Henrik Ramsay

Henrik Ramsayn vanhemmat olivat todellinen valtioneuvos August Ramsay ja tämän ensimmäinen puoliso suku- ja historiantutkija Julia (Jully) Maria Ekström. Ramsay pääsi ylioppilaaksi 1903 ja valmistui filosofian kandidaatiksi 1906 ja opiskeli sitten Berliinissä 1906 ja 1907–1909. Ramsay suoritti filosofian tohtorin tutkinnon kemian alalta vuonna 1909 Helsingin yliopistossa ja toimi valmistuttuaan muun muassa sokeritehtaan kemistinä Venäjällä ja sen jälkeen Töölön sokeritehtaan apulaisjohtajana 1911–1914, kamariherra Hjalmar Linderin liikeyritysten johtajana 1914–1916 ja Hietalahden sokeritehtaan toimitusjohtajana 1916–1919.^[1]

Suomen itsenäisyyden alkuvuosina Ramsay oli Suomen Höyrylaiva Osakeyhtiön toimitusjohtaja vuosina 1920–1946 ja 1948–1951 sekä myös sen hallintoneuvoston puheenjohtajana vuodet 1934–1946. Hän oli J. W. Rangellin hallituksessa kansanhuoltoministerinä ja Edwin Linkomiehen hallituksen ulkoasiainministeri jatkosodan aikana vuosina 1943–1944. Sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä hänet tuomittiin vankeuteen 2,5 vuodeksi (1946–1947).

Ministeri Ramsay oli monipuolinen vaikuttaja suomalaisessa yhteiskunnassa 1910-luvulta lähtien. Ramsay toimi ruotsalaisen kansanpuolueen keskushallituksen jäsenenä vuosina 1917–1935, joista vuosina 1922–1935 hän oli puolueen varapuheenjohtaja. Kuitenkin hän on suhteellisen tuntematon vaikka toimikin Suomen ulkoministerinä vuosina 1943–1944. Ramsay muistetaan useimmiten siitä, että hänet tuomittiin sotasyyllisenä vuonna 1946. Vapauduttuaan vankeudesta hän ei juuri enää esiintynyt julkisuudessa.

Ramsayn asenteet ja mielipiteet kävivät usein yhteen Mannerheimin kanssa. Se johtui siitä, että Ramsayn ja marsalkan välillä vallitsi läheinen suhde. Molemmilla oli samanlaiset käsitykset tilanteesta ja sen vaatimuksista, ja luonteittensakin puolesta molemmat sopivat yhteistyöhön hyvin. Välirauhan jälkeen Mannerheim halusi presidenttinä ollessaan juuri Ramsayn pääministerikseen. RKP kuitenkin esti hänen pääministeriytensä. Diplomaattisena luonnonlahjakkuutena Ramsay osasi suhtautua oikealla tavalla sodanaikaiseen ylipäällikköön ja tämän puolustusministeriin sekä lähimpään mieheen Waldeniin. Niinpä Ramsayn näkökannoilla ja asenteilla oli suurempi merkitys kuin valtiojohdon sisäisten suhteiden perusteella olettaisi. Kun Saksan luhistumisen oli näköpiirissä, ja hallitus joutui kääntämään katseensa kohti liittoutuneita, Ramsayn laaja suhdeverkosto antoi hänen esittämilleen käsityksille painoarvoa. Ryti on sanonut, että Ramsay oli ulkoministerinä liian referoiva, mikä kai tarkoitti, ettei Ramsaylla ollut riittävästi aloitekykyä ja aktiivisuutta. Rytin arvioinnissa on otettava huomioon hänen oma turhautuneisuutensa siksi, ettei hän enää itsekään pystynyt löytämään käyttökelpoisia aloitteita. Ramsaylla näyttää olleen mielessään paljon erilaisia ratkaisumalleja Suomen irrottamiseksi sodasta, mutta vallinneissa oloissa aloitteista ei ollut paljonkaan hyötyä. Saksa kavensi Suomen ulkopoliittista liikkumatilaa.

Ramsaylla oli mahdollisuus saada luottamuksellista tietoa tuntemiltaan amerikkalaisilta ja ruotsalaisilta päättäjiltä. Hyvät suhteet Suomessa toimiviin diplomaatteihin paransivat hänen mahdollisuuksiaan seurata ulkopolitiikkaan vaikuttavia kannanmäärittelyjä. Saksan yhteysupseeri Waldemar Erfurth moitti Ramsayta huonoista suhteista Saksaan. Saksan lähettiläs Wipert von Blücher piti tiivistä yhteyttä Ramsayhin, mutta omatoiminen yhteydenpito Saksan suuntaan takkuili ns. ribbentropiadin jälkeen koko ulkoministerikauden ajan.

Suomen hallitus oli lähettänyt ulkoministeri Ramsayn Berliiniin keskustelemaan Suomen ja Neuvostoliiton mahdollisista rauhanneuvotteluista, joita Yhdysvallat oli 20. maaliskuuta 1941 ryhtynyt välittämään presidentti Rytin aloitteesta. Saksan ulkoministeri von Ribbentrop oli kuitenkin suhtautunut Suomen aikeisiin jyrkän kielteisesti.^[2]

Ramsay yritti vaistomaisesti pitää etäisyyttä kolmannen valtakunnan edustajiin, koska he olivat rauhanteon esteenä. Elintarvikkeiden saannista hän kantoi kuitenkin huolta, sillä hän oli entinen kansanhuoltoministeri ja huolissaan ruoan riittävyydestä.

 

Ramsaylla ei ollut pienintäkään vaikeutta seurustella Yhdysvaltain asiainhoitajien kanssa. Samoin yhteys Ruotsiin oli monipuolista ja monitasoista. Ramsaylla oli käytännöllisesti katsoen käytössään koko Ruotsin lähettiläiden verkosto Suomea koskevissa asioissa. Ruotsin diplomaattikunta teki suuria palveluksia Ramsayn ajan tasalla pitämisessä.

Yhteydet Britanniaan olivat sotatilan vallitessa poikki, mutta silti hän pystyi välittämään Suomen kantoja Lontooseen henkilökohtaisten kontaktiensa avulla. Kontakteilla Britanniaan ei kuitenkaan ollut käytännön merkitystä.

Saksan vaatima valtiosopimus saatiin Ramsayn sinnikkyydellä ja pitkien neuvottelujen avulla käännetyksi Rytin kirjeeksi Hitlerille. Saksa oli vihdoinkin saanut vaatimansa Erklärungin mutta vain Rytiä sitovassa muodossa. Tästä ansio kuuluu idean isälle Kivimäelle ja sen toteuttajalle Ramsaylle. Joka tapauksessa sopimus tehtiin sotilaallisessa pakkotilassa.

Ramsay kuului Suomeen asettuneeseen ja kansalaisuuden saaneeseen skotlantilaiseen aatelissukuun, ja hän oli oikeutettu – yhtenä harvoista Suomessa – brittiläiseen arvonimeen Sir, joskaan hän ei käyttänyt sitä.

Ramsay oli myös järjestöihminen ja purjehtija. Hän toimi kuolemaansa asti Suomen Purjehtijaliiton luottamustehtävissä. Ramsay muun muassa johti lähetystöä, joka keväällä 1917 kävi kysymässä venäläiseltä vallankumousamiraalilta luvan kumota liitossa ja pursilipussa tehdyt venäläistämismuutokset.

Ramsay kuoli sairauskohtaukseen purjeveneensä kajuutassa Visbyn satamassa erään matkapurjehduksen aikana.

• Zur Kenntnis der Guanidosäuren. Väitöskirja. Helsingfors 1909
• Huvudlinjerna i den finska industrins utveckling. Handelsgillets i Helsingfors bibliotek IV. Frenckellska Tryckeri-Aktiebolaget, Helsingfors 1915
• Suomen teollisuuden kehityksen pääpiirteet. Suomentanut Kaarlo Metsävainio. WSOY 1919.
• Liebig. Biografier 4. Schildt, Borgå 1918.
• Justus Liebig. Suomentanut K. Metsävainio. Merkkimiehiä n:o 7. WSOY 1917.
• Yhdeksännentoista vuosisadan tekniikan ja tieteiden kehitys: Tekniikka ja yleiset luonnontieteet. Yhdeksännentoista vuosisadan kulttuurikehitys 2. Tietosanakirja, Helsinki 1921.
• Vuoksen: Ett föredrag. Statsrådet, Helsingfors 1942.
• Sommar och segel: Minnen. Schildt, Helsingfors 1946. (2. painos 1947, 2. painoksen näköispainokset 1993 ja 2005.)
• Purjehtijan muistelmia. WSOY 1947.
• I kamp med Östersjöns isar: En bok om Finlands vintersjöfart. Schildt, Helsingfors 1947.
• Jääsaarron murtajat: Suomen talvimerenkulun historiaa. WSOY 1949.
• Namn från svunna tider. Författaren, Helsingfors 1947.
• Uttalanden inför krigsansvaringhetsdomstolen i december 1945 och januari 1946. Författaren, Helsingfors 1948.
• K. von Hertzen: Ömsesidiga försäkringsbolaget Industri-Brand 1902–1952. Specialartiklar Henrik Ramsay et al. Ömsesidiga försäkringsbolaget Industri-Brand, Helsingfors 1952.
• Keskinäinen vakuutusyhtiö Teollisuus-Palo 1902–1952. Erikoiskirjoituksia Henrik Ramsay ym. Suomentanut R. Bergman. Keskinäinen vakuutusyhtiö Teollisuus-Palo, Helsinki 1952.
• Nordenskiöld, sjöfararen. Schildt, Helsingfors 1950.
• Nordenskiöld, merenkulkija. WSOY 1953.

• Finska ångfartygs aktiebolaget 1883–1933. Utgiven av Lars Krogius, Henrik Ramsay och Herbert Andersson. Finska ångfartygs aktiebolaget, Helsingfors 1933.
• Suomen Höyrylaiva Osakeyhtiö 1883–1933. Suomen Höyrylaiva, Helsinki 1933.

• Henrik Ramsay Suomen ministerit. Valtioneuvosto.
• Maasalo, Erkki: Sir Henrik saa tehtävän: Henrik Ramsayn ulkoasiainministerikausi 1943–1944. (Diss. Helsingin yliopisto) Espoo: Fenix-kustannus, 2004. ISBN 951-862-164-0
• Meinander, Henrik: ”Ramsay, Henrik (1886–1951)”, Suomen kansallisbiografia, osa 8, s. 77–78. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-449-5 Teoksen verkkoversio.

• Ramsay, Henrik hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)