Ero sivun ”Jean-Léon Gérôme” versioiden välillä

Jean-Léon Gérôme (11. toukokuuta 1824 – 10. tammikuuta 1904) oli kreikkalaissyntyinen taidemaalari ja kuvanveistäjä, joka vaikutti Ranskassa 1800 luvun akateemisen taiteen kultakautena. Gérôme kuului Kreikkalaisneo-klassistien ryhmään ja oli koulukunnan keulakuva. Töitten aiheet olivat usein joko klassiseen mytologiaan ja Itämaiseen elämään perustuvia. Gérôme teki myös jonkin verran muotokuvia.

Gérôme syntyi työläisperheeseen. Hänen isä oli kultaseppä. Nuorena hän opiskeli isänsä alaisena Latinaa, Kreikkaa ja jonkin verran Italiaa. 16-vuotiaana hän opiskeli eri alaa ja oli keskinkertainen piirustuksessa. Hän loisti enemmänkin Latinassa, Kreikassa ja historiassa. Gérômen isän käydessä Pariisissa hän toi pojalleen tuliaisiksi laatikollisen öljyvärejä ja pienen Decampsin kuvan jonka Jean-Leon kopioi tarkasti. Tästä innostuneena hän suuntasi opintonsa taiteeseen ja rupesi opiskelemaan piirustusta Claude-Basile Cariagen johdolla. Cariage opetti antamalla oppilailleen kaavioita ihmisen osista, joita oppilaitten oli kopioitava ja muistettava mittasuhteet. Samaan aikaan Hippolyte Delaroche asui Vesoulissa ja näki Gérômen Alexander Gabriel Decampsin kopion, hän kehui maalausta, ja tämä vahvisti Gérômen uravalintaa ryhtyä maalariksi.

1840 Hän lähti sai isältään luvan lähteä opiskelemaan Ranskaan Academie Julianiin Hippolyte Delarochen ateljeen. Delaroche ole aikansa tunnetuimpia historiamaalareita, ja ateljeen maine oli korkea. Gérôme sai opiskella isänsä luvalla ensimäisen vuoden ajan, sillä ehdolla että hänen taidoissaan tapahtuu kehitystä. Iltaisin hän kopioi maalausta Zurbaranin maalaamasta koirasta, jonka hän sitten lähetti isälleen todistukseksi taidoistaan. Myöhemmin isä lähetti tiedon pojan jatkamisesta ateljeessa.

Delarochen ateljeessa piirrettiin aamulla 5 tuntia samaa asentoa tai opettajan valitsemaa mallia ja lopun päivästä oppilaat työskentelivät omien projektiensa, jotka kuuluivat myös opintosuunnitelmaan.

Kuitenkin 1843 Delarochen oppilas ja vaimo kuoli. Hän päätti masentuneena ja hämillään sulkea ateljeensa ja muuttaa Roomaan, jonka Gérôme huomasi tullessaan lomalta Vesoulista perheensä luota. Hän kuitenkin sai kutsun lähteä mukaan Roomaan Delarochen ja tuoreen Prix De Romen voittajan E-J Dameryn kanssa. Gérôme kertoi myöhemmin että 18-vuotiaana viettämänsä vuosi Roomassa oli hänen elämänsä onnellisinta aikaa. Taidot eivät olleet vielä ehtineet kehittyä paljon ateljeessa ja hänellä oli kaikki edessä opeteltavana. Hän teki harjoitelmia arkkitehtuurista, maisemista, figuureista ja eläimistä.

1844 hän palasi Pariisiin aloittaaksensa opinnot Charles Gleyren Ateljeessa hänen isänsä kehotuksesta. Gleyren vaikutuksen alaisena hän ei kuitenkaan ollut kuin kolme kuukautta, vaikka hän oli vielä 1847 kirjautuneena Gleyren oppilaaksi salongin katalogissa.

