Al-Šu’ara’

Suuran alku kuuluu Ahsen-Bören suomennoksen mukaan seuraavasti:^[2][3]

1. Taa, Siin, Miim. (Laupias, kuuleva, tietävä Jumala.)
2. Nämä ovat säkeitä Ilmestyksen kirjasta.
3. Joudutko epätoivoon, koska he eivät tahdo uskoa?
4. Jos olisimme tahtonut, olisimme voinut lähettää heille taivaasta merkin, jonka edessä heidän niskansa olisivat taipuneet.
5. Jokaisen uuden merkin tullessa laupiaalta Armahtajalta he kääntävät selkänsä.
6. Nyt he tosin hylkäävät ne valheena, mutta totuus, jolle he ovat ilkkuneet, on pian heidät yllättävä.
7. Eivätkö he katso maata; kuinka monenlaista ja oivallista Me olemmekaan siinä kasvattanut!
8. Totisesti, tässä on heille merkki, mutta useimmat heistä eivät ota uskoakseen.
9. Totisesti Hän, Herrasi, on mahtava, armollisin.

Johdanto alkaa niin sanotuilla mystisillä kirjaimilla. Islamilainen eksegetiikka on yli tuhat vuotta pyrkinyt selittämään niitä. Muhammad al-Tabari (838–923) katsoi, että jokainen kirjain kantaa omaa merkitystään, joka koostuu useista merkityksistä, Niihin kuuluvat Jumalan, nimi, hänen ominaisuutensa ja niin edelleen.^[4] Jaakko Hämeen-Anttila on arvellut, että kirjaimet ovat vain luomassa tunnelmaa.^[5] Christoph Luxenberg on etsinyt ratkaisua syyrialais-antiokialaisen kirkon perinteestä, sillä hän katsoo, että Koraani kehittyi tuntemattoman kristillisen lahkon piirissä. Liturgiseen rukouskirjaan merkittiin lyhenteillä hetkijumalanpalveluksessa (Officium) käytetyt psalmit. Kun käytössä ovat yksittäiset kirjaimet, ne voisivat olla viittauksia tiettyyn psalmiin, kirjainyhdistelmät taas olisivat psalmin nimen lyhenteitä.^[6]

Seuraava kokonaisuus 1–9 sisältää valittelua siitä, että tarjottua opetusta ja Jumalan antamia merkkejä ei oteta vastaan. Tämä aihe toistuu Koraanissa jatkuvasti, samoin tässäkin oleva epäsuora varoitus tuomiopäivästä. Kokonaisuus päättyy Jumalan suuruuden korostamiseen.^[1]

Koraanissa kerrotaan useita kertoja Mooseksesta Vanhan Testamentin tarinoiden pohjalta. Tässä kertomuksessa Mooses pyytää Faaraota vapauttamaan israelilaiset (jakeet 10–68). Mooses haluaa antaa Jumalan suuruudesta selkeän merkin. Hän heittää ilmaan sauvansa, joka muuttuu käärmeeksi. Faarao pitää Moosesta vain taikurina. Faarao antaa koota joukon muita taikureita esittämään temppujaan todistaakseen väitteensä. He tekivät samanlaisia temppuja kuin Mooses, mutta tämä peri voiton antamalla oman sauvansa siepata muitten tekeleet. Taikurit kääntyivät tällöin uskoon. Jumala kehottaa Moosesta kansansa kanssa lähtemään maasta, mutta Faaraon joukot seuraavat heitä. Jumala käskee Moosesta lyömään sauvallaan merta. Se avautuu ja päästä pakenijat turvaan, mutta hukuttaa Faaraon sotajoukon. Se on merkki ihmisille, mutta useimmat heistä eivät usko.

Vanhaan Testamenttiin verrattuna Koraanin Moosesta koskevat tarinat ovat lyhentyneet ja menettäneet yksityiskohtia.

Suura jatkaa kertomalla muista profeetoista. Heitä ovat Abraham, Nooa, Huud, Salih, Loot ja Shu'aib (jakeet 69–191). Kertomuksen katkaisee muistutus siitä, mihin uskovat ja uskottomat joutuvat Viimeisellä tuomiolla (jakeet 75–89).^[1] Tämä on samoin tiuhaan toistuva teema Koraanissa.

Suura vakuuttaa lopuksi, että ilmoitus tulee Maailman Herralta selkeällä arabiankielellä. Paholainen puhuu runoilijoiden kautta (jakeet 192–227). ^[1]

• Hämeen-Anttila, Jaakko: Koraanin selitysteos. Helsinki: Basam Books, 2008. ISBN 952-9842-15-5.
• Koraani - opastus ja johdatus pahan hylkäämiseen ja hyvän valitsemiseen. Z.I. Ahsen Böre, 1942. Teoksen verkkoversio.
• Luxenberg, Christoph: Die syrische Liturgie und die „geheimnisvollen Buchstaben“ im Koran. Teoksessa: Markus Groß & Karl-Heinz Ohlig (toim.) Schlaglichter, Die beiden ersten islamischen Jahrhunderte, s. 411–456. Verlag Hans Schiler, 2008. ISBN 978-3-89930-224-0 Teoksen verkkoversio. (saksaksi)