Jälkiteollinen yhteiskunta

Jälkiteollisessa yhteiskunnassa yli puolet bruttokansantuotteesta syntyy palvelusektorilla. Käsitteenä jälkiteollinen yhteiskunta syntyi 60- ja 70-lukujen vaihteessa, kun joissakin maissa havaittiin teollisuuden osuuden niin bruttokansantuotteesta kuin työntekijöistä vähenevän. Suomessa on suosittu termiä palveluyhteiskunta samasta asiasta, koska termi jälkiteollinen on viitannut harhauttavasti teollisuuden merkityksen vähenemiseen.^[1] Jälkiteollisiksi yhteiskunniksi muuttuneet teollisuusmaat ovat yhä kuitenkin johtavia teollisuusmaita, vaikka teollisen tuotannon suhteellinen arvo on niissä laskenut, sillä määrä on kuitenkin kasvanut.^[2]

Palveluihin lukeutuvat yksityisen sektorin tuottamat kuluttaja- ja yrityspalvelut sekä julkisen sektorin tuottamat julkiset palvelut. Palveluyhteiskunnan kehittymisessä kuluttajapalvelut ovat keskeisellä sijalla. Palveluja voidaan myös viedä ulkomaille, mitä kutsutaan palveluvienniksi.

Termiä jälkiteollinen yhteiskunta käytti ensimmäisenä ranskalainen sosiologi Alain Touraine julkaisuissaan vuonna 1969 ja kirjassaan The Post-Industrial Society. Tomorrow's Social History: Classes, Conflicts and Culture in the Programmed Society (1971). Tunnetuksi jälkiteollista yhteiskuntaa teki taloustieteilijä Daniel Bell kirjassaan The Coming of Post-Industrial Society (1973). Jälkiteollisen yhteiskunnan määritelmä perustuu Colin Clarkin talouden kolmen sektorin hypoteesin. Näistä käytetään nimitystä primaarisektori eli alkutuotanto, sekundaarisektori eli jalostus ja tertiaarisektori tarkoittaen palvelusektoria. Myöhemmin malliin on lisätty neljäs, tietopohjaisten aktiviteettien osuutta kuvaava sektori, jolla on perusteltu käsitettä tietoyhteiskunta.

Historiallisesti maatalousyhteiskunnissa suurin osa ihmisistä, jopa 90%, on ollut alkutuotannossa. Teollisuuden osuus alkoi kasvaa 1700-luvulla ja 1800-luvun lopulla syntyi teollisia yhteiskuntia, joissa suurin osa tuotannonarvosta syntyi teollisuudessa. Jälkiteollisia yhteiskuntia on syntynyt toisen maailmansodan jälkeen. Taloustilastojen mukaan Suomessa oli alkanut jälkiteollinen vaihe vuonna 1980.^[3]

Teollisen tuotannon arvonlasku bruttokansantuotteessa ei välttämättä merkitse tuotannon supistumista, vaan useimmin teollisten tuotteiden hinnan laskua suhteessa palveluihin. Teollisuus on pystynyt nostamaan tuottavuutta ja samalla tuotteiden hinnat ovat kilpailun vuoksi laskeneet. Vielä voimakkaammin on kasvanut maatalouden tuottavuus. Tilastoihin kätkeytyy myös sellaisia muutoksia, että teollisuus on ulkoistanut ennen omina toimintoinaan olleita palveluja, kuten siivous, kiinteistöjen kunnossapito, kirjanpito- ja laskutus, vartiointi ja vastaavia toimintoja ja näistä on tullut ostettuja palveluja.^[2] Myös uusien teollisuusmaiden synty on nopeuttanut vanhojen teollisuusmaiden rakennemuutosta 1900-luvun lopulla. Työntekijöiden määrä palvelusektorilla on kasvanut, erityisesti koulutuksen ja terveydenhoidon aloilla.^[4]

