Fred Schwarz
Frederick Charles Schwarz (15. tammikuuta 1913 – 24. tammikuuta 2009) oli australialainen lääkäri ja antikommunistinen aktivisti. Hän perusti Christian Anti-Communism Crusade (CACC) -järjestön ja johti sitä aina 1990-luvulle.
Schwarz oli syntyisin Brisbanesta Australiasta. Hänen isänsä oli Wienin juutalainen, joka muutti Australiaan 1905 ja kääntyi kristinuskoon ja ryhtyi helluntalaissaarnaajaksi. Fred Schwarz opiskeli Queenslandin yliopistossa kaksi tutkintoa. Hän erikoistui psykologiaan ja piti omaa vastaanottoa Sydneyn lähiössä.
Schwarzin ryhtymiseen kommunismin vastustajaksi vaikutti väittely vuonna 1940 australialaisen kommunistin kanssa, jonka jälkeen hän alkoi opiskella marxismi-leninismiä oppiakseen kaiken vastustajistaan. Schwarz teki useita kommunismia vastustavia puhekiertueita Yhdysvalloissa 1950-luvulla ja siirtyi Kaliforniaan 1960. Hän perusti CACC:in 1960-luvulla ja johti sitä aina 1990-luvun loppupuolelle.
Schwarz kirjoitti kommunismia vastustavaa uutiskirjettä 40 vuotta ja kirjoitti kolme kirjaa, joista 1960 julkaistu You Can Trust the Communists (to be Communists) muodostui bestselleriksi ja myi yli miljoona kappaletta.
Schwarzin antikommunismi perustui kristilliseen arvopohjaan ja vastusti kommunismin jumalattomuutta ja materialismia. Schwarzille kommunismi oli jakamaton monoliitti, jossa ei ollut sisäisiä riitoja ja joka oli vääjäämättä pyrkimässä kohti maailmaherruutta. Schwarz piti kehitysapua ja aseapua kolmannen maailman maille haitallisena ja kannatti niiden lakkauttamista, koska tällöin Neuvostoliitto joutuisi tukemaan näitä maita, mikä kuluttaisi sen resursseja. Sen sijaan hän kannatti uskonnollisten lähetyssaarnaajien värväämistä levittämään antikommunismin sanomaa. Schwarz piti myös 1980-luvun euro-ohjuksia vastustavaa rauhanliikettä ja vihreää liikettä kommunistien salajuonena heikentää kapitalistista leiriä.[1]
Viimeisessä kirjassaan Beating the Unbeatable Foe: One Man’s Victory over Communism, Leviathan, and the Last Enemy Schwarz julisti itsensä kommunismin kukistajaksi ystävänsä Ronald Reaganin kanssa. Schwarz kirjoitti kuolemaansa asti National Review -lehteen.
Lähteet
muokkaa- Crusader Schwarz (Arkistoitu – Internet Archive). Time, 9.2.1962.
- Fred Schwarz, RIP (Arkistoitu – Internet Archive). Christian Today Australia, 30.1.2009.
Viitteet
muokkaa- ↑ CACC Newsletter 1.7.1982 (Arkistoitu – Internet Archive)
Aiheesta muualla
muokkaa- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Fred Schwarz Wikimedia Commonsissa
- The Schwarz Report (englanniksi)