Wolverhampton Wanderers FC

Wolverhampton Wanderers
Koko nimi	Wolverhampton Wanderers Football Club
Lempinimet	Wolves[1]
Perustettu	1877
Kenttä	Molineux Stadium, Wolverhampton
– kapasiteetti	32 050
Sarja	Valioliiga
Omistaja	Fosun International
Puheenjohtaja	Jeff Shi
Päävalmentaja	Gary O'Neil
}} Kotipeliasu }} Vieraspeliasu }} Kolmas peliasu
Infobox OKNimi-testi OK

Wolverhampton Wanderers Football Club on englantilainen jalkapalloseura Wolverhamptonista. Joukkueen lempinimi on Wolves. Kaudella 2017–2018 se pelasi Englannin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Mestaruussarjassa ja nousi seuraavaksi kaudeksi Valioliigaan.

St. Luken koulussa Blakenhallissa ryhdyttiin pelaamaan jalkapalloa silloisen rehtorin Harry Barcroftin aloitteesta 1870-luvun puolessavälissä. Varsinaisen seuran perustivat opettajat Jack Baynton ja Jack Brodie nimellä St. Luke's FC vuonna 1877. Alusta asti mukana oli myös seuran ensimmäinen varsinainen manageri, John Addenbrooke. Samoihin aikoihin paikallisen krikettijoukkueen Blakenhall Wanderersin eräät jäsenet innostuivat pelaamaan jalkapalloa. 1879 St. Luke's FC yhdistyi Wanderersin jalkapallojaoston kanssa ja tämä seurafuusio nimettiin Wolverhampton Wanderersiksi.

Uusi seura sai innostuneen vastaanoton alueella ja jäsenmäärä kasvoi nopeasti. Wolverhampton Wanderers osallistui ensimmäisen kerran Englannin FA Cupiin vuonna 1883 ja on yksi vuonna 1888 käynnistyneen Englannin liigan alkuperäisestä kahdestatoista perustajajoukkueesta. 1889 Wolves pelasi ensimmäisen kerran FA Cupin finaalissa häviten niihin aikoihin suvereenisti englantilaista jalkapalloa hallinneelle Preston North Endille 0–3^[2]. Samana vuonna joukkue muutti Dubley Roadilta nykyiselle kotiareenalleen Molineuxille. Joukkueen alkuvuosien maineikkain pelaaja oli puolustaja Charlie Mason, joka ensimmäisenä Wanderers-pelaajana edusti Englannin jalkapallomaajoukkuetta kolmesti vuosina 1887–1890.

Joukkue menestyi liigan alkutaipaleella varsin hyvin ollen kolmen ensimmäisen kauden aikana neljän parhaan joukossa, mutta alkuvuosinaan Wolves oli enemmänkin vahva cup-joukkue. 1893 Wolves saavutti ensimmäisen suuren voittonsa päihittämällä Evertonin Manchesterin Fallowfieldillä pelatussa cup-loppuottelussa 1–0^[2]. Jälleen kolme vuotta myöhemmin 1896 seura eteni loppuotteluun asti, mutta Sheffield Wednesday osoittautui paremmaksi 2–1-lopputuloksella^[2]. Cupmenestysvuosina sarjapelit sujuivat hiukan heikommin joukkueen kerätessä lähinnä keskikastin sijoituksia, kunnes kaudella 1897–1898 sivusi varhaisvuosiensa parasta liigasijoitusta sijoittuen kolmanneksi. Vuosisadan vaihtuessa joukkue ajautui kuitenkin tasaisen varmaan laskuun ja 1906 Wolves putosi ensimmäisen kerran Englannin liigan ylimmältä sarjaportaalta. Joukkue keräsi sarjakauden aikana vain 23 pistettä, joka oli kahdeksan pistettä vähemmän kuin sarjan toiseksi viimeiseksi sijoittuneella Nottingham Forestilla^[3]. Laskusuhdanteessa poikkeuksena kuitenkin vuosi 1908, jolloin joukkue eteni neljännen kerran cup-loppuotteluun ja kaatoi kaikkien yllätykseksi sen ajan huippujoukkueen Newcastle Unitedin 3–1^[2].

