Europarlamenttivaalit 2019

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo europarlamenttivaaleista 2019 yleisesti, Suomen vaaleista katso Suomen europarlamenttivaalit 2019.
Europarlamenttivaalit 2019
Eurooppa
2014 ←
 26. toukokuuta 2019 → 2024
Kaikki 751 paikkaa Euroopan parlamenttiin
353 paikkaa tarvitaan enemmistöön
  Ensimmäinen puolue Toinen puolue Kolmas puolue
 
Johtaja Manfred Weber Frans Timmermans Guy Verhofstadt
Puolue EPP S&D ALDE
Johtaja alkaen 4. kesäkuuta 2014 1. heinäkuuta 2009
Johtajan paikka Saksa Alankomaat Belgia
Viime vaalit 221 191 67
Paikkoja ennen 216 185 69
Saadut paikat 182 154 108
Paikkojen muutos Laskua 34 Laskua 31 Nousua 39
  Neljäs puolue Viides puolue Kuudes puolue
 
Johtaja Bas Eickhout
ja Ska Keller 		Marco Zanni Jan Zahradil
Puolue Greens/EFA ID ECR
Johtajan paikka Alankomaat ja Saksa Italia Tšekki
Viime vaalit 50 Uusi ryhmä 70
Paikkoja ennen 52 –
Saadut paikat 72 73
Paikkojen muutos Nousua 22 Nousua 73
  Seitsemäs puolue
 
Johtaja Violeta Tomić
Nico Cué
Puolue GUE/NGL
Johtajan paikka Slovenia
Espanja
Paikkoja ennen 52
Saadut paikat 41
Paikkojen muutos Laskua 11

Suurimmat ryhmät alueittain
komission puheenjohtaja ennen vaaleja

Jean-Claude Juncker

 komission puheenjohtaja

Ursula von der Leyen

Europarlamenttivaalit 2019 järjestettiin toukokuussa 2019 kaikissa Euroopan unionin jäsenmaissa.[1] Vaalien suurin puolue oli EPP, joka sai 182 paikkaa 751:stä.[2]

Kärkiehdokkaan valinta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Euroopan komission puheenjohtaja

Euroopan parlamentti valitsee Euroopan komission puheenjohtajan kärkiehdokasmenettelyn avulla. Valitun komission puheenjohtajan täytyy olla Euroopan tason poliittisen puolueen virallisesti ehdottama kärkiehdokas kyseiseen tehtävään. Se, mistä puolueesta komission puheenjohtajaksi soviteltava kärkiehdokas tulee, määräytyy europarlamenttivaalien tuloksen perusteella. Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja käy kärkiehdokkaan sopivuudesta keskustelua yhdessä valitun parlamentin kanssa. Parlamentti on ilmoittanut helmikuussa 2018 hyväksymänsä päätöslauselman mukaan valmis hylkäämään puheenjohtajaehdokkaan, mikäli ehdokasta ei ole nimetty puolueensa kärkiehdokkaaksi.[3]

Euroopan komission suosituksen mukaisesti jäsenvaltioiden ja eurooppalaisten puolueiden on ilmoitettava ehdokkaansa kärkiehdokkaaksi vuoden 2018 loppuun mennessä. Alkuvuoden 2019 aikana ehdokkaan on julkaistava oma ohjelmansa. Puolueet nimeävät kärkiehdokkaansa syksyllä ja talvella 2018 järjestettävissä puoluekokouksissa.[3]

Kärkiehdokkaat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopan kansanpuolue

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyinen komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker on ilmoittaunut, ettei pyri jatkokaudelle komission johdossa.[4]

Euroopan kansanpuolueen ryhmäpuheenjohtaja, saksalainen Manfred Weber valittiin Helsingissä pidetyssä Euroopan kansanpuolueen (EPP) huippukokouksessa marraskuussa 2018 EPP:n kärkiehdokkaaksi (ns. Spitzenkandidat) Euroopan komission puheenjohtajaksi. Hän sai 492 ääntä ja vastaehdokas Alexander Stubb 127 ääntä. Weberiä pidettiin alusta asti ennakkosuosikkina, ja hänellä oli EPP:n jäsenpuolueiden suuren osan sekä muun muassa Saksan liittokanslerin Angela Merkelin tuki.[5][6]

