Tarton yliopisto

Tarton yliopisto
Academia Gustaviana
lat. Universitas Tartuensis
Perustettu	1632
Tyyppi	Julkinen
Rehtori	Toomas Asser
Kansleri	Meelis Luht
Henkilökunta	n. 1 700 opettajaa ja tutkijaa
Opiskelijoita	17 500
Jatko-opiskelijoita	1 250
Sijainti	Tartto, Viro
Osoite	Ülikooli 18, 50090 Tartu
Yhteistyö	Coimbra-ryhmä
Sivusto	http://www.ut.ee/
Infobox OK

Tarton yliopisto (viroksi Tartu Ülikool, latinaksi Universitas Tartuensis) on Virossa Tarton kaupungissa sijaitseva tiedekorkeakoulu. Yliopisto on Viron vanhin ja sen perusti Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolf vuonna 1632.^[1]

Yliopistossa on 3 500 työntekijää, joista 1 700 on akateemisissa viroissa ja näistä 180 on professoreita. Opiskelijoita on 13 400, joista noin 800 kansainvälisiä opiskelijoita.^[2] Tohtorikoulutettavia yliopistossa on noin 1 250 ja vuosittain valmistuu 80−90 väitöskirjaa.^[3]

Tarton yliopiston päärakennus on tyypillinen klassismin edustaja doorilaisine pylväineen. Sen on suunnitellut Sleesiassa syntynyt arkkitehti Johann Wilhelm Krause, joka oli ennen Tarttoon tuloaan suunnitellut monia moisioita Latvian alueella. Lopulliset piirustukset valmistuivat Krausen vierailtua monesti Pietarissa, missä niitä korjaili todennäköisesti keisarillinen hoviarkkitehti Giacomo Quarenghi. Rakennuksen sisätilat suunniteltiin 1700- ja 1800-luvun kartanorakennusten mukaisesti. Krause vaihtoi tyylinsä rakennuksia vielä rakennettaessa palladionisesta klassismista Berliinin niin sanottujen vallankumousarkkitehtien tyylin mukaiseksi. Yliopiston päärakennus valmistui vuosina 1803–1805 ja sen siipirakennukset vuosina 1827–1828. Krause suunnitteli lisäksi vuosina 1803–1805 valmistuneen rotundan muotoisen anatomisen teatterin, tähtitornin 1807–1810 ja Toomemäen sillat 1803–1812. Krausen tavoitteena oli rakentaa Toomemäki niin kutsutuksi tieteen temppeliksi, mutta tavoite jäi varojen puutteessa toteuttamatta.^[4]

Nykyisin Tarton yliopisto käyttää 150:tä eri rakennusta, joista 30 sijaitsee Tarton ulkopuolella. Neljätoista yliopiston rakennusta on julistettu kansalliseksi arkkitehtuurin monumentiksi.^[5]

Liivinmaan kenraalikuvernööri Johan Skytte perusti Ruotsin vallan aikana vuonna 1630 Tarttoon Ruotsin mallin mukaisen kymnaasin. Tuolloin laitoksessa toimi kahdeksan professoria ja siellä opetettiin klassisia kieliä sekä seitsemää vapaata taidetta. Liivinmaan kenraalikuvernöörin mukaan laitoksessa opiskelun piti olla mahdollista sekä aatelin, porvareiden että talonpoikien lapsille, mutta käytännössä talonpoikien lapsien oli hyvin vaikeaa päästä sinne opiskelemaan. Kymnaasin esiasteena toimi triviaalikoulu. Vuonna 1632 kymnaasia laajennettiin yliopistoksi, mikä lienee ollut suunnitteilla jo kymnaasin perustamisesta lähtien.^[6]