Ennen varsinaista uransa alkua Gérôme myi maalauksiaan ja teki tilauksesta mestarikopioita. 1846 hän ryhtyi Delarochen assistentiksi. Delaroche 1847 rohkaisi häntä osallistumaan salonkiin, jossa hän voitti kolmannen palkinnon maalauksellaan kukkotappelu, jota voidaan pitää hänen varsinaisen uran alkuna. 1848 Ranskan vallankumouksen aikaan hän toimi kansalliskaartin jäsenenä ja kärsi kylmyydestä ja nälästä ranskan ekonomisen systeemin sekasorron vallitessa. Samana vuonna hän sai toisen palkinnon Pariisin salongissa maalauksistaan "the virgin, the infant jesus and Saint" ja "Drunken bacchus and Cupid". 1851 hän osallui maalauksella "Greek Interior and Souvenir d'Italie", 1852 "Paestum" 1853 "An Idyll".

Ennen matkojaan Gérôme teki tilaustöitä yksityisille tilaajille ja ranskan valtiolle. Hän sai myös Ranskan valtion myöntämää apurahaa. 1854 Hän matkasi Turkkiin, Danuben rannikolle ja 1857 hän vieraili Egyptissä, jossa hän tutustui orientaliin elämäntapaan, josta tuli antiikinaiheitten kanssa tunnetuimpia hänen töittensä aiheita. Hän maalasi 1855 3 suurta työtä "Pifferaro, paimen" "Venäläinen konsertti" ja yhden suuren historiallisen maalauksen. Jotka osoittavat hänen kulkeneen taas tekniikoiltaan ja kypsyydeltään eteen päin.

Egyptin matka kalastus-, metsästys- ja maalausmatkoineen antoi kimmokkeen Gérômelle suuriin orientaaliaiheisiin teoksiin. Näihin aikoihin hän alkoi nousta koko orientalisti koulukunnan keulakuvaksi, tarkkoine kuvauksine Lähi-idästä ja Egyptistä. Yleensä joka vuosi kun salongin kisat pidettiin hän osallistui. Théophile Gautier kirjoitti vuonna 1858 että gerome työskenteli ponnekkaasti maalaten vuorotellen monta yksityiskohtaista maalausta. 1859 hän osallistui taas salonkiin kuudella maalauksellaan. Nämä maalaukset sinetöivät hänen maineensa taitavana maalarina.

1861 Gérôme sai valmiiksi yhden uransa merkkipaaluista 45 x 78cm maalauksen "vanki" joka kuvasti joen yli soudettavaa vankia. Tämä työ oli realistisempi ja teknisesti virtuoosimainen tuotos josta tyyli 1800-luvulla hyvin tunnettu kuva erinäisten painokuvien ja valokuvajäljennösten asniosta. Hän myi taulun 5500 frangin hintaan Nantesin museolle. Myöhemmin hän koitti ostaa sitä takaisin 15 000 frangin hintaan, myydäkseen sen 30 000 frangin hintaan amerikkalaiselle keräilijälle. Museo kieltäytyi. Myöhemmin hän sai luvan viedä maalaukseen salonkiin, jossa se saavutti suuren suosion ja onnekseen vielä tehdä alkuperäisestä kopion öljyillä, jonka hän sai myytyä 20 000 frangin hintaan amerikkalaiselle keräilijälle.

1861 Gérôme suunnitteli matkaa Lähi-itään ja Egyptiin, jonka jälkeen hänen kuuluisi mennä vihille hänen välittäjänsä tyttären kanssa. Hän ajautui kuitenkin odottamattomasti kaksintaisteluun. Matkaa ennen pidetyissä juhlissa, tuntemattoman miehen kanssa vaihdetut sanat riistäityivät kaksintaisteluksi pistooleilla. Luoti osui geromea ranteeseen ja upposi hänen olkapäähänsä. Hän päätti tästä huolimatta lähteä Egyptiin josta hän lähtisi vielä kohti Syyriaa. Haavat paranivat maalarin onneksi matkalla ja takaisin tultuaan hän nai Marie Goupillin, joka oli kuuluisan taidevälittäjän Adolphe Goupilin tytär.

1864 Ecole des Beaux-Artsiin (ranskan valtion taideakatemia) haettiin kolmea uutta opettajaa joista jokainen perustaisi oman ateljeensa jonne otettaisiin 16 oppilasta. Gérômea pyydettiin yhdeksi uusista opettajista ja hän suostui. 1863 salongin sääntöjä oltiin muutettu, niin että taiteilijat saivat asettaa ehdolle vain 3 työtä ja valittujen töitten lukumäärää oltiin vähennetty radikaalisti. Tämä oli johtanut myös Beaux-Artsin rakenne muutokseen.

1864 Hän osallistui "The Almeh" tai "The Belly Dancer" töillä salonkiin ja 1867 töillä "The head of the Rebel Beys at the Mosque el Assaneyn in Cairo" ja "Slave Market". Samana vuonna hän osallistui maailman näyttelyyn johon hän valitsi 12 parasta työtään ja myös viimeisteli kuuluisan maalauksen "Dead Ceasar".

Valtion palvelijana Ecole des Beaux-Artsissa, kansalliskaartin jäsenenä ja töittensä imperialistisen sanoman vuoksi. Hän oli valtion ja kuningasperheen suuressa suosiossa, vaikka loppuaikoina edes kuningas perheellä ei ollut varaa ostaa maalauksia häneltä.

Hän menestyi 1868 salongissa maalauksilla "The Death of Marshall Ney" ja "Golgotha". Menestys 1869 salongissa ei taas ollut kovinkaan suuri. Hän esitteli ainoastaan kaksi pientä orientaali maalausta ja yhden yksityiskohtaisen piirroksen.

1870 Hänen oli paettava Saksan hyökkäystä. Hän jätti 1868 matkoilla hankkimansa rekvisiitat, maalit, pensselit ja telineet kotiin. Pakkasi ainoastaan tarpeellisen ja otti vaimonsa ja lapsensa mukaan paetakseen Englantiin sodan ajaksi. Kuitenkin Englannissa hän sai nopeasti koottua maalaustarvikkeet ja rekvisiitat, ja vuokrattua italialaisia miehiä malleiksi esittämään bashi-bazouk sotilaita. Englannissa hänet nimitettiin kunikaalisen akatemian ulkomaan kunniajäseneksi. Hän lähti takaisin Ranskaan 1871 ja huomasi että 3 tykin ammusta oli osunut hänen taloonsa. Rikkoen ainoastaan korkeinta kerrosta. Suuria töitä ei valmistunut Englannista paluun jälkeen, taloa ja mainetta piti korjata. Kuitenkin hän kävi Turkissa 1871 ja 1873 hän matkusti Espanjan kautta Algeeriaan Gustave Boulangerin ja kolmen oppilaansa kanssa.

1874 Salonkiin hän halusi puhdistaa mainettaan ja maalasi barokkiaiheisia antiikki- tai orientaalimaalausten sijaan. Maalaukset olivat "The Rex Tibicen" ja "L'Eminence Grise". Näistä Tuomaristo antoi Gérômelle kultamitallin. Nämä olivat kaksi viimeisintä maalausta hänellä salongissa vuoden 1869 jälkeen. Talon ja maineen korjaaminen olivat vieneet suurimman osan hänen ajastaan 1869-1873.

Gérômen tuotanto kääntyi pieni kokoisemmaksi ja yksikertaisemmaksi niin aiheeltaan kuin kompositioltaan. Toisen valtakunnan romahtamisen jälkeen, yhteiskuntarakenne ei enää mahdollistanut suurten historiamaalausten kysyntää. Vaikka maalauksia meni silti vielä jonkin verran kaupaksi rikkaille yksityiskeräilijöille Amerikkaan, hän työskenteli suurimaksi osaksi pienten maalausten parissa.

Samana aikakautena hän siirtyi itselleen uudelle taiteen alalle kuvanveistoon. Hän toteutti pieniä eläinveistoksia Fremietin avustuksella, joka oli hänen ystävänsä ja eläinanatomian asiantuntija. 1878 salongissa hän esittelikin "Police Verso" maalaukseensa perustuvan kahden hahmon aidossa mittakaavassa toteutetun pronssiryhmän. 1881 salongissa hän esitteli ison marmoriveistoksen. Samana aikakautena hän esitteli myös kaksi maalausta roomalaisesta orjakaupasta ja yhden kristityistä marttyyreistä roomalaisella areenalla, joka on "Police Verson" kanssa nykypäivänä esiintyvistä maalauksista kaikkein yleisimmin käytetty kuvituksina. Geromen matkan Espanjaan 1883 Granadaan Alhambran linnakkeeseen sanotaan olleen innoituksena "The Christian Martyrs' Last Prayers" maalaukselle.

