Heidelberg

Heidelberg sijaitsee Baden-Württembergin, Saksan lounaisimman osavaltion, luoteisosassa, historiallisessa Kurpfalzin maakunnassa noin 80 kilometriä Frankfurtin eteläpuolella ja 120 kilometriä osavaltion pääkaupungista Stuttgartista luoteeseen. Lähimmät suurkaupungit ovat noin 20 kilometriä Heidelbergin luoteispuolella sijaitseva Mannheim ja sen sisarkaupunki Ludwigshafen. Nämä kolme kaupunkia ympäristökuntineen muodostavat Rein-Neckarin metropolialueen, jossa asuu yhteensä noin 2,4 miljoonaa ihmistä.

Heidelberg sijoittuu Neckarjoen varteen, kohtaan, jossa tämä virtaa Odenwaldin keskivuoristosta Reinin aavaan, noin 40 kilometrin levyiseen laaksoon. Odenwaldin ja Reinin tasangon raja on varsin jyrkkä: Maasto nousee noin 110 metriä merenpinnan yläpuolella olevasta alavasta tasangosta noin kahden kilometrin matkalla yli 500 metrin korkuiseksi. Pohjois-eteläsuuntaan Odenwaldin reunaa pitkin kulkee Heidelbergin halki vanha Bergstraße-niminen tie. Neckarjoki virtaa tässä kohtaa idästä länteen ja suistuu 22 kilometriä Heidelbergin jälkeen Mannheimin kohdalla Reiniin. Heidelbergin vanha kaupunki sijaitsee kapeassa Neckarin laaksossa joen vasemmalla eli eteläisellä puolella Königstuhlvuoren (568 m) juuressa. Joen vastarantaan kohoaa Heiligenberg (445 m). Läntiset kaupunginosat sijaitsevat tasangolla. Heidelbergin alue kattaa 108,83 neliökilometriä. Asukastiheys on täten 1 314 asukasta neliökilometrillä.

Heidelbergin naapurikunnat ja -kaupungit ovat lännestä alkaen myötäpäivään lueteltuina Edingen-Neckarhausen, Dossenheim, Schriesheim, Wilhelmsfeld, Schönau, Neckargemünd, Bammental, Gaiberg, Leimen, Sandhausen, Oftersheim, Plankstadt, Eppelheim ja Mannheim. Viimeisintä lukuun ottamatta kaikki kuuluvat Rhein-Neckar-Kreisin piirikuntaan. Mannheim on, kuten myös Heidelberg itse, kaupunkipiiri, eli piirikuntaan kuulumaton kaupunki.

 

 

Heidelberg koostuu 15 kaupunginosasta. Näistä seitsemän ovat entisiä naapurikyliä, jotka vuosien mittaan liitettiin Heidelbergin kaupunkiin, viimeisimpänä Ziegelhausen vuonna 1975. Osa kaupunginosista on vanhempia kuin itse Heidelberg, monet niistä mainitaan peräti jo 760-luvun asiakirjoissa.

Heidelbergin vanha kaupunki eli Altstadt muodostaa oman kaupunginosansa. Täällä sijaitsevat kaupungin päänähtävyydet kuten Heidelbergin linna, kaupungin tärkein ostoskatu Hauptstraße sekä yliopiston päärakennus. Lisäksi Altstadtin kaupunginosaan kuuluu laaja metsäalue Königstuhlin rinteessä muutamine vanhoine maatiloineen. Altstadt muodostaa yhdessä siitä länteen sijaitsevan Bergheimin kaupunginosan kanssa Heidelbergin keskustan.

Bergheimista etelään seuraavat Weststadtin ja Südstadtin kaupunginosat, jotka kummatkin syntyivät 1800-luvulla ja laajenivat toisen maailmansodan jälkeisenä aikana. Weststadtista länteen, nyttemmin autiona olevan entisen tavara-aseman alueelle on suunnitteilla^milloin? kokonaan uusi kaupunginosa, Bahnstadt. Südstadtin kaupunginosaan kuuluu myös Mark-Twain-Village, joka on amerikkalaissotilaiden ja heidän perheidensä asuinalue. Heidelbergin eteläosan muodostavat Rohrbach sekä Königstuhlvuoren länsirinteessä sijaitsevat Boxbergin ja Emmertsgrundin kaupunginosat. Lännessä on laaja Kirchheimin kaupunginosa sekä siitä pohjoiseen Pfaffengrund ja Wieblingen.