Kustaa II Aadolf allekirjoitti Tarton yliopiston perustamiskirjan sotaleirissään Nürnbergin lähellä kesällä 1632. Hankkeen isänä voidaan kuitenkin pitää kenraalikuvernööri Johan Skytteä, joka oli pyytänyt kymnaasin laajentamista yliopistoksi kuninkaalta. Skytte oli aiemmin toiminut Uppsalan yliopiston kanslerina. Uuden yliopiston viralliseksi nimeksi tuli Academia Dorpatensis eli Tarton akatemia. Tuon nimityksen rinnalla alettiin käyttää nimitystä Academia Gustaviana Kustaa II Aadolfin mukaan.^[7]

Tarton yliopistolle annettiin Uppsalan yliopiston mukaiset privilegiot, joilla se sai laajan autonomian ja verovapauden. Yliopistoon perustettiin teologinen, filosofinen, lainopillinen ja lääketieteellinen tiedekunta. Kaikki opiskelijat opiskelivat ensin kuusi vuotta filosofisessa tiedekunnassa. Tämän jälkeen erikoistuttiin johonkin muuhun tiedekuntaan, jossa opiskeltiin kolme vuotta. Yliopisto nosti Tarton jälleen Baltian kulttuurielämän keskukseksi. Vuosina 1632–1656 yliopistossa toimi 30 professoria, joista suurin osa oli saksalaisia. Samoina vuosina ylioppilaita oli 1 016. Professorien joukossa oli myös yhdeksän ruotsalaista ja yksi suomalainen, Michael Savonius.^[8]

Yliopiston toiminta loppui jo vuonna 1656, kun venäläiset miehittivät Tarton. Vuosina 1656–1665 yliopisto toimi Tallinnan kymnaasin tiloissa. Tuona aikana ylioppilaita oli 1 065. Yliopisto palasi toimintaan Tartossa vuonna 1690, mutta se jouduttiin siirtämään Pärnuun suuren Pohjan sodan tieltä. Pärnussa se toimi vuoteen 1710, kunnes se suljettiin sodan ja ruton takia. Vuosina 1690–1710 yliopistossa toimi 26 professoria, joista 22 oli ruotsalaisia ja neljä saksalaisia. Ruotsalaistumisen takia yliopiston senaatissa käytettiin vain ruotsia. Opetuskielenä toimi latina.^[9]

Venäjän vallan aikana Tarton yliopiston toiminta päättyi ja korkeamman asteen koulutusta haluavat suuntasivat Saksaan.^[10] Venäjän keisarinna Katariina II:n tultua valtaan yliopistokysymys heräsi uudelleen henkiin. Kiistaa syntyi siitä pitäisikö uuden yliopiston sijaita Pärnussa vai Tartossa. Liivinmaan ritarikunta esitti vuonna 1768 suunnitelman yliopiston perustamiseksi Tarttoon, mutta suunnitelmien toteutus lykkääntyi rahan puutteen vuoksi. Vuonna 1798 keisari Paavali I antoi luvan yliopiston avaamiselle Baltiassa. Päätös johtui uhkaavasta akateemisen työvoiman pulasta. Venäjän keisarikunnassa toimi vain Moskovan yliopisto ja yliopiston kaltainen suurherttuan koulu Liettuassa. Lisäksi antaessaan luvan yliopiston perustamiseen keisari oli samalla kieltänyt Ranskan vallankumouksen takia opiskelun muissa yliopistoissa. Kuurinmaalaisten vaikutuksesta yliopisto avattiinkin Jelgavassa Tarton sijasta. Vuonna 1801 Paavali murhattiin ja valtaan noussut Aleksanteri I määräsi yliopiston sijoitettavaksi Tarttoon. Hän varmisti sille rahoituksen, joka oli riippuvainen ritarikuntien tuesta. Tarton yliopistosta tuli Landesuniversität. Aateli painotti kyseessä olevan oppilaitoksen Viron- ja Liivinmaan ritarikuntien jäsenille, vaikkakin opistoon oltiin valmiita ottamaan myös ulkomaalaisia aatelisia. Yliopisto avattiin keväällä vuonna 1802.^[11]

