Europarlamenttivaalit 2019

Pääartikkeli: Euroopan komission puheenjohtaja

Euroopan parlamentti valitsee Euroopan komission puheenjohtajan kärkiehdokasmenettelyn avulla. Valitun komission puheenjohtajan täytyy olla Euroopan tason poliittisen puolueen virallisesti ehdottama kärkiehdokas kyseiseen tehtävään. Se, mistä puolueesta komission puheenjohtajaksi soviteltava kärkiehdokas tulee, määräytyy europarlamenttivaalien tuloksen perusteella. Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja käy kärkiehdokkaan sopivuudesta keskustelua yhdessä valitun parlamentin kanssa. Parlamentti on ilmoittanut helmikuussa 2018 hyväksymänsä päätöslauselman mukaan valmis hylkäämään puheenjohtajaehdokkaan, mikäli ehdokasta ei ole nimetty puolueensa kärkiehdokkaaksi.^[3]

Euroopan komission suosituksen mukaisesti jäsenvaltioiden ja eurooppalaisten puolueiden on ilmoitettava ehdokkaansa kärkiehdokkaaksi vuoden 2018 loppuun mennessä. Alkuvuoden 2019 aikana ehdokkaan on julkaistava oma ohjelmansa. Puolueet nimeävät kärkiehdokkaansa syksyllä ja talvella 2018 järjestettävissä puoluekokouksissa.^[3]

Nykyinen komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker on ilmoittaunut, ettei pyri jatkokaudelle komission johdossa.^[4]

Euroopan kansanpuolueen ryhmäpuheenjohtaja, saksalainen Manfred Weber valittiin Helsingissä pidetyssä Euroopan kansanpuolueen (EPP) huippukokouksessa marraskuussa 2018 EPP:n kärkiehdokkaaksi (ns. Spitzenkandidat) Euroopan komission puheenjohtajaksi. Hän sai 492 ääntä ja vastaehdokas Alexander Stubb 127 ääntä. Weberiä pidettiin alusta asti ennakkosuosikkina, ja hänellä oli EPP:n jäsenpuolueiden suuren osan sekä muun muassa Saksan liittokanslerin Angela Merkelin tuki.^[5][6]

Euroopan konservatiivien ja reformistien ryhmä valitsi 13. marraskuuta 2018 Spitzenkandidatikseen tšekkiläisen europarlamentaarikon Jan Zahradilin.^[7]

Euroopan liberaalidemokraattien liiton ryhmä valitsi helmikuussa 2019 Spitzenkandidatinsa. Ryhmä ilmoitti asettavansa ehdolle usean hengen, luultavasti viiden hengen, listan. Yksi näistä on todennäköisesti Guy Verhofstadt. Muiksi nimiksi on arveltu muun muassa tanskalaista Margrethe Vestageria ja tšekkiläistä Vera Jourovaa.^[8] Loppujen lopuksi ryhmä päätyi julkaisemaan seitsemän henkilöä käsittävän listan nimeltä Team Europe:^[9]

• Guy Verhofstadt
• Nicola Beer
• Margrethe Vestager
• Luis Garicano
• Emma Bonino
• Violeta Bulc
• Katalin Cseh

Euroopan sosialidemokraattinen puolue valitsi Spitzenkandidatinsa joulukuussa 2018, jolloin oletettiin, että hollantilainen Frans Timmermans valitaan tehtävään.^[7]

Euroopan vihreät ovat perinteisesti asettaneet kaksi ehdokasta kärkiehdokkaikseen. Vuoden 2019 vaalien ehdokkaat valittiin Berliinissä järjestetyssä kokouksessa marraskuussa 2018. Ehdokkaita oli tuolloin neljä: Petra De Sutter, Bas Eickhout, Ska Keller ja Atanas Schmidt.^[10]. Lopullisiksi kärkiehdokkaiksi nousivat Bas Eickhout ja Ska Keller.^[11]

EFA asetti kärkiehdokkaakseen Oriol Junquerasin, joka tullessaan valituksi oli vangittuna ja odotti oikeudenkäyntiään. Syynä oli hänen osallisuutensa Katalonian itsenäisyysjulistuksessa vuonna 2017, jolloin Junqueras toimi alueen varapresidenttinä.^[12].