Kaupungin pohjoisosassa, Neckarjoen toisella puolella sijaitsee keskustaa vastapäätä Neuenheim. Neuenheimin historia ulottuu roomalaisajalle, Heidelbergiin se liitettiin vuonna 1891 vanhan kylän paisuttua kaupunkimaiseksi esikaupungiksi. Neuenheimin kaupunginosan länsilaitaan, Neuenheimer Feldiin, on sijoitettu yliopiston uusi kampus. Neuenheimin pohjoispuolella on Handschuhsheimin kaupunginosa, sekin historiallinen kylä, josta tuli Heidelbergin osa vuonna 1903.

Heidelbergin itäosan muodostavat kaksi loppukaupungista erillään olevaa kaupunginosaa Neckarjoen laaksossa, Schlierbach joen etelä- ja Ziegelhausen joen pohjoispuolella.

 

Heidelberg kuuluu Saksan lämpimimpiin seutuihin. Vuoden keskilämpötila on 10,7 °C, mikä on melkein kaksi astetta enemmän kuin Berliinissä ja vajaat kuusi astetta enemmän kuin Helsingissä. Lämpimin kuukausi on heinäkuu 19,8 °C asteen keskilämpötilalla, kylmin on tammikuu, jolloin keskilämpötila on 1,3 °C. Vuoden sademäärä on Heidelbergissä 806 mm. Kaupungin sijainti Odenwaldvuoriston länsireunalla johtaa verrattain korkeisiin sademääriin länsituulten tuomien ilmamassojen noustessa maaston vuoksi ylemmäksi: Esimerkiksi läheisessä, tasangolla sijaitsevassa Mannheimissa sademäärä on vain 668 mm.

Suopean ilmaston ansiosta Heidelbergissä viljellään viiniä ja kaupungissa myös kasvaa joitakin Keski-Euroopan oloihin harvinaisia kasveja kuten manteli- ja viikunapuita ja jopa yksi öljypuu.

Heidelbergin pinta-alasta vajaa kolmannes on asutettu. Kaupungin tasangolla sijaitseva länsireuna on peltoja, kun taas itäosan vuoret ovat metsän peitossa. Etelä- ja länsirinteillä on myös viiniviljelmiä ja hedelmätarhoja. Keskieurooppalaisittain tyypillisesti metsät ovat sekametsiä. Maatalouskäytössä on Heidelbergin pinta-alasta yhteensä 27,4 %, metsää on 40,6 %.^[2]

Heidelbergin linnustoon kuuluu kaksi jokseenkin eksoottista lajia. Kaupungissa elää vapaana lukuisia kauluskaijoja. Tämä papukaijalaji esiintyy normaalisti Afrikassa ja Intiassa, mutta karanneet lemmikkilinnut ovat levinneet myös joihinkin Keski-Euroopan kaupunkeihin. Heidelbergin kanta syntyi 1970-luvulla, nykyään Heidelbergissä ympäristöineen arvellaan elävän jo noin 1300 kauluskaijaa.^[3] Neckarjoen varrella Neuenheimin kaupunginosassa pesivät Euroopan ainoat vapaana elävät joutsenhanhet. Näiden alun perin Itä-Aasiasta peräisin olevien lintujen määrä oli ehtinyt kasvaa haittaa aiheuttavan suureksi, ennen kuin vuonna 2004 noin 180 joutsenhanhen kanta pienennettiin 20 yksilön suuruiseksi.^[4]

Heidelbergin kaupunki perustettiin 1100-luvulla, mutta sen historia ulottuu aina roomalaisten ja kelttien ajoille. Heidelbergin kulta-aikaa oli sen lähes viisisataavuotinen historia Kurpfalzin vaaliruhtinaiden residenssikaupunkina 1200-luvulta vuoteen 1720.

