Resonantti

Resonantti (latinan verbistä resonare 'soida, kaikua') on pulmoninen konsonantti, jonka ääntötapa on sellainen, että ilma virtaa ulos ääntöväylästä muodostamatta hankaushälyä (kuten frikatiiveissa) tai sulkeumaa (kuten klusiileissa).^[1][2] Resonantit ovat inherentisti eli luontaisesti soinnillisia, mikä tarkoittaa sitä, että resonanteilta (kuten [l],[m],[n]) puuttuu soinniton vastine. Tosin maailman kielissä esiintyy kyllä kuiskattuja resonantteja, mutta niitä ei yleensä esiinny itsenäisinä foneemeina.

Resonantit jaetaan seuraaviin alaryhmiin:

• Nasaalit^[2]
• Tremulantit^[2]
• Approksimantit^[2]
  • Lateraaliset approksimantit^[2]
  • Puolivokaalit^[2]

• Suomi, Kari: Johdatusta puheen akustiikkaan. (Suomenkielinen oppikirja. Logopedian ja fonetiikan laitoksen julkaisuja 4) Oulu: Oulun yliopisto, 1990. ISBN 951-42-2922-3
• Wiik, Kalevi: Fonetiikan perusteet. (Suomenkielinen oppikirja) Helsinki: WSOY kurssikirjat, 1981. ISBN 951-0-10324-1