Aluksi yliopistossa oli seitsemän professoria ja 19 ylioppilasta. Professoreita ei miellyttänyt riippuvuussuhde ritarikunnista, ja vararehtori Georg Friedrich Parrot onnistuikin saamaan Aleksanterin muuttamaan mieltään ja allekirjoittamaan uuden perustamiskirjan, jolla yliopisto siirrettiin kansainvalistusministeriön alaisuuteen. Vuoden 1802 yliopisto perustettiin uudelleen keisarillisena valtakunnanyliopistona Kaiserliche Universität zu Dorpat. Pian perustamisen jälkeen valmistuivat Johan Wilhelm von Krausen suunnittelemat yliopistorakennukset. Uudelleen perustetussa yliopistossa oli jälleen neljä tiedekuntaa, teologinen, filosofinen, oikeustieteellinen ja lääketieteellinen. Oppilaita oli ensimmäisellä viisivuotiskaudella 118 ja vuonna 1809 jo 193. Enemmistö oppilaista oli liivinmaalaisia ja vähemmistö tuli Kuurin- ja Vironmaalta. 1810-luvulla opiskelijoista vain kymmenen oli virolaisia. Maaorjat saivat kirjautua yliopistoon vain kartanoherran suostumuksella. Alkuvaiheen tunnettuja oppilaita olivat muun muassa Benjamin Jäsche^[12], Karl Friedrich Burdach ja Ferninand Giesen^[13].

Tarton yliopiston toiminta vaikeutui Nikolai I:n valtakaudella. Tarttoa pyrittiin sitomaan lähemmin venäläisiin kouluihin ja opetuskieleksi aiottiin ottaa asteittain venäjän kieli. Venäläistämistä ajoi voimakkaasti kansanvalistusministeri Sergei Uvarov. Hänen vaikutuksestaan Nikolai antoi muun muassa määräyksen, jonka mukaan kaikkien professorien tuli osata venäjää.^[14]

Uvarov joutui kuitenkin perääntymään suunnitelmistaan ritarikuntien voimakkaan vastustuksen takia. 1840-luvulla yhteenotot hallitusvallan ja yliopiston välillä johtivat useiden professorien erottamiseen ja eroamiseen. Vuoden 1848 eurooppalaisen vallankumousliikehdinnän takia yliopiston rehtori määrättiin valvomaan professorien luentoja. Vuodesta 1850 kansainvalistusministeri nimitti suoraan yliopiston rehtorin, eikä tämän tarvinnut olla professori. Aleksanteri II:n vapaamielisempi hallinto helpotti alkuun Tarton yliopiston toimintaa. Vuonna 1865 laadittiin uusi perustuskirja, jonka mukaan yliopisto saisi valita rehtorin itsenäisesti. Tilanne muuttui vuonna 1866 kun kansanvalitusministeriksi tuli Dmitri Tolstoi. Venäläistämispolitiikka ja valvonta voimistuivat ja Aleksanteri III:n valtaantulo merkitsi näiden toimien kiihtymistä entisestään. Vuonna 1884 Venäjän yliopistojen autonomia lakkautettiin, mutta Tarton yliopisto menetti itsehallintonsa vasta vuonna 1889. Vuonna 1892 Tarton yliopiston pöytäkirjakieleksi tuli yksinomaan venäjä. Vuonna 1893 yliopiston nimi muutettiin Tarton uuden nimen mukaan Jurjevin yliopistoksi. Vuodesta 1894 oppilaiden tuli siirtyä venäläisten univormujen käyttöön.^[15] Professorikunta venäläistyi: vuonna 1889 saksalaisia oli 86,9 % professoreista, mutta vuonna 1900 enää 19,4 %, kun taas venäläisiä oli 75,5 %^[15]. Yliopiston tieteellinen taso heikkeni Saksan tiedemaailman yhteyksien katketessa. 1890-luvun alusta lähtien professorien enemmistö tuli Moskovan ja Pietarin yliopistoista.^[16]