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen 1921 Wolves hävisi viidennen cup-loppuottelunsa Tottenham Hotspurille niukasti 1–0 ja 1923 seura putosi kolmanteen divisioonaan. Jo seuraavana keväänä joukkue otti ensimmäisen sarjamestaruutensa voittamalla kolmannen divisioonan pohjoislohkon ja palasi takaisin kakkosdivisioonaan. Wanderersin nousun englantilaisten ja eurooppalaisten kärkiseurojen joukkoon voidaan laskea alkaneeksi vuonna 1927, jolloin majuri Frank Buckley tuli joukkueen manageriksi. Tämän entisen Englannin maajoukkuepelaajan aikana Wolves nousi kakkosdivisioonan häntäpäästä yhdeksi Englannin parhaimmista ja vauraimmista seuroista. Vuonna 1932 tapahtui paluu ylimmälle sarjaportaalle 26 vuoden tauon jälkeen. Kausilla 1937–1938 ja 1938–1939 Wolves sijoittui liigassa toiseksi ja näistä jälkimmäisellä kaudella eteni myös cup-finaaliin 18 vuoden tauon jälkeen. Joukkueen ensimmäinen esiintyminen legendaarisella Wembleyllä päättyi kuitenkin Portsmouthin selkeään 4–1-voittoon. Kausi päättyi siis kahteen kakkossijaan, mutta nuoren ja nälkäisen joukkueen tulevaisuus näytti hyvältä. Nousu huipulle keskeytyi kuitenkin seuraavana syksynä, kun toinen maailmansota pysäytti jalkapallotoiminnan seitsemäksi vuodeksi.

Frank Buckley luopui hieman yllättäen managerintoimesta 1944 ja tilalle tuli muutamaksi kaudeksi yli sadan hakijan joukosta valittu Ted Vizard. Vizard menestyi työssään kohtuullisesti, mutta sai silti kesäkuussa 1948 tehdä tilaa Wolvesin juuri peliuransa lopettaneelle keskuspuolustajalle Stan Cullisille. Cullis oli managerina aloittaessaan poikkeuksellisen nuori, vain 31-vuotias ja heti ensimmäisen kauden päätteeksi hänestä tuli kaikkien aikojen nuorin FA Cupin voittajajoukkueen manageri, kun Wolves kaatoi keväällä 1949 cupfinaalissa Leicester Cityn 3–1 ja palasi cupmestariksi yli 40 vuoden tauon jälkeen. Seuraavalla kaudella Wolves jäi liigassa maalieron perusteella toiseksi Portsmouthin viedessä mestaruuden. Kahden heikosti menneen kauden jälkeen Wolves sijoittui kaudella 1952–1953 kolmanneksi ja seuraavalla kaudella voitti ensimmäisen liigamestaruutensa.

Kolme seuraavaa kautta Wanderers oli mukana liigan kärkikahinoissa, kunnes palasi mestariksi kaudella 1957–1958 yltäen samalla joukkueen yhden kauden piste-ennätykseen (64). Omalta osaltaa mestaruuteen vaikutti kahta edelliskautta suvereenisti hallinneen Manchester Unitedin joutuminen Münchenin lento-onnettomuuteen helmikuussa 1958. Seuraavalla kaudella Wolves otti toisen perättäisen mestaruuden päättäen heikosti alkaneen kauden 13 tappiottoman ottelun sarjalla ja tehden peräti 110 liigamaalia 42 ottelussa.

