Vahviala

Vahviala
Entinen kunta – pääosa luovutettu Neuvostoliitolle ja jäljelle jäänyt alue nykyisin osa Lappeenrantaa
sijainti
Lääni	Viipurin lääni
Maakunta	Karjalan historiallinen maakunta
Kihlakunta	Viipurin kihlakunta
Kuntanumero	907
Hallinnollinen keskus	Vahvialan kirkonkylä
Perustettu	1921 osista Viipurin mlk:aa, Säkkijärveä ja Lappeeta
Lakkautettu	1948 (luovutettu Neuvostoliitolle 1944)
Suomelle jääneet osat liitetty	1946
– kuntiin	Ylämaa Lappee
Pinta-ala	km² (1936)
– maa	301,81 km²
Väkiluku	5 851 (1939)
– väestötiheys	19,4 as./km²
Infobox OK

Vahviala oli Suomen kunta Viipurin länsipuolella Viipurin läänissä Karjalan historiallisen maakunnan eteläosassa.^[1] Se kuului Viipurin kihlakuntaan ja tuomiokuntaan.^[2] Kunnan pinta-ala oli 301,81 km² (1936).^[3] Vahvialan naapurikuntia olivat pohjoisessa Lappee ja Nuijamaa, idässä Viipurin maalaiskunta, etelässä Säkkijärvi ja lännessä Ylämaa, joiden lisäksi Vahviala rajoittui etelässä myös Viipurinlahteen.

Suurin osa (280 km²) Vahvialasta luovutettiin Neuvostoliitolle 1940 ja 1944. Suomen puolelle jäänyt 21,8 km²:n suuruinen alue liitettiin vuonna 1946 Ylämaahan ja Lappeeseen, jotka on myöhemmin liitetty Lappeenrantaan. Vahvialan luovutettu alue on osa Leningradin alueen Viipurin piirin Tienhaaran eli Seleznjovon kuntaa,^[4] ja Vahvialan entisen kirkonkylän venäläinen nimi on Jašino.^[5]

Vahvialan alueen kallioperä on Viipurin rapakivigraniittialuetta. Pinnanmuodoiltaan alueen eteläosat ovat loivasti kumpuilevia, mutta pohjoista kohden mentäessä maisema muuttuu jonkin verran vaihtelevammaksi. Alueen korkein kohta on 90,5 metriä ja se sijaitsee alueen luoteisosassa lähellä entistä Vahvialan ja Lappeen rajaa.^[3] Merkittävimmät joet ovat Hounijoki, Rakkolanjoki ja Tervajoki. Alueella on myös useita pieniä järviä, kuten Tervajärvi, Houninjärvi, Ukonjärvi ja Löytöjärvi.^[3]

Vahvialan alueelta tunnetaan kolme kivikautista esinelöytöä, mutta rautakautisia löytöjä ei tunneta.^[6] Vahvialan alue tuli kuulumaan 1300-luvulta lähtien Viipurin seurakuntaan. Viipurin seurakunnan länsiosassa sijainnut Säkkijärvi itsenäistyi vuonna 1572.^[7] Viipurin ja Säkkijärven pitäjien välille kehkeytyi 1600-luvulla rajariita, joka koski Vahvialan kyliä Tervajärveä ja Vanhakylää. Kylät kuuluivat hallinnollisesti Säkkijärveen, mutta kirkollisesti Viipurin pitäjään.^[8]

Tervajoen kartano muodostettiin Ruotsin vallan aikana 1600-luvulla läänitykseksi.^[9] Venäjän lahjoitusmaakaudella 1700-luvulla puolestaan syntyivät Hovinmaan ja Rakkolanjoen kartanot.^[9][8]

Ruotsin kuningas Kustaa Vaasan määräyksestä Tervajoelle rakennettiin saha vuosina 1560–1561. Saha valmisti vuonna 1561 kaikkiaan 6 800 tavallista lautaa ja 340 pintalautaa. Ensimmäisiä teollisuuslaitoksia olivat 1700-luvulla toimineet Nurmen vesivoimalla toiminut saha ja Tervajoen vaskiruukki.^[10]

Vahvialan kunta aloitti toimintansa vuonna 1921 ja oli näin ollen varsin nuori kunta. Vahvialan seurakunta määrättiin perustettavaksi valtioneuvoston päätöksellä vuonna 1919 ja sen ero toteutui 1922.^[10] Vahvialan seurakunta ja kunta muodostettiin pääosaltaan Viipurin maalaiskunnan läntisimmästä osasta, mutta siihen liitettiin osia myös Säkkijärvestä ja Lappeesta. Vuosina 1922–24 uuteen Vahvialan seurakuntaan siirrettiin 4 642 henkeä Viipurin maaseurakunnasta, 592 henkeä Säkkijärveltä ja 181 henkeä Lappeelta.^[11]