Viro julistettiin itsenäiseksi 24. helmikuuta 1918, mutta itsenäisyyttä kesti vain päivän ennen kuin saksalaiset miehittivät maan 25. helmikuuta^[17]. Saksalaiset muuttivat Tarton yliopiston jälleen Landsuniversitätiksi, joka avattiin syyskuussa juhlamenoin. Sen kuraattoriksi tuli Theodor Schiemann, joka oli opettanut baltiansaksalaisten historiaa Berliinin yliopistossa. Opettajat tuotiin samoin Saksasta.^[18] Saksa solmi aselevon vallankumouksen seurauksena 11. marraskuuta 1918, ja 13. marraskuuta virolaiset saivat vallan miehittäjiltä pohjois-Virossa. Seurasi kuitenkin Neuvosto-Venäjän hyökkäys Viroon.^[19] Alkanut Viron vapaussota päättyi Tarton rauhaan ja virolaisten voittoon.^[20]

Tarton yliopisto avasi ovensa vapaussodan ollessa vielä käynnissä, 1. joulukuuta 1919.^[21] Yliopisto julistettiin venäjänkielisen sijaan vironkieliseksi^[22]. Professorikuntaa saatiin Suomesta, kuten kielitieteilijä Lauri Kettunen, historioitsija Arno R. Cederberg, matemaatikko Kalle Väisälä ja arkeologi Aarne Michaël Tallgren^[22]. Vuodesta 1920 yliopistossa toimi seitsemän tiedekuntaa, joista uusia olivat eläinlääketieteellinen ja maataloustieteellinen tiedekunta. Myöhemmin perustettiin myös teknillinen ja taloustieteellinen tiedekunta. 1920- ja 1930-luvuilla suurin tiedekunta oli oikeustieteellinen. Vuonna 1920 yliopisto sai jälleen autonomian, joka kuitenkin poistettiin vuonna 1936. 1926 oppilaista 81 % oli virolaisia, 8 % baltiansaksalaisia, 5 % juutalaisia ja 4 % venäläisiä. Oppilaiden määrä oli huipussaan vuonna 1926, jolloin yliopistossa oli 4 700 ylioppilasta, Ylioppilaiden määrä vakiintui kuitenkin 1930-luvulla 3 000:een.^[23] Vielä vuonna 1925 neljännes luennoista pidettiin saksaksi, mutta vuonna 1931 jo 90 % luennoista oli viroksi. Kansalliset oppiaineet olivat tärkeällä sijalla. Merkittäviä yliopiston fennougristeja olivat muun muassa Julius Mark ja Julius Mägiste.^[21] Itsenäisyyden aika loppui neuvostomiehitykseen kesäkuussa 1940.^[24]

Neuvostokaudella 1940–1941 kaikki opiskelija- ja akateemiset järjestöt kiellettiin ja yhteydet länteen katkesivat. Käyttöön tuli neuvostoliittolainen opetussuunnitelma, jossa opetettiin marxilais-leninististä ideologiaa sekä Neuvostoliiton historiaa.^[25] Valta siirtyi saksalaisille näiden vallatessa Tarton 25. heinäkuuta 1941.^[26] Saksan miehityshallinto aikoi ensin perustaa Ostland-Universität-nimisen laitoksen, jossa opetuskielenä olisi käytetty saksaa. Suunnitelmasta kuitenkin luovuttiin ja hallinto annettiin virolaisille. Sodan aikana tärkeimmiksi tiedekunniksi nousivat lääketieteellinen, eläinlääketieteellinen ja maataloustieteellinen tiedekunta. Sodan aikana yliopisto menetti 22 rakennustaan ja monet opettajistaan.^[25]

Neuvostoaikana Tarton yliopisto avattiin uudelleen nimellä Tartu Riiklik Ülikool eli Tarton valtionyliopisto. Opettajia jouduttiin tuomaan idästä, koska suurin osa opettajakunnasta oli paennut länteen tai kyyditetty GULAG-leiristöön. Pakollisiksi aineiksi yliopistossa tuli marxismi-leninismin perusteet, dialektinen ja historiallinen materialismi ja poliittinen taloustiede. Nomenklatuuraan kuuluivat rehtori, vararehtorit, puoluekomitean sihteeri ja joidenkin oppituolien johtajat.^[27]