Kaudella 1959–1960 Wolves oli lähellä himottua tuplamestaruutta voittaessaan cupfinaalissa Blackburn Roversin puhtaasti 3–0, mutta hävitessään sarjamestaruuden Burnleylle vaivaisella pisteen erolla. Samalla kaudella Wolves eteni Euroopan cupissa kahdeksan parhaan joukkoon. Vielä seuraavalla kaudella joukkue sijoittui liigassa kolmanneksi ja saavutti Cup-voittajien cupissa välieräpaikan, mutta 1960-luvun edetessä menestys jäi huomattavasti laimeammaksi. Muutaman huonosti menneen kauden jälkeen Stan Cullis erotettiin managerin virasta 1964 ja seuraavalla kaudella Wolves jäi 1. divisioonassa viimeistä edeltävälle sijalle pudoten kakkosdivisioonaan.

33 pääsarjakauden jälkeen Wolves joutui hakemaan vauhtia alemmalta sarjaportaalta. Paluu ykkösdivisioonaan toteutui keväällä 1967 ja 1950-luvun menestyksen jälkeinen krapula rupesi osoittamaan paranemisen merkkejä. Uutta joukkuetta ryhdyttiin rakentamaan lähinnä Mike Baileyn, Kenny Hibbitin ja Derek Douganin ympärille. Muutaman heikon sarjasijoituksen jälkeen kaudella 1970–1971 Wolves sijoittui ykkösdivisioonassa neljänneksi ja pääsi 11 vuoden tauon jälkeen eurocupiin.

Kaudella 1971–1972 Wolves eteni UEFA Cupissa lopulta aina finaaliin asti. Matkalla finaaliin kaatui mm. Italian mahtiseura Juventus ja toisen kierroksen ottelussa hollantilaista ADO Den Haagia vastaan nähtiin poikkeuksellinen tapahtuma, kun Haagin pelaajat viimeistelivät peräti kolme omaa maalia Wolvesin voittaessa toisen osaottelun 4–0. Derek Dougan iski cuptaipaleella kaikkiaan yhdeksän maalia, mutta joukkueen varsinaiseksi sankariksi nousi maalivahti Phil Parkes, joka välierissä Ferencvarosia vastaan torjui rangaistuspotkun molemmissa osaotteluissa. Historiallinen eurocupvoitto jäi kuitenkin huipennusta vaille, kun loppuottelussa Tottenham oli vahvempi voittaen kaksiosaisen finaalin yhteismaalein 3–2.

1970-luvun alussa Wolves vakiinnutti väliaikaisesti paikkaansa englantilaisen jalkapallon kärkikaartissa napsien hyviä sarjasijoituksia ja edeten kaudella 1973–1974 Liigacupin finaaliin Manchester Cityä vastaan. Wolvesin ensimmäinen visiitti Wembleyllä vuoden 1960 jälkeen oli voitollinen ja City kaatui 2–1. Vuosikymmenen puoleenväliin osui kuitenkin lievä suvantovaihe ja kauden 1976–1977 seura haki vauhtia alemmalta sarjaportaalta nousten kuitenkin nopeasti takaisin ykkösdivisioonaan.

Kausi 1979–1980 on jäänyt seuran toistaiseksi viimeiseksi menestyskaudeksi, kun Wolves voitti toistamiseen Liigacupin ja sijoittui sarjassa kuudenneksi. Varsinkin voitollinen cupfinaali 1970-luvun lopun mahtiseuraa Nottingham Forestia vastaan on jäänyt hyvin kannattajien mieleen, sillä pian tämän jälkeen Wolves ajautui vakaviin taloudellisiin ongelmiin, jotka lähes koituivat seuran kohtaloksi.

1970-luvun lopussa joukkueen kotikenttä Molineux Stadium oli auttamattomasti vanhentunut, lahoava ja rottia vilisevä tunkio, jonka 1970–1980-lukujen vaihteessa aloitettu ja kesken jäänyt uudistus sekä kasvaneet siirtosummat ja pelaajapalkkiot ajoivat seuran vakaviin taloudellisiin vaikeuksiin. 1982, kauan ennen Roman Abramovitšia ja Malcolm Glazeria Wolves siirtyi ulkomaalaisomistukseen, kun saudiarabialainen Bhattin suku otti vallan seurassa. Bhattin suku oli erittäin epäsuosittu kannattajien keskuudessa ja tämä näkyi sekä yleisömäärien voimakkaana laskuna, että seuran leväperäisenä johtamisena.

