Balkan

 

Arkeologisista löydöistä tiedetään, että Balkanilla on ollut asutusta ennen neoliittisen ajan alkua.^[1]

Vanhalla ajalla Balkanin niemimaan eteläosassa sijaitsivat Antiikin Kreikan monet kaupunkivaltiot, joista huomattavimpia olivat Ateena ja Sparta. Niiden pohjoispuolella sijaitsivat Makedonia ja Traakia.

Kahden viimeisen vuosisadan kuluessa ennen ajanlaskumme alkua koko Balkanin niemimaa joutui vähitellen Rooman valtakunnan alaisuuteen, ja sen pohjoisrajana oli pitkään Tonava. Keisari Trajanus valloitti 100-luvulla myös Daakian eli nykyisen Romanian Tonavan pohjoispuolelta.

Rooman valtakunnan hajottua Balkanin niemimaa muodosti pääosan Itä-Rooman eli Bysantin valtakunnasta, kunnes Osmanien valtakunta valloitti sen vähitellen 1300- ja 1400-luvuilla. Myös Venetsian tasavalta hallitsi ajoittain eräitä alueita Balkanin niemimaan rannikoilla. Bulgaareilla oli myös hetkellisesti itsenäinen kuningaskunta Balkanilla. Lopullisesti Bysantin valtakunta lakkasi olemasta, kun osmanit valloittivat sen pääkaupungin Konstantinopolin vuonna 1453. Tämän jälkeen Osmanien valtakunta hallitsi lähes koko Balkania 1800-luvulle saakka; vain niemimaan läntisin osa kuului Itävaltaan, myöhemmin Itävalta-Unkariin. Osmanien hallitsemaa Balkanin eteläosaa kutsuttiin nimellä Rumelia. 1800-luvulla Osmanien valtakunnasta itsenäistyi ensin Kreikka, myöhemmin Serbia, Montenegro, Bulgaria ja Romania, kun taas valtakunnan muista alueista irralleen joutunut Bosnia-Hertzegovina joutui Itävalta-Unkarin miehittämäksi. Näiden välitse Osmanien valtakunnan alue ulottui kuitenkin edelleen Adrianmereen saakka, kunnes Kreikka, Bulgaria ja Serbia jakoivat keskenään suurimman osan sen Euroopan-puoleisista alueista Balkanin sodissa vuosina 1912–1913. Samalla myös Albania itsenäistyi.

Ensimmäisen maailmansodan päättyessä vuonna 1918 Itävalta-Unkari hajosi. Sen Balkanilla sijainneet alueet yhdistettiin Serbian ja Montenegron kanssa Jugoslaviaksi.

Toisen maailmansodan aikana Saksa miehitti Jugoslavian ja Kreikan. Kroatia julistautui Saksan tuella itsenäiseksikin, mutta oli käytännössä Saksan miehittämä.

Toisen maailmansodan jälkeen valtioiden rajat Balkanilla palautettiin eräitä pieniä muutoksia lukuun ottamatta samoiksi kuin ne olivat olleet ennen sotaa, mutta kommunistit nousivat valtaan kaikissa muissa Balkanin maissa paitsi Kreikassa sekä osittain Balkanilla sijaitsevassa Turkissa. Kylmän sodan aikana Romania ja Bulgaria kuuluivat Varsovan liittoon, kun taas Kreikka liittyi Natoon. Myös Albania kuului aluksi Varsovan liittoon, mutta erosi siitä 1960-luvulla. Jugoslavia kuului puolueettomiin maihin, vaikka sekin oli sosialistinen valtio.

Vuosina 1989–1990 kommunistit menettivät valtansa Balkanin maissa kuten muissakin Itä-Euroopan maissa. Pian tämän jälkeen Jugoslavia hajosi sen osavaltioiden julistauduttua itsenäisiksi. Bosnia-Hertzegovinassa tämä johti julmaan sisällissotaan.

Balkanin alueen valtiollinen hajaannus 1900-luvun alussa synnytti käsitteen balkanisoituminen.^[1] Sana tuli uudelleen ajankohtaiseksi Jugoslavian hajoamista 1990-luvulla seuranneissa sisällissodissa. Se kuvaa nyt hajaannusta, väkivaltaa, uskonnollista suvaitsemattomuutta ja etnisiä puhdistuksia.

Balkanin pinta-ala on noin 666 700 neliökilometriä.^[1]

Balkanin niemimaan pohjoisrajoina ovat joet Tonava ja Sava. Mustameri ja Välimeren osat Adrianmeri, Joonianmeri, Egeanmeri ja Marmaranmeri ympäröivät niemimaan. Balkan on hyvin vuoristoinen. Suurimmat vuoristot ovat Balkanvuoret, Dinaariset alpit ja Píndos. Muita korkeita vuoristoja ovat Pila, Rhodopes ja Pirin.

Balkanin vesistöistä Tonava sivujokineen on merkittävin. Balkanin puolen suurimpia Tonavan sivujokia ovat Kupa, Sava, Krka, Una ja Morava. Suurimpia järviä ovat Skutarijärvi, Ohridjärvi ja Préspa.

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Balkan Wikimedia Commonsissa

•   Matkaopas aiheesta Balkan Wikimatkoissa
•   Sitaatteja aiheesta Balkan Wikisitaateissa