Kommunistisella puolueella, Komsomolilla ja ammattiyhdistyksillä oli omat elimensä yliopistossa. Teologinen tiedekunta oli suljettu jo vuonna 1940 ja taloustieteellinen tiedekunta siirrettiin Tallinnaan. Tarttoon perustettiin vuonna 1950 Viron maatalousakatemia, johon siirrettiin maataloustieteiden ja eläinlääketieteen opetus. Ruotsin aika häivytettiin yliopiston historiasta ja vuonna 1952 vietettiin yliopiston niin sanottua 150-vuotisjuhlaa. Kuitenkin jo vuonna 1982 vietettiin yliopiston 350-vuotisjuhlaa. Vuonna 1946 Tartossa aloitti Viron SNT:n tiedeakatemia, josta tuli yliopistoa enemmän rahoitettu tutkimustoiminnan ja tieteen valvonnan keskus. Tämä vähensi Tarton yliopiston merkitystä, josta tuli lähinnä akateemisen perusopetuksen jakaja. Tartto oli pitkään opiskelijamäärältään suurin korkeakoulu Virossa, mutta se menetti asemansa Tallinnan polytekniselle instituutille, jossa oli 9 872 ylioppilasta 1981–1982, kun Tartossa samaan aikaan opiskeli 7 701 ylioppilasta.^[28] Vuonna 1975 tuli voimaan määräys, jonka mukaan kandidaatin- ja tohtorinväitöskirjat tuli julkaista venäjäksi^[29]. Vuosina 1989–1992 yliopistossa suoritettiin rakenteellisia muutoksia, joilla palautettiin vanhoja akateemisia oppiaineita ja tapoja^[25]. Viro itsenäistyi jälleen vuonna 1991^[30].

Viron vanhimpana ja merkittävimpänä korkeakouluna yliopistolla on keskeinen asema virolaisessa kulttuurissa. Sen venäjän kielen laitos on maailmankuulu korkeatasoisesta opetuksestaan. Opettajia yliopistossa on noin 800 ja opiskelijoita noin 15 000. Yksi yliopiston tavoitteita on kansainvälistyminen. Ulkomaisten opiskelijoiden määrän tavoitteeksi on asetettu kymmenen prosenttia opiskelijoista. Eniten ulkomaisia opiskelijoita on Suomesta.^[31] Yliopistoon perustettiin vuonna 2006 humanistisen tiedekunnan viron ja suomalais-ugrilaisen kielitieteen laitokselle suomen kielen ja kulttuurin professuuri, jossa toimessa aloitti Tuomas Huumo,^[32] joka on sittemmin ollut vierailevana professorina^[33].^[34]

Päärakennuksen takana on yliopiston perustajan Kustaa II Aadolfin patsas. Alkuperäinen Otto Strandmanin veistämä patsas paljastettiin 1928. Patsas poistettiin neuvostovallan aikana vuonna 1950. Elisabeth Tebelius-Myren veisti Fogelbergin kipsiveistoksen mukaan uuden patsaan, joka valmistui vuonna 1992. Uuteen muistomerkkiin saatiin tukea Ruotsista.^[35]

Tarton yliopistolla on yhteistyösopimukset 79 yliopiston kanssa, jotka sijaitsevat 31 eri maassa. Yhteistyöyliopistojen kanssa vaihdetaan muun muassa oppilaita ja akateemisia työntekijöitä. Yliopistojen välillä järjestetään myös lyhytaikaisia tutkijoiden vaihtoja.^[36] Yhteistyöyliopistoja ovat muun muassa Helsingin ja Jyväskylän yliopistot Suomessa, Pietarin yliopisto Venäjällä, Uppsalan yliopisto Ruotsissa ja Melbournen yliopisto Australiassa.^[37] Yliopisto ottaa osaa myös Euroopan unionin Erasmus-ohjelmaan^[38]. Tarton yliopisto kuuluu myös merkittävän aseman saavuttaneiden yliopistojen Coimbra-ryhmään^[39].

