Maailman kauppajärjestö

Maailman kauppajärjestö
World Trade Organization (englanniksi) Organisation mondiale du commerce (ranskaksi) Organización Mundial del Comercio (espanjaksi)
Jäsenet      Jäsenet, jotka ovat edustettuina myös Euroopan unionin kautta      Tarkkailijajäsenet      Eivät kuulu Maailman kauppajärjestöön      Eivät sovellu jäseniksi
Perustettu	1. tammikuuta 1995
Päämaja	Geneve, Sveitsi
Jäsenet	164 jäsenvaltiota[1]
Viralliset kielet	englanti, ranska, espanja
Puheenjohtaja	Ngozi Okonjo-Iweala
Aiheesta muualla
Sivusto
Infobox OKVirheellinen NIMI-arvo

Maailman kauppajärjestö (engl. World Trade Organization, WTO; ransk. Organisation mondiale du commerce, OMC; esp. Organización Mundial del Comercio, OMC) on kauppapoliittista yhteistyötä koskeva hallitusten välinen kansainvälinen järjestö, jonka päämaja sijaitsee Sveitsin Genevessä.^[2] Sen tärkein tavoite on kaupan vapauttaminen. Järjestössä laaditaan tavara- ja palvelukauppaa sekä teollis- ja tekijänoikeuksia koskevia perussääntöjä, jotka sitovat kaikkia osanottajavaltioita.

Maailman kauppajärjestöön kuuluu nykyisin 164 jäsenvaltiota,^[3] jotka yhdessä muodostavat yli 95 % koko maailman kaupasta.^[4]

Maailman kauppajärjestö aloitti toimintansa 1. tammikuuta 1995.^[2] Se korvasi vuodesta 1947 asti toimineen GATTin (General Agreement on Tariffs and Trade) ja on kaupankäynnin osalta tärkein kansainvälinen elin. GATT oli perustettu toisen maailmansodan jälkimainingeissa väliaikaiseksi 23 maan järjestelyksi, jossa oli mukana Yhdysvallat ja Länsi-Euroopan maita. Vuosina 1947–1994 järjestettiin yhteensä kahdeksan GATT-neuvottelukierrosta, joiden myötä järjestöön liittyi lisää valtioita. Suomi liittyi GATT:iin vuonna 1950.^[5]

WTO:n viimeinen neuvottelukierros alkoi Uruguayn Punta del Estessa vuonna 1986, ja sitä kutsutaan Uruguayn kierrokseksi. Uruguayn kierrokseen osallistui yhteensä 123 maata.^[6] Neuvottelut päättyivät vuoden 1994 huhtikuussa, kun ministerit useimmista GATTiin osallistuvista 125 maasta allekirjoittivat Marokon Marrakechissa sopimuksen, jossa sovittiin myös WTO:n perustamisesta.

Uruguayn kierros kesti siis seitsemän ja puoli vuotta, mikä oli yli puolet suunniteltua kauemmin. Neuvotteluissa sovittiin lähes kaikesta mahdollisesta kaupankäynnistä hammasharjoista huviveneisiin. Siitä tuli suurin koskaan järjestetty neuvottelukierros.^[6]

Joulukuun 2013 kokouksessaan Balin saarella Indonesiassa WTO:n 159 jäsenmaata solmivat ensimmäisen kauppasopimuksen vuoden 1995 ja WTO:n perustamisen jälkeen. Teollisuusmaiden järjestön OECD:n laskelmien mukaan kaupankäynnin kustannukset laskevat sen jäsenmaissa sopimuksen ansiosta 10 % ja muissa maissa 13–16 %. Sopimus näytti viime metreillä kaatuvan Kuuban vastustukseen. Se halusi sopimustekstin avulla puuttua vuosikymmeniä kestäneeseen Yhdysvaltain Kuuban kauppasaartoon.^[7]