Kaudeksi 1982–1983 Wolves putosi jälleen kakkosdivisioonaan, mutta nousi vielä seuraavaksi kaudeksi ylimmälle sarjaportaalle. Ilo jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä tätä seurasi kolme peräkkäistä putoamista ja keväällä 1986 seura putosi historiansa ensimmäisen kerran neljänteen divisioonaan ajautuen samalla konkurssiin. Wolvesin 130-vuotisen historian aallonpohjana pidetään marraskuun 24. päivää vuonna 1986, kun joukkue oli jumiutunut nelosdivisioonan keskikastiin ja hävisi FA Cupin ensimmäisen kierroksen toisessa uusintaottelussa liigan ulkopuoliselle Chorleylle 0–3.

1986 Bhattin suku oli jättänyt seuran ja Asdan myymäläketjun ja Gallaghersin rakennusliike loivat Wanderersille uuden omistuspohjan. Kaksi muuta tärkeää tekijää Wolvesin toipumisessa 1980-luvun alun katastrofista olivat Graham Turnerin tulo manageriksi lokakuussa 1986 ja Steve Bullin hankinta West Bromwich Albionista saman vuoden marraskuussa. Kaudella 1987–1988 Bull viimeisteli huikeat 52 maalia ja johdatti joukkueen aladivisioonien tuplamestaruuteen, kun Wolves juhli keväällä 1987 sekä neljännen divisioonan että Sherpa Van Trophyn voittoa. Seuraavalla kaudella Wolves saavutti toisen peräkkäisen sarjanousun voittaessaan kolmannen divisioonan.

Toukokuussa 1990 joukkuetta lapsesta asti kannattanut liikemies Sir Jack Hayward osti joukkueen ja jatkoi Molineux Stadiumin kesken jäänyttä saneerausta sijoittamalla useita kymmeniä miljoonia puntia stadionin uudistamiseen. Tämän lisäksi Hayward sijoitti valtavia rahasummia pelaajahankintoihin ja uuden harjoituskeskuksen rakentamiseen.

Seuraavina vuosina Wolves oli monta kertaa lähellä nousua takaisin ylimmälle sarjaportaalle, valioliigaan ja kaudella 1997–1998 joukkue eteni FA Cupissa välieriin ensimmäisen kerran vuoden 1981 jälkeen. Nousu valioliigaan toteutui vihdoin kaudella 2002–2003 seuran voittaessa nousukarsintafinaalissa Sheffield Unitedin 3–0 ja palasi ylimmälle sarjaportaalle 19 vuoden tauon jälkeen. Valioliigan taso osoittautui kuitenkin joukkueelle liian kovaksi ja seura putosi takaisin nykyiseen mestaruussarjaan yhden kauden jälkeen.

Loppuvuodesta 2002 Hayward luopui puheenjohtauudesta jääden kuitenkin joukkueen omistajaksi. 21. toukokuuta 2007 ilmoitettiin, että Hayward on myynyt seuran liverpoolilaiselle liikemiehelle Steve Morganille. Omistajanvaihdos toteutui 9. elokuuta 2007. Kauppahinta oli 10 puntaa sisältäen uuden omistajan velvoitteen investoida joukkueeseen 30 miljoonaa puntaa.

Manageri Glenn Hoddlen lopetettua kesällä 2006, Wolves palkkasi uudeksi managerikseen entisen Irlannin maajoukkueen ja Sunderlandin päävalmentajan Mick McCarthyn. McCarthy loi Wolvesiin uuden strategian, joka perustui nuoriin, nälkäisiin ja lupaaviin pelaajiin. Strategian tarkoituksena oli samalla leikata joukkueen palkkakustannuksia. Joukkueesta lähti yhteensä 12 pelaajaa, joista vain kahdesta saatiin siirtokorvaus. Joleon Lescott siirtyi Evertoniin ja Seol Ki-Hyeon Readingiin.