Tarton yliopistossa on yhdeksän tiedekuntaa:^[40]

• luonnontieteellinen ja teknologian tiedekunta
• filosofinen tiedekunta
• liikuntatieteiden tiedekunta
• lääketieteellinen tiedekunta
• matematiikan ja tietojenkäsittelytieteiden tiedekunta
• oikeustieteellinen tiedekunta
• taloustieteiden tiedekunta
• teologinen tiedekunta
• yhteiskuntatieteellinen tiedekunta.

Tarton yliopiston yleisiä tutkimusaloja on neljä: luonnon- ja eksaktitieteet, lääketieteet, sosiaalitieteet ja humanistiset tieteet. Yliopisto kuuluu maailman siteeratuimpien yliopistojen kärki-1 %:iin.^lähde? Viron kaikista tohtorinväitöskirjoista Tarton yliopistossa tehdään puolet. Vuonna 2009 niitä tehtiin yhteensä sata kappaletta. Yliopistossa julkaistaan myös noin puolet Viron tiedejulkaisuista. Yhdeksän tiedekunnan mukana Tarton yliopiston tutkimuksissa ovat myös osana viisi yliopiston oppilaitosta eli collegea, Viron geenivarasto ja Tarton yliopiston kirjasto.^[41] Eniten siteerattuihin yliopiston tukijoihin kuuluvat muun muassa Marlon Dumas, Kaupo Kukli, Ülo Langella, Risto Näätänen, Tammi Liira, Martin Zobel, Hannes Kollist, Richard Villems, Jüri Allik, Urmas Kõljalg, Leho Tedersoo ja Toomas Kivisild.^[42] Vuonna 2016 maailman noin 3 100 viitatuimman tutkijan (Highly Cited Researchers) listalla olivat Tarton yliopistosta Tonu Esko, Andres Metspalu, Martin Zobel, ja sivutoimensa kautta Markus Perola.^[43][44]

Yliopistoon kuuluu noin 150 laitoksen lisäksi viisi oppilaitosta (college), joiden sijaintipaikat ovat Tartto, Pärnu, Türi, Narva ja Viljandi.^[45]

Ylin päätöksiä tekevä elin on yliopiston valtuusto. Valtuustoon kuuluu yliopiston rehtori, vararehtorit, dekaanit, akateeminen sihteeri, kirjaston johtaja, sekä oppilaskunnan puheenjohtaja. Lisäksi valtuustoon valitaan vaaleilla jäseniä oppilas- ja tiedekunnista. Suurinta valtaa käyttää rehtori, joka valitaan viiden vuoden ajaksi kerrallaan. Vuodesta 2012 Tarton yliopiston rehtorina toimii kuolemaansa asti joulukuussa 2017 Volli Kalm. Rehtori nimittää omat vararehtorinsa, joilla kaikilla on omat vastuualueensa. Rehtori nimittää myös yliopiston johtokunnan, joka on neuvoa antava elin.^[46]

• Tarton–Moskovan semioottinen koulukunta

• Seppo Zetterberg: Viron Historia. Helsinki: Tammi, 2007. ISBN 9517465203

• Piirimäe, H. (toim.) 1982: Tartu ülikooli ajalugu I: 1632–1798. Tallinn: «Eesti Raamat» ja «Valgus».
• Siilivask, Karl (toim.) 1982: Tartu ülikooli ajalugu II: 1798–1918. Tallinn: «Eesti Raamat» ja «Valgus».
• Siilivask, Karl – Palamets, Hillar (toim.) 1982: Tartu ülikooli ajalugu III: 1918–1982. Tallinn: «Eesti Raamat» ja «Valgus».

• Tarton yliopiston kotisivu (viroksi)
• Tarton yliopiston kotisivu (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
• Tarton yliopiston professorit ja kunniatohtorit Hietaniemen hautausmaalla
• 300-vuotias yliopisto: Tartu Ülikool, Suomen Kuvalehti, 09.07.1932, nro 28, s. 8, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot