Fredrik I Barbarossa

Fredrik I Barbarossa
Fredrikin kultainen rintakuva, joka annettiin hänen kummisedälleen kreivi Otolle Cappenbergissa vuonna 1171. Sitä käytettiin pyhäinjäännöksenä Cappenbergin luostarissa ja lahjakirjassa sanotaan, että se on tehty "keisarin kaltaiseksi".
Rooman keisari
Valtakausi	1155 – 10. kesäkuuta 1190
Kruunajaiset	18. kesäkuuta 1155, Rooma
Edeltäjä	Lothar III
Seuraaja	Henrik VI
Italian kuningas
Valtakausi	1155 – 10. kesäkuuta 1190
Kruunajaiset	24. huhtikuuta 1155, Pavia
Edeltäjä	Konrad III
Seuraaja	Henrik VI
Saksan kuningas
Valtakausi	4. maaliskuuta 1152 – 10. kesäkuuta 1190
Kruunajaiset	9. maaliskuuta 1152, Aachen
Edeltäjä	Konrad III
Seuraaja	Henrik VI
Burgundin kuningas
Valtakausi	1152 – 10. kesäkuuta 1190
Kruunajaiset	30. kesäkuuta 1178, Arles
Syntynyt	n. joulukuu 1122, 1123 tai 1125 Haguenau, Svaabian herttuakunta, Saksan kuningaskunta
Kuollut	10. kesäkuuta 1190 (64 vuotta) Göksu-joki, Kilikian armenialaiskuningaskunta
Hautapaikka	Pyhän Pietarin kirkko, Antiokia (lihat) Tyren katedraali, Libanon (luut) Pyhän Paavalin kirkko, Tarsos, Turkki (sydän ja sisäelimet)
Puoliso	Adelheid von Vohburg (1125–1187), naim. 1147, mitätöity 1153 Burgundin kreivitär, keisarinna Beatrice I (1143–1184), naim. 1156
Lapset	Beatrice (1162/1163–1174/1179), naim. 1173 Guillaume II Chalonin kreivi, Chalonin kreivitär Beatrixin äiti Fredrik V Henrik VI Fredrik VI Gisela (1168–1184), kihlattiin Poitoun kreivi Richardille (Rikhard I), kuoli ennen avioitumista Otto I Konrad III Filip, Saksan kuningas Agnes (1179–1184), kihlattiin Unkarin kuningas Imrelle, kuoli ennen avioitumista
Suku	Hohenstaufen
Isä	Fredrik II
Äiti	Judith
Uskonto	Katolilainen

Fredrik I Barbarossa (saks. Friedrich I); (n. joulukuu 1122/1123^[1]/1125, Haguenau, Svaabian herttuakunta, Saksan kuningaskunta – 10. kesäkuuta 1190^[1] Göksu-joki, Kilikian armenialaiskuningaskunta) oli Svaabian herttua nimellä Fredrik III vuosina 1147–1190 ja Saksan kuningas sekä Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari vuosina 1152–1190.^[1]

Hän kuului Hohenstaufen-sukuun.^[2] Barbarossa tarkoittaa italiaksi punapartaa. Saksassa hänet tunnettiin nimellä Kaiser Rotbart eli keisari Punaparta.

Fredrik I valittiin Saksan kuninkaaksi Frankfurtissa 4. maaliskuuta 1152 ja kruunattiin viisi päivää myöhemmin Aachenin tuomiokirkossa. Hänet valittiin Italian kuninkaaksi vuonna 1154 Paviassa ja paavi Hadrianus IV kruunasi hänet 18. kesäkuuta 1155 Rooman keisariksi.^[2] Vielä 30. kesäkuuta vuonna 1178 hänet kruunattiin Burgundin kuninkaaksi Arlesissa.

Fredrikin vanhemmat olivat Svaabian herttua Fredrik II Yksisilmäinen (1090–1147) ja tämän ensimmäinen puoliso Baijerin herttuatar Judith (1103–1131), joka oli Baijerin herttua Henrik IX:n ja Saksin herttuatar Wulfhilden toiseksi vanhin tytär ja edusti kilpailevaa Welf-sukua.^[1] Tämä sukutausta teki Fredrikistä hyväksyttävän vaihtoehdon kuninkaaksi. Fredrikillä oli yksi nuorempi sisar, Lothringenin herttuatar Bertha sekä nuorempi velipuoli, Reinin pfalzkreivi Konrad von Hohenstaufen sekä sisarpuoli Thüringenin maakreivitär Jutta.

