Havaijilainen viittomakieli
Havaijilainen viittomakieli (havaijiksi: Hoailona ʻŌlelo o Hawaiʻi) on havaijilaisten kuurojen yhteisön käyttämä viittomakieli, joka katsotaan nykyään kuolevaksi kieleksi. Syynä tähän on Havaijilla asuvien kuurojen kielisiirtymä kohti amerikkalaista viittomakieltä. Havaijilaisen viittomakielen lähimpiä sukulaiskieliä ovat irlantilainen ja kreikkalainen viittomakieli.[1] Vuonna 2012 kielellä arvioitiin olevan 30 käyttäjää.[2]
Havaijilainen viittomakieli | |
---|---|
Muu nimi | Hoailona ʻŌlelo o Hawaiʻi |
Tiedot | |
Alue | Havaiji |
Puhujia | 30 |
Sija | ei 100 suurimman joukossa |
Kielitieteellinen luokitus | |
Kielikunta | Viittomakielet |
ISO 639-3 | hps |
Arvioiden mukaan havaijilainen viittomakieli on alkanut kehittyä saarilla jo ennen eurooppalaisten saapumista, mutta omaksi kielekseen havaijilainen viittomakieli määriteltiin vasta vuonna 2013, kun paljastui, että 80 % sen sanastosta ei ole yhteneväinen amerikkalaisen viittomakielen kanssa.[3] Tämä johti kolmivuotisen projektin käynnistämiseen, jonka tavoite oli dokumentoida havaijilainen viittomakieli mahdollisimman hyvin. Vuonna 2016 valmistui videoarkisto, joka sisälsi mm. alkeisoppikirjan ja sanakirjan.[4]
Lähteet
muokkaa- ↑ Glottolog 4.5 - Hawai'i Pidgin Sign Language glottolog.org. Viitattu 26.4.2022.
- ↑ Did you know Hawai'i Sign Language is critically endangered? Endangered Languages. Viitattu 26.4.2022. (englanniksi)
- ↑ Mileka Lincoln: Nearly lost language discovered in Hawai'i Hawaii News Now. 2.3.2013. Viitattu 26.4.2022. (englanniksi)
- ↑ The fight to save Hawaii Sign Language from extinction CNN. Viitattu 26.4.2022. (englanniksi)