Ensimmäiseen McCarthyn kauteen lähdettiin ilman odotuksia vuosiin. McCarthy rakensi joukkueen omista kasvateista, sopimuksettomista pelaajista, sekä lainasopimuksilla tulleista pelaajista. Kausi oli onnistunut, sillä Wolves saavutti Mestaruussarjssa play-off paikan, vaikka kauden ensimmäinen puolisko oli ollut epävireinen joukkueelta. Joukkue selvisi välieriin, jossa Wolves koki tappion ensin Molineuxilla 3–2 sekä perään 1–0 tappion Hawthornilla Valioliigaan nousseelle West Bromwich Albionille.

Kaudelle 2007–2008 fanien keskuudessa odotukset olivat kasvaneet edellisellä kaudella saavutetun play-off paikan myötä, vaikka joukkueen laitahyökkääjät Michael Kightly ja Matt Jarvis olivat loukkaantuneiden listalla ennen kauden alkua. Joulukuuhun mennessä joukkue näytti jäävän pois nousukamppailusta Valioliigaan. Mutta hyvät pelit keväällä lopulta jättivät Wolvesin vain maalin erolla ulos play-offseista. Joukkue hävesi viimeisen 15 pelin aikana vain kahdesti. Vaikutusta joukkueen hyviin kevätkauden otteisiin oli Sylvan Ebanks-Blakella, joka oli saapunut tammikuussa 2008 Plymouth Argylestä vahvistamaan Wolvesin hyökkäystä.

McCarthy jatkoi kaudelle 2008–2009 politiikkaansa ostaa nuoria, nälkäisiä pelaajia alasarjoista. Kauden alku oli Wolvesin vahvin, sitten kauden 1949–1950 joukkue voitti ensimmäiset seitsemän otteluaan ja vasta kahdeksannessa ottelussa pelasi tasapelin. Joukkue teki 23 maalia ja päästi 7 maalia, kahdeksassa ensimmäisessä pelissään. Joulukuussa Wolves oli sarjan kärjessä. Joulun ja kahden tasapelin jälkeen Wolves voitti vain kertaalleen 11 ottelun putkessa alkuvuodesta 2009. Mutta kärkipaikka pysyi. Nousu Valioliigaan varmistui 18. huhtikuuta 2009, kun Sylvan Ebanks-Blake, joka voitti myös Mestaruussarjan parhaan pelaajan palkinnon sekä Mestaruussarjan maalikuninkuuden 25 maalillaan samalla kaudella, teki 1–0 voittomaalin Queens Park Rangersia vastaan. Seitsemän päivää myöhemmin Wolverhampton Wanderers Football Club voitti ensimmäisen mestaruutensa sitten kauden 1988–1989. Nykyisen Mestaruussarjan / entisen ykkösdivisioonan voitosta oli jo kulunut vielä kauemmin kun Wolves oli voittanut sen edellisen kerran kaudella 1976–1977.

Susien paluu valioliigaan 2009 oli parempi kuin alkuun uskottiin, kauden lopulla sijoitus oli 15. Kauden 1979–1980 ykkösdivisioonan sijoituksen 6. jälkeen, Wolves ei ole yltänyt kertaakaan yhtä korkealle. Peli kaudella 2009–2010 oli rakennettu tiukan puolustuspelin varaan, yksinäisenä hyökkäyksen kärkenä seuran kallein hankinta Kevin Doyle. Toinen kausi Valioliigassa päättyi putoamisrajan paremmalle puolelle sijaluvulle 17. Peli oli enemmän hyökkäävää ja Wolves voitti Molineuxilla mm. Manchester Cityn, Chelsean ja Manchester Unitedin. Kauden viimeisessä ottelussa se hävisi Blackburnille, mutta samanaikaisesti Blackpool ja Birmingham City hävisivät omat ottelunsa ja tippuivat mestaruussarjaan. Wolves keräsi kaudella paremmat kokonaispisteet edellisvuoteen verrattuna. Molineuxin laajennus aloitettiin heti kauden jälkeen, pohjoinen päätykatsomo Stan Cullis purettiin ja rakennettiin uudestaan. Hankkeen myötä stadionin kapasiteetti kasvaa 2014 mennessä uusilla Stan Cullis ja Steve Bull -katsomoilla 36 000 istumapaikkaan. McCarthyn pitkä valmennuskausi Wolvesissa päättyi lopulta helmikuussa 2012 potkuihin, kun seuralla oli takana 11 valioliigaottelua ilman voittoja. ^[4] Wolves havitteli McCarthyn seuraajaksi muun muassa Alan Curbishleyä ja Walter Smithiä. Lopulta seura teki kauden loppuun ulottuvan sopimuksen McCarthyn apuvalmentajana toimineen Terry Connorin kanssa. ^[5] Kauden päätteeksi Wolverhampton putosi mestaruussarjaan ja keväällä 2013 edelleen ykkösliigaan, josta tosin palasi takaisin seuraavalle kaudelle Kenny Jackettin luotsatessa joukkuetta. Heinäkuussa 2016 kiinalainen Fosun International osti seuran emoyhtiön Steve Morganilta. Samassa yhteydessä yhtiön toimitusjohtajana toiminut Jez Moxey luopui tehtävästään, uudeksi toimitusjohtajaksi palkattiin Laurie Dalrymple. Heti kaupan jälkeen Kenny Jacketin sopimus lopetettiin ja tilalle palkattiin italialainen Walter Zenga. Zengan sopimus purettiin vain 14 liigapelin jälkeen ja hänen tilalleen nimitettiin Paul Lambert marraskuussa 2016. Kauden 2016–2017 päätteeksi seuran uudeksi valmentajaksi pestattiin portugalilainen Nuno Espirito Santo. Kesäkuussa 2017 yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi nostettiin Wolverhamptoniin muuttanut kiinalainen Jeff Shi. Joukkue voitti mestaruussarjan kaudella 2017–2018 ja nousi valioliigaan jälleen kaudeksi 2018–2019.

• Englannin liigamestaruus: 1954, 1958, 1959.
• FA Cupin voittaja: 1893, 1908, 1949, 1960.
• Englannin Liigacupin voittaja: 1974, 1980.
• 2. divisioonan (nykyinen Mestaruussarja) voittaja: 1932, 1977.
• Mestaruussarjan voittaja: 2009, 2018
• 3. divisioonan (nykyinen League 1) voittaja: 1924 (pohjoislohko), 1989.
• 4. divisioonan (nykyinen League 2) voittaja: 1988.
• Charity Shieldin voittaja: 1949, 1954, 1959, 1960.
• Texaco Cupin voittaja: 1971.
• Sherpa Van Trophyn (nykyisen Football League Trophyn) voittaja: 1988.

