Euroopanmajava

Euroopanmajava
Uhanalaisuusluokitus
Elinvoimainen [1]
Suomessa:
Silmälläpidettävä [2]
Tieteellinen luokittelu
Domeeni:	Aitotumaiset Eucarya
Kunta:	Eläinkunta Animalia
Pääjakso:	Selkäjänteiset Chordata
Alajakso:	Selkärankaiset Vertebrata
Luokka:	Nisäkkäät Mammalia
Alaluokka:	Theria
Osaluokka:	Istukkanisäkkäät Eutheria
Lahko:	Jyrsijät Rodentia
Alalahko:	Castorimorpha [3]
Heimo:	Majavat Castoridae
Suku:	Majavat Castor
Laji:	fiber
Kaksiosainen nimi
Castor fiber Linnaeus, 1758
Euroopanmajavan levinneisyys
Katso myös
Euroopanmajava Wikispeciesissä   Euroopanmajava Commonsissa
Infobox OKNimi-testi OKIUCN-testi OK

Euroopanmajava eli majava (Castor fiber) on Euroopan ja Aasian alkuperäinen majavalaji. Se oli 1800-luvulla vähällä kuolla sukupuuttoon liiallisen metsästyksen takia, mutta on myöhemmin runsastunut ja alkanut levittäytyä takaisin entisille elinalueilleen.

Majava voi kasvaa lähes metrin mittaiseksi ja painaa jopa 35 kiloa.^[4] 32–38 cm:n pituinen häntä mukaan luettuna kokonaispituutta voi kertyä yli 130 cm^[5]. Takajalka on noin 17 cm pitkä^[5]. Yleisväriltään ruskean eläimen tärkeimpiä tunnusmerkkejä on litteä ja leveä häntä, samoin kuin talttamaiset suuret etuhampaat.

Etuhampaita on kaksi sekä ylä- että alaleuassa. Ne kasvavat koko ajan kuten muillakin jyrsijöillä ja pysyvät terävinä, koska kovaa kiillettä on vain hampaiden etupuolella. Hampaiden takaosa on pehmeämpää luuta, joka kuluu nopeammin kuin etuosa. Hammas teroittuu tällä tavalla itsestään, kun sitä käytetään jyrsimiseen. Etuhampaat voivat kasvaa 15 sentin pituisiksi. Hampaillaan majava voi katkaista kymmensenttisen puun kymmenessä–viidessätoista minuutissa. Etuhampaiden työskennellessä leuat liikkuvat noin kuusi kertaa sekunnissa. Ruokansa majava taas hienontaa poskihampaillaan. Koska puunkuoren jauhaminen kuluttaa niitä paljon, poskihampaiden kruunu koostuu pystyistä kiillelevyistä, joiden väleissä on vuorotellen hammasluu- ja hammassementtilevyjä. Kiille kuluu niitä hitaammin ja siksi hammaskruunussa on poikittaisia kohoumia. Hampaan juureen kasvaa hammassementtiä, joka korvaa kiilteen kulumista niin, että hampaan purupinta pysyy aina samalla tasolla. Etu- ja poskihampaiden välissä on hammasloma, jota majava käyttää mm. apuna puiden kuljetuksessa.

Euroopanmajavalla on 48 kromosomia ja kanadanmajavalla vain 40^[6]. Lajit voi erottaa myös kallon, erityisesti nenäluun, avulla ja hännän sekä turkin värityksen perusteella. Euroopanmajavan enintään 38 cm pitkä ja 10 cm leveä häntä on pidempi ja kapeampi kuin kanadanmajavalla, jolla se on 15 cm:n levyinen^[7][5]. Mittojen lisäksi myös hännän muodossa on eroa, sillä euroopanmajavan häntä kapenee kärjestään selvemmin kuin kanadanmajavan^[6].

