Folkmusiikki

Folkmusiikki on kansanlaulua muistuttavaa laulumusiikkia.^[1] Sitä esitetään usein akustisen kitaran säestyksellä, ja sen sanoitukset ovat oleellisessa osassa ja usein kantaa ottavia. Folkmusiikista tuli suosittua Yhdysvalloissa 1960-luvun alussa.

Folkmusiikin tyyli perustuu Pohjois-Amerikan Appalakkien kansanballadeihin. Niissä yhtä tai useampaa laulajaa säestivät akustiset kitarat ja muut kitarankaltaiset soittimet, ja laulujen sanoitukset käsittelivät usein vakavia ja todellisia asioita, kuten rahaa, työpaikkoja, rakkautta, kuolemaa sekä yhteiskunnallisia asioita kuten sotaa ja epäoikeudenmukaisuutta.^[2]

Vaikka folkmusiikista tuli suosittua vasta 1960-luvun taitteessa, trendi oli alkanut jo 1940-luvulla, jolloin Pete Seegerin ja Woody Guthrien kvartetti The Almanac Singers aloitti. Vasemmistolaisen yhteiskuntakriitikon Guthrien laulut kertoivat suuren laman vuosista 1930-luvulla, toisesta maailmansodasta ja ammattiyhdistysliikkeestä. Hänen tunnetuin laulunsa on ”This Land Is Your Land”. Almanac Singers vaihtoi nimekseen The Weavers ja sai Guthrien lähdettyä 1950-luvun alussa joitain laulujaan poplistoille. Pete Seegeristä tuli soolourallaan merkittävä folklaulaja 1960-luvulla.^[2]

Folkmusiikin suosio oli marginaalista vielä 1950-luvun lopulle asti. Vuonna 1957 Harry Belafonten tunnetuksi Yhdysvalloissa tekemä karibialainen calypso innoitti joitain yhdysvaltalaisia folkmuusikkoja, kuten The Kingston Trioa, joka sai seuraavana vuonna hitin folklaulullaan ”Tom Dooley”. Hirtetystä murhaajasta kertovan laulun sanoitukset olivat paljon vakavammat kuin 1950-luvun poplaulujen sanat yleensä, ja joidenkin yhtyeen kappaleiden sanoitukset ennakoivat seuraavan vuosikymmenen protestilauluja. Siististi pukeutuneen ja korkeasti koulutetun The Kingston Trion aloittamaa folktyyliä on kutsuttu kaupunkilaisfolk-revivaliksi. He saivat useita jäljittelijöitä, jotka menestyivät myös hittilistoilla.^[2]

Seuraava vaihe folkmusiikissa alkoi Peter, Paul and Mary -trion myötä. Heidän kahdeksasta albumistaan seitsemän myi kultaa vuosien 1962–1969 välillä. Trion tyyli oli partoineen beatnikmäinen eikä yhtä siloinen kuin muiden senaikaisten folkyhtyeiden. Trion ensimmäisen albumin kansiteksteissä esiintyy alkavan folkin vastakulttuuriliikkeen avainsanoja, kuten ”vilpittömyys”, ”autenttisuus”, ”Totuus”, ”Hyvyys”, ”hyve” ja ”rehellisyys”. Heidän musiikkinsa ei ollut suunnattu teineille vaan ajatteleville opiskelijoille ja nuorille aikuisille, jotka kuuluivat dynaamiseen uuteen ja nuorekkaaseen sukupolveen. Folkmusiikin ympärille alkoi kasvaa liike, jossa opiskelijat kokoontuivat kahviloihin kuuntelemaan runoilijoita ja akustisella kitaralla itseään säestäviä laulajia, joilla oli jotain sanottavaa. Liikkeeseen kuului myös yhteiskunnallista toimintaa kuten protestimarsseja.^[2]

