Nothing Special   »   [go: up one dir, main page]

Tämä artikkeli käsittelee vuosien 1967–2000 Ford Escortia. Muista samannimisistä malleista katso täsmennyssivu.

Ford Escort on Fordin vuosina 1967–2000 valmistama automalli, joka sijoittuu alempaan keskikokoluokkaan. Auton valmistus päättyi Euroopassa vuonna 2000, vaikkakin korvaava malli Ford Focus oli tullut markkinoille jo kaksi vuotta aiemmin. Ford Escortia valmistettiin ja myytiin kuitenkin Argentiinassa aina vuoteen 2004 saakka.

Escort oli aluksi vain eurooppalainen Ford, mutta mallia vietiin myöhemmin myös Yhdysvaltoihin pienin eroavaisuuksin. Vuonna 1980 yhdysvaltalainen Escort muuttui kokonaan omaksi mallikseen, eikä sillä enää ollut mitään yhteneväistä eurooppalaisen mallin kanssa. Yhdysvalloissa tuotanto päättyi vuonna 2003.

Sukupolvet

muokkaa

Moottoriurheilussa

muokkaa
 
Ford Escort RS Cosworth

Ford Escortin eri sukupolvien malleja on käytetty myös autourheilussa, etenkin rallissa 1960-luvulta alkaen.

Escortin moottoriurheilussa käytettyjä versioita ovat Ford Escort RS1800, Ford Escort RS Cosworth ja Ford Escort WRC.

Aiheesta muualla

muokkaa