• Euroopan cup:
  • 1958–1959:
    • 1. kierros: Wolves-Schalke 2–2, Schalke-Wolves 2–1. Schalke jatkoon yhteismaalein 4–3.
  • 1959–1960:
    • Karsintakierros: Vorwärts-Wolves 2–1, Wolves-Vorwärts 2–0. Wolves jatkoon yhteismaalein 3–2.
    • 1. kierros: Red Star Belgrad-Wolves 1–1, Wolves-Red Star Belgrade 3–0. Wolves jatkoon yhteismaalein 4–1.
    • Puolivälierät: Barcelona-Wolves 4–0, Wolves-Barcelona 2–5. Barcelona jatkoon yhteismaalein 9–2.
• Cup-voittajien cup:
  • 1960–1961:
    • Puolivälierät: Austria Wien-Wolves 2–0, Wolves-Austria Wien 5–0. Wolves jatkoon yhteismaalein 5–2.
    • Välierät: Glasgow Rangers-Wolves 2–0, Wolves-Glasgow Rangers 1–1. Rangers jatkoon yhteismaalein 3–1.
• UEFA Cup:
  • 1971–1972:
    • 1. kierros: Wolves-Academica Coimbra 3–0, Acad.Coimbra-Wolves 1–4. Wolves jatkoon yhteismaalein 7–1.
    • 2. kierros: Den Haag-Wolves 1–3, Wolves-Den Haag 4–0. Wolves jatkoon yhteismaalein 7–1.
    • 3. kierros: Carl Zeiss Jena-Wolves 0–1, Wolves-Carl Zeis Jena 3–0. Wolves jatkoon yhteismaalein 4–0.
    • Puolivälierät: Juventus-Wolves 1–1, Wolves-Juventus 2–1. Wolves jatkoon yhteismaalein 3–2.
    • Välierät: Ferencvaros-Wolves 2–2, Wolves-Ferencvaros 2–1. Wolves finaaliin yhteismaalein 4–3.
    • Loppuottelut: Wolves-Tottenham 1–2, Tottenham-Wolves 1–1. Tottenham mestari yhteismaalein 3–2.
  • 1973–1974:
    • 1. kierros: Belenenses-Wolves 0–2, Wolves-Belenenses 2–1. Wolves jatkoon yhteismaalein 4–1.
    • 2. kierros: Leipzig-Wolves 3–0, Wolves-Leipzig 4–1. Leipzig jatkoon vierasmaalisäännöllä.
  • 1974–1975:
    • 1.kierros: Porto-Wolves 4–1, Wolves-Porto 3–1. Porto jatkoon yhteismaalein 5–4.
  • 1980–1981:
    • 1. kierros: PSV Eindhoven-Wolves 3–1, Wolves-PSV 1–0. PSV jatkoon yhteismaalein 3–2.

• Siirtoennätys Matheus Nunes, 45 miljoonaa euroa, 2022^[6][7]
• Suurin liigavoitto: 10–1 vs. Leicester City, 15.4.1938.
• Suurin cupvoitto: 14–0 vs. Crosswell's Brewery, FA Cupin toisella kierroksella 13.11.1886.
• Suurin tappio: 1–10 vs. Newton Heath, 15.10.1892.
• Eniten pisteitä yhdellä kaudella (voitosta 2 pistettä): 64, 1957–1958.
• Eniten pisteitä yhdellä kaudella (voitosta 3 pistettä): 92, 1988–1989.
• Eniten liigamaaleja yhdellä kaudella: 115, 1931–1932.
• Eniten peräkkäisiä voittoja liigaotteluissa: 9, 2013–2014

• Eniten otteluita: Derek Parkin, 609, 1968–1982.
• Eniten liigaotteluita: Derek Parkin, 501, 1968–1982.
• Eniten peräkkäisiä otteluita: Phil Parkes, 171 (joista 127 liigaotteluita), 1970–1973.
• Eniten maaleja: Steve Bull, 306, 1986–1998.
• Eniten liigamaaleja: Steve Bull, 250, 1986–1998.
• Eniten maaleja yhdellä kaudella: Steve Bull, 52 (joista 34 liigassa ja 18 cupeissa), 1987–1988
• Eniten liigamaaleja yhdellä kaudella: Dennis Westcott, 38, 1946–1947.
• Eniten maaleja FA Cupissa: John Richards, 24, 1969–1983.
• Eniten maaleja Liigacupissa: John Richards, 18, 1969–1983 ja Steve Bull, 18, 1986–1998.
• Eniten maaleja Eurocupeissa: Derek Dougan, 12, 1966–1975.
• Eniten hattutemppuja: Steve Bull, 18, 1986–1998.
• Eniten maaleja yhdessä ottelussa: 5 maalia; Joe Butcher vs. Accrington, 19.11.1892; Tom Phillipson vs. Barnsley, 26.4.1926; Tom Phillipson vs. Bradford City, 26.12.1926; Bill Hartill vs. Notts County, 12.10.1929; Bill Hartill vs. Aston Villa, 3.9.1934.
• Eniten maaotteluita: Billy Wright, 105, Englanti.
• Nuorin pelaaja: Jimmy Mullen, 16 vuotta ja 43 päivää, vs. Leeds United, 18.2.1939.

