Buchenwald

 

 

 

Leirin ensimmäinen komendantti oli Karl Otto Koch, joka johti leiriä vuodesta 1937 vuoteen 1941. Hänen toinen vaimonsa Ilse Koch oli pahamaineinen ”Buchenwaldin noita” (Die Hexe von Buchenwald). Lempinimensä hän sai vankeja kohtaan osoittamastaan julmuudesta. Natsiviranomaiset pidättivät ja teloittivat Karl Otto Kochin väärentämisestä ja kavalluksista huhtikuussa 1945, kun taas Ilse sai sodan jälkeen elinikäisen vankeusrangaistuksen. Hän teki itsemurhan sellissään vuonna 1967.^[2]

Leirin rakensivat keskitysleirivangit itse. Buchenwaldin vankimäärä kasvoi räjähdysmäisesti heti perustamisen jälkeen. Heinäkuun 1937 tuhat vankia oli vaihtunut kymmeneen tuhanteen vuoden 1939 lopussa.^lähde? Joulukuussa 1943 vankeja oli miltei 40 000, vuotta myöhemmin yli 60 000 ja vuonna 1945 yli 80 000.^lähde?

Alun alkaen Buchenwaldin keskitysleiri oli tarkoitettu saksalaisille. Leirin ensimmäiset vangit olivat kansallissosialistien poliittisia vastustajia, moninkertaisesti tuomittuja rikollisia sekä ”asosiaaleja” (kansallissosialistisen käsityksen mukaan yhteiskuntaan sopeutumattomia). Myöhemmin leiriin tuotiin myös Saksan juutalaisia, Jehovan todistajia ja homoseksuaaleja. Toisen maailmansodan alettua leiriin alettiin tuoda myös ulkomaalaisia, sekä juutalaisia että sotavankeja. Erityisesti neuvostoliittolaisten sotavankien osuus oli huomattava. Keväällä 1945 leirin asukkaista 95 prosenttia oli ulkomaalaisia.^lähde?

Buchenwald ei ollut samanlainen tuhoamisleiri kuin Puolan suuret leirit. Siitä huolimatta vankeja murhattiin julmasti ja heitä kuoli epäinhimillisiin työ- ja elinolosuhteisiin. Leirillä suoritettiin laajoja rokotetestauksia pilkkukuumetta vastaan vuosina 1942 ja 1943. Kaikkiaan testauksiin joutui 729 vankia, joista noin 280 kuoli.^lähde? Heihin tartutettiin pilkkukuume, joka huonojen olosuhteiden vuoksi levisi epidemiana ja aiheutti paljon laajempaa tuhoa kuin terveissä aikuisissa yleensä.

Natsit evakuoivat Buchenwaldin leirin liittoutuneiden lähestyessä. Vangit marssitettiin Itävallan tai Etelä-Saksan keskitysleireille. Näillä kuolemanmarsseilla tuhannet menehtyivät. Yhdysvaltalaiset ottivat leirin haltuunsa 11. huhtikuuta 1945. Länsiliittoutuneiden lähdettyä neuvostoliittolaiset ottivat leirin käyttöönsä. Neuvostokäytössä leiriä kutsuttiin nimellä erikoisleiri 2, joka oli yksi NKVD:n erikoisleireistä. Leirissä säilytettiin saksalaisia sotavankeja ja poliittisia vankeja. Neuvostoliittolaisten omien tilastojen mukaan yli 7 000 kuoli leirillä.^lähde? Kuolleet haudattiin joukkohautaan, eikä omaisille ilmoitettu kuolemantapauksista. Leiri oli käytössä vuoteen 1950, minkä jälkeen suurin osa parakeista on purettu.

Nykyään Buchenwald toimii yleisölle avoimena museona.

Vaikeista olosuhteista huolimatta vangit saivat organisoitua leirille aktiivista vastarintatoimintaa, joka saavutti konkreettisia tuloksia. Vastarintaliikkeen jäsenet pyrkivät hankkiutumaan mahdollisimman vaikutusvaltaisiin asemiin ja onnistuivatkin tässä jossain määrin. Heidän onnistui muun muassa salakuljettaa leiriin ampumatarvikkeita, piilottaa kuolemaan tuomittuja vankeja ja sabotoida aseiden tuotantoa, jossa vangit työskentelivät. Vapautuksen jo häämöttäessä vastarintaliike onnistui hidastamaan natsien lähtötoimia piilottamalla valittuja vankeja ja kieltäytymällä saapumasta nimenhuutoon niin, että SS-miesten ei onnistunut evakuoida leiriä täydellisesti. Juuri ennen vapautusta vangit aseistautuivat millä tahansa kättä pidemmällä ja nousivat kapinaan riisuen SS-miehet aseista.

Leirillä pidettyjen naisvankien määrä oli noin 200–1 000.^lähde? Ensimmäiset naisasukkaat olivat kahdenkymmenen poliittisen vangin ja kahden naispuolisen SS-vartijan ryhmä, jotka tulivat Ravensbrückin keskitysleiriltä Buchenwaldin bordellia varten vuonna 1941. Myöhemmin SS korvasi korruptiosta syytetyt naisvartijat miehillä.

Naisvangeista suurin osa tuli Buchenwaldiin vuosina 1944 ja 1945 muilta keskitysleireiltä kuten Auschwitzista, Ravensbrückistä ja Bergen-Belsenistä. Useimmat heistä olivat juutalaisia. Naisille varattiin yksi parakki, jota johti blockführerin Franziska Hoengesberg. Naisvangeista useimmat siirrettiin myöhemmin Buchenwaldin alaleireille. Koska naisvankeja oli Buchenwaldissa suhteellisen vähän, heitä vartioimassa oli vain 23 naisvartijaa. Näiden valvojana (Oberaufseherin) oli leirin johtajan vaimo Ilse Koch.

Kun Buchenwaldin leiri evakuoitiin, SS lähetti miespuoliset vangit muille leireille. Jäljellä olleet 500 naisvankia (joiden joukossa oli Anne Frankin kanssa piilossa elänyt rouva van Daan alias Auguste van Pels) vietiin junalla ja jalan Theresienstadtin keskitysleirille. Useat heistä, Pels mukaan luettuna, kuolivat huhti–toukokuussa 1945.

• Jean Améry, kirjailija
• Bruno Bettelheim, lapsipsykologi
• Léon Blum, ranskalainen poliitikko
• Dietrich Bonhoeffer, teologi
• Rudolf Breitscheid, saksalainen poliitikko
• Robert Clary, ranskalainen näyttelijä
• Seweryn Franciszek Czetwertyński-Światopełk, puolalainen poliitikko
• Maurice Halbwachs, ranskalainen sosiologi
• Curt Herzstark, itävaltalainen insinööri, suunnitteli Curta-laskimen keskitysleiriaikanaan.
• Imre Kertész, unkarilainen Nobel-palkinnon saanut kirjailija
• Artur London, tšekkikommunisti ja kirjailija
• Hélie Denoix de Saint Marc, ranskalainen vastarintaliikkeen jäsen
• Mafalda Maria Elisabetta Anna Romana, Italian kuninkaan Viktor Emanuel III:n tytär
• Jorge Semprún, kirjailija, Espanja
• Jura Soyfer, kirjailija
• Ernst Thälmann, saksan kommunistipuolueen johtaja
• Elie Wiesel, kirjailija, Nobelin rauhanpalkinnon saaja

 

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Buchenwaldin keskitysleiri.

• Jedem des seine – Buchenwaldin punainen vankihallinto
• The Buchenwald and Mittelbau-Dora Memorials Foundation (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi) (saksaksi) (ranskaksi)
• JewishGen: Buchenwald (englanniksi)
• Verfolgung der Zeugen Jehovas – Konzentrationslager Buchenwald (Arkistoitu – Internet Archive) (saksaksi)