroksinen asuinkartano, jonka puolustuksena olisi ollut kaksi pyöreää tornia.^[41] Kartano poltettiin isonvihan aikana. Nykyisin Brahelinnan paikalla on raunioita ja turistikeskus.

Brahe teetti suuria muutostöitä vuosien 1661–1666 aikana myös Kajaanin vapaaherrakunnan tiluksilla Kajaanin linnassa. Niiden jälkeen linnaa ympäröi muun muassa seitsemän tykkipatteria.^[41]

 

Turun Akatemian ja sittemmin Helsingin yliopiston akateeminen muotokuvaperinne on saanut alkunsa kansleri Brahen vuonna 1652 Turun Akatemian kirjastolle lahjoittamasta muotokuvastaan. Yliopiston kanslerien ja rehtorien sekä hallitsijoiden muotokuvia onkin yliopiston hallussa nykyään katkeamaton sarja.^[42]

Pääartikkeli: Pietari Brahen patsaat

Brahelle on pystytetty Suomessa patsas Turkuun (vuonna 1887), Raaheen (1888), Lieksaan (1953) ja Kajaaniin (1954).^[14]

Brahen Turussa olevan patsaan jalustaan on kirjattu hänen kuuluisat sanansa, jotka hän kirjoitti päiväkirjaansa ensimmäisen kenraalikuvernöörikautensa päätteeksi:^[10]

»Minä olin maahan ja maa minuun sangen tyytyväinen.
(ruots. Iagh war med landett och landett med mig wääl tillfreds.)»
(Per Brahe)

Brahen mukaan on nimetty teitä ja katuja muun muassa Helsingissä, Hämeenlinnassa, Kajaanissa, Kuopiossa, Lappeenrannassa, Lieksassa, Mikkelissä, Raahessa, Ristiinassa, Savonlinnassa ja Turussa. Myös useat Pietarinkatu-nimiset kadut Suomessa ovat saaneet nimensä hänen mukaansa. Brahen mukaan on nimetty myös Raahen kaupunki, hotelleja, ravintoloita, järjestöjä sekä Liisi Oterman vuonna 1942 löytämä asteroidi 1680 Per Brahe. Brahe on kuvattu vuosina 1949 ja 1982 julkaistuissa postimerkeissä.^[1][43]

Vielä nykyäänkin käytetään sanontaa ”kreivin aikaan”, joka nykyisin yleensä tarkoittaa, että jotakin tapahtuu juuri sopivasti. Alun perin ilmauksella tarkoitettiin Brahen hallintokautta.^[44] Sanonta on tullut suomen kieleen ilmeisesti 1800-luvulla.^[14]

Kuvaava on, että 1600-luvun alussa Ruotsissa oli yleinen näkemys Suomesta ”maanäärenä”, jossa ei tuolloin ollut yhteiskuntarauhaa. Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolf halusi kehittää tilannetta perustamalla 15. kesäkuuta 1623 kuninkaallisella valtakirjalla Turun hovioikeuden. Hovioikeuden ensimmäinen presidentti ja Suomen maaherra Nils Tuurenpoika Bielke (1623–1628) piti suomalaisia ”pahana ja barbaarisena kansana”, ja Turun piispa (1627–1652) Rothovius totesi asuvansa Turussa ”skorpionien ja barbaarien keskellä”.^[45] Heidän aikalaisenaan Brahe toimi aktiivisesti Suomea kehittääkseen ja uskoi ”itämaana” pidetyn Suomen mahdollisuuksiin kehittyä. ”Kreivin aika” olikin todellista kehittymisen ja sisäisen rauhoittumisen aikaa Suomessa.

• Aalto, Pentti: ”Uusfilologiaa Turun Akatemiassa”, Album amicorum, s. 13–23. (Kirja- ja kulttuurihistoriallisia tutkielmia) Helsinki: Painomies Oy, 1986. ISBN 951-45-3980-X
• Gardberg, C. J.: Kivestä ja puusta: Suomen linnoja, kartanoita ja kirkkoja. Helsinki: Otava, 2002. ISBN 951-1-17423-1
• Fagerlund, Rainer & Villstrand, Nils Erik & Jern, Kurt: Kuninkaita ja alamaisia: Suomen historia 1523–1809. (Suomentanut Mirja Itkonen) Schildts, 2000. ISBN 951-50-1241-4
• Heikkinen, Reijo: Kreivi Pietari Brahen syntymästä 400 vuotta reijoheikkinen.fi. Arkistoitu 25.7.2014. Viitattu 15.7.2011.
• Heinämies, Kati (toim.): Ars Universitaria 1640–1990: Muotokuvia Helsingin yliopiston kokoelmista, s. 204–208. Helsingin yliopisto, 1990. ISBN 951-45-5253-9
• Katajala, Kimmo: Suomalainen kapina: Talonpoikaislevottomuudet ja poliittinen kulttuuri Suomessa Ruotsin ajalla (n. 1150–1800). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2002. ISBN 951-746-306-5
• Matikkala, Antti & Brummer, Wilhelm (toim.): Henkilö- ja sukuvaakunat Suomessa. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1994. ISBN 978-952-222-283-1
• Nenonen, Marko & Kervinen, Timo: Synnin palkka on kuolema: Suomalaiset noidat ja noitavainot 1500–1700-luvulla. Otava, 1994. ISBN 951-1-13081-1
• Nenonen, Marko: Noitavainot Euroopassa: Myytin synty. Atena kustannus Oy, 2006. ISBN 951-796-438-2
• Palokangas, Markko & Santavuori, Martti ym. (toim.): Turun linna. Sotasokeat 1970, 1982.
• Perälä, Anna: Tiedon ja taidon kuvat: Suomalaisten painotuotteiden puupiirrokset ja niiden tekijät 1647–1713. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2003. ISBN 951-746-503-3
• Suomen historian pikkujättiläinen, s. 204–208. WSOY, 1989. ISBN 951-0-14253-0
• Suominen-Kokkonen, Renja ym. (toim.): Helsingin yliopiston museo. Helsingin yliopisto, 1982. ISBN 951-45-2679-1
• Suuri henkilökirja. WSOY, 2001. ISBN 951-0-26140-8
• Tuomola, Simo (toim.): Abo – Suomen metropoli, 1600-luku Turussa. Turun Tietotarjonta – Turku, 2000. ISBN 951-9129-39-1
• Ylikangas, Heikki: Väkivallasta sanan valtaan: Suomalaista menneisyyttä keskiajalta nykypäiviin. WSOY, 1999. ISBN 951-0-923456-7
• Abraham Brahe 1569–1630 Skeel & Kannegaard Genealogy. Arkistoitu 21.10.2013. Viitattu 15.7.2011. (englanti)

• Vierros, Tuure: Maa oli minuun tyytyväinen: Per Brahen nuoremman tarina. Kirjayhtymä, 1971. (Historiallinen romaani.)

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Pietari Brahe Wikimedia Commonsissa

• Per Brahe den yngre. Nordisk Familjebok.
• Brahe, Per hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)
• Per Brahe. Svenskt biografiskt lexikon.