Läimäyttämällä häntäänsä äänekkäästi vettä vasten majava ilmoittaa uhkaavasta vaarasta muille majavaperheen jäsenille. Varsinaisia itse tuotettuja ääniä majavat käyttävät lähinnä vain selvittäessään keskinäistä arvojärjestystään.^[8]

Euroopanmajava eli aiemmin runsaslukuisena koko Euroopassa ja nimestään huolimatta myös osassa Aasiaa.^[9] Levinneisyysalue kutistui huomattavasti 1900-luvulle mennessä, pääasiassa turkin, lihan ja hausteaineen takia tapahtuneen liikametsästyksen ja elinympäristöjen tuhoutumisen seurauksena.^[1][9] Britanniasta laji hävisi pyynnin takia jo 1300-luvulle mennessä,^[10] mutta varsinainen romahdus tapahtui 1800-luvulla, jolloin laji katosi useista Euroopan maista, esimerkiksi Ruotsista ja Suomesta.^[6] 1900-luvun alussa euroopanmajavia arvioitiin olleen maailmassa jäljellä enää noin 1 300 yksilöä, ja laji oli vaarassa kuolla sukupuuttoon.^[9] Suojelutoimien, metsästysrajoitusten, palautusistutusten ja luonnollisen leviämisen ansiosta kannan koko kääntyi kuitenkin kasvuun.^[1][9] Yksi ensimmäisistä konkreettisista suojelutoimista oli lajin rauhoittaminen Norjassa vuonna 1845.^[8][1] Lajin yksilömääräksi maailmassa arvioitiin vuonna 1998 noin 430 000, vuonna 2002 vähintään 593 000 ja vuonna 2006 ainakin 639 000.^[1] Runsastumisen oletetaan jatkuvan edelleen.^[1] Alkuperäisiä, säilyneitä euroopanmajavakantoja elää nykyisin Ranskassa, Luxemburgissa, Saksassa, Norjassa, Valko-Venäjällä, Venäjällä, Kazakstanissa, Mongoliassa ja Kiinassa.^[1] Laji on onnistuttu palauttamaan istutusten avulla lukuisiin Euroopan valtioihin, esimerkiksi Alankomaihin, Tanskaan, Ruotsiin, Puolaan, Liettuaan, Viroon, Suomeen, Sveitsiin, Italiaan ja Serbiaan.^[1] Populaatiot ovat kuitenkin pieniä ja toisistaan eristyneitä,^[9] varsinkin Aasiassa, missä Mongoliassa arvioidaan elävän vain 150 ja Kiinassa 700 yksilöä.^[1] Turkissa, Moldovassa, Portugalissa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa laji luokitellaan edelleen hävinneeksi^[1]. Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto arvioi euroopanmajavan vuonna 2002 silmälläpidettäväksi ja vuonna 2008 elinvoimaiseksi lajiksi, koska kannan koko ja levinneisyysalueen suuruus ovat olleet kasvussa^[1].

Suomessa majavayhdyskunnat olivat Kustaa Vilkunan mukaan jo varhain tiettyjen kylien tai metsästäjien omaisuudeksi merkittyjä. Olaus Magnus totesi vuonna 1555 majavia olevan Pohjoismaissa paljon, mutta ankara metsästys oli verottanut niitä jo tuolloin varsinkin Suomen eteläosissa^[6]. Esimerkiksi vain vuotta aiemmin eli 1554 Tornion-Lapin ja Kemin-Lapin voudit keräsivät veroina vain 39 majavannahkaa. Majavaa esiintyi 1600-luvulla Suomessa varsinaisesti enää vain Lapissa ja se metsästettiin lopulta Suomesta sukupuuttoon. Viimeinen yksilö ammuttiin vuonna 1868 Sallan Eniöjoesta, joka kuuluu nykyisin Venäjään. Samana vuonna majava oli rauhoitettu metsästykseltä^[5].

