NHL-kausi 1924–1925

NHL-kausi 1924–1925 oli National Hockey Leaguen historian kahdeksas kausi. Sen aikana kuusi joukkuetta pelasi kukin 30 runkosarjaottelua.^[1][2] Liigaan liittyivät uusina joukkueina Boston Bruins ja Montreal Maroons. Boston oli ensimmäinen NHL-liigaan liittynyt yhdysvaltalaisseura.^[3][4] Pudotuspelien välierissä Toronto Saint Patricksin yhteismaalein 5–2 kukistanut Montreal Canadiens julistettiin NHL-mestariksi,^[5] mutta Stanley Cupin voitti WCHL:n Victoria Cougars, joka kukisti Stanley Cup -finaaleissa Canadiensin otteluvoitoin 3–1.^[6][7][8] Cougarsin tärkeimpiin pelaajiin lukeutunut Frank Fredrickson oli aiemmin Winnipeg Falconsissa pelatessaan voittanut kultamitalin vuoden 1920 kesäolympialaisissa.^[9][10]

NHL-kausi 1924–1925
Järjestyksessä oleva kausi	8.
Maa	Kanada  Yhdysvallat
Joukkueiden määrä	6
Mestari	Montreal Canadiens
Pistepörssin voittaja	Babe Dye
← 1923–1924	1925–1926 →
Infobox OK

Stanley Cup -voittajasuosikkina pidetyn ja NHL:n runkosarjan ensimmäiseksi sijoittuneen Hamilton Tigersin mestaruuden tavoittelu kaatui NHL:n ensimmäiseen lakkoon.^[2][6] Tigersin pelaajat nimittäin asettivat ehdoksi pudotuspeleihin osallistumiselleen, että kullekin heistä maksettaisiin 200 dollarin suuruinen bonus. Yhtenä perusteena vaatimukselleen he esittivät sen, että runkosarjan laajentuminen 24 ottelusta 30 otteluun oli lisännyt työmäärää. Lisäksi muut joukkueet olivat tiettävästi tarjonneet omille pelaajilleen bonuksia tai palkankorotuksia. Tigersin seurajohto ei kuitenkaan maksanut vaadittuja lisäpalkkioita, ja NHL määräsi joukkueen pelaajat töihin, mihin nämä eivät suostuneet. Niinpä 13. maaliskuuta 1925 NHL asetti koko Tigersin kokoonpanon pelikieltoon. Näiden tapahtumien seurauksena monet Tigersin pelaajista eivät enää halunneet pelata seuran omistajien alaisuudessa. Tämä oli yksi syy siihen, että joukkue myytiin newyorkilaiselle Bill Dwyerille ja siitä tuli New York Americans. Americansin menestys NHL:ssä jäi kuitenkin lopulta varsin heikoksi.^[6]

Kaudella 1924–1925 runkosarjan piste- ja maalipörssin voitti Toronto St. Patricksia edustanut Babe Dye.^[1] Hän teki pelaamissaan 29 ottelussa yhteensä 46 tehopistettä, joista 38 oli maaleja ja 8 maaliin johtaneita syöttöjä.^[11] Runkosarjan arvokkaimmalle pelaajalle myönnettävä Hart Trophy puolestaan annettiin Hamilton Tigersin Billy Burchille.^[12][13] Ensimmäisen kerran jaetun Lady Byng Trophyn sai alkuperäistä Ottawa Senatorsia edustanut Frank Nighbor. Palkinto myönnetään pelaajalle, jonka arvioidaan osoittaneen parasta urheiluhenkeä ja herrasmiesmäistä käytöstä korkeatasoisen pelin ohella.^[14]