GUE/NGL asetti myös kaksi kärkiehdokasta, jotka olivat Violeta Tomić ja Nico Cué.^[13]

Italian toinen varapääministeri Matteo Salvini ilmoitti huhtikuussa 2019 luovansa uuden blokin Euroopan parlamenttiin, joka kokoaisi yhteen eurooppalaisia oikeistolaisia nationalistipuolueita. Milanossa pidetyssä julkistamistilaisuudessa olivat paikalla kaksi meppiä, Jörg Meuthen (AfD) ja Anders Vistisen (DF), sekä eurovaaliehdokas Olli Kotro (PS).^[14] Perussuomalaisten tuolloin kuuluessa ECR-puolueeseen Kotron osallistuminen Milanon kokouksen aiheutti närää kärkiehdokkaassa ja ECR:n puheenjohtajassa Jan Zahradilissa. Kotro vastasi toteamalla, että ECR näyttäisi olevan väärä puolue perussuomalaisille.^[15].

Salvinin kokoama uusi blokki sai nimekseen European Alliance of Peoples and Nations (EAPN) ja siihen liittyivät varsin pian mukaan Kansallinen rintama, EKRE, Itävallan vapauspuolue. Samassa yhteydessä Marine Le Pen ilmoitti, ettei enää aja Ranskan eroa EU:sta, vaan pyrkii ennemminkin muuttamaan sitä poliittisin keinoin sisältä käsin.^[16].

Vaalien jälkeen blokki järjestäytyi ryhmäksi nimeltä Identiteetti ja demokratia. Sen parlamenttiryhmän puheenjohtajaksi valittiin italialainen Marco Zanni. Samalla myös ENF-ryhmä lopetti toimintansa ja liittyi ID:n ryhmään.^[17].

Kansainvälisiä vaaliväittelyitä, joissa edustivat kärkiehdokkaat:

Näiden lisäksi Weber ja Timmermans väittelivät kahdestaan myös 17.4. (France24 ja FRI, ranskaksi)^[22], 16.5. (ZDF ja ORF, saksaksi)^[23] ja 21.5. (NOS ja NTR, saksaksi ja hollanniksi)^[24].

Valikoima kotimaisia televisioituja vaaliväittelyitä.

Suomen pienpuolueiden pidettiin 22.5. Ylellä. Siihen osallistuivat Tiina Ahva (sin.), Paavo Väyrynen (STL), Sami Kilpeläinen (KP), Katju Aro (FP), Santeri Pienimäki (EOP), Petrus Pennanen (pir.), Marco de Wit (SKE), Tea Törmänen (lib.), Tiina Sandberg (SKP).^[30]

ID:n lisäksi myös ALDE-ryhmä järjestäytyi uudelleen nimellä Renew Europe. Taustalla oli Emmanuel Macronin LREM-puolueen liittyminen uuteen ryhmään, sillä Ranskassa liberaali-sanaa pyritään välttämään sen negatiivisen mielikuvan takia.^[32].

Brexitin myötä Britannian mepit menettivät valtakirjansa, ja tämä aiheutti 27 paikan uudelleen jakamisen jäljelle jääneiden jäsenmaitten kesken. Euroopan parlamentin koko pienentyi 705.^[33]

Maa	Paikat ennen	Paikat jälkeen	Muutos
Alankomaat	26	29	3
Belgia	21	21	0
Bulgaria	17	17	0
Espanja	54	59	5
Irlanti	11	13	2
Italia	73	76	3
Itävalta	18	19	1
Kreikka	21	21	0
Kroatia	11	12	1
Kypros	6	6	0
Latvia	8	8	0
Liettua	11	11	0
Luxemburg	6	6	0
Malta	6	6	0
Puola	51	52	1
Portugali	21	21	0
Ranska	74	79	5
Romania	32	33	1
Ruotsi	20	21	1
Saksa	96	96	0
Slovakia	13	14	1
Slovenia	8	8	0
Suomi	13	14	1
Tanska	13	14	1
Tšekki	21	21	0
Unkari	21	21	0
Viro	6	7	1
Yhdistynyt kuningaskunta	73	0	73
Yhteensä	751	705	46

Suomen ns. brexit-mepiksi nousi Alviina Alametsä (vihr.).^[34]

 

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Europarlamenttivaalit 2019.

• Vuoden 2019 eurovaalien tulokset (Arkistoitu – Internet Archive)