 

Heidelberginihminen, varhainen ihmislaji, josta neandertalinihminen polveutunee, on saanut nimensä Heidelbergistä, koska sen ensimmäinen löytöpaikka oli Mauerin kunta Heidelbergin eteläpuolella. Täältä löytyi vuonna 1907 hiekkakuopasta sattumalta noin 600 000 vuoden ikäinen heidelberginihmisen leukaluu.

Vakituinen asutus levisi seudulle kivikauden loppupuolella, 4000-luvulla eaa. Varsinainen historiallinen aikakausi alkoi Heidelbergin osalta, kun keltit asettuivat nykyisen kaupungin alueelle. He rakensivat 400 luvulla eaa. Heiligenbergvuorelle mittavan asutuksen, jonka vallin jäänteet ovat vieläkin nähtävissä.

Roomalaiset saapuivat alueelle keisari Vespasianuksen (69–79) hallituskaudella. Heidelbergin alueelle perustettiin aluksi puisia legioonaleirejä, vuonna 90 nykyiseen Neuenheimin kaupunginosaan rakennettiin kivinen linnake. Neckarjoen ylittävä puusilta korvattiin vuoden 200 tienoilla kivipilarisillalla. Heiligenbergvuoren huipulle rakennettiin Merkuriuksen temppeli. Roomalaisajalla seudun keskus oli läheinen Lopodunum (nykyinen Ladenburg), mutta myös Heidelbergiin (jonka latinalaisesta nimestä ei ole tietoa) kehittyi legioonaleirin ympärille merkittävä keramiikkatuotannon keskus.

200-luvulla roomalaiset väistyivät alemannien germaaniheimon tieltä, joka tunkeutui limes-rajalinjan läpi ja asutti nykyisen lounaissaksan. Merovingikuningas Klodvigin kukistettua alemannit vuonna 506 Heidelbergin alueesta tuli osa frankkien valtakuntaa. Suorana seurauksena siitä oli pakanuuden vaihtuminen kristinuskoon. 700-luvun loppupuolella läheisestä Lorschin luostarista kehittyi tärkeä poliittinen tekijä, joka kilpaili vallasta Wormsin piispojen kanssa. Vahvistaakseen otteensa Heidelbergin alueesta Lorschin luostari perusti vuonna 870 Heiligenbergvuorelle roomalaistemppelin paikalle arkkienkeli Mikaelille vihityn sivuluostarin sekä noin kaksi vuosisataa myöhemmin vuoren sivuhuipulle toisenkin, pyhälle Stefanukselle vihityn, luostarin.

Monet Heidelbergin kylät, joihin nykyiset kaupunginosat perustuvat, syntyivät jo frankkien aikana 500-luvulla. Lorschin luostarin asiakirjoissa Neuenheim ja Handschuhsheim mainitaan ensimmäistä kertaa vuonna 765, Rohrbach vuonna 766, Wieblingen vuonna 767 ja Bergheim vuonna 769.

Heidelbergin tarkka perustamisvuosi on tuntematon. Ensimaininta kaupungista on vuodelta 1196, ja sen voinee olettaa syntyneen 1100-luvun aikana. Heidelberg-nimen etymologia ei ole selvä. Berg on saksaksi ”vuori”, joten nimen toinen osa viitannee Königstuhliin. Heide taas merkitsee kanervaa tai nummea, mihin viittaa myös se, että varhaisimmissa piirroksissa Königstuhlin huippu kuvattiin puuttomana. Myös mustikkaa merkitsevään Heidelbeere-sanaan on kaupungin nimeä yritetty yhdistää.