1960-luvun alun Yhdysvaltain yhteiskunnallisia kysymyksiä olivat muun muassa Vietnamin sota ja mustien kansalaisoikeudet, ja folklaulajat käsittelivät näitä aiheita lauluissaan. Suosioon nousi joukko vallankumouksellisia folklaulajia, joista tunnetuimpia ovat Bob Dylan ja Joan Baez. Dylan julkaisi ensimmäisillä albumeillaan useita folkmusiikin tunnetuimmiksi nousseista kappaleista, kuten ”Blowin’ in the Wind” ja ”A Hard Rain’s a-Gonna Fall”. Hänen protestilaulukautensa kesti vain muutaman vuoden, ja vuonna 1965 hän alkoi siirtyä akustisesta folkmusiikista rockmusiikkiin.^[2]

Akustista folkia seuranneen folkrockin tunnetuimpia edustajia 1960-luvulla olivat esimerkiksi The Byrds, The Mamas & the Papas, Simon & Garfunkel, Donovan ja Buffalo Springfield.^[2]

Myös Britteinsaarten englantilais-kelttiläiseen musiikkiperinteeseen nojautuva folk on kansainvälisesti suosittua. Muissa maissa on omia folkmusiikkisuuntauksiaan, jotka perustuvat paikalliseen kansanmusiikkiin tai angloamerikkalaisen folkin jäljittelyyn.

1960-luvun lopulla folk oli suosittua myös Suomessa. Tunnetuin kotimainen folklevytys tuolta ajalta lienee Buffy Sainte-Marien säveltämän Universal Soldier -laulun Hectorin suomenkielinen versio ”Palkkasoturi”. Myös Bob Dylanilta vaikutteita ottanut Irwin Goodman tunnettiin protestilauluja esittävänä folk-artistina. Fredi esiintyi ennen iskelmäuraansa lyhyen aikaa protestilaulajana nimellä Folk-Fredi. Edellisten lisäksi tunnettuja folklaulajia olivat Anki Lindqvist ja Päivi Paunu.^[3] Suosituimmat suomalaiset folkyhtyeet olivat Cumulus ja Hootenanny Trio, kun taas Ruotsissa folkmusiikin huippunimi oli 1960-luvulla Hootenanny Singers.

Folkmusiikki erosi 1950-luvun aikalaisistaan rockista ja rockabillysta monella tavalla. Laulajat eivät koskaan huutaneet vaan lauloivat tarkan melodisesti ja äänensä halliten. Sanoitukset olivat tärkeitä ja ne lausuttiin selkeästi. Lauluissa oli usein kahden, kolmen tai neljän laulajan harmoniat. Melodiat muistuttivat countryn ja popin melodioita. Blueskaavaa ja popin I-vi-IV-V-sointukulkua vältettiin. Rytmin tarjosi kitara tai banjo, joskus myös bassokitara, mutta rytmi ei ollut yhtä voimakas kuin rockissa.^[2]

• "Blowing In The Wind" (Bob Dylan)
• "Hey, That's No Way To Say Goodbye" (Leonard Cohen)
• "This Land Is Your Land" (Woody Guthrie)
• "Where Have All the Flowers Gone" (Pete Seeger, The Kingston Trio, Peter, Paul and Mary)
• "Tom Dooley" (The Kingston Trio)
• "Four Strong Winds" (Ian Tyson)
• "Universal Soldier" (Buffy Sainte-Marie, Donovan, suomeksi Hector)
• "Joe Hill" (Joan Baez)
• "Länsituuli" (Cumulus laulusolistinaan Hector)
• "Esplanadi" (Hootenanny Trio)
• "Gabrielle" (Hootenanny Singers)
• "The Sound of Silence" (Simon & Garfunkel)
• "Lähtevien laivojen satama" (Bardit)

• Folk metal
• Folkpunk
• Laulaja-lauluntekijä
• Maailmanmusiikki

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Folkmusiikki.

• YLE Elävä arkisto: 1960-luvun suomifolkkia