Lähdejännite

Lähdejännite on ideaalisen jännitelähteen napojen välinen potentiaaliero.^[1] Lähdejännite on sähkövirtaa aiheuttavan ilmiön voimakkuuden mitta, ja se kuvaa energian määrää, jonka jännitelähde käyttää kuljettaakseen yksikkövarauksen sähköpiirin läpi.^[2][3] Esimerkiksi pariston lähdejännite syntyy sen sisäisestä sähkökemiallisesta epätasapainosta, jonka se pyrkii tasaamaan kuljettamalla elektroneita siihen kytketyn virtapiirin läpi. Toinen yleinen tapa tuottaa lähdejännite on sähkömagneettinen induktio, jota hyödynnetään muuntajissa.

Lähdejännitettä on perinteisesti kutsuttu nimellä sähkömotorinen voima ja merkitty tunnuksella ${\displaystyle \scriptstyle {\mathcal {E}}}$.^[4][5] Nimitys on sikäli harhaanjohtava, että kyseessä ei ole mikään mekaaninen voima ja sen mittayksikkö onkin jännitteen yksikkö voltti. Standardoimisjärjestöt IEC ja ISO suosittelevat nykyisin, että termiä sähkömotorinen voima ei käytettäisi.^[2][1]