Tämä kaupan helpottamista koskeva sopimus tuottaa arviolta 700 miljardia euroa ja 21 miljoonaa uutta työpaikkaa. Kansainvälisen kaupan professori Pertti Haaparanta ei esittänyt lukuja mutta arvioi, että vaikutus voi olla hyvin suuri, koska ”kaupan esteet ovat paljon suurempia kuin tullit.” Hänen mukaansa sopimus on merkittävä ja eri toimialat ja kehitysmaiden vientihyödykkeet hyötyvät siitä yhtä lailla. Se auttaa kehitysmaita pääsemään rikkaiden maiden markkinoille. Haaparanta toivoo, että sopimus poistaa EU:n turhat kansalliset ja hallinnolliset säännöt. Sopimus oli WTO:n ensimmäinen lähes 20 vuoteen. Haaparannan mukaan valtiot suostuivat sopimukseen parantaakseen talouskasvua. ^[8]

WTO:lla on kolme päätavoitetta. Ensimmäinen ja tärkein tavoite on maailmankaupan vapauttaminen.^[9] Sen perusperiaate on, että jos maa myöntää jollekin toiselle maalle tullietuuksia, sen on myönnettävä samat etuudet kaikille allekirjoittajamaille. Tätä kutsutaan suosituimmuuskohteluksi.

Toinen tavoite on WTO:n toimiminen kauppaneuvottelujen foorumina.^[9] Neuvottelujen perinteinen aihe on se, missä määrin osanottajamaiden olisi annettava kantaa tuontitulleja. GATTin aikana neuvottelut laajennettiin koskemaan tariffien lisäksi muitakin kauppaan liittyviä kysymyksiä, kuten tuontirajoituksia, vientitukia, syrjiviä käytäntöjä ja polkumyyntiä. Polkumyynnillä tarkoitetaan sitä, että joku yrittää myydä tavaroita tuotantokustannuksia alhaisemmilla hinnoilla saadakseen kilpailuetua. Tämä on WTO:n säännöissä yleensä kielletty. WTO käsittelee myös palveluja sekä teollis- ja tekijänoikeuksia (GATS- ja TRIPS-sopimukset).

Kolmantena tavoitteena ja tehtävänä voidaan pitää riitojenratkaisua. WTO pyrkii ratkaisemaan kauppasuhteissa syntyneitä eturistiriitoja. Lisäksi WTO:n sopimukset ovat usein tulkinnanvaraisia, joten järjestö pyrkii ratkaisemaan syntyneet riidat sovinnollisesti yhteisesti sovitun oikeudellisen pohjan avulla.^[9]

WTO:n sopimukseen sisältyy 29 periaatetta, joihin allekirjoittajamaat ovat sitoutuneet.

WTO:n päätöksenteko on pääasiassa konsensukseen perustuvaa,^[10] eli uudet sopimukset edellyttävät jäsenmaiden yksimielisyyttä. Tärkeimmistä asioista päättävät jäsenmaat yhdessä. Itse päätöksenteossa ovat mukana joko ministerit tai heidän lähettiläänsä tai delegaationsa.^[10]

Yksimielisyyteen perustuva päätöksenteko periytyy GATTin ajoilta, mutta WTO-sopimus antaa mahdollisuuden myös äänestämiseen, mikäli konsensus ei ole mahdollinen. Äänestyksessä jokaisella jäsenmaalla on yksi ääni.^[10]

Pääsihteeri	Virkakausi	Maa
Peter Sutherland	1993–1995	Irlanti
Renato Ruggiero	1995–1999	Italia
Mike Moore	1999–2002	Uusi-Seelanti
Supachai Panitchpakdi	2002–2005	Thaimaa
Pascal Lamy	2005–2013	Ranska
Roberto Azevêdo	2013–2021	Brasilia
Ngozi Okonjo-Iweala	2021–	Nigeria

Euroopan unionin jäsenvaltiot harjoittavat yhteistä ulkomaan kauppapolitiikkaa. Sen vuoksi ne esiintyvät yhtenä ryhmänä WTO:ssa. Euroopan komissio edustaa Euroopan kauppaetuja WTO:n kokouksissa. Euroopan unioni on WTO:n itsenäinen jäsen, kuten sen 27 jäsenvaltiotakin.