Norja oli ainoana Pohjoismaana onnistunut säilyttämään alkuperäisen majavakantansa, vaikka se olikin 1800-luvun lopulla ollut enää muutaman kymmenen yksilön suuruinen^[8]. Vuonna 1875 tapahtuneen rauhoituksen ansiosta Etelä-Norjassa oli 1900-luvun alkuun mennessä jo useita satoja euroopanmajavia, ja niitä istutettiin tuolloin sekä Ruotsiin (vuonna 1922^[6]) että Suomeen^[8]. Suomen hävinneen majavakannan tilalle tuotiin Norjasta monien vaiheiden jälkeen vuonna 1935 17 eläintä^[6] ja 1936 vielä kaksi lisää^lähde?. Nämä euroopanmajavat vapautettiin Lammille, Ruovedelle, Noormarkkuun ja Kittilään sekä Keuruun ja Koskenpään rajalle.^[6] Lisäksi Yhdysvalloista tuotiin vuonna 1933 neljä ja vuonna 1937 seitsemän kanadanmajavaa.^[6] Vasta 1970-luvulla selvisi, että ne ovat eri lajeja. Kanadanmajava on tehokkaammin lisääntyvänä ja vahvempana kilpailijana sittemmin syrjäyttänyt euroopanmajavan kaikilta niiltä alueilta, joille on istutettu kumpaakin lajia.^[6]

Vuonna 1994 euroopanmajavia oli Suomessa noin tuhat, länsirannikolla Satakunnan alueella^[7] erityisesti Noormarkussa^[6] ja Kankaanpäässä. Satakunnan kanta on ilmeisesti peräisin vain kahdesta Noormarkkuun tuodusta majavaparista^[6]. Pirkanmaan Kurussa eli vielä 1980-luvun lopulla Suomen toinen populaatio^[5]. Nykyisin euroopanmajavaa esiintyy myös Pohjois-Suomessa, Länsi-Lapissa kaikissa Tornionjokeen laskevissa pikkujoissa Torniosta aina Muonion Kaarantojokeen (2015) saakka. Tornion kunnassa on vahva majavakanta ainakin Martimo-, Kaakama- ja Tieksojoessa. Itä-Lapin puolelle on tullut euroopanmajavia 2000-luvun alusta lähtien Saariselän pohjoispuolelta Etelä-Sallaan, josta ne levittäytyvät sisämaahan päin Kemijoen vesistöalueelle. Euroopanmajava oli Suomessa aiemmin uhanalainen laji. Vuonna 2010 se arvioitiin kansallisessa uhanalaisuusluokituksessa vaarantuneeksi^[11]. Vuoden 2015 uhanalaisuusluokituksessa lajin luokitus muuttui uhanalaisesta silmälläpidettäväksi^[12]. Vuonna 2020 kannan suuruudeksi arvioidaan noin 2 500–2 900 yksilöä^[13]. Muissa Pohjoismaissa euroopanmajavat ovat menestyneet Suomea paremmin: 1980-luvun lopulla niitä arvioitiin olevan Norjassa 20 000 ja Ruotsissa vähintään 50 000 yksilöä.^[6]

Euroopanmajava elää vesistöjen varsilla. Se ei ole kovin valikoiva elinalueensa suhteen, vaan kelpuuttaa monenlaiset makeanveden vesistöt joista ja kastelukanavista järviin ja soihin.^[1] Se suosii eniten metsien ympäröimiä, seisovia tai heikosti virtaavia vesialueita, mutta kykenee elämään myös maanviljelysseuduilla ja jopa asutuilla alueilla.^[1] Elinalueella pitää kuitenkin kasvaa ravinnoksi kelpaavia puita ja pensaita, eikä maasto saa olla liian jyrkkäpiirteistä.^[1] Majava on tyypillisesti alankojen laji ja elää Euroopassa enintään 850 metriä merenpinnan yläpuolella olevilla alueilla.^[1] Pohjoisen Skandinavian vuoristoissa euroopanmajava kykenee selviytymään oloissa, joissa niiden kotivesistö on jäässä kahdeksan kuukautta vuodessa ja joissa ainoita kasveja ovat polven paksuiset pajut^[1].