Vuodesta 1884 vuoteen 1891 Gérôme menetti monta läheistään. Hänen isänsä kuoli 84. Samana vuonna velipuoli ja vaimon isä. 1886 Goupilien läheinen ystävä Paul Baudry ja 1888 Gustave Boulanger läheinen ystävä kuoli. Läheisten ystävien Fremietin, Meissonierin ja Bonnantin lohduttamana hän rupesi taas työskentelemään. 1889 riehunut flunssa meinasi viedä myös Gérômen, mutta hän kuitenkin parani hitaasti. Kaksi muutakin onnettomuutta olivat lähellä viedä hänen henkensä. Kaasuvuoto ja pronssi vaasin tippuminen hyllyltä. Sairaanakin ollessaan Gérôme vaati että hänen sänkynsä viereen tuodaan patsas jota hän voi muotoilla, koska jos hän kuolisi, hän halusi kuolla työskennellessään.

Näinä vuosina Hän koitti työskennellä kaiken mahdollisen ajan minkä kykeni surultaan ja sairauksiltaan. Maalausten aiheet olivat realistisempia ja aikakauden symbolistien innoittamana hieman entisiä teoksia runollisempia ja dramaattisempia. 1887 salonkiin hän valmisti aitoon mittakaavaan toteutetun marmoripatsaan "Omphale", jonka anatomiseen tarkkuuteen hän oli itse todella tyytyväinen. 3 vuotta myöhemmin hän valmisti kaksi saman tyyppistä naisfiguria toisen aitoon mittakaavaan ja toisen hieman suuremmaksi. "Tanagra" ja "Bellona". 1892 salonkiin hän osallistui maalauksella "The Pygmalion and Galatea" jossa kuvanveistäjä ojentuu suutelemaan kivestä veistämää malliaan joka herää eloon. 1892 hän teki monta tilaus muotokuva patsasta. Patsaista monet olivat teknisiä taidonnäyteitä ja ehkä poikkeuksena ainoastaan Sarah Bernhardtin muotokuva joka edusti ei niin tavallista tyyliä Hänelle. Gérôme työskentelikin paljon veistosten parissa 1890-luvulla ja 1900-luvun alussa, vaikka tuotti myös maalauksia samaa aikaa. Hän palkkasi itselleen kuvanveisto assistentin Emile Decorhementin auttamaan häntä aikataulujen ja raskaitten valuprosessien kanssa. Myöhempiä tärkeitä maalauksia olivat 1899 "Frederick the Great"" jota hän itse piti parhaimpana veistoksenaan, 1900 "Caesar Crossing the Rubicon" 1901 "Washington". Viimeisimpiin veistoksiin kuului myös vuonna 1902 salongissa esitelty kotka.

Viimeisiä vuosinaan 1900-luvun alkupuolella Gérômen kuvailtiin olevan vielä elinvoimainen ja impulsiivinen. Hän aloitti vanhaan tapaansa kello kahdeksan työskentelyn, piti viidentoista minuutin lounastauon ja jatkoin työskentelyä auringonlaskuun. Hän aikoi vielä viimeisinä kuukausinaan esitellä yleisölle uuden "Corinthia" patsaansa. Kuitenkin sisäkkö löysi hänet kuitenkin kuolleena 10 Tammikuuta 1904. Edellisenä päivänä hän oli ehtinyt suunittella matkaa Monte Carloon oppilaansa Dagnan-Bouveretin kanssa. Tammikuun 13 päivä pidettiin hautajaiset ja Gérôme haudattiin Montmartren hautausmaalle "Sorrow" patsaan juurelle, jonka hän oli valauttanut pojalleen Janille. Vielä Gérômen kuoltua hänen "Corinthia" ja toinen pronssinen veiston "Metal Worker" esiteltiin Pariisin salongissa 1904.