Wolverhampton Wanderers on historiansa aikana pelannut viralliset kotiottelunsa viidellä eri kentällä. Joukkueen ensimmäinen kotikenttä Windmill Field oli käytössä vuosina 1877–1879. 1879 seura muutti kahdeksi vuodeksi John Harper’s Fieldille ja sieltä edelleen Dubley Roadille lähemmäs kaupungin keskustaa. Kesällä 1889 Wolves siirtyi nykyiselle kotikentälleen Molineux Stadiumille.

Joukkueen historian viides ”virallinen” kotikenttä on naapuriseura West Bromwich Albionin The Hawthorns, jossa Wolves pelasi kaksi kotiottelua marras-joulukuussa 1919 rangaistuksena Molineuxilla aiemmin sattuneesta katsojamellakasta.

Wolvesin kaikkien aikojen ensimmäisen liigamaalin teki Aston Villan puolustaja Graham Cox Englannin Liigan ensimmäisellä ottelukierroksella 8. syyskuuta 1888. Kyseessä on samalla Englannin liigan ensimmäinen oma maali.

Englannin liigan ensimmäinen rangaistuspotku tuomittiin Wolverhamptonin ja Accringtonin ottelussa 14. syyskuuta 1891. John Heath teki maalin pilkulta Wolvesin voittaessa 5–0.

Wolverhampton Wanderers on Burnleyn ohella ainoa joukkue, joka on voittanut sarjansa Englannin Liigan kaikilla neljällä sarjatasolla. Tämän lisäksi Wolves on ainoa joukkue, joka on pystynyt historiansa aikana voittamaan Englannin kolme tärkeintä cupkilpailua: FA Cupin, Liigacupin ja Football League Trophyn.

• George Worrall, 1877–1885
• John Addenbrooke, 1885–1922
• George Jobey, 1922–1924
• Albert Hoskins, 1924–1926
• Fred Scotchbrook, 1926–1927
• Major Frank Buckley, 1927–1944
• Ted Vizard, 1944–1948
• Stan Cullis, 1948–1964
• Andy Beattie, 1964–1965
• Ronnie Allen, 1966–1968
• Bill McGarry, 1968–1976
• Sammy Chung, 1976–1978
• John Barnwell, 1978–1981
• Ian Greaves, 1982
• Graham Hawkins, 1982–1984
• Tommy Docherty, 1984–1985
• Billy McGarry, 1985
• Sammy Chapman, 1985–1986
• Brian Little, 1986
• Graham Turner, 1986–1994
• Graham Taylor, 1994–1995
• Mark McGhee, 1995–1998
• Colin Lee, 1998–2001
• Dave Jones, 2001–2004
• Glenn Hoddle, 2004–2006
• Mick McCarthy, 2006–2012
• Terry Connor, 2012
• Ståle Solbakken, 2012–2013
• Dean Saunders, 2013
• Kenny Jackett, 2013–2016
• Walter Zenga, 2016
• Rob Edwards, 2016
• Paul Lambert, 2016–2017
• Nuno Espírito Santo, 2017–2021
• Bruno Lage, 2021–2022
• Julen Lopetegui, 2022–2023^[8]
• Gary O'Neil, 2023–

Mike Bailey Steve Bull Derek Dougan Ron Flowers Billy Wright

• Wolverhampton Wanderers FC:n kausitilastot

• Joukkueen viralliset sivut (Arkistoitu – Internet Archive)
• Joukkueen sivut BBC Sportilla: uutiset, ottelutulokset (Arkistoitu – Internet Archive), tulevat ottelut (Arkistoitu – Internet Archive), tilastot
• Joukkueen sivut Soccerbasessa (Arkistoitu – Internet Archive)