Majavan perusravintoa ovat lehtipuiden kuori ja kesällä kaikenlaiset vesikasvit. Koivut, pajut ja varsinkin haavat ovat niiden mieliruokaa, samoin pienet pihlajat. Havupuita majava syö sen sijaan vain poikkeustapauksissa, samoin kuin leppiä. Majavan elimistö ei pysty sulattamaan kasvien selluloosaa, mutta se käyttää umpisuolessaan olevia bakteereita ja alkueläimiä hajottamaan ruokaa. Pieneliöt muuttavat typpiyhdisteitä valkuaisaineiksi ja pystyvät tuottamaan majavalle myös vitamiineja. Majava hyödyntää monien jyrsijöiden tapaan niin kutsuttua caecotrofiaa eli syö omia ulosteitaan, mikä on yksi keino saada pieneliöiden tuotokset talteen. Talveksi majava kokoaa pesänsä eteen kekomaisen ravintolautan, joka voi olla usean kuutiometrin kokoinen.

Euroopanmajava on elintavoiltaan hyvin sopeutunut elämään vedessä.^[1] Sukelluksissa majava voi olla viitisentoista minuuttia kerrallaan^[7]. Se ei pysty varastoimaan lihaksiinsa typpeä eikä happea, mutta sen verenkierto veden alla muuttuu niin, että sydämen lyöntitiheys hidastuu ja lihakset toimivat anaerobisesti eli ilman happea. Veden alla majava potkii vauhtia molemmilla takajaloillaan yhtä aikaa, pinnassa taas vuoroittain. Myös häntä liikkuu veden alla eri tavalla kuin pinnalla, pystysuunnassa eikä sivuttain. Veden alla majava etenee parhaimmillaan pari metriä sekunnissa. Uimista nopeuttaa majavan takajalan varpaita yhdistävä ihopoimu eli räpylä.^[4]

Majavaperheen jäsenillä on keskenään sosiaalinen arvojärjestys.^[8] Yksilöt käyttävät oman asemansa osoittamiseen erilaisia ääniä, eleitä ja asentoja.^[8]

Kesällä majava merkitsee reviirinsä hajupaakuilla, jotka ovat mudasta sekä kasvien ja puiden osista koottuja kymmenisen senttiä korkeita ja leveähköjä kekoja. Ne majava merkitsee haju- ja anaalirauhasten eritteillään. Tämä erite eli hauste tai hausta tuoksuu ihmisenkin nenään kymmenien metrien päähän. Hajun aiheuttaa alkaloideihin kuuluva castoramiini-niminen haihtuva yhdiste. Haustetta käytettiin aikoinaan lääkkeenäkin, ja se oli turkiksen ohella toinen syy lajin metsästykseen.

Majavien padot ovat taidokkaita rakennelmia, jotka on tehty puusta, kivistä, mudasta, oksanpätkistä ja muista vastaavista tarpeista. Rakennustöitä majava tekee yleensä aamuöisin, ruokailtuaan iltayöllä. Patoa rakennetaan ylävirralta myötävirtaan päin, niin että majava tunkee rakennuspuun padon sopivaan rakoon ja virta painaa sen tiukasti patoon kiinni. Ensimmäiset padon puut ovat pohjassa vinossa virtausta vasten. Ohuemmat oksat ja risut muodostavat paksujen puiden väliköt, samoin kuin kivenmurikatkin. Pato tilkitään mudalla, oksilla ja pikkukivillä. Patoihin käytettyjen puiden kuori syödään tavallisesti ennen rakentamista. Jos vesi nousee padon yli, sitä korotetaan tai laajennetaan sivulle. On tavattu yli kolmemetrisiä patoja ja väitetty patojen olleen jopa kilometrin^lähde? levyisiä. Padon tarkoituksena on nostaa vesistön veden pintaa niin, että rannan puusto on helpommin majavan saavutettavissa, ja samalla pesän suuaukko pysyy vedenpinnan alapuolella.^[14]