 

Alkuvaiheessaan Heidelberg koostui linnasta Königstuhlin rinteessä ja sen alapuolella nykyisen vanhankaupungin kohdalla Peterskirche-kirkon ympärille sijoittuvasta kylästä. Oletetaan, että tämä ensimmäinen linnarakennus sijaitsi toisessa kohdassa korkeammalla vuoren rinteessä kuin nykyinen linna. Varsinainen Heidelbergin linna rakennettiin 1200-luvun aikana ja sitä laajennettiin ja muunneltiin monesti vuosisatojen kuluessa. Samoihin aikoihin vuoren rinteen ja Neckarjoen väliin rakennettiin suunnitelmallisen kaavan mukaan kaupunki. Silloinen asemakaava – kolme joen suuntaan kulkevaa pääkatua ja niitä yhdistävät poikkikujat sekä keskustassa sijaitseva tori – on säilynyt tähän päivään asti. Kaupunkia ympäröi muuri, josta nykyään on enää jäljellä niin sanottu ”noitatorni” yliopistorakennuksen pihalla. Neckarjoen ylittävä silta mainitaan ensimmäistä kertaa vuonna 1284. Vaikka Peterskirche olikin pitkään Heidelbergin pääkirkko, se samoin kuin sitä ympäröivä vanha kylä ei aluksi kuulunut kaupunkiin.

Vuonna 1225 alkaen Heidelberg siirtyi Reinin pfalzkreivien omistukseen. Pfalzkreivit saivat vuonna 1356 vaaliruhtinaan (Kurfürst) arvon, ja heidän hallitsemaa aluetta alettiin kutsua sen mukaan Kurpfalziksi. Alun vailla vakituista residenssiä olevat vaaliruhtinaat hallitsivat aluetta keskiaikaisten saksalaisten ruhtinaiden yleiseen tapaan matkustamalla paikasta toiseen, mutta 1300-luvulla Heidelberg kehittyi Kurpfalzin pääkaupungiksi. Heidelbergin yliopiston perusti vuonna 1386 vaaliruhtinas Ruprecht I. Siten se on nykyisen Saksan liittotasavallan vanhin yliopisto, vaikkakin se syntyi vasta kolmantena saksalaisena korkeakouluna Prahan ja Wienin yliopistojen jälkeen. Syynä yliopiston perustamiseen oli ruhtinaan kunnianhimon ohella se, että keskiaikaisen Euroopan tärkeimmässä yliopistossa, Pariisin Sorbonnessa, saksalaiset akateemikot kohtasivat suuren skisman ansiosta ongelmia.

Vuonna 1392 Heidelbergin kaupunkia laajennettiin vaaliruhtinas Ruprecht II:n käskystä mittavasti. Kaupungin pinta-ala kaksinkertaistui ja Heidelberg kattoi nyt alueen, joka vastaa melko tarkasti nykyistä vanhaakaupunkia. Bergheimin kylän asukkaat pakotettiin muuttamaan uuteen esikaupunkiin, samalla Heidelbergin juutalaiset karkotettiin kaupungista. Ensimmäisenä ja ainoana Kurpfalzin vaaliruhtinaana vuonna 1400 roomalais-saksalaiseksi kuninkaaksi valittu Ruprecht III rakennutti Heidelbergin linnan vanhimman säilyneen osan ja Pyhän hengen kirkon (Heiliggeistkirche), josta tuli kaupungin tärkein kirkko, vaaliruhtinaiden hautapaikka ja myöhemmin kuuluisan Bibliotheca Palatina -kirjaston säilytystila. Ruprechtin seuraajat tekivät 1400-luvun loppupuolella Heidelbergin yliopistosta yhden Saksan tärkeimmistä humanismin keskuksista.

1500-luvun alkupuolella Martti Lutherin protestanttiset opit levisivät Lounais-Saksassa. Myös Kurpfalzin hovissa uskonpuhdistukseen suhtauduttiin myönteisesti, ja vaaliruhtinas Ottheinrich (1556–1559) teki lopulta luterilaisuudesta valtionuskonnon. Näihin aikoihin periaatteen ”kenen maa sen uskonto” mukaan hallitsijat päättivät alueensa uskonnosta, ja näin Heidelbergissäkin 1700-lukuun asti uskontokunta muuttui yhteensä seitsemän kertaa. Vaaliruhtinas Fredrik III (1559–1576) näet kääntyi kalvinismiin tehden Kurpfalzista ankaran kalvinistisen valtion ja Heidelbergistä reformoidun kirkon tärkeän keskuksen. Fredrikin ohjauksessa Caspar Olevianus, Kurpfalzin kirkon superintendentti, ja Zacharias Ursinus, Heidelbergin yliopiston teologia professori, laativat muiden kanssa Heidelbergin katekismuksen Kurpfalzin kirkolle. Hänen seuraajiensa hallituskausien aikana valtionuskonto ehti vaihtua kerralleen luterilaisuuteen ja sitten takaisin kalvinismiin.^[5]