Suomen tuleva presidentti Urho Kekkonen ja Sylvi Kekkonen omistivat maatilan Vahvialassa ennen toista maailmansotaa.^[12]

Talvisodan alun sotatoimet eivät ulottuneet Vahvialaan lukuun ottamatta muutamia Neuvostoliiton puna-armeijan suorittamia lentopommituksia. Vahvialan teollisuuslaitoksiin suunnatut voimakkaammat pommitukset alkoivat helmikuun puolivälissä 1940. Samoihin aikoihin aloitettiin myös Vahvialan väestön evakuointi, joka suuntautui Punkalaitumelle. Aivan sodan loppuvaiheessa ulottuivat myös maataistelut Vahvialan eteläosassa sijaitsevaan Tervajoen kylään, kun neuvostojoukot pääsivät ylittämään jäätyneen Viipurinlahden. Sodan päättäneessä Moskovan rauhassa 1940 pieni osa siihenastisen Vahvialan alueesta pysyi Suomessa, mutta suurin osa (280 km²) sisältyi Neuvostoliitolle luovutettuihin alueisiin. Pika-asutuslain mukaan Vahvialan siirtoväen sijoituskunniksi tulivat itäisellä Uudellamaalla sijaitsevat Askola, Myrskylä, Pernaja, Porvoon maalaiskunta ja Porvoon kaupunki.^[13]

Vasta pieni osa vahvialalaisista oli asettunut uusille asuinsijoilleen, kun tilanne muuttui Suomen vallatessa menetetyt alueet takaisin jatkosodan alussa kesällä 1941. Sotatoimissa oli Vahvialan rakennuskannasta tuhoutunut noin puolet, mutta tästä huolimatta noin kolme neljäsosaa vahvialaisista ehti palata kotiseudulleen vuoteen 1944 mennessä.^[13]

Neuvostoliitto aloitti suurhyökkäyksen Karjalankannaksella kesäkuussa 1944 ja niinpä Vahvialaankin annettiin evakuointimääräys 18. kesäkuuta. Tämä vahvialaisten toinen evakkotaival suuntautui kaakkoisimpaan Hämeeseen. Sodan päättäneen Moskovan välirauhansopimuksen mukaan Suomen oli vetäydyttävä vuoden 1940 rajalle. Uuden pika-asutuslain mukaiset vahvialaisten sijoituskunnat sijaitsivat talvisodan jälkeisiä sijoituskuntia hieman pohjoisempana. Vahvialaiset sijoitettiin Artjärvelle, Elimäelle, Iittiin ja Orimattilaan.^[13]

Vahvialan kunnan Suomelle jäänyt osa (21,8 km²) liitettiin Ylämaahan ja Lappeeseen 1946. Vahvialan kunta lakkautettiin 1948 ja seurakunta 1949.^[13] Myöhemmissä kuntaliitoksissa nämä alueet ovat siirtyneet Lappeen (1967) ja Ylämaan (2010) mukana osaksi Lappeenrantaa.

Vuonna 1948 luovutetun Etelä-Karjalan paikannimistö korvattiin venäläisillä uudisnimillä, ja esimerkiksi entisen Vahvialan kirkonkylän nimeksi tuli Jašino (Яшино) ja Tervajoen nimeksi Bolšoje Pole (Большое Поле).^[5] Luovutetun Vahvialan eteläosa kuului Tervajoen ja pohjoisosa Tienhaaran kyläneuvostoalueisiin 2000-luvun alussa.^[5] Luovutettu alue on ollut vuodesta 2006 osa Tienhaaran (ven. Селезнёво, Seleznjovo) kuntaa.