Euroopan konservatiivien ja reformistien ryhmä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopan konservatiivien ja reformistien ryhmä valitsi 13. marraskuuta 2018 Spitzenkandidatikseen tšekkiläisen europarlamentaarikon Jan Zahradilin.[7]

Euroopan liberaalidemokraattien liiton ryhmä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopan liberaalidemokraattien liiton ryhmä valitsi helmikuussa 2019 Spitzenkandidatinsa. Ryhmä ilmoitti asettavansa ehdolle usean hengen, luultavasti viiden hengen, listan. Yksi näistä on todennäköisesti Guy Verhofstadt. Muiksi nimiksi on arveltu muun muassa tanskalaista Margrethe Vestageria ja tšekkiläistä Vera Jourovaa.[8] Loppujen lopuksi ryhmä päätyi julkaisemaan seitsemän henkilöä käsittävän listan nimeltä Team Europe:[9]

Euroopan sosialidemokraattinen puolue

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopan sosialidemokraattinen puolue valitsi Spitzenkandidatinsa joulukuussa 2018, jolloin oletettiin, että hollantilainen Frans Timmermans valitaan tehtävään.[7]

Euroopan vihreät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopan vihreät ovat perinteisesti asettaneet kaksi ehdokasta kärkiehdokkaikseen. Vuoden 2019 vaalien ehdokkaat valittiin Berliinissä järjestetyssä kokouksessa marraskuussa 2018. Ehdokkaita oli tuolloin neljä: Petra De Sutter, Bas Eickhout, Ska Keller ja Atanas Schmidt.[10]. Lopullisiksi kärkiehdokkaiksi nousivat Bas Eickhout ja Ska Keller.[11]

Euroopan vapaa allianssi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

EFA asetti kärkiehdokkaakseen Oriol Junquerasin, joka tullessaan valituksi oli vangittuna ja odotti oikeudenkäyntiään. Syynä oli hänen osallisuutensa Katalonian itsenäisyysjulistuksessa vuonna 2017, jolloin Junqueras toimi alueen varapresidenttinä.[12].

Euroopan yhtynyt vasemmisto / Pohjoismaiden vihreä vasemmisto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

GUE/NGL asetti myös kaksi kärkiehdokasta, jotka olivat Violeta Tomić ja Nico Cué.[13]

Oikeistopopulistien uusi ryhmä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Italian toinen varapääministeri Matteo Salvini ilmoitti huhtikuussa 2019 luovansa uuden blokin Euroopan parlamenttiin, joka kokoaisi yhteen eurooppalaisia oikeistolaisia nationalistipuolueita. Milanossa pidetyssä julkistamistilaisuudessa olivat paikalla kaksi meppiä, Jörg Meuthen (AfD) ja Anders Vistisen (DF), sekä eurovaaliehdokas Olli Kotro (PS).[14] Perussuomalaisten tuolloin kuuluessa ECR-puolueeseen Kotron osallistuminen Milanon kokouksen aiheutti närää kärkiehdokkaassa ja ECR:n puheenjohtajassa Jan Zahradilissa. Kotro vastasi toteamalla, että ECR näyttäisi olevan väärä puolue perussuomalaisille.[15].

Salvinin kokoama uusi blokki sai nimekseen European Alliance of Peoples and Nations (EAPN) ja siihen liittyivät varsin pian mukaan Kansallinen rintama, EKRE, Itävallan vapauspuolue. Samassa yhteydessä Marine Le Pen ilmoitti, ettei enää aja Ranskan eroa EU:sta, vaan pyrkii ennemminkin muuttamaan sitä poliittisin keinoin sisältä käsin.[16].

Vaalien jälkeen blokki järjestäytyi ryhmäksi nimeltä Identiteetti ja demokratia. Sen parlamenttiryhmän puheenjohtajaksi valittiin italialainen Marco Zanni. Samalla myös ENF-ryhmä lopetti toimintansa ja liittyi ID:n ryhmään.[17].