Vuonna 1147 Fredrikistä tuli Svaabian herttua, ja pian tämän jälkeen hän osallistui setänsä, Saksan kuningas Konrad III:n kanssa toiselle ristiretkelle. Retki epäonnistui täydellisesti, mutta Fredrik erottui edukseen ja sai kuninkaan täyden luottamuksen.

Vuonna 1152 kuoleva kuningas Konrad III neuvoi vaaliruhtinaita valitsemaan seuraajakseen oman poikansa sijasta veljenpoikansa Fredrikin. Fredrik ajoi omaa ehdokkuuttaan voimakkaasti, ja hänet valittiin Saksan kuninkaaksi Frankfurtissa 4. maaliskuuta ja kruunattiin Aachenin tuomiokirkossa muutamia päiviä myöhemmin.^[1]

Uusi kuningas oli innokas palauttamaan keisarikuntaan Kaarle Suuren ja Otto I Suuren aikaisen mahdin^[2] ja näki, että järjestyksen palauttaminen Saksaan oli välttämätön edellytys keisarin aseman vahvistamiseen Italiassa. Julistaessaan rauhan Saksaan hän antoi ruhtinaille etuja avokätisesti. Ulkomailla Fredrik puuttui Tanskan sisällissotaan Svend III:n ja Valdemar I:n välillä ja loi keskusteluyhteyden Bysantin keisari Manuel I Komnenoksen kanssa.^[1] Luultavasti näihin aikoihin vuonna 1153 Fredrik sai mitätöidyksi paavin suostumuksella avioliittonsa Adelheid von Vohburgin kanssa vedoten liian läheiseen sukulaisuuteen (hänen isoisoisoisänsä oli Adelheidin isoisoisoäidin veli, mikä teki heistä neljänsien serkkujen pikkuserkkuja).

Hän yritti turhaan saada uutta puolisoa kosimalla ja joittenkin tietojen mukaan jopa kihlaamalla keisari Johannes II Komnenoksen pojantyttären, 13-vuotiaan prinsessa Maria Komnenan (1140–1190), joka kuitenkin naitettiin noin vuonna 1156/1157 Unkarin kuningas Tapani IV:lle.^[3]

Noustessaan kuninkaaksi Fredrik oli ilmoittanut asiasta paavi Eugenius III:lle. Kruunauksesta ei vielä tuolloin sovittu. Maaliskuussa 1153 Konstanzissa sovittiin keisariksi kruunaamisen ehdoista kuurian kanssa. Sopimuksessa Barbarossa lupasi kukistaa Rooman kaupungin ja palauttaa se paavin herruuden alaiseksi. Lisäksi hän lupasi, ettei solmisi rauhaa roomalaisten tai normannien kanssa ilman paavin myöntymystä. Edelleen hän lupasi tukea paavin valta-asemaa ja vastustaa Bysantin valtapyrkimyksiä Italiassa. Paavi puolestaan lupasi Fredrikille kruunauksen keisariksi, tukevansa tätä valtakunnassa, julistavansa kapinalliset kirkonkiroukseen sekä osallistuvansa bysanttilaisten ajamiseen pois Italiasta. Sopimuksen taustalla oli ajankohtainen tilanne, jossa Etelä-Italian normannialueet uhkasivat siirtyä perinnön kautta Bysantille.

Fredrik järjesti kuusi sotaretkeä Italiaan vakiinnuttaakseen asemansa valtakunnassa. Ensimmäisellä paavi Hadrianus IV kruunasi hänet keisariksi 18. kesäkuuta 1155 Pietarinkirkossa.^[1] Välittömästi kaupungissa puhkesivat taistelut Arnold Brescialaisen johtamien tasavaltalaisten pyrkiessä vangitsemaan kaupungin herran, Hadrianus IV:n. Paavin ja keisarin armeijat taistelivat kaupunkilaisia vastaan iltaan saakka. Kapinan kukistuttua keisari ei kuitenkaan lupauksensa mukaisesti palauttanut paaville kaupungin herruutta eikä jatkanut toimia normanneja vastaan. Paavin kanssa tehdyn sopimuksen rikkominen oli yksi syy tulevaan skismaan.