 

Vaaliruhtinas Fredrik V:n (1610–1623) hallituskausi alkoi hohdokkaasti hänen naituaan Elisabeth Stuartin, Englannin kuninkaan tyttären. Häntä varten Fredrik rakennutti Heidelbergin linnan yhteyteen kuuluisan Hortus Palatinus -renessanssipuutarhan. Kolmikymmenvuotisen sodan alettua Fredrik, joka tuolloin oli evankelisen unionin johtaja, antoi kruunata itsensä Böömin kuninkaaksi vuonna 1619, mutta jo vuotta myöhemmin katolisen Saksan keisarin joukot löivät hänet Valkeavuoren taistelussa. Kolmikymmenvuotisen sodan sekasorroissa katolinen liiga valtasi Heidelbergin vuonna 1622. Sodan loppuajan Heidelberg oli Baijerin miehittämänä, lukuun ottamatta pientä aikajaksoa Ruotsin lyhytaikaisesti vallattua kaupungin vuonna 1631. Baijerin herttua Maximilian I lahjoitti paavi Gregorius XV:lle Heidelbergistä ryöstämänsä kuuluisan palatiinikirjaston, joka tähän päivään asti sijaitsee Vatikaanin kirjastossa. Kun kolmikymmenvuotinen sota loppui Westfalenin rauhaan vuonna 1648, vaaliruhtinaat saivat Kurpfalzin takaisin, joskin he menettivät paljon poliittisesta vallastaan.

Vuonna 1685 vaaliruhtinas Kaarle II:n kuoltua vailla perillisiä vaaliruhtinaan arvo siirtyi Wittelsbachin suvun eräälle katoliselle sivuhaaralle. Kuitenkin Ranskan kuninkaan Ludvig XIV:n esittämät perintövaatimukset johtivat Augsburg-liigan sotaan, jonka yhteydessä ranskalaiset valtasivat Heidelbergin kahdesti (1688 ja 1693) ja tuhosivat kaupungin lähes kokonaan. Sodan päätyttyä vuonna 1697 täysin raunioitunut kaupunki jälleenrakennettiin barokin tyylissä vanhalle pohjakaavalle. Vaaliruhtinaat, jotka nyt siis olivat katolisia, värväsivät Heidelbergiin jesuiittoja; ajan mittaan noin kolmannes kaupungin väestöstä siirtyi katoliseen uskoon.

Heidelbergin linna oli ranskalaisten aiheuttamien tuhojen jälkeen asuinkelvottomassa kunnossa. Barokkikauden makuun keskiaikainen linna ei muutenkaan sopinut enää kovin hyvin; tähän aikaan hallitsijat suosivat pikemminkin Versailles’n kaltaisia palatseja. Siksi vaaliruhtinas Karl III Philipp päätti vuonna 1720 siirtää residenssinsä Mannheimiin, minne hän rakennutti uuden barokkilinnan.

 

Vuonna 1803 Kurpfalzin vaaliruhtinaskunta lakkautettiin ja sen Reinin itäpuolella sijaitsevat alueet, siis myös Heidelberg, siirtyivät Badenin suurherttuakunnan omistukseen. 1800-luvun alkupuolella maisemallisesti kauniista Heidelbergistä maalauksellisine linnanraunioineen kehittyi yksi saksalaisen romantiikan tärkeimmistä keskuksista. Kaupungissa eli tuolloin kuuluisia runoilijoita kuten Friedrich Hölderlin, Ludwig Achim von Arnim, Clemens Brentano ja Joseph von Eichendorff, joiden tuotanto tunnetaan ”Heidelbergin romantiikkana”.

