Suomen Merimies-Unioni

SMU:n edeltäjä oli Helsingin merimiesten ja lämmittäjäin ammattiosasto, joka perustettiin 1916 ja hyväksyttiin Kuljetystyöväen liittoon ammattiosasto numero 21:nä. 1920-luvulla toimi Suomen Ammattijärjestöön kuulunut Suomen Merimiesten ja Lämmittäjäin Unioni, joka lakkautettiin vuonna 1930 muiden äärivasemmiston hallitsemien järjestöjen tapaan. Sosialidemokraatit ja sosialistit perustivat pian uuden samannimisen liiton, joka vuonna 1935 otti nimekseen Suomen Merimies-Unioni. SM-U oli Suomen Ammattiyhdistysten Keskusliiton jäsen vuosina 1934–1957. 1960-luvulla SM-U kuului uuteen Suomen Ammattijärjestöön.

Vuonna 1938 unionin puheenjohtajaksi valittiin kuuluisa SKP:n johtavan byroon entinen jäsen ja Suomen Sosialistisen Työväenpuolueen puheenjohtaja Niilo Wälläri, joka oli oppinyt anarkosyndikalistisen ay-toiminnan periaatteet IWW:n opissa.

Vuonna 1942 Wälläri joutui kuulusteluihin epäiltynä yhteyksistä vihollisiin. Wälläri myönsi olleensa Ruotsin-matkallaan yhteydessä muun muassa englantilaisiin ammattiyhdistysjohtajiin. Helmikuussa 1942 SAK:n hallituksen työvaliokunta käsitteli asiaa, kehotti Wälläriä eroamaan työvaliokunnasta ja suositteli Merimies-Unionia erottamaan Wällärin puheenjohtajan tehtävästä. Wälläri ei kuitenkaan suostunut eroamaan, eikä Merimies-Unioni erottanut puheenjohtajaansa. Wälläri vältti turvasäilöön joutumisen, koska viranomaiset pelkäsivät merimiesten katkaisevan laivaliikenteen ulkomaille vastatoimena, ja toisaalta koska Neuvostoliiton radiopropaganda haukkui Wälläriä jatkuvasti. Wälläri siirsi Merimies-unionin toimiston sodanajaksi Tukholmaan.^[2]

Sotien jälkeen Wälläri kuului välillä SKDL:n sisällä toimineen Sosialistisen yhtenäisyyspuolueen hallitukseen^[3] ja osallistui muutenkin kansandemokraattien toimintaan.

1950-luvun lopulla Wälläri johdatti merimiesunionin ulos skogilaisten ja kommunistien vaikutusvallassa olleesta SAK:sta ja unioni liittyi myöhemmin sosiaalidemokraattien perustamaan uuteen SAJ:hin. Wälläri tuli merimiesunionin johtajana kuuluisaksi jatkuvasta lakonuhasta erilaisten etujen saavuttamiseksi – laivaliikenne oli pullonkaula Suomen vientiteollisuudelle, ja siksi pidettävä toiminnassa. Hän jopa ehdotti, että merimiehiltä poistettaisiin asevelvollisuus. Erityisesti jäänmurtajalakot olivat tehokas ase, sillä ne pysäyttivät talvimerenkulun kokonaan. 1950- ja 1960-luvuilla muodostui suoranaiseksi yleiseksi vitsiksi esittää Wällärin organisoimat jokatalviset jäänmurtajalakot kuin vuodenkiertoon kuuluvina, ja niille irvaili usein mm. pilapiirtäjä Kari Suomalainen.

Wällärillä oli ammattiliittonsa merimiesten ehdoton kannatus, ja kun ulkomaankauppa oli pitkälti riippuvainen kauppamerenkulun sujuvuudesta häntä jopa pelättiin politiikan ja talouselämän päättäjien keskuudessa.^[4]

SMU oli keskeinen vaikuttaja Kuljetusalan Ammattiliittojen Federationin perustamisessa vuonna 1956. SMU:n johtajat ovat usein johtaneet myös KAF:ää.

Suomen Kuvalehden toimittaja Tuomo Lappalainen arvosteli merimiesunionin puheenjohtaja Simo Zittingin toimintatapoja farssiksi ”jopa ay-liikkeen demokratia-asteikolla”, koska Zittingin vastaehdokas, lakimies ja entinen apulaispurseri Astrid Geisor-Goman, ajettiin pois kokouspaikalta heti edustajiston kokouksen aluksi. Zitting ei myöskään antanut toimittamassaan unionin Merimies-lehdessä lainkaan palstatilaa haastajalleen, vaikka tämän oli asettanut ehdokkaaksi unionin suurin ammattiosasto. Geisor-Goman sai viidenneksen äänistä, vaikka häntä ei edes päästetty esittäytymään valitsijoille.^[5][6]

Lokakuussa 2013 Merimies-Unionin entiset aktiivit vihjasivat käynnistäneensä ministeri Heidi Hautalan eroon johtaneen kohun.^[7] Hautala valitti joutuneensa ay-liikkeen sylkykupiksi teollisuuden rakennemuutoksen vuoksi.^[7] Merimies-Unioni kutsui Hautalan linjaa ”totaalifanaattiseksi”.^[8]

Elokuussa 2000 Merimies-Unioni asetti Finnlinesin Finnmerchant-aluksen saartoon ja uhkasi samalla toista laivaa. Finnlines, Suomen laivanpäällystöliitto ja Suomen konepäällystöliitto tuomitsivat toimet laittomina. Yhtiö oli palkannut 28 puolalaista merimiestä mielestään työehtosopimuksen mukaisesti, mutta Zitting oli eri mieltä. Konepäällystöliiton mukaan kyseessä on keino säilyttää suomalainen kauppalaivasto ja työntekijät. ^[9]

Finnlinesin pääluottamusmiehen mukaan 90 % työntekijöistä tuki Finnlinesin ratkaisua, koska ketään ei irtisanottu. Zittingin sanottiin käynnistävän näyttävästi ay-sotia ja uhraavan rahtilaivastojen miehistöjä suosiakseen häntä puheenjohtajavaalissa äänestänyttä matkustajalaivojen henkilöstöä, jolla on valitsijoiden enemmistö. Kokoomuksen Verkkouutisten vuonna 2000 tekemän luonnehdinnan mukaan Zittingillä oli hermostuvan ja räväkän miehen maine.^[9]

Suomen Merimies-Unioniin kuuluu 11 ammattiosastoa, joista valtakunnallisia ovat Satama-ala, Matkailu- ja huolinta-ala, Laivan Viihdeammattilaiset sekä Väylänhoitoammattiosasto.

SMU:n kaksikielinen jäsenlehti Merimies-Sjömannen ilmestyy kahdeksan kertaa vuodessa ja sen levikki on 11 000 kappaletta.

• Niilo Wälläri 1938–1967
• Olavi Keitele 1968–1976
• Reijo Anttila 1976–1992
• Per-Erik Nelin 1992–2000
• Simo Zitting 2000–2020^[10]
• Kenneth Bondas 2020–^[10]

• Soukola, Timo: Riistorauhaa rikkomassa. Suomen merimies-unionin ja sen edeltäjien vaiheita 1905-2000. Otava, 2003.
• Wälläri, Niilo: Antoisia vuosia. Weilin+Göös, 1967.

• Suomen Merimies-Unioni
• Soukola, Timo: Järjestö jäänmurtajana. Suomen merimiesunioni työmarkkinaosapuolena ja suomalaisten laivatyöntekijöiden turvallisuuden vankentajana 1944-1980 (väitöskirja, Helsingin yliopisto 2007)