John Churchill, Marlborough’n herttua

John Churchill, 1. Marlborough’n herttua, Mindelheimin prinssi, KG, PC (26. toukokuuta 1650 – 16. kesäkuuta 1722), KG, PC, oli englantilainen sotapäällikkö, arvoltaan kenraali ja valtiomies, joka toimi kaikkiaan viiden eri hallitsijan alaisuudessa. Hän aloitti alhaisena paašina Stuart-suvun hovissa ja palveli Jaakkoa, Yorkin herttuata 1670-luvulla ja 1680-luvun alussa ansaiten sotilaallisia ja poliittisia ylennyksiä rohkeutensa ja diplomaattisten taitojensa johdosta. Churchillin rooli Monmouthin kapinan kukistamisessa vuonna 1685 auttoi Jaakon valtaistuimelle, mutta vain kolmea vuotta myöhemmin hän hylkäsi katolisen suosijansa protestanttisen hollantilaisen Vilhelm Oranialaisen tähden. Vilhelmin kruunajaisissa hänelle myönnettiin kunnianosoituksena alaisuudestaan Marlborough’n kreivinarvo. Hän sai lisähuomioita palveluksistaan yhdeksänvuotisessa sodassa, mutta jatkuvat syytteet jakobitismista aiheuttivat hänen erottamisensa ja väliaikaisen vangitsemisensa Toweriin. Marlborough saavutti valtansa huipun vasta kuningatar Annan noustua valtaistuimelle vuonna 1702, jolloin hän hankki maineensa ja rikkautensa.

Kenraali His Grace Marlborough’n herttua KG, PC
Adriaen van der Werffin maalaama John Churchillin muotokuva, 1704.
First Lord of the Treasury
8. toukokuuta 1702 – 11. elokuuta 1710
Monarkki	Anna
Edeltäjä	Carlislen jaarli
Seuraaja	Poulettin jaarli
Henkilötiedot
Syntynyt	26. toukokuuta 1650 Ashe House, Devon, Englanti
Kuollut	16. kesäkuuta 1722 (72 vuotta) Windsor Lodge, Berkshire, Englanti
Tiedot
Nimikirjoitus
Sotilaspalvelus
Palvelusmaa(t)	Englanti (1667–1707)  Iso-Britannia (1707–22)
Puolustushaara	Englannin armeija Britannian armeija
Sotilasarvo	Kenraali
Taistelut ja sodat	Monmouthin kapina Yhdeksänvuotinen sota Espanjan perimyssota
Kunniamerkit	Sukkanauharitarikunta
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Churchillin avioliitto Annan hyvän ystävän, kiivasluonteisen Sarah Jenningsin kanssa varmisti Marlborough’n nousun ensin brittiarmeijan kenraalikapteeniksi ja sitten herttuaksi. Hänestä tuli liittoutuneiden tosiasiallinen ylipäällikkö Espanjan perimyssodassa, ja hänen voittonsa Blenheimin (1704), Ramilliesin (1706), Oudenarden (1708) ja Malplaquet’n (1709) taisteluissa varmistivat hänen paikkansa historiassa yhtenä Euroopan suurimmista sotapäälliköistä. Mutta hänen vaimonsa myrskyisä suhde kuningattareen ja tämän hovista erottaminen olivat keskeinen osa hänen omaa tuhoaan. Jouduttuaan Annan epäsuosioon ja Tory- ja Whig-puolueiden väliin, Marlborough, joka oli tuonut loistoa ja menestystä Annan valtakauteen, joutui eroamaan virastaan, minkä jälkeen hän lähti vapaaehtoisesti maanpakoon. Hän palasi Englantiin ja vaikutusvaltaan Hannover-suvun aikana Yrjö I:n valtaannousun myötä vuonna 1714.

Marlborough’n kyltymätön kunnianhimo teki hänestä rikkaimman kaikista Annan alaisista. Hänen perheyhteytensä liittivät hänet Euroopan politiikan verkostoihin (hänen siskostaan Arabellasta tuli Jaakko II:n rakastajatar ja heidän poikansa, Berwickin herttua, nousi yhdeksi Ludvig XIV:n suurimmista marsalkoista). Hänen johtajuutensa liittoutuneiden armeijassa vahvisti Britannian esiintulemista ensiluokkaisena suurvaltana. Hän ylläpiti onnistuneesti yhtenäisyyttä liittoutuneiden kesken, siten osoittaen diplomaattisia taitojaan. Kymmenen perättäisen sotaretken läpi Espanjan perimyssodassa, Marlborough piti epäsopuista liittoumaa koossa silkan pakottavan luonteensa kautta ja nosti brittiarmeijan aseman tasolle jollaista ei oltu nähty sitten keskiajan. Vaikka hän ei lopulta saanut aikaan täyttä antautumista vihollisiltaan, hänen voittonsa mahdollistivat Britannian nousun pienestä vallasta suurvallaksi, varmistaen maan kasvavan vaurauden läpi 1700-luvun.