Nike-Ajax

Nike-Ajax (MIM-3) oli Yhdysvaltain ensimmäinen kohdeilmatorjuntaohjusjärjestelmä. Sitä edelsi projekti Hermes. Koulutuskäyttöön asetyypin ensiversio saapui vuonna 1953. Tietämystä tähän täysin uuteen aselajiin saatiin toisen maailmansodan hävinneeltä Saksalta. Muiden muassa Wernher von Braun oli uusia yhdysvaltalaisia rakettitieteen tutkijoita.

Esisopimus Nike-ohjusprojektiin laadittiin AT&T:n tytäryhtiö Western Electricin kanssa 8.2.1945. Aluksi torjuntatavoitteeksi asetettiin, B-29:n vastaavaa konetyyppiä pudottava ilmatorjunta ohjuksella. Tavoitteet olivat toki tiukemmat, sekä futuristiset siihen maailmanaikaan taikka ajankuvaan nähden.

Alustava kehittämissuunnitelma laadittiin erittäin pikaisesti toisen maailmansodan jälkeen, jo 13. syyskuuta 1945.^[1]

Ohjustyypin poisto USA:n armeijan kalustosta alkoi jo vuonna 1958, seuraavan tässä artikkelissa mainitun seuraajan saavuttua torjuntanäyttämölle.^[2] Lopullinen kalustopoisto eli operatiivisestä käytöstä poisvetäminen tapahtui vuonna 1963. Nike-Ajaxia käytti usea Yhdysvaltain sotilaallinen yhteistyökumppani (lähinnä Nato-maita), pohjoismaista ainakin Tanska.

Nike-Ajaxia seurasi Nike-Hercules. Sen aseistusosa eli räjähdyskärki varustettiin ydinlatauksella, jonka teho oli 20 kT (W-7).

Ohjustyypin fyysisiä suoritusarvoja

• pituus 9,95 m (ilman apurakettia 5,95 m)
• läpimitta 370 mm (37 cm)
• siipien kärkiväli 1,27 m
• laukaisupaino 1 016 kg apuraketilla, ilman 472 kg
• taistelulatauksen paino 140 kg, jossa 3 esisirpaloitua HE-panosta (konventionaalinen High Explosive -panos)
• nopeus: maks. 750 m/s (Mach 2.3)
• torjuntaetäisyys: maks. 50 km
• torjuntakorkeus: 18,3 km (18 300 m)

Lähde: ^[3]