Kuoro

Kuoro (lat. chorus) on yksi- tai moniääninen laulajista koostuva kokoonpano, jossa jokaista ääntä laulaa useampi laulaja. Yleisimmässä muodossaan kuoro jakautuu neljään stemmaan: sopraanoon, alttoon, tenoriin ja bassoon. Kuoro voi laulaa orkesterin säestyksellä tai ilman orkesteria (a cappella). Kuoron taiteellisesta johdosta vastaa kuoronjohtaja.

Historia

Antiikin Kreikan klassisessa draamassa kuoron tarkoituksena oli seurata ja osallistua näytelmän juoneen ja jopa tanssia näyttämön ympärillä. Kirkon hallitsemalla keskiajalla kuoron merkitys muuttui ja side tanssiin katosi. Nykyään tunnetun kuoromusiikin kehitys alkoi gregoriaanisesta laulusta. 1500-luvulla italialainen Giovanni Pierluigi da Palestrina kehitti kuorolaulusta tarkkaa moniäänistä polyfoniaa. Nykyisessä merkityksessään sanaa kuoro on käytetty käsitteenä 1600-luvulta lähtien. Ennen sitä kuoro tarkoitti paitsi lauluyhtyettä myös soitinyhtyettä. 1800-luvulla kirkko menetti valtaansa. Tärkeimmäksi kuorotyypiksi nousi sekakuoro.

Kuorotyypit

Kuoron koot vaihtelevat suuresti pienemmistä kamarikuoroista yli 100-henkisiin suurkuoroihin. Kuorotyyppien nimeämiseen on monta kriteeriä, kuten

Kokoonpano:
- Sekakuoro, jossa on sekä miehiä että naisia ja kaikki äänialat ovat edustettuina. Tähän kuuluvat myös poikakuorot, joissa on tenoreita ja bassoja
- Diskanttikuoro eli naiskuoro tai lapsikuoro
- Mieskuoro
Koko, kuten kamarikuoro (noin 16-30 laulajaa) tai suurkuoro. Jos jokaista stemmaa edustaa vain kaksi tai vähemmän laulajaa, puhutaan lauluyhtyeestä.

Kuorot jakautuvat selkeimmin ammattikuoroihin, joihin kuuluvat esimerkiksi Suomen kansallisoopperan kuoro, ja amatöörikuoroihin, joita ovat esimerkiksi opiskelijakuorot. Edelleen voidaan erotella vaikka eläkeläiskuorot, koulujen kuorot ja kirkkokuorot.

Kuoromusiikki

Säveltäjät ovat käyttäneet kuoroa instrumenttina hyvin vaihteleviin tarkoituksiin. Kuoromusiikki käsittääkin musiikkia a cappella -lauluista orkesterisäestyksellisiin teoksiin (joihin kuuluvat esimerkiksi oratoriot). Sävellyksissä käytettyjen tekstien skaala on laaja ja jakautuu suurpiirteisimmin hengelliseen ja maalliseen materiaaliin.

Tyypillisesti kuoromusiikki on neli-, viisi- tai kuusiäänistä, mutta poikkeuksia on valtavasti, ja esimerkiksi Thomas Tallisin vuonna 1570 säveltämä motetti Spem in alium on kirjoitettu 40 stemmalle. Yksi tyypillisistä kokoonpanoista erityisesti hengellisessä musiikissa on kaksoiskuoro, eli kahdesta neliäänisestä kuorosta koostuva suurkuoro.

Puhekuoro

Puhekuoro eli lausuntakuoro on puhetta tai sitä läheisesti muistuttavaa ääntä esittävä ihmisryhmä, joka voi koostua miehistä, naisista tai lapsista.^[1]^[2] Toisinan kuoron jäsenet ovat ryhmittyneet useammaksi osajoukoksi. Kuoro ei välttämättä käytä laulukuoron tavoin täsmällisiä säveliä, vaan voi seurata tavallisen puheen sävelkulkua ja rytmiä.^[3] Puhe voi olla myös moniäänistä ja ääniä voidaan käsitellä polyfonisen kuoromusiikin tavoin.^[1] Aikamme musiikissa ja 1900-luvun musiikissa puhekuoron käyttö on varsin tavallinen tekniikka, ja sitä käytetään myös oopperoissa.^[2]

Lähteet

↑ ^a ^b Otavan iso tietosanakirja. (Osa 6, palsta 1572, hakusana puhekuoro) Helsinki: Otava, 1963.
↑ ^a ^b Korhonen, Kimmo (toim.): Andante : klassisen musiikin tietosanakirja, s. 407–408. Helsinki: WSOY, 2002. ISBN 951-0-27134-9
↑ Uusi tietosanakirja. (Osa 16, palsta 275, hakusana puhekuoro) Helsinki: Tietosanakirja oy, 1964.

Aiheesta muualla

Kuorosuomi (Arkistoitu – Internet Archive)
YLE - Kuoroon!

[Otavan-1] Otavan iso tietosanakirja. (Osa 6, palsta 1572, hakusana puhekuoro) Helsinki: Otava, 1963.

[Andante-2] Korhonen, Kimmo (toim.): Andante : klassisen musiikin tietosanakirja, s. 407–408. Helsinki: WSOY, 2002. ISBN 951-0-27134-9

[3] Uusi tietosanakirja. (Osa 16, palsta 275, hakusana puhekuoro) Helsinki: Tietosanakirja oy, 1964.

[1]

[2]

[3]