Fredrik lähti Italiasta syksyllä 1155 valmistelemaan vielä suurempaa sotaretkeä. Saksa ja erityisesti Baijeri oli taas ajautunut epäjärjestykseen, mutta Fredrikin voimakkaat toimenpiteet palauttivat rauhan. Henrik Leijona sai Baijerin herttuakunnan läänityksekseen. Aiemmin Baijeria hallinnut Henrik Jasomirgott puolestaan sai hyvitykseksi Itävallan herttuakunnan.

Kesäkuussa 1158 Fredrik lähti toiselle sotaretkelle Italiaan mukanaan Henrik Leijona ja saksilaissotilaat. Milanon kapina tukahdutettiin, kaupunki valloitettiin ja taistelu paavi Aleksanteri III:n kanssa alkoi. Varsinkin oikeushistorian kannalta merkittäviä ovat ns. Roncaglian asetukset: keisari pyysi neljältä Bolognan yliopiston oikeusoppineelta näkemystä valtakunnan juridisesta tilanteesta. Oikeusoppineet totesivat, että keisarillinen oikeus ohittaa perinnäisoikeuden (ius commune). Kaupunkien tulisi myös saada keisarilta vahvistus saamilleen kuninkaallisille etuoikeuksille (regalioille).^[1]

Aleksanteri III julisti kuninkaan pannaan, ja Fredrik alkoi tukea vastapaavi Victor IV:tä. Vuoden 1162 lopulla Fredrik palasi Saksaan, missä hän esti Baijerin ja Saksin herttua Henrik Leijonan ja muiden herttuoiden välistä konfliktia laajentumasta. Hän myös rankaisi kovalla kädellä Mainzin kaupungin asukkaita, jotka kapinoivat arkkipiispa Arnoldia vastaan. Seuraavalla retkellään Italiaan hänen oli tarkoitus valloittaa Sisilia, mutta suunnitelma ei toteutunut Fredrikin kohdattua laajaa vastarintaa erityisesti Veronan kaupunkiliiton taholta.^[1]

Tämän jälkeen Fredrik järjesti suuret juhlat Kaarle Suuren pyhimykseksi julistamisen kunniaksi Aachenissa ja palautti rauhan Reininmaalle. Lokakuussa 1166 Fredrik lähti neljännelle sotaretkelle Italiaan tukeakseen vastapaavi Paschalia, ja kruunauttaakseen puolisonsa Burgundin kreivitär Beatricen keisarinna Beatrice I:ksi, jonka kanssa hän oli avioitunut vuonna 1156. Retki keskeytyi, kun kulkutauti iski keisarin armeijaan ja pakotti keisarin pakenemaan Saksaan, missä hän pysyi seuraavat kuusi vuotta. Tällä kertaa Baijerin ja Saksin herttua Henrik Leijona oli kieltäytynyt lähtemästä sotaretkelle Fredrikin kanssa ja keskittyi riitoihinsa naapuriruhtinaiden kanssa, jatkaen levittäytymistään slaavien alueille. Fredrik ratkaisi hiippakuntia koskevia riitoja, ja keisarikunta sai feodaaliherruuden Burgundiin, Tanskaan, Böömiin, Puolaan ja Unkariin.^[2] Hän myös loi ystävälliset suhteen Bysantin keisariin ja pyrki lähentymään Englannin kuningas Henrik II:n ja Ranskan kuningas Ludvig VII:n kanssa.

