Jelena Stasova

Stasovan isä Dmitri Stasov (1828–1918) oli liberaali asianajaja, joka oli töissä senaatissa. Stasovan äiti Poliksena Stasova oli tunnettu feministi, kuten myös hänen tätinsä Nadežda Stasova. Dmitri Stasov toimi niin airuena tsaari Aleksanteri II:n kruunajaisissa kuin tämän salamurhaa yrittäneen vallankumouksellisen narodnikki Dmitri Karakozovin puolustusasianajajana. Jelenan isoisä toimi Aleksanteri I:n ja Nikolai I:n arkkitehtinä.^[3] Jelenan setä oli taidekriitikko Vladimir Stasov.^[1]

Stasova sai tuohon aikaan tytölle harvinaisen laadukkaan koulutuksen. Hän tempautui mukaan vallankumoukselliseen sosialistiseen liikkeeseen toimiessaan 1890-luvulla köyhien opettajana.^[1] Stasova liittyi Venäjän sosiaalidemokraattiseen työväenpuolueeseen sen perustamisvuonna 1898.^[2] Hän erikoistui maanalaiseen järjestötoimintaan ja liittyi puolueen hajaannuksessa bolševikkeihin. Hän onnistui jatkamaan maanalaista työtä Venäjällä yhtäjaksoisesti viisi vuotta jäämättä kiinni.^[1] Stasova oli maanpaossa Genevessä Sveitsissä vuosina 1905–1906 ja toimi Tiflisissä Georgiassa vuosina 1907–1912. Vuoden 1912 Prahan puoluekokouksessa hänet hyväksyttiin bolševikkien keskuskomitean ehdokasjäseneksi.^[2] Jouduttuaan pidätetyksi hän oli vuosina 1913–1916 karkotettuna Siperiaan.^[1]

Stasova palasi puoluetyöhön vuoden 1917 helmikuun vallankumouksen jälkeen.^[1] Hän oli vuodesta 1917 bolševikkipuolueen keskuskomitean sihteerinä ja vuosina 1918–1920 sen jäsenenä. Hän toimi koko puolueen puoluesihteerinä Jakov Sverdlovin kuoleman jälkeen maaliskuusta marraskuuhun 1919.^[2] Tässä yhteydessä Stasova oli myös politbyroon tilapäisenä jäsenenä heinäkuusta syyskuuhun 1919.^[4] Vuosina 1918–1919 hän työskenteli myös Pietarin Tšekassa, jossa hän vastusti väkivaltaista terroria ja järjesti vapautetuiksi joitain pidätettyjä, kuten kirjallisuuskriitikko Viktor Šklovskin.^[5] Stasova erosi keskuskomitean sihteerin tehtävästä maaliskuussa 1920, koska katsoi muun puoluejohdon juonittelevan häntä vastaan, eikä enää sen jälkeen päässyt merkittäviin asemiin puoluejohdossa.^[1]

Vuosina 1921–1926 Stasova työskenteli Kominternin tehtävissä Saksassa. Palattuaan Neuvostoliittoon hän johti vuosina 1927–1938 Kansainvälistä puna-apua MOPR:ia, joka välitti taloudellista tukea ja oikeusapua eri maiden vangituille kommunisteille. Vuosina 1938–1946 Stasova toimitti Internatsionalnaja literatura -lehteä, joka julkaisi ulkomaisten kirjailijoiden tekstejä fasisminvastaisen yhteistyön hengessä.^[1]

 

Stasova selvisi Stalinin vainoista.^[1] Vuonna 1936 häntä syytettiin trotskilaiseksi ja Josif Stalin sanoi, että hänet saatettaisiin pidättää, mutta jostain syystä niin ei tehty.^[5] Jäätyään eläkkeelle vuonna 1946 Stasova vangittiin kahdeksaksi kuukaudeksi. 1950-luvun destalinisaation aikana hän puhui näkyvästi vainojen uhrien avustamisen ja rehabilitaation puolesta. Hän muun muassa allekirjoitti vuonna 1961 puoluekokoukselle suunnatun adressin, jossa vaadittiin Nikolai Buharinin postuumia rehabilitointia. Viimeisinä vuosinaan Stasova nautti arvonantoa yhtenä viimeisistä ”vanhoista bolševikeista”.^[1] Hän sai sosialistisen työn sankarin kunniamerkin vuonna 1960. Kuoltuaan 93-vuotiaana vuonna 1966 hänet haudattiin Kremlin muuriin.^[2]

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Jelena Stasova Wikimedia Commonsissa