Nothing Special   »   [go: up one dir, main page]

Georgian presidentinvaalit 2018

Georgian vuoden 2018 presidentinvaalit järjestettiin ensimmäisen kierroksen osalta 28. lokakuuta ja toisen kierroksen osalta 28. marraskuuta.[1][2]

Georgian presidentinvaalit 2018
Georgia
2013 ←
28. lokakuuta 2018 (1. kierros)
28. marraskuuta 2918 (2. kierros)
→ 2024

  Ensimmäinen puolue Toinen puolue
 
Johtaja Salome Zurabišvili Grigol Vašadze
Puolue sit. ENM
Äänet 1 147 701 780 680
Kannatus 59,52 % 40,48 %

Toisen kierroksen vaalitulos

Tausta

muokkaa

Vuonna 2017 Georgian perustuslakia muutettiin siten, että vastaisuudessa presidentin valitsee suoran kansanvaalin sijaan 300-henkinen valitsijamieskollegio. Uusi perustuslaki astui voimaan joulukuussa 2018 presidentinvaalien jälkeen. Muutoksen myötä vuoden 2018 presidentinvaalit jäivät viimeisiksi vaaleissa, joissa kansa sai suoraan äänestää presidenttiä.[3]

Voitaakseen vaalit ehdokkaan tulee saada vähintään puolet annetuista äänistä. Mikäli näin ei käy ensimmäisellä kierroksella, kahden eniten ääniä saaneen välillä käydään toinen kierros.[4] Toisen kierroksen voittaa se, joka saa enemmän ääniä, vaikka määrä ei olisikaan yli 50 % annetuista äänistä.[2]

Äänioikeus ja ehdokasasettelu

muokkaa

Äänioikeus vaaleissa on sellaisilla Georgian kansalaisilla, jotka ovat vaalipäivään mennessä täyttäneet 18. Henkilöt, jotka istuvat yli 5 vuoden mittaista vankeusrangaistusta tai on todettu oikeuden päätöksellä vajaavaltaiseksi, eivät voi äänestää.[5]

Ehdokkaiksi hyväksyttiin 25 henkilöä, mikä oli suurin määrä sitten vuoden 1991.[6][7]

Salome Zurabišvili osallistui vaaleihin virallisesti sitoutumattoman, mutta georgialainen unelma -puolue tuki hänen ehdokkuuttaan.[8]

Tulokset

muokkaa
Ehdokas I kierros II kierros
Äänet Osuus Äänet Osuus
Salome Zurabišvili 615 572 38,64 1 147 701 59,52
Grigol Vašadze 601 224 37,74 780 680 40,48
Davit Bakradze 174 849 10,97
Šalva Natelašvili 59 651 3,74
David Usupašvili 36 037 2,26
Zurab Japaridze 36 034 2,26
Kakha Kukava 21 186 1,33
Giorgi Andriadze 13 133 0,82
Teimuraz Šašiašvili 9481 0,60
Tamar Tskhoragauli 4004 0,25
Besarion Tediašvili 3713 0,23
Mikheil Saluašvili 2970 0,19
Levan Tškheidze 2895 0,18
Akaki Asatiani 1994 0,13
Vakhtang Gabunia 1958 0,12
Gela Khutsišvili 1623 0,10
Kakhaber Tšitšinadze 1418 0,09
Mikheil Antadze 1074 0,07
Giorgi Liluašvili 892 0,06
Zviad Mekhatišvili 713 0,04
Otar Meunargia 664 0,04
Vladimer Nonikašvili 633 0,04
Irakli Gorgadze 531 0,03
Zviad Baghdavadze 477 0,03
Zviad Iašvili 444 0,03
Annettuja ääniä 1 593 170 1 928 381
Hylättyjä/ tyhjiä ääniä 53 847 59 778
Ääniä yhteensä 1 647 017 1 988 159
Rekisteröityneitä äänestäjiä 3 518 877 3 528 658
Lähde:[9]

Vaalit voittanut Zurabišvili nousi maan ensimmäiseksi naispresidentiksi. Opposition mukaan vaalit olivat vilpilliset.[10]

Lähteet

muokkaa
  1. Georgians vote in hotly contested presidential runoff France 24. 28.11.2018. Viitattu 12.6.2024. (englanniksi)
  2. a b Second round of 2018 Presidential elections being held in Georgia 1TV. Viitattu 12.6.2024. (englanti)
  3. New Constitution Enters into Force Civil Georgia. 17.12.2018. Viitattu 12.6.2024. (englanti)
  4. Presidential Election Guide Civil Georgia. 27.10.2018. Viitattu 12.6.2024. (englanti)
  5. GEORGIA PRESIDENTIAL ELECTION: 28 October and 28 November 2018 (pdf) (s. 8) Office for Democratic Institutions and Human Rights. 28.2.2019. Viitattu 12.6.2024. (englanniksi)
  6. October 28, 2018 Presidential Elections of Georgia: Registered Presidential Candidates (pdf) cesko.ge. Arkistoitu 2020. Viitattu 12.6.2024. (englanniksi)
  7. Presidential Elections 2018: Weekly Digest No.2 Civil Georgia. 25.9.2018. Viitattu 12.6.2024. (englanti)
  8. Final results of presidential elections released AGENDA.GE. 29.10.2018. Viitattu 12.6.2024. (englanniksi)
  9. Preliminary results Central Election Commission. 2018. Viitattu 12.6.2024. (englanniksi)
  10. Georgiaan valittiin maan ensimmäinen naispresidentti Yle Uutiset. 29.11.2018. Viitattu 12.6.2024.