Palveluelinkeinot kuten koulutus ja tutkimus, sairaanhoito, rahoitus, jakelu ja kuljetus, hallinto, tiedotusvälineet ja viihde kasvoivat teollisuuden rinnalla 1900-luvulla alussa ja samalla yhä suurempi osa työntekijöistä työllistyi palvelutuotannossa. Teollisuuden tuottama tulojen kasvu auttoi palvelusektorin kehitystä. 1900-luvun toisella puoliskolla tuotannon tietointensiivisyyden ja kansainvälistymisen seurauksena on tarvittu uusia palveluja. Palvelualojen kasvu on edistänyt myös kaupungistumista. Kaupungeissa on laajemmat työmarkkinat ja enemmän koulutus- ja viihdepalveluja. Kaupungeissa on innovatiivisille ja luovillealoille tärkeä vilkaampi ihmisten vuorovaikutus. Myös joidenkin palvelualojen tuottavuus on kasvanut voimakkaasti, esimerkiksi tieto-, rahoitus- ja viestintäalojen, viimeksi mainitusta esimerkkinä siirtyminen käsivälitteisistä puhelinkeskuksista automaattisiin. Kulutukseen perustuva talous on kasvattanut vähittäiskauppaa ja matkailua. Esimerkiksi liikennelennoista on kasvanut suuri tuotannonala.^[5]

Palveluyhteiskunnan kehittymisen perustana on kuluttajien ostovoima, jonka myönteinen kehitys kasvattaa kuluttajapalveluiden tarjontaa yhteiskunnassa kun kuluttajien kulutusmahdollisuudet kasvavat. Palveluyhteiskunnassa ihmiset jakaantuvat karkeasti varakkaisiin joilla on varaa käyttää kuluttajapalveluita ja köyhiin jotka tuottavat kuluttajapalveluita saadakseen korvaukseksi vähimmäispalkan. Tällä tavalla suuri osa kansalaisista palvelee heitä kenellä on varaa käyttää palveluita, mutta näillä kuluttajapalveluja tarjoavilla ei ole läheskään yhtä paljon mahdollisuuksia käyttää itse kuluttajapalveluita.

Verokiila on merkittävä palvelujen kysyntää vähentävä tekijä ja tarkoittaa käytännössä, että saadakseen tunnin palvelua tulee itse tehdä useampia tunteja työtä. Verokiilan lisäksi myös asutuksen hajanaisuus ja kaupunkien pieni koko haittaavat palvelualojen kehittymistä. Tietyt palvelut ja palvelutarjonnan monipuolisuus sekä toimijoiden välinen kilpailu edellyttävät 15 000–20 000:n asukkaan kaupunkeja. Suurkaupungeissa palvelutarjonta on monipuolisin, toisaalta maaseudulla ja pikkukaupungeissa palvelut eivät pääse kehittymään.

Pääartikkeli: Teknologinen työttömyys

Teollisuuden koneistuminen ja automaatio ovat siirtäneet työvoimaa teollisuudesta palvelualoille. Palvelut ovat työllistäneet ihmisiä viime vuosikymmeninä, koska palveluja on ollut hankalampi koneistaa. Esimerkkejä työpaikkojen häviämisestä myös palvelusektorilta on nähtävissä.

Automaattiset liikennevalot olivat varhaisia ihmistyövoiman korvaajia. Pankkiautomaatit ja nettipankki ovat syrjäyttäneet pankkivirkailijat, liikennepoliisien määrää on voitu vähentää nopeusvalvontakameroilla ja itsepalvelukassat ja uudet maksutavat vähentävät kassatyöntekijöiden tarvetta. Yksityisen sektorin suurin komponentti on vähittäiskauppa, jossa verkkokauppa ja sen jatkuva kehittyminen on vähentänyt työvoiman kysyntää. Pankkipalveluiden lisäksi myös vakuutuspalvelut ovat siirtyneet suurelti Internetiin. Koulutuspalvelut ovat siirtymässä Internetiin oppimisympäristöinä joissa on videoluentoja ja tehtäviä.

Viranomaisasiat, lakiasiainpalvelut ja kirjanpitopalvelut saattavat muuttua yhä automatisoidummiksi sähköisen asioinnin ja sähköisten allekirjoitusten yleistymisten myötä. Kuljetuspalveluita ja virkamiesten luovuutta vaatimattomia tehtäviä esimerkiksi verohallinnossa saatetaan korvata keinoälyllä.

• Chang, Ha-Joon: Taloustiede Käyttäjän opas. Suomentanut Marja Ollila. Into Kustannus, 2017 (alkuteos 2014). ISBN 978-952-264-792-4
• Schön, Lennart: Maailman taloushistoria, teollinen aika. Tampere: Osuuskunta Vastapaino, 2013. ISBN 978-951-768-380-7