14. dalai-laman seuraaja
Nykyisen, järjestyksessään 14., dalai-laman seuraajasta ei ole selvyyttä, sillä perinteisen tiibetiläisen perimysjärjestyksen rinnalle on noussut Kiinan kommunistisen puolueen oma versio seuraavan dalai-laman valitsemisesta. Kiista on johtanut siihen, että dalai-lama-instituution tulevaisuus on epäselvä. Nykyinen dalai-lama Tenzin Gyatso pakeni Kiinasta vuonna 1959, minkä jälkeen Kiinan suhtautuminen tiibetinbuddhalaisuuteen ja erityisesti dalai-lamaan on ollut kielteinen. Kiina on myös ilmaissut tyytymättömyytensä, mikäli ulkomaat ovat missään tekemisissä dalai-laman tai Tiibetin pakolaishallituksen kanssa.[1]
Tausta
muokkaaDalai-lama on tiibetinbuddhalaisuuteen kuuluvan geluk-koulukunnan tärkein opettaja. Hengellisen vallan lisäksi dalai-lamalla on perinteisesti ollut myös poliittista valtaa ja hän on johtanut Tiibetiä teokraattisella otteella.
Tiibetinbuddhalaisen perinteen mukaan uusi dalai-lama löydetään vanhan kuoleman jälkeen, mutta ei aina välittömästi: dalai-laman katsotaan olevan tulku, joka pystyy itse päättämään missä ja milloin hän syntyy uudelleen. Tulku on valinnut uudelleensyntymän, jotta voisi auttaa muita maailman olentoja valaistumaan.[2]
Panchen-lama
muokkaaPanchen-laman tehtävä on johtaa uuden dalai-laman etsintöjä. Panchen-laman kuoltua istuva dalai-lama puolestaan tunnistaa uuden panchen-laman, joka myös on tulku.
Nykyinen dalai-lama tunnisti vuonna 1995 panchen-lamaksi 6-vuotiaan Gedhun Choekyi Nyiman, jota Kiina ei ole tunnustanut. Nyiman vangittiin pian tämän jälkeen, eikä hänestä ole kuultu sen jälkeen. Eräs Kiinaa edustava viranomainen sanoi Nyimanin elävän Gansussa, Pohjois-Kiinassa, mutta on myös todennäköistä, että häntä pidetään Pekingissä.[3].
Nykyisen dalai-laman näkökulma
muokkaaHuolimatta Tiibetin keskeisestä asemasta geluk-koulukunnassa, dalai-laman ei tarvitse olla tiibetiläinen: 4. dalai-lama syntyi Mongoliassa.[2] Tämän vuoksi myös nykyinen dalai-lama on sanonut, että ei tulisi jälleensyntymään maassa, joka ei olisi vapaa.[4]
Lokakuussa 2019 Gyatso sanoi, että nykyinen dalai-lama-järjestelmä on "feodaalinen", minkä vuoksi sen tulisi loppua.[5]
Kiinan kommunistisen puolueen näkökulma
muokkaaKun nykyinen dalai-lama on tuonut esille tarpeen muuttaa perinteistä poikkeavaa vallanperimystä, Kiina on syyttänyt tätä buddhalaisuuden halventamisesta.[6]
Maaliskuussa 2015 Tiibetin autonomisen alueen parlamentin edustaja Padma Choling sanoi, että dalai-lama ei voi päättää, haluaako hän uudelleensyntyä vai ei. Syynä tähän on se, että nykyinen dalai-lama ei myöskään saanut valita asemaansa, vaan hän seuraa ikivanhaa uskonnollista perinnettä keskuskomitean suostumuksella.[7]
Lähteet
muokkaa- ↑ Tiibetin kansannoususta tulee tänään 60 vuotta, mutta sitä ei Tiibetissä ääneen muistella The Ulkopolitist. 10.3.2019. Viitattu 1.5.2021.
- ↑ a b How the Dalai Lama is Chosen 18.9.2015. Today I Found Out. Viitattu 1.5.2021. (englanniksi)
- ↑ Is this the face of a man held captive since the age of six? BBC News. 27.4.2019. Viitattu 1.5.2021. (englanti)
- ↑ Who Will Decide On The Dalai Lama's Successor — His Supporters Or Beijing? NPR.org. Viitattu 1.5.2021. (englanniksi)
- ↑ Reincarnation feudal, should end now: Dalai Lama amid successor row with China | India News The Times of India. 26.10.2019. Viitattu 1.5.2021. (englanniksi)
- ↑ Kiina arvostelee Dalai Laman puheita Yle Uutiset. Viitattu 1.5.2021.
- ↑ China attacks Dalai Lama over bid to cease reincarnation www.abc.net.au. 10.3.2015. Viitattu 1.5.2021. (englanti)