Kansallismielis-liberaali liike, jonka aatteita oli levitetty myös Heidelbergin yliopistosta, johti Saksassa kuten monissa muissakin Euroopan maissa ”hulluna vuonna” 1848 vallankumoukseen. Frankfurtin parlamentin epäonnistuttua yrityksessään yhdistää Saksa kansallisvaltioksi Badenissa alkoi vuonna 1849 niin sanottu toukokuun kapina, jonka yhteydessä Heidelbergissäkin preussilaisjoukot taistelivat liberaaleja sissejä vastaan ja lopulta tukahduttivat vallankumousyrityksen.

Teollistuminen jäi Heidelbergissä vailla suurempia seurauksia, sen sijaan matkailu kehittyi kaupungissa 1800-luvulla tärkeäksi elinkeinoksi, etenkin rautatieyhteyden valmistuttua vuonna 1840. Myös yliopisto lukuisine opiskelijoineen vaikutti näkyi vahvasti kaupungin elämässä. Tunnetut opiskelijalaulut tekivät Heidelbergistä jonkinlaisen 1800-luvun opiskelijamiljöön vertauskuvan.

Keisarikunnan perustamisen jälkeen Saksa koki 1800-luvun loppupuolella taloudellisen nousun ajan, joka johti Heidelbergissä kuten muuallakin maassa kaupungin laajenemiseen. Heidelbergin pinta-alaa laajennettiin lukuisissa kuntaliitoksissa, samalla infrastruktuuria parannettiin ja kaupungin asukasluku nelinkertaistui 20 000:sta 85 000:een vuosien 1871 ja 1933 välillä.

 

Weimarin tasavallan aikoihin Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen kannatus oli Heidelbergissä keskimääräistä suurempi, jo vuoden 1930 valtiopäivävaaleissa se oli kaupungissa vahvin puolue. Kansallissosialistien tultua valtaan 30. tammikuuta 1933 Heidelbergissäkin alkoi systemaattinen juutalaisten ja muiden ”ei-arjalaisten” syrjintä. Jo saman vuoden huhtikuussa kaikki ”ei-arjalaiset” virkamiehet erotettiin viroistaan, Heidelbergin yliopisto menetti vuoteen 1939 mennessä kolmannen opettajakunnastaan rasistisista tai poliittisista syistä. Kristalliyössä 9. marraskuuta 1938 Heigelberginkin synagogat poltettiin. Samana päivänä alkoi kaupungin juutalaisten deportaatio Dachaun keskitysleiriin.

Heidelberg on yksi harvoista Saksan suurkaupungeista, jotka selvisivät toisesta maailmansodasta lähes vahingoittumattomana. Kaupunkiin suuntautui vuosina 1944 ja 1945 muutama pienempi ilmapommitus, jotka eivät kuitenkaan saaneet aikaan paljoakaan vahinkoa. Mahdollisena syynä tähän pidetään sen lisäksi että kaupungissa ei ollut raskasta teollisuutta myös sitä, että amerikkalaiset olivat valinneet jo ennen sodan loppua Heidelbergin päämajansa paikaksi. 29. maaliskuuta 1945 saksalaisjoukot vetäytyivät Heidelbergistä ja räjäyttivät Neckarin ylittävät sillat, niiden joukossa myös kuuluisan Alte Brücken, hankaloittaakseen liittoutuneiden etenemistä. Kuitenkin jo seuraavana päivänä yhdysvaltalaiset valtasivat Heidelbergin ilman varteenotettavaa vastarintaa.

Toisen maailmansodan loputtua lähes vaurioitumattomaan Heidelbergiin virtasi paljon pakolaisia, jotka olivat menettäneet kotinsa tai jotka oli karkotettu Saksan entisiltä itäisiltä alueilta. Heidelberg liitettiin Yhdysvaltain miehitysvyöhykkeeseen ja yhdysvaltalaiset perustivat kaupunkiin Euroopan-päämajansa.