Vaaliväittelyitä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansainväliset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansainvälisiä vaaliväittelyitä, joissa edustivat kärkiehdokkaat:

Päivämäärä Järjestäjä Osallistujat Kieli Lähde
17.4.2019 France24 Manfred Weber (EPP) ja Frans Timmermans (S&D) englanti [18][19]
29.4.2019 Politico Europe Bas Eickhout (Green/EFA), Frans Timmermans (S&D), Violeta Tomić (GUE/NGL), Guy Verhofstadt (ALDE) ja Jan Zahradil (ECR) englanti [20]
15.5.2019 Euroopan yleisradiounioni Nico Cué (GUE/NGL), Ska Keller (Green/EFA), Frans Timmermans (S&D), Margrethe Vestager (ALDE), Manfred Weber (EPP) ja Jan Zahradil (ECR) englanti [21]

Näiden lisäksi Weber ja Timmermans väittelivät kahdestaan myös 17.4. (France24 ja FRI, ranskaksi)[22], 16.5. (ZDF ja ORF, saksaksi)[23] ja 21.5. (NOS ja NTR, saksaksi ja hollanniksi)[24].

Kotimaiset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valikoima kotimaisia televisioituja vaaliväittelyitä.

Päivämäärä Järjestäjä Osallistujat Kieli Lähde
15.5.2019 Ilta-Sanomat Ville Niinistö (vihr), Aura Salla (kok), Hanna Sarkkinen (vas), Mika Raatikainen (ps), Sari Essayah (kd), Nils Torvalds (rkp), Eero Heinäluoma (sd), Mauri Pekkarinen (kesk) suomi [25]
20.5.2019 YLE Antti Rinne (sd), Jussi Halla-aho (ps), Petteri Orpo (kok) ja Juha Sipilä (kesk) suomi [26]
20.5.2019 YLE Silja Borgarsdottir-Sandelin (rkp), Camilla Gunell (sd), Mia Haglund (vas), Matilda af Hällström (kok), Olli Kotro (ps), Ville Niinistö (vihr), Pekka Puska (kesk) ja Peter Östman (kd) ruotsi [27]
23.5.2019 YLE eduskuntapuolueiden puheenjohtajat suomi [28]
23.5.2019 Ålands Radio & Tv Camilla Gunell (sd) ja Anton Nilsson (r) ruotsi [29]

Suomen pienpuolueiden pidettiin 22.5. Ylellä. Siihen osallistuivat Tiina Ahva (sin.), Paavo Väyrynen (STL), Sami Kilpeläinen (KP), Katju Aro (FP), Santeri Pienimäki (EOP), Petrus Pennanen (pir.), Marco de Wit (SKE), Tea Törmänen (lib.), Tiina Sandberg (SKP).[30]

Tulokset ryhmittäin

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Europarlamenttivaalien tulokset[31]
Ryhmä Voitetut paikat Osuus äänistä
EPP 182 24,23%
S&D 154 20,51%
Renew Europe 108 14,38%
Greens/EFA 74 9,85%
ID 73 9,72%
ECR 62 8,26%
GUE/NGL 41 5,46%
Sitoutumattomat 57 7,59%

ID:n lisäksi myös ALDE-ryhmä järjestäytyi uudelleen nimellä Renew Europe. Taustalla oli Emmanuel Macronin LREM-puolueen liittyminen uuteen ryhmään, sillä Ranskassa liberaali-sanaa pyritään välttämään sen negatiivisen mielikuvan takia.[32].

Paikkamuutokset maittain brexitin jälkeen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brexitin myötä Britannian mepit menettivät valtakirjansa, ja tämä aiheutti 27 paikan uudelleen jakamisen jäljelle jääneiden jäsenmaitten kesken. Euroopan parlamentin koko pienentyi 705.[33]

Maa Paikat ennen Paikat jälkeen Muutos
 Alankomaat 26 29 Nousua 3
 Belgia 21 21 Muuttumaton 0
 Bulgaria 17 17 Muuttumaton 0
 Espanja 54 59 Nousua 5
 Irlanti 11 13 Nousua 2
 Italia 73 76 Nousua 3
 Itävalta 18 19 Nousua 1
 Kreikka 21 21 Muuttumaton 0
 Kroatia 11 12 Nousua 1
 Kypros 6 6 Muuttumaton 0
 Latvia 8 8 Muuttumaton 0
 Liettua 11 11 Muuttumaton 0
 Luxemburg 6 6 Muuttumaton 0
 Malta 6 6 Muuttumaton 0
 Puola 51 52 Nousua 1
 Portugali 21 21 Muuttumaton 0
 Ranska 74 79 Nousua 5
 Romania 32 33 Nousua 1
 Ruotsi 20 21 Nousua 1
 Saksa 96 96 Muuttumaton 0
 Slovakia 13 14 Nousua 1
 Slovenia 8 8 Muuttumaton 0
 Suomi 13 14 Nousua 1
 Tanska 13 14 Nousua 1
 Tšekki 21 21 Muuttumaton 0
 Unkari 21 21 Muuttumaton 0
 Viro 6 7 Nousua 1
 Yhdistynyt kuningaskunta 73 0 Laskua 73
Yhteensä 751 705 Laskua 46

Suomen ns. brexit-mepiksi nousi Alviina Alametsä (vihr.).[34]

Vaali jäsenmaittain

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Sundqvist, Vesa: Vuoden 2019 EU-vaaleja aikaistettiin kahdella viikolla – Vaalit pidetään jo toukokuussa Yle. 18.4.2018. Viitattu 18.4.2018.
  2. ↑ European Parliament 2019 - 2024 European Parliament. Viitattu 15.7.2019. (englanniksi)
  3. ↑ a b Kärkiehdokkaat ja Euroopan komission valinta Tekijä = 29.8.2018. Euroopan parlamentti. Viitattu 28.9.2018. Suomi
  4. ↑ Euroopan kansanpuolueen vuoden 2018 puoluekokouksen ohjelma Euroopan kansanpuolue. Arkistoitu 28.9.2018. Viitattu 28.9.2018.
  5. ↑ Merkel backs Bavarian ally as center-right's EU Commission candidate: media 31.8.2018. Reuters. Viitattu 12.11.2018. (englanniksi)
  6. ↑ Raivio, Petri: Manfred Weberistä EPP:n ehdokas EU:n tärkeimpään virkaan – Stubb jäi tappiolle yle.fi. 8.11.2018. Yle Uutiset. Viitattu 8.11.2018.
  7. ↑ a b Brzozowski, Alexandra: ECR puts forward Czech MEP as their Spitzenkandidat nominee 14.11.2018 (päivitetty 15.11.2018). EURACTIV. Viitattu 16.11.2018. (englanniksi)
  8. ↑ Keating, Dave: Liberals ally with Macron for election, but no candidate yet 12.11.2018. EUobserver. Viitattu 16.11.2018. (englanniksi)
  9. ↑ De la Baume, Maïa: Leading liberals join EU election fray Politico. 19.3.2019. Viitattu 24.2.2020. (englanniksi)
  10. ↑ Four Greens enter race to become European Green Party leading candidates 17.9.2018. European Greens. Arkistoitu 21.10.2020. Viitattu 25.2.2020. (englanniksi)
  11. ↑ Mosander, Joshua: European Greens pick favorites for European Commission president Politico. 24.11.2018. Viitattu 25.2.2020. (englanniksi)
  12. ↑ Junqueras chosen as EFA party candidate to head European Commission in upcoming election CatalanNews. 7.3.2019. Viitattu 25.2.2020. (englanniksi)
  13. ↑ European Left party elects two 'Spitzenkandidaten' EUobserver. 28.1.2019. Viitattu 25.2.2020. (englanniksi)
  14. ↑ Walker, Shaun: Matteo Salvini launches campaign to forge far-right alliance The Guardian. 8.4.2019. Viitattu 25.2.2020. (englanniksi)
  15. ↑ Karvinen, Jyrki: Perussuomalaiset ja oma kärkiehdokas törmäyskurssilla eurovaalien jälkeisistä järjestelyistä – ”Venäjän kanssa on oltava varovainen” Iltalehti. 18.5.2019. Viitattu 25.2.2020.
  16. ↑ France's far-right National Rally joins Salvini's European alliance Deutsche Welle. 20.4.2019. Viitattu 25.2.2020. (englanniksi)
  17. ↑ Weise, Zia: Salvini alliance to be named Identity and Democracy Politico. 12.6.2019. Viitattu 25.2.2020. (englanniksi)
  18. ↑ Nicholson, Catherine: EU Commission Clash: The Candidates' Debate - Part 1 France24. 17.4.2019. Viitattu 27.2.2020. (englanniksi)
  19. ↑ Nicholson, Catherine: EU Commission Clash: The Candidates' Debate - Part 2 France24. 17.4.2019. Viitattu 27.2.2020. (englanniksi)
  20. ↑ The Maastricht Debate 29.4.2019. Politico. Viitattu 27.2.2020. (englanniksi)
  21. ↑ The 2019 Eurovision Presidential Debate 15.5.2019. Euroopan yleisradiounioni. Arkistoitu 7.6.2019. Viitattu 27.2.2020. (englanniksi)
  22. ↑ Présidence de la Commission européenne : revivez le débat des candidats sur France 24 17.4.2019. France24. Viitattu 27.2.2020. (ranskaksi)
  23. ↑ TV-Duell und "Schlagabtausch" - Europawahl-Abend im ZDF: Was Sie wissen müssen 16.5.2019. ZDF. Viitattu 27.2.2020. (saksaksi)
  24. ↑ van Arkel, Niels: Debat tussen Spitzenkandidaten Timmermans en Weber maandag bij Nieuwsuur 21.5.2019. GiDS.tv. Arkistoitu 25.5.2019. Viitattu 27.2.2020. (hollanniksi)
  25. ↑ Kansa esitti suorat kysymykset – näin eurovaalien ehdokkaat vastasivat IS:n tentissä 15.5.2019. Ilta-Sanomat. Viitattu 27.2.2020.
  26. ↑ Eurovaalit 2019: Puheenjohtajakeskustelu 20.5.2019. YLE. Viitattu 27.2.2020.
  27. ↑ Svenska Yles valdebatt bjuder på de hetaste EU-frågorna - men också på kandidaternas konstverk 20.5.2019. YLE. Viitattu 27.2.2020. (ruotsiksi)
  28. ↑ Eurovaalit 2019: Suuri puheenjohtajatentti 23.5.2019. YLE. Viitattu 27.2.2020.
  29. ↑ Ågren, Johan: EU-valdebatt mellan Camilla Gunell och Anton Nilsson 23.5.2019. Ålands Radio & Tv. Viitattu 27.2.2020. (ruotsiksi)
  30. ↑ Eurovaalit 2019: Pienpuolueet 22.5.2019. YLE. Viitattu 27.2.2020.
  31. ↑ Euroopan parlamentti: 2019–2024 2.7.2019. Euroopan parlamentti. Viitattu 25.2.2020.
  32. ↑ Lampi, Santeri: Keskustan libe­raa­li­ryhmä Alde sai uuden nimen – Renew Europe on euro­par­la­mentin kolmanneksi suurin vallan­käyt­täjä Suomenmaa. 13.6.2019. Viitattu 25.2.2020.
  33. ↑ Päätökset Euroopan unionin virallinen lehti. 2.7.2018. Viitattu 25.2.2020.
  34. ↑ Marttinen, Vesa: Suomi sai yöllä 27-vuotiaan vihreän Brexit-mepin: Alviina Alametsä aikoo avata tubekanavan, ettei poliittista tubea hallitsisi vain yksi puolue YLE Uutiset. 31.1.2020. Viitattu 25.2.2020.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Europarlamenttivaalit 2019.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Europarlamenttivaalit_2019&oldid=22693828”