Padon ohella toinen tärkeä majavan rakennelma on kekopesä, jota käytetään ennen muuta talvisin. Kesäaikaan majava voi asustaa rantapenkkaan kaivetussa pesäkolossa, kekopesä taas suojaa majavia kylmältä ja pedoilta talvisaikaan. Pesän rakennusperiaate ja -tarpeet ovat samankaltaisia patojen kanssa. Pesän rakentamisen lähtökohtana on tyypillisesti rantapenkkaan kaivettu sisäänmenokäytävä, jonka suu on vedenpinnan alla. Käytäviä on yleensä kaksi, toinen pesän edessä ja toinen hieman kauempana. Molempien käytävien alussa on pieni sisälammikko, jonka pinnan liikkeistä majavat voivat seurata asuinlammen vedenpinnan vaihtelua. Pesässä on kaksi kerrosta, joista alempi maahan kaivettu ruokailupaikka ja taaempi maan pinnalla eli keon sisällä oleva nukkumissuoja. Taimmaisen pesänosan lattia on yleensä peitetty lastuilla. Pesää laajennetaan tarpeen mukaan, suurimmillaan se voi olla jopa kolme metriä korkea. Rantatörmään rakennetun rinnepesän sijasta majava voi rakentaa pesän myös keskelle vettä.

Talvella pesässä majaillessa majavan vuorokausirytmi muuttuu pidemmäksi, "majavavuorokausi" jatkuu jopa 29 tuntiin. Tämä johtunee osin siitä, ettei pesään tule valoa, mutta myös aineenvaihdunnan hidastumisesta. Majavat eivät kasva talvella ja kuluttavat silloin jopa 40 % vähemmän ravintoa kuin kesällä. Lumi eristää pesän tehokkaasti talvella, joten sen sisällä on pakkasellakin tavallisesti muutamia lämpöasteita. Majavien talvehtimista auttavat myös niiden tiivis turkki ja kesällä kerätty rasvakerros. Turkissa on enimmillään 23 000 aluskarvaa neliösentillä vatsassa, ja selän puolellakin 12 000. Häntä on majavalle erittäin tärkeä rasvavarasto ja lämpöä säätelevä elin.

Majava synnyttää poikasensa keväällä, toukokuun lopulla kolmen ja puolen kuukauden jälkeen hedelmöityksestä. Poikaset painavat puolisen kiloa ja euroopanmajavalla niitä syntyy tavallisesti kahdesta neljään, yleisimmin kolme^[15]. Euroopanmajavan poikueet ovat keskimäärin puolet pienempiä kuin kanadanmajavan^[5]. Emolla on neljä nisää. Pieniä sukelluksia poikaset tekevät jo viikon ikäisinä ja kuukauden vanhoina ne käyttävät pääasiassa kiinteää ravintoa. Majavat lähtevät pesästään vasta kaksivuotiaina etsimään kumppania. Sukukypsiksi ne tulevat silti jo 15 kuukauden ikäisinä^lähde?. Yhdessä majavapesueessa on siis enimmillään emopariskunta ja kahden vuoden poikaset^[5].

Vanhin tunnettu euroopanmajava on elänyt tarhaolosuhteissa lähes 14-vuotiaaksi.^[15]

Euroopanmajavan ja kanadanmajavan rakennustaidot ja niiden patojen luoman tulvan aiheuttamat vaikutukset ympäristöön ovat keskenään hyvin samankaltaiset. Padon rakentamisen jälkeen tulva nousee vesistöä ympäröivään metsään tai muuhun maaekosysteemiin. Ensimmäisten tulvavuosien aikana rannan puusto kuolee, ja vesistöön huuhtoutuu kuollutta kasvi- ja puuainesta sekä maaperästä vapautuneita ravinteita. Orgaanisen aineen määrän kasvu voidaan havaita esimerkiksi liuenneen orgaanisen hiilen^[16], typen^[17] ja fosforin määrien kasvuna. Orgaanisen aineen määrän kasvusta hyötyvät lukuisat eliölajit. Ensimmäisenä tulvavuotena runsastuvat erityisesti vesikirput (Eurycercus), minkä jälkeen vesisiirat (Asellus aquaticus) ja surviaissääsken toukat (Chironomidae) valtaavat vesistön^[18]. Selkärangattomien runsastuminen houkuttelee vesistön luo sammakkoeläimiä ja sorsia. Suomen sammakkolajeista erityisesti viitasammakko viihtyy majavan luomissa ympäristöissä, mutta myös sammakkoa ja rupikonnaa tavataan majavatulvikoilta^[19][20]. Majavatulvikot sopivat sammakoiden elinympäristöiksi runsaan ravinnon lisäksi myös lämpimän veden, mataluuden ja runsaan vesikasvillisuuden ansiosta. Lämmin vesi nopeuttaa munien ja nuijapäiden kehitystä. Runsas vesikasvillisuus puolestaan antaa suojaa pedoilta ja toimii kudun kiinnityspaikkana. Suomalaisista sorsalajeista erityisesti tavi ja haapana hyötyvät majavan luomista ympäristöistä, mutta myös sinisorsa on runsas rehevillä ja matalilla majavakosteikoilla^[21]. Sorsien mieltymys majavien luomiin elinympäristöihin johtuu osin samoista tekijöistä kuin sammakoilla: runsas vesikasvillisuus tuo suojaa sekä petolinnuilta että maapedoilta. Lisäksi vesiselkärangattomat ovat erityisesti sorsanpoikasille tärkeää ravintoa.