Gérômen Jäämistö arvioitiin 1,007,760 frangin arvoiseksi. Siihen kuului vanhojen mestarien maalauksia ja Gérômen aikalaisten teoksia kuten Fremietin ja Baryen pronsseja, Ingresin lyijykynä muotokuvia, Daumierin, Fortunyn, Bridgmanin, Aubletin, Raffetin, Guillaumetin, Cormon, Detaillen, Jalabretin ja muitten öljyväritöitä. Harvinaisin osa jäämistöstä oli studiorekvisiitta, johon kuului pistooleja, kiväärejä, miekkoja, kilpiä, 10 orientaalisia satuloita, 52 paria erilaisia kenkiä ja 173 erilaista pukua.

Myöhemmin Aime-Morot sai tilaustyönä ranskan hallitukselta valmistaa muistomerkki Gérômen muistolle. 1909 muistomerkki paljastettiin. Se esitti Gérômea studiossaan työstämässä "The Gladiators" teosta. Toisen maailmansodan jälkeen teos vietti pitkän ajan varastossa pölyyttymässä. Nyt se on nostettu uudelleen näytteille Musee d'Orsayhin

1860 Gérôme aloitti ohjaajana Ecole des Beaux-Artsissa. Tähän aikaan Beaux-Artsissa ei voinut saada kritiikkiä tai ohjausta maalauksistaan. Oppilaat yleensä opiskelivat piirtämistä Beaux-Artsissa ja myöhemmin siirtyivät johonkin Pariisin yksityisakatemioista opiskelemaan maalausta. 1864 koulun muitten muutosten mukana aloitettiin kolme edistyneempää luokkaa jossa myös maalattiin. Gérômen ateljee oli yksi näistä. Hän opetti omassa luokassaan 1904 kuolemaansa asti.

Gérôme ateljee oli tunnettu vapaammasta kurista, kuin kaksi muuta Beaux-Artsin professoria. Hän vieraili ainoastaan kahtena kolmena aamuna viikosta antamassa kritiikin valmistuville töille. Usein hän auttoi oppilaitaan yksityisissäkin ongelmissa ja tuki heitä taloudellisesti järjestämällä heille töitä kuvittajina tai opettajina. Joskus hän jopa salaa osti heidän töitä välittäjien kautta. Gerome oli niin taiteellinen kuin henkinenkin tuki oppilailleen, ja hän tunnetusti vihasi hallinnollisia tehtäviä koulussa, kuten myöskin vihasi sitä että joku sekaantui siihen miten hänen tulisi opettaa. Hän näki tärkeäksi enemmänkin oppilaitten kehittymisen ja menestymisen.

Menestyneimpiä oppilaitaan olivat: Dagnan-Bouveret, Georges Ferdinand Bigot, Lecomte du Nouy, Thomas Eakins, Delphin Enjolras, Frank Boggs, Frederick Arthur Bridgman, Kenyon Cox, Dennis Miller Bunker, William DeLeftwich Dodge, Wyatt Eaton, Alexander Harrison, Robert Lee, MacCameron, Siddons Mowbray, Aloysius O'Kelly, Lawton Parker, Harper Pennington, William Picknell, Julius Stewart, Albert Edelfelt, Abbott Handerson Thayer, Vasili Vasilyevich Vereshchagin, Douglas Volk, J. Alden Weir.

Gérômen piirustus ja maalaus tekniikka, olivat vahvana linkkinä Amerikkalaiselle realismille, ja sitä kautta Amerikassa ja Firenzessä säilyneelle nykypäivän klassiselle realismille. Thomas Eakins opetti Pensylvanian Akatemiassa Gérômelta lainaamia oppeja, joka johti yleiseen korkeatasoisen piirustus- ja maalaustaidon leviämiseen 1860-luvulla. Samoin kuin Dennis Bunkerin ja William Paxtonin Gérômemainen opetus Bostonin koulussa myöhemmin samalla vuosisadalla.