Jäsenvaltio	Liittymispäivämäärä
Alankomaat	1. tammikuuta 1995
Albania	8. syyskuuta 2000
Angola	23. marraskuuta 1996
Antigua ja Barbuda	1. tammikuuta 1995
Argentiina	1. tammikuuta 1995
Armenia	5. helmikuuta 2003
Australia	1. tammikuuta 1995
Bahrain	1. tammikuuta 1995
Bangladesh	1. tammikuuta 1995
Barbados	1. tammikuuta 1995
Belgia	1. tammikuuta 1995
Belize	1. tammikuuta 1995
Benin	22. helmikuuta 1996
Bolivia	12. syyskuuta 1995
Botswana	31. toukokuuta 1995
Brasilia	1. tammikuuta 1995
Brunei	1. tammikuuta 1995
Bulgaria	1. joulukuuta 1996
Burkina Faso	3. kesäkuuta 1995
Burundi	23. heinäkuuta 1995
Chile	1. tammikuuta 1995
Costa Rica	1. tammikuuta 1995
Djibouti	31. toukokuuta 1995
Dominica	1. tammikuuta 1995
Dominikaaninen tasavalta	9. maaliskuuta 1995
Ecuador	21. tammikuuta 1996
Egypti	30. kesäkuuta 1995
El Salvador	7. toukokuuta 1995
Espanja	1. tammikuuta 1995
Etelä-Afrikka	1. tammikuuta 1995
Etelä-Korea	1. tammikuuta 1995
Euroopan unioni	1. tammikuuta 1995
Fidži	14. tammikuuta 1996
Filippiinit	1. tammikuuta 1995
Gabon	1. tammikuuta 1995
Gambia	23. lokakuuta 1996
Georgia	14. kesäkuuta 2000
Ghana	1. tammikuuta 1995
Grenada	22. helmikuuta 1996
Guatemala	21. heinäkuuta 1995
Guinea	25. lokakuuta 1995
Guinea-Bissau	31. toukokuuta 1995
Guyana	1. tammikuuta 1995
Haiti	30. tammikuuta 1996
Honduras	1. tammikuuta 1995
Hongkong	1. tammikuuta 1995
Indonesia	1. tammikuuta 1995
Intia	1. tammikuuta 1995
Irlanti	1. tammikuuta 1995
Islanti	1. tammikuuta 1995
Israel	21. toukokuuta 1995
Italia	1. tammikuuta 1995
Itävalta	1. tammikuuta 1995
Jamaika	9. maaliskuuta 1995
Japani	1. tammikuuta 1995
Jordania	11. huhtikuuta 2000
Kambodža	13. lokakuuta 2004
Kamerun	13. joulukuuta 1995
Kanada	1. tammikuuta 1995
Kap Verde	23. heinäkuuta 2008
Kenia	1. tammikuuta 1995
Keski-Afrikan tasavalta	31. toukokuuta 1995
Kiina	11. joulukuuta 2001
Kiinan tasavalta	1. tammikuuta 2002
Kirgisia	20. joulukuuta 1998
Kolumbia	30. huhtikuuta 1995
Kongon demokraattinen tasavalta	1. tammikuuta 1997
Kongon tasavalta	27. maaliskuuta 1997
Kreikka	1. tammikuuta 1995
Kroatia	30. marraskuuta 2000
Kuuba	20. huhtikuuta 1995
Kuwait	1. tammikuuta 1995
Kypros	30. heinäkuuta 1995
Latvia	10. helmikuuta 1999
Lesotho	31. toukokuuta 1995
Liechtenstein	1. syyskuuta 1995
Liettua	31. toukokuuta 2001
Luxemburg	1. tammikuuta 1995
Macao	1. tammikuuta 1995
Madagaskar	17. marraskuuta 1995
Pohjois-Makedonia	4. huhtikuuta 2003
Malawi	31. toukokuuta 1995
Malediivit	31. toukokuuta 1995
Malesia	1. tammikuuta 1995
Mali	31. toukokuuta 1995
Malta	1. tammikuuta 1995
Marokko	1. tammikuuta 1995
Mauritania	31. toukokuuta 1995
Mauritius	1. tammikuuta 1995
Meksiko	1. tammikuuta 1995
Moldova	26. heinäkuuta 2001
Mongolia	29. tammikuuta 1997
Montenegro	17. joulukuuta 2001
Mosambik	26. elokuuta 1995
Myanmar	1. tammikuuta 1995
Namibia	1. tammikuuta 1995
Nepal	23. huhtikuuta 2004
Nicaragua	3. syyskuuta 1995
Niger	13. joulukuuta 1996
Nigeria	1. tammikuuta 1995
Norja	1. tammikuuta 1995
Norsunluurannikko	1. tammikuuta 1995
Oman	9. marraskuuta 2000
Pakistan	1. tammikuuta 1995
Panama	6. syyskuuta 1997
Paraguay	1. tammikuuta 1995
Papua-Uusi-Guinea	9. kesäkuuta 1996
Peru	1. tammikuuta 1995
Portugali	1. tammikuuta 1995
Puola	1. heinäkuuta 1995
Qatar	13. tammikuuta 1996
Ranska	1. tammikuuta 1995
Romania	1. tammikuuta 1995
Ruanda	22. toukokuuta 1996
Ruotsi	1. tammikuuta 1995
Saint Kitts ja Nevis	21. helmikuuta 1996
Saint Lucia	1. tammikuuta 1995
Saint Vincent ja Grenadiinit	1. tammikuuta 1995
Saksa	1. tammikuuta 1995
Salomoninsaaret	26. heinäkuuta 1996
Sambia	1. tammikuuta 1995
Samoa	17. joulukuuta 2011
Saudi-Arabia	11. joulukuuta 2005
Senegal	1. tammikuuta 1995
Sierra Leone	23. heinäkuuta 1995
Singapore	1. tammikuuta 1995
Slovakia	1. tammikuuta 1995
Slovenia	30. heinäkuuta 1995
Sri Lanka	1. tammikuuta 1995
Suomi	1. tammikuuta 1995
Suriname	1. tammikuuta 1995
Sveitsi	1. heinäkuuta 1995
Swazimaa	1. tammikuuta 1995
Tansania	1. tammikuuta 1995
Tanska	1. tammikuuta 1995
Thaimaa	1. tammikuuta 1995
Togo	31. toukokuuta 1995
Tonga	27. heinäkuuta 2007
Trinidad ja Tobago	1. maaliskuuta 1995
Tšad	19. lokakuuta 1996
Tšekki	1. tammikuuta 1995
Tunisia	29. maaliskuuta 1995
Turkki	26. maaliskuuta 1995
Uganda	1. tammikuuta 1995
Ukraina	16. toukokuuta 2008
Unkari	1. tammikuuta 1995
Uruguay	1. tammikuuta 1995
Uusi-Seelanti	1. tammikuuta 1995
Vanuatu	26. lokakuuta 2011
Venezuela	1. tammikuuta 1995
Venäjä	22. elokuuta 2012
Vietnam	11. tammikuuta 2007
Viro	13. marraskuuta 1999
Yhdistyneet arabiemiraatit	10. huhtikuuta 1996
Yhdistynyt kuningaskunta	1. tammikuuta 1995
Yhdysvallat	1. tammikuuta 1995
Zimbabwe	5. maaliskuuta 1995

