Indy Racing League

Sarjan perusti Tony George vuonna 1994 ja ensimmäinen kilpailukausi järjestettiin 1996. Georgen tavoitteena oli tehdä IRL:stä kustannuksiltaan edullisempi formulasarja vastineeksi CARTille, jossa autojen teknologia oli pitkälle kehittynyttä ja jota hallitsivat suuret ja varakkaat tallit. Yksi IRL:n tavoitteista oli myös saada mukaan enemmän amerikkalaisia kuljettajia. CART oli hallinnoinut Indy-autoilua vuodesta 1979 lähtien, jolloin se oli irtautunut USAC:sta (United States Auto Club). IRL:n moottori- ja runkosäännöillä pyritään suosimaan edullisia asiakasratkaisuja ja tiukkaa kilpailua.

Alun perin sarjaa ajettiin pelkästään ovaaliradoilla, mikä sekin erosi CART-sarjasta, jossa kilpailut jakautuivat ovaaliratojen lisäksi katu- ja moottoriradoille. Kaudeksi 2005 myös IRL otti ohjelmaansa katuratakilpailun Floridan St. Peterburgissa sekä moottoriratakilpailut Watkins Glenissä ja Infineon Racewaylla. Sarjan alkuaikoina se jäi pahasti CARTin varjoon, ja tallit ja kuljettajat olivat pääosin aiemmin tuntemattomia, mutta sittemmin CARTin ajauduttua talousvaikeuksiin ja mentyä vuonna 2003 konkurssiin, ovat monet suuret tallit ja tunnetut kuljettajat siirtyneet sarjaan. Viime vuosina sen suosio onkin kasvanut varsin nopeasti.

IRL on herättänyt ristiriitaisia tunteita syntymästään lähtien useista eri syistä. Erityisen paljon huomiota on herättänyt Indianapolis 500 -kilpailu, joka menetti pahasti suosiotaan huipputallien ja -nimien boikotoitua tapahtumaa CART- ja IRL-sarjojen välisten riitojen vuoksi. Myös fanipohja on jakautunut kahden sarjan välillä, ja sarjojen välistä kilpailua syytetään amerikkalaisten formulakilpailujen suosion laskusta, josta etenkin NASCAR-sarja on hyötynyt. Lisäksi turvallisuus on aiheuttanut keskustelua useiden kuolemaan johtaneiden onnettomuuksien ja pahojen loukkaantumisten vuoksi, vaikka etenkin viimeisten parin vuoden aikana ratojen ja autojen turvallisuuteen on panostettu.

Sarjan historian aikana on sattunut viisi kuolemantapausta. Scott Brayton kuoli Indianapolis 500 -kilpailun harjoituksissa vuonna 1996, Tony Renna Firestonen testeissä vuonna 2003, Paul Dana Toyota Indy 300 -kilpailun harjoituksissa vuonna 2006, Dan Wheldon Las Vegasin kilpailussa vuonna 2011 ja Justin Wilson Pennsylvanian kilpailussa vuonna 2015.

IRL-auton moottori ja runko ostetaan valmistajilta, jotka tekevät sopimuksen osien toimituksesta sarjan kanssa kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Tällä hetkellä runkoja toimittavat Dallara ja Panoz, jotka ovat olleet mukana sarjassa kaudesta 1997 lähtien. Kausina 1997–2000 myös Riley & Scott toimitti autoja, ja Falcon teki sopimuksen runkojen toimittamisesta kaudesta 2003 eteenpäin, mutta yksikään talli ei ostanut Falconeita. Ensimmäisellä kaudella 1996 käytettiin vanhoja CART-runkoja, jotka olivat Reynardin ja Lolan valmistamia.

1996 ajettiin CART-sarjassa käytetyillä 2,65-litraisilla turboahdetuilla V8-moottoreilla, ja kaudella 1997 siirryttiin omiin 4-litraisiin, vapaastihengittäviin V8-moottoreihin, joiden polttoaineena käytettiin metanolia. Vuonna 2000 moottorikokoa pienennettiin 3,5-litraan, ja vuonna 2004 tilavuus kutistettiin kolmeen litraan tavoitteena rajoittaa nopeuksia. 2006 polttoaine vaihdettiin seokseksi, joka koostuu 90 % metanolista ja 10 % etanolista. Kaudella 2007 moottorikoko nostetaan takaisin 3,5 litraan ja polttoaineena aletaan käyttää puhdasta etanolia.

Aluksi moottoreita toimittivat Oldsmobile Aurora-merkkisinä sekä Nissan Infiniti-nimellä. Chevrolet korvasi Oldsmobilen kaudella 2002, ja 2003 myös Toyota ja Honda liittyivät sarjaan mukaan Nissanin poistuessa. Chevrolet kuitenkin lopetti moottorien toimittamisen kauden 2005 päätteeksi kustannusten rajoittamiseksi, ja saman vuoden marraskuussa myös Toyota ilmoitti vetäytyvänsä sarjasta tähtäimessään NASCAR-sarjan Nextel Cup kaudella 2007. Tämän johdosta vuoteen 2009 saakka ainoa moottorivalmistaja on Honda, mutta sekin on harkinnut vetäytymistä sarjasta. Kaudella 2006 moottorien nopeus oli rajoitettu 10 300 kierrokseen minuutissa ja ne tuottivat noin 750 hevosvoimaa.

• Virallinen sivu