Suorempiakin opettajalta opettajalle siirtyneitä linjoja on havaittavissa. Gérômen ateljeessa opiskellut William McGregor, opetti Robert Hale Ives Gammellia, joka taas opetti Richard Lackia. Lackin Atelieessa on opiskellut esim. Juliette Aristides, Paul DeLorenzo, Daniel Graves. Gammellin oppilaita olivat mm. Charles Cecil ja Allan Banks. Geromen perinettä jatkoivat myös Filadelfo ja Nerina Simin ateljee firenzessä, joka oppilata olivat Simona Dolci ja Daniel Graves.

Gérôme ei sinänsä keksinyt mitään uusia piirustus- tai maalaustekniikoita. Vaan pyrki kokoamaan kaiken parhaimman oppineestaan sekä käyttämään ja opettamaan sitä. Hänen piirustustyylinsä ja piirustustekniikkansa oli jotain realismin ja klassisenihanteen välillä, kuten hänen ihannoimiensa Jean-Auguste-Dominique Ingresin ja François Ruden tyyli. Suurta vaikutusti aiheutti myös Delaroche ja Charles Gleyre historiallisen mytologisella tyyleillään ja klassisen kauniine muotoineen.

Hän yleensä piirustuksissa nojasi aina mielummin tarkkaan yksinkertaisuuteen kuin monimutkaiseen kompositioon tai mittauksiin, jotka myöhemmin saattaisivat osoittautuisivat väärin tehdyiksi. Maaliakin hän osasi käyttää niin tarkasti että tiesi aina jokaiseen värialueeseen ja siveltimenvetoon kuluvan määrän maalia, ja maalaussession loputtua hänen palettinsa oli aina tyhjä. Gérôme tunnetaankin vuosisatansa tarkimpina tai tarkimpana piirtäjä ja todella taitavana käytännön tekniikan hallitsijana, jonka työt olivat aina virheettömiä.

Gérôme yleensä aloitti maalauksensa pienellä luonnoksella ilman mallia, jonka jälkeen hän teki monta pidemmälle vietyä luonnosta pitäen alkuperäisen komposition samana. Tämän jälkeen hän aloitti valmistelut; rekvisiitan, vaateitten ja mallien etsimisen. Ensimmäinen varsinainen vaihe oli isolle paperille tehty tarkka piirros malleista, jonka hän sitten siirsi kankaalle, tai ohittaen tämän vaiheen, hän teki ainoastaan öljyluonnoksen jonka hän sitten kopioi kankaalle, maalatakseen yksityiskohdat. Samaa akateemista tekniikkaa käytettiin jo Raphaelin studiossa 1500-luvulla.

Gérômen yksityiselämästä ei ole paljon mainintoja historian kirjoissa. Tiedetään että hänellä oli 5 lasta, joista neljä oli tyttöä ja yksi poika Jan, joka toimi myös taidemaalarina lyhyen elinikänsä. Hän kuoli 27-vuotiaana keuhkotautiin 1891. Avioliitto Marie Goupillin kanssa sanottiin olevan onnellinen. Alussa perhe asui halvemmin Rue de Brusselssin varrella Pariisissa. Myöhemmin Gérôme osti isomman tontin Pariisista jonne hän rakensi talon, johon kuului iso piha, hevostallit, alakerran kuvanveistostudio ja yläkerran maalausstudio, jossa pohjoisella seinällä oli jättimäinen ikkuna, luonnonvaloa varten.

• 
  Cleopatra Before Caesar (1866)
• 
  Phyrne before the Aeropagus (1861)
• 
  Harem Pool
• 
  Police Verso (1872)
• 
  Arnauts Playing Chess (1859)
• 
  Moorish Bath (1890)
• 
  Moorish Bath
• 
  the Muezzin, Call of Prayer (1879)

• Jean-Léon Gérôme. His Life, His Work. [Les Orientalistes, no. 4]. (ACR Éditions: Paris) 1997 ISBN 2-86770-101-5
• Charles Bargue – J. L. Gérôme Drawing Course, ( Paris : ACR Édition) 2003 ISBN 2-86770-166-X
• Fanny Field Hering – Life and Works of Jean-Léon Gérôme http://www.internet.is/b22/books/geromebook.zip

http://www.artrenewal.org/asp/database/art.asp?aid=9