Fred Allison
Fred Allison (1882–1974) oli yhdysvaltalainen fyysikko, joka tunnetaan erityisesti magneettikenttiin ja valoon liittyvistä tutkimuksistaan sekä niihin liittyvän uuden tekniikan kehittämisestä uusien alkuaineiden tunnistamisessa. Tuo tekniikka tunnetaan nykyisin Allisonin metodina tai Allisonin efektinä ja se nousi kuuluisuuteen 1930-luvulla Allisonin käyttäessä sitä uusien alkuaineiden tunnistamiseen. Nuo uudet alkuaineet olivat alabamiini (nykyinen astatiini) ja virginium (nykyinen frankium). 1930-luvun lopulla Allisonin metodi nousi kuitenkin uudelleen julkisuuteen toisenlaisessa valossa, kun toiset tutkijat eivät onnistuneet toistamaan Allisonin tuloksia.[1]
| Fred Allison | |
|---|---|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 4. heinäkuuta 1882 Glade Spring, Virginia, Yhdysvallat |
| Kuollut | 2. elokuuta 1974 (92 vuotta) Yhdysvallat |
| Koulutus ja ura | |
| Tutkimusalue | magneettioptiikka |
Allison syntyi kesällä 1882 Glade Springissä Virginiassa. Hän opiskeli klassisia tieteitä ja matematiikkaa Emoryn ja Henryn Collegessa Emoryssä, Virginiassa 1889–1904. Valmistumisensa jälkeen Allison jäi oppilaitokseen kahdeksi vuodeksi algebran opettajaksi ja tuona aikana hän avioitui yhden oppilaansa, Elizabeth Harriet Kellyn kanssa. Vuonna 1906 Emoryn ja Henryn Collegen johtaja R. G. Waterhouse kehotti Allisonia hakemaan John Hopkinsin yliopistoon ja seuraavana vuonna Allison kirjoittautui sisään yliopistoon. Seuraavat 13 vuotta Allison opiskeli ja työsti tutkimuksiaan Hopkinsin yliopistossa palaten seuraavana vuonna opettamaan luonnontieteitä Emoryn ja Henryn Collegeen.[1]
Yliopistossa Allison suuntautui opiskelemaan optiikkaa ja Henry Rowlandin tutkimukset tekivät häneen suuren vaikutuksen. Rowland oli yliopiston ensimmäinen fysiikan professori ja tunnettu spektroskopian uranuurtaja. Rowland kuoli vuonna 1901, mutta Allison seurasi Rowlandin jalanjäljissä. Kesäkauden vuonna 1909 Allison vietti Chicagon yliopistossa työskennellen A. A. Michelsonin sekä R. A. Millikanin kanssa. Michelsonin kanssa Allison tutki optiikkaa ja opetteli käyttämään interferometriä. Millikanin kanssa Allison työskenteli lämmön ja termodynamiikan tutkimuksen parissa. Michelsonin kanssa tehdyillä optiikan tutkimuksilla oli merkittävä vaikutus Allisonin tuleviin keksintöihin (Allisonin metodi) magneettioptiikan saralla.[1]
Vuonna 1920 Allison jätti Hopkinsin yliopiston sekä Emoryn ja Henryn Collegen ja siirtyi Virginian yliopistoon, jossa hän suoritti tohtorintutkintonsa loppuun. Hänen väitöskirjansa tutkimukset liittyivät valoon ja optiikkaan. Valmistuttuaan tohtoriksi vuonna 1922 Allison palkattiin Alabaman Polyteknilliseen Instituuttiin (nykyisin Auburnin yliopisto) luomaan Fysiikan laitosta. Kesäkaudella 1929 Allison palasi Virginian yliopistoon, jossa hän alkoi työskennellä magneettioptiikan tutkimustensa parissa. Vuonna 1930 Allison julkaisi tieteellisen artikkelin tutkimuksistaan ja seuraavien viiden vuoden aikana hänen maineensa nousi nopeasti tiedeyhteisön keskuudessa. Vuonna 1931 Allison sai erityistä huomiota hänen julkaistuaan löytäneensä kaksi uutta alkuainetta, jotka hän nimesi alabamiiniksi ja virginiumiksi. Samana vuonna Allison teki myös yllättävän havainnon, jonka myötä hän oli lähellä osoittaa vedyn raskaan isotoopin, deuteriumin olemassa olo. Allisonin työn myötä Harold Ureyn onnistui osoittaa deuteriumin olemassa olo ja tuo työ toi Ureylle kemian Nobel-palkinnon vuonna 1934. Allison ei kuitenkaan saanut tunnustusta deuteriumin löytämisestä. Sen sijaan Allisonin tutkimukset ja julkaisu magneettioptiikasta johti yleiseen kiistaan tiedemaailmassa ja tuo kiista pysyi Allisonin rasitteena koko hänen loppu-uransa ajan. Kiihkeimmin Allisonia kritisoi Francis Slack, joka monien muiden tavoin oli aluksi lumoutunut Allisonin kehittämästä uudesta tekniikasta. Slark ja hänen opiskelijansa eivät kuitenkaan pystyneet vuosien yrityksistä huolimatta toistamaan Allisonin tuloksia, minkä myötä he kritisoivat Allisonin metodia siitä, että sillä oli mahdotonta saada tarkkoja, työn suorittajasta riippumattomia tuloksia.[1]
Vaikka Allison tunnetaankin Allisonin metodista sekä siitä nousseesta kohusta, Allison oli merkittävä laboratoriofyysikko. Hän myös loi Alabaman Polyteknillisen Instituutin Fysiikan laitoksen ja toimi siellä 31 vuotta. Jäätyään sieltä eläkkeelle 70-vuotiaana Allison palasi kolmeksi vuodeksi ensimmäiseen opinahjoonsa Emoryn ja Henryn Collegeen. Vuosina 1956–1968 Allison myös opetti fysiikkaa Huntigdon Collegessa Montgomeryssä, Alabamassa. Jäätyään virallisesti eläkkeelle opetustehtävistään vuonna 1969 Allison palasi intohimonsa eli laboratoriotutkimuksen pariin ja hän työskenteli Auburnin yliopistossa omien magneettioptiikan aiheittensa parissa lähes kuolemaansa saakka. Allison kuoli kesällä 1974.[1]