Ma-ai
Ma-ai (jap. 間合い), joka tarkoittaa japaniksi ”väliä”, on japanilainen budokäsite, jolla luonnehditaan taisteluetäisyyttä vastustajasta. Jokaisella aseella on oma ma-ainsa, joka saattaa vaihdella tekniikan tai aseen ulottuvuuden mukaan. Ma-ai rakentuu myös jokaiselle ihmiselle hänen taidollisten ja fyysisten ominaisuuksiensa mukaan. Ma-ai voi myös muuttua harjoittelun edistyessä tai loukkaantumisen myötä. Myös aseettomilla taistelutaidolla on oma vaihteleva ma-ainsa. Esimerkiksi karaten potku suoritetään pidemmällä ma-ailla kuin judon heitto.
Etäisyyksien määrittäminen
muokkaaMa-ai jaetaan kolmeen etäisyyteen. [1]
- Tōma, joka tarkoittaa pitkää etäisyyttä. Tällöin harkinta, perääntyminen tai käytettävän tekniikan muuttaminen on vielä mahdollista.
- Issoku ittō no ma-ai, jolloin ollaan saavuttu yhden askeleen iskuetäisyydelle.
- Chikama, etäisyys, jossa on lähdetty liikkeelle issoku ittō no ma-aista ja jossa suunnan tai tekniikan vaihtaminen sitoutumisen eli sutemin vuoksi ei ole enää mahdollista.
Ma-ain osatekijät
muokkaaMa-ai itse koostuu seuraavista määreistä:[2].
- Käden / käsien otteesta
- Aseen pituuden määräämästä ulottuvuudesta
- Aseen tehokkaasti leikkaavan terän / iskupinnan sijainnista.
- Vastustajien etäisyydestä ja liikkeen suunnasta.
Lähteet
muokkaaLähdeviittaukset
muokkaaKirjallisuuslähteet
muokkaa- Timo Reenpää (päätoimittaja): BU - Samurain ammatti / Hashi 20/1998. Hashi (silta) ; Japanilaisen Kulttuurin Ystävät ry, 1998. ISBN 951-98012-1-9
- Hiroshi Ozawa: Kendo – The Definitive Guide. Kodansha International, 1997. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste
Atemi | Budō | Bujutsu | Chiburi | Dan-arvo | Dōjō | Gi | Hara | Kamae | Kata | Ki | Kiai | Kigurai | Kihon | Kirioroshi | Koryū | Kyū | Ma-ai | Nōtō | Nukitsuke | Menkyō kaiden | Metsuke | Mokuso | Musha shūgyō | Ryū | Ryūha | Ryūgi | Seme | Sensei | Shihanke | Shisei | Shōgō-arvo | Shu-ha-ri | Sōke | Suki | Sutemi | Tai | Uchidachi | Yudansha | Zanshin |