Heidelbergin yliopisto aloitti ensimmäisenä Länsi-Saksan korkeakouluna vuoden 1946 tammikuussa taas opetuksen. Jo ennen sotia yliopisto oli siirtänyt joitakin laitoksiaan vanhastakaupungista Neckarjoen toiselle puolelle, vuonna 1951 sitten alettiin rakentaa aivan uutta Neuenheimer-Feld-kampusta kaupungin länsilaidalle. 1955 Heidelbergin vanhan, runsaan kilometrin idempänä sijainneen aseman korvasi uusi pääasema, joka oli aikoinaan Saksan modernein rautatieasema. 1960- ja 1970-luvuilla Heidelbergin asukasluku nousi ja kaupungin eteläosaan rakennettiin kaksi uutta asuinaluetta, Boxberg ja Emmertsgrund. Kaupungin alueen laajenemisen päätti vuonna 1975 Neckarin laaksossa sijaitsevan Ziegelhausenin kunnan liitos. Samoihin aikoihin vanhaakaupunkia saneerattiin muuntamalla vanhankaupungin pääkatu jalankulkuvyöhykkeeksi.

Äärivasemmistolainen terroriryhmä RAF eli punainen armeijakunta teki Heidelbergissä 1970- ja 1980-luvuilla kaksi iskua. 24. toukokuuta 1972 pommi-iskussa Yhdysvaltain asevoimien päämajaa vastaan kuoli kolme amerikkalaissotilasta ja viisi loukkaantui. Sen sijaan yritys murhata Yhdysvaltain maavoimien Euroopan osaston komentaja Frederick James Kroesen singolla 15. syyskuuta 1981 epäonnistui.

Anomus liittää Heidelbergin linna ja vanhakaupunki Unescon maailmanperintöluetteloon hylättiin vuonna 2005, mutta Heidelberg pyrkii edelleen maailmanperintökohteeksi. Yhdysvaltain asevoimien läsnäolon tulevaisuus on Heidelbergissä epävarma, koska Yhdysvaltain turvallisuuspolitiikka on muuttunut syyskuun 11. päivän terroritekojen jälkeen, lisäksi on suunnitelmia siirtää maajoukkojen päämaja Wiesbadeniin.

 

Kaupunki on kuuluisa Saksan vanhimmasta, vaaliruhtinas Ruprecht I:n vuonna 1386 perustamasta yliopistosta, joka on nykyisin nimeltään Ruprecht-Karls-Universität. Yliopisto oli kauan varsin tuntematon, vaikka muun muassa Martin Luther kävi siellä vuonna 1518. Yliopiston kukoistuskausi alkoi vasta 1500-luvun puolivälissä ja jatkui vuoteen 1618, jolloin kolmikymmenvuotinen sota oli kova isku. Yliopisto jouduttiin sulkemaan joksikin aikaa sodan takia. Sotaa seurasivat huonommat vuodet ja yliopisto elpyi kunnolla vasta 1800-luvun alussa. Seuraavaksi yliopistoa koetteli toinen maailmansota, jolloin monia työntekijöitä jouduttiin irtisanomaan poliittisista syistä. Sodan jälkeen yliopisto joutui taas työskentelemään entisen asemansa saavuttaakseen.

 

 

Yliopiston ohella kaupunki on tunnettu linnasta, jonka ensimmäisen osan Ruprecht III rakennutti. Siitä kasvoi linna vasta 1600- ja 1700-lukujen aikana, kun uudet omistajat laajensivat rakennusta jokainen oman aikakautensa tyylillä. Linna on kärsinyt mittavia tuhoja kolme kertaa tähänastisen historiansa aikana. Kertaalleen se tuhoutui 30-vuotisessa sodassa, kerran sen tuhosivat ranskalaiset, ja viimeisen iskun antoi salama. Salaman aiheuttaman tulipalon jälkeen linnaa ei enää yritetty korjata.

Paitsi itse linnan uudelleenkorjauksiin ja laajentamisiin, ovat omistajat nähneet vaivaa myös puutarhan suhteen. Vuoren rinteellä sijaitsevaan linnaan ei ollut kovin helppoa saada näyttävää puutarhaa, mutta parin vuoden kovan työn tuloksena syntyi varsin kaunis puutarha suihkulähteineen.