Noin puolet Vahvialan väestöstä sai elantonsa maa- ja metsätaloudesta. Vahvialan peltopinta-alaa lisättiin 1920- ja 1930-lukujen aikana voimakkaasti, muun muassa vesiperäisiä maita kuivattamalla. Vuonna 1929 Vahvialassa oli 3 668 ha peltoa, 14 ha kasvitarhaa, 387 ha niittyä ja 8 ha kaskea.^[2] Peltoala kasvoi vielä 1930-luvun aikana 1 102 hehtaaria ja oli vuonna 1939 yhteensä 4 770 hehtaaria.^[14][9] Suurin osa tiloista oli pientiloja,^[9] mutta kunnan alueella oli myös muutama kartano: Rakkolanjoki, Tervajoki ja Hovinmaa.^[2]

Toinen huomattava elinkeino oli teollisuus, jonka parissa työskenteli hieman alle 40 prosenttia väestöstä.^[14][9] Vahvialan alueella oli useita huomattavia teollisuuslaitoksia ja ne sijoittuivat pääasiassa kahteen teollisuustaajamaan, Hovinmaalle ja Nurmiin. Hovinmaalla toimivat Rakkolanjoen kaakelitehdas (per. 1877), Hovinmaan paperitehdas ja Oitin tiilitehdas. Nurmissa toimivat puolestaan Kintereenkosken vieressä sijainnut Oy Nurmi Ab:n Kintereenkosken selluloosatehdas, Nurmen Tehdas Oy:n saippua- ja huopajalkinetehtaat, Kinteren mylly ja Vahvialan Sähkön voimalaitos.^[10][9]

Lukuvuonna 1937–1938 Vahviala oli jaettu 11 koulupiiriin.^[15] Kunnassa oli kunnalliskoti.^[2] Vahvialan kirkko valmistui vuonna 1920 ja tuhoutui talvisodan jälkeen.^[10]

Urheiluseura Vahvialan Kiista siirtyi Artjärvelle, ja liittyi 1953 Artjärven Ahjoon.

Kunnan pohjoisosan kautta kulki Riihimäki–Pietari-rata, jonka varrella olivat Hovinmaan ja Nurmin asemat sekä muun muassa Hounin ja Loukon pysäkit. Lisäksi Vahvialan eteläosassa Tervajoen suulla sijaitsi Tervasaaren puutavarasatama.

Ennen talvisotaa vuonna 1939 Vahvialan asukasluku oli 5 851, josta miehiä oli 2 983 ja naisia 2 868.^[16] Vahvialan väestötiheys oli 19,4 asukasta neliökilometrillä. Vuonna 1940 Vahvialan asukkaista oli suomenkielisiä 5 287 ja ruotsinkielisiä 15.^[17] Vahvialan asutus keskittyi kunnan pohjoisosaan Hounijoen varsille ja rautatien varteen sekä kunnan etelä- ja länsiosaan Tervajoen varsille.^[18]

Asukasluvun kehitys:

• 5 691 (1930)^[11]
• 5 862 (1934)^[19]
• 5 841 (1936)^[2]
• 5 851 (1939)^[16]

• Pentti Jokinen, jääkiekkoilija, syntynyt Vahvialassa
• Urho Kekkonen, Suomen presidentti, omisti maatilan Vahvialassa^[12]
• Sylvi Kekkonen, kirjailija, omisti maatilan Vahvialassa^[12]
• Helvi Koskinen, kansanedustaja, syntynyt Vahvialassa
• Pentti Louko, näyttelijä, syntynyt Vahvialassa
• Heikki Mälkki, hovioikeudenpresidentti, syntynyt Vahvialassa
• Yrjö Mälkki, professori, syntynyt Vahvialassa
• Aulis Rosendahl, näyttelijä, syntynyt Vahvialassa
• Veikko Silventoinen, liikenneneuvos, syntynyt Vahvialassa
• Taneli Typpö, kansanedustaja, maanviljelijä, toimi maanviljelijänä ja terveyskaitsijana Vahvialassa

• Nurmiluoto, Timo & Vallas, Hannu: Karjala kuvina, Viipurin Karjala. Hämeenlinna: Constator, 1997. ISBN 951-97086-6-9

• T. Sutela: Vahviala, sen synty ja vaiheet, 2. painos, Lappeenranta 1949
• Vahviala Pitäjät, Luovutettu Karjala
• vahviala -- July 2004 (74 images) (Arkistoitu – Internet Archive) Sipilaiset.com
• Eloistamme entisistä... (Arkistoitu – Internet Archive) Hounin seutua Viipurin Karjalassa, Esko Mälkki
• Johan Ståhl, Wilhelm Ögård: Mogenpörtboken Del 1, Moöns sång: Wilhelm Ögårds liv och dikter, Pyttis 2002, ISBN 952-91-4894-1 (ruotsiksi)
• Hämeenvaara gård Historia, Välkommen till Mogenpört (ruotsiksi)
• Antin, Antero (toim.): Silviisii Sipiläs : Vahvialan kirkonkylä : muisteleva kyläkirja menetetystä kotikylästä. Artjärvi: Sipilän kyläkirjatoimikunta, 2001. ISBN 952-91-3273-5.