WTO:n toimintaa kaupan vapauttamisessa on arvosteltu, koska sen on katsottu hyödyttävän ennen kaikkea kansainvälisiä suuryhtiöitä ja rikkaita kansantalouksia. Periaatteessa jokainen maa tietysti toimii vapaaehtoisesti WTO:ssa, mutta WTO-kriitikot usein väittävät, että poisjääminen aiheuttaisi vain ”kauppasaarron” muiden maiden taholta. WTO:n päätöksenteossa on myös katsottu suurten ja rikkaiden talouksien (ennen kaikkea Yhdysvallat, Euroopan unioni, Japani) olevan käytännössä hallitsevia ja pystyvän sanelemaan säännöksiä ihmiskunnan enemmistöä edustaville köyhille maille.

WTO-sopimuksia on myös arvosteltu siitä, että huolimatta sopimusten laajoista vaikutuksista, niistä on käyty vain vähän demokraattista keskustelua jäsenmaissa ja tavallisten kansalaisten vaikutusmahdollisuudet ovat olleet olemattomat.

• Maailman Kauppajärjestön huippukokouksen vastaiset mielenosoitukset Seattlessa 1999

• George, Susan: Maailman kauppajärjestö kuriin. ((Remettre l’OMC à sa place, 2001.) Suomentanut Jorma Penttinen. Julkaistu yhdessä Suomen Attacin kanssa) Tampere: Vastapaino, 2003. ISBN 951-768-121-6

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Maailman kauppajärjestö.

• Maailman kauppajärjestön kotisivu (englanniksi, ranskaksi, espanjaksi)