Heidelbergilaiset muistavat linnansa palamista vuosittain järjestettävän Schlossfestin ('linnajuhla') aikana. Elokuussa järjestettävä juhla huipentuu ilotulitukseen ja taidokkaaseen valonäytökseen, jonka aikana linna ja Neckarin ylittävä silta näyttää palavan roihuavalla liekillä.

Kaupungin parhaita näköalapaikkoja ovat joen pohjoispuolella sijaitseva Philosophenweg ja korkeimman vuoren huippu Königstuhl. Philosophenwegillä (Filosofinpolku) on puisto, jossa kasvaa eksoottisempia kasveja. Alueelta on kuitenkin erinomainen näkymä joen toisella puolella olevaan vanhaan kaupunkiin ja linnaan. Nimensä paikka on saanut siitä, että yliopiston opettajat ja opiskelijat ovat viihtyneet tällä kauniilla paikalla.

Königstuhlille nouseminen on kokemus sinänsä, jos käyttää Bergbahnia: vuorenrinnettä ylös nousevaa vaunua. Alempi Bergbahn nousee Vanhasta kaupungista linnalle ja on huomattavasti uudempi kuin linnasta ylös huipulle nouseva vaunu. Rata rakennettiin jo vuonna 1890, ja vanhat puiset vaunut ovat edelleen käytössä. Huipulta näkee pitkälle Reinin jokilaaksoon.

 

Heidelberg on täynnä museoita, vanhoja rakennuksia ja kirkkoja. Hieman syrjemmässä on myös eläintarha ja iso maauimala. Bismarkplatzilta pääsee bussilla kumpaankin.

 

 

Heidelberg on toisesta maailmansodasta lähtien ollut Yhdysvaltain asevoimien Euroopan päämaja. Hallinto on tosin keskittynyt lähellä sijaitsevaan Stuttgartiin, mutta Heidelbergissä asuu iso joukko sotilaita ja sen vieressä on armeijan lentokenttä.

Niinpä vuonna 2003 Heidelbergissä nähtiin useampia mielenilmauksia Irakin sotaa vastaan. Opiskelijat järjestivät ennen varsinaisen sodan alkua lähes koko päivän kestäneen mielenosoituksen marssimalla kesken koulupäivän päämajan eteen. Tämä aiheutti huomattavia liikenteen uudelleen järjestelyjä, sillä päämajan edessä kulkee yksi Heidelbergin pääväylistä.

• Mittler, Elmar (toim.): Heidelberg. Geschichte und Gestalt. Heidelberg: Universitätsverlag C. Winter, 1996. (saksaksi)

 

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Heidelberg.

• Heidelbergin kaupunki (saksaksi, englanniksi, kiinaksi)
• Heidelbergin julkinen liikenne (saksaksi)
• Heidelbergin matkailusivut (saksaksi, englanniksi)
• Heidelbergin yliopisto (saksaksi, englanniksi)

 

Baden-Württembergin piirikunnat ja kaupunkipiirit

• Alb-Donau-Kreis
• Baden-Baden
• Biberach
• Bodenseekreis
• Breisgau-Hochschwarzwald
• Böblingenin piirikunta
• Calw
• Emmendingen
• Enzkreis
• Esslingen
• Freiburg
• Freudenstadt
• Göppingen
• Heidelberg
• Heidenheim
• Heilbronnin piirikunta
• Heilbronnin kaupunki
• Hohenlohekreis
• Karlsruhen piirikunta
• Karlsruhen kaupunki
• Konstanz
• Lörrach
• Ludwigsburg
• Main-Tauber-Kreis
• Mannheim
• Neckar-Odenwald-Kreis
• Ortenaukreis
• Ostalbkreis
• Pforzheim
• Rastatt
• Ravensburg
• Rems-Murr-Kreis
• Reutlingen
• Rhein-Neckar-Kreis
• Rottweil
• Schwarzwald-Baar-Kreis
• Schwäbisch Hall
• Sigmaringen
• Stuttgart
• Tübingen
• Tuttlingen
• Ulm
• Waldshut
• Zollernalbkreis