Nykyinen euroopanmajava kehittyi kaksi tai kolme miljoonaa vuotta sitten jääkauden kynnyksellä. Majavien heimo on silti paljon vanhempi, peräisin oligoseeniajalta 25–35 miljoonaa vuotta sitten. Muinainen eurooppalainen majava oli Steneofiber, jonka kallo oli pitkänomainen ja joka oli vain hieman piisamia suurempi. Nykyisten majavien suku Castor kehittyi todennäköisesti juuri tästä suvusta. Sen ohella Euroopassa esiintyi aikoinaan kookkaampaa järvimajavaa, Trogontherium. Euroopanmajavat ja niiden Castor-sukuisten edeltäjien Pohjois-Amerikkaan vaeltaneiden kanadanmajavien esi-isät eroavat toisistaan, eli euroopanmajava ja kanadanmajava ovat kaksi eri lajia. Ne eivät esimerkiksi pysty lisääntymään keskenään^[1].

Euroopanmajavasta on aiemmin erotettu kuudesta kahdeksaan alalajia.^[3][8] Saksassa ja Ranskassa elävää niin kutsuttua länsimajavaa (Castor fiber albicus) pidettiin toisinaan omana Castor albicus-lajinaan,^[3] koska sen kallon rakenne poikkeaa muista majavista.^[8] Nykyisessä luokituksessa euroopanmajavalla ei enää katsota olevan alalajeja, ja länsimajavakin on vain sen synonyymi.^[3] Yhtenä syynä luokituksen muuttumiselle on se, että alun perin eri alueilla eläneet ja mahdollisesti toisistaan poikenneet populaatiot ovat sekoittuneet siirto- ja palautusistutusten seurauksena niin paljon, että niiden luotettava erottaminen toisistaan on epävarmaa.^[3]

Euroopanmajava on valittu Satakunnan maakunnan nimikkoeläimeksi.^[22]

Euroopanmajava on Suomessa riistaeläin^[23]. Metsästysasetuksen mukaan euroopanmajava ja kanadanmajava ovat rauhoitettuja 1.5.–19.8.,^[24] eli niiden vuotuinen metsästysaika on 20.8.–30.4. Piisamin ja majavan asuttua pesää ei saa rikkoa.^[24] Asuttuun pesään liittyvän padon tai muun rakennelman saa vahinkojen estämiseksi kuitenkin rikkoa 15.6.–30.9. välisenä aikana^[24].

• Nummi, Petri: Majavalampi. (139 s) Helsinki: Otava, 1987. ISBN 951-1-09363-0
• Nummi, Petri: Majavan lammella. (120 s) Metsäkustannus, 2015. ISBN 9789526612515

• Laji.fi: Euroopanmajava (Castor fiber)
• Metsästäjäliitto: Majavat
• ITIS: Castor fiber (englanniksi)
• Animal Diversity Web (englanniksi)
• ARKive: Castor fiber (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
• Pherobase: Semiochemicals of Castor fiber, the European beaver (englanniksi)