Vuonna 1174 Fredrik teki viidennen sotaretkensä Italiaan, jolloin Italiassa muodostettiin paavia tukeva lombardialaisliiga Fredrikiä vastaan. Koska herttua Henrik Leijona ei suostunut tukemaan retkeä, se epäonnistui täydellisesti. Fredrik kärsi raskaan tappion Legnanon taistelussa Milanon lähellä 29. toukokuuta 1176, jossa hän haavoittui vakavasti ja hetken aikaa hänen luultiin kuolleen. Hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin aloittaa rauhanneuvottelut paavi Aleksanteri III:n ja Lombardian kaupunkiliiton kanssa. Aleksanteri ja Fredrik tekivät sovinnon Venetsian rauhassa vuonna 1177. Keisari tunnusti Kirkkovaltion suvereniteetin ja paavi tunnusti keisarin Saksan kirkon hallitsijaksi. Lombardian kaupungit jatkoivat taisteluja vuoden 1183 Konstanzin rauhaan asti, jolloin Fredrik myönsi kaupungeille oikeuden itse valita virkamiehensä.^[1]

Tehtyään rauhan paavin kanssa Fredrik lähti kolmannelle ristiretkelle vuonna 1189 Filip II:n johtaman Ranskan armeijan ja Rikhard Leijonamielen johtamien englantilaisten kanssa. Näistä kolmesta hän lähti ensimmäisenä liikkeelle, vaikka oli ilmoittautunut retkelle viimeisenä. Bysantin keisari Isaak II Angelos ei aluksi antanut Fredrikin armeijan kulkea maittensa halki, mutta taipui Fredrikin ryösteltyä hänen maataan talven ajan. Fredrik onnistui toukokuussa valtaamaan ja ryöstämään muslimien hallitseman Ikonionin kaupungin. Ristiretkeläiset käyttäytyivät Bysantin valtakunnassa kuin valloitetussa vihollismaassa tuhoten asukkaita ja näitten omaisuutta.

Fredrik ei kuitenkaan koskaan päässyt Pyhään maahan, vaan hukkui 67-vuotiaana ylittäessään Salef-jokea Kilikiassa, Kaakkois-Anatoliassa. Hänen ruumiinsa yritettiin palsamoida ja viedä Saksaan haudattavaksi. Tämä kuitenkin epäonnistui, minkä vuoksi keisarin ruumiin lihat haudattiin Pyhän Pietarin kirkkoon Antiokiassa ja luut Tyren katedraaliin Tyyroksessa sekä sydän ja sisäelimet Pyhän Paavalin kirkkoon Tarsoksessa.^[1]

Fredrikin kuoleman huono-onninen ajankohta jätti ristiretkeläisten armeijan kilpailevien kuninkaiden, Filip II:n ja Rikhard Leijonamielen komentoon, mikä lopulta johti armeijan hajoamiseen. Rikhard jatkoi itään, missä hän taisteli Saladinia vastaan vaihtelevin tuloksin, mutta epäonnistui päätavoitteessaan, Jerusalemin valloittamisessa.

Fredrikin ensimmäinen avioliitto solmittiin vuonna 1147 maakreivitär Adelheid von Vohburgin (n. 1125 – 25. toukokuuta jälkeen 1187), Baijerin maakreivi Diepold III von Vohburgin ja puolalaisen herttuattaren Adelaiden tyttären kanssa oli lapseton ja se mitätöitiin todennäköisesti aviorikoksen vuoksi vuonna 1153. Pian tämän jälkeen Adelheid solmi morganaattisen avioliiton entisen maaorja Diethon (k. 1187) kanssa Ravensburgista, joka oli herttua Welf VI:n palveluksessa ja heille syntyi useita lapsia. Adelaide kuoli pian puolisonsa jälkeen Weissenaun premonstratensilaisluostarissa lähellä Ravensburgia.

Toinen avioliitto vuonna 1156 ​​solmittiin Burgundin kreivitär Beatrice I:n (1143–1184) kanssa, joka oli Burgundin kreivi Reginald III:n ja herttuatar Agathe de Lorrainen ainoa perijä ja Burgundin hallitsija vuodesta 1148 omalla oikeudellaan. Hän osasi lukea latinaa ja arvosti kirjoja.^[4] Saksalaisen minnelaulun varhaisvaiheet liittyvät Beatriceen ja ranskalaisiin trubaduureihin, jotka hän toi mukaan puolisonsa hoviin, erityisesti Guyot de Provin. Gautier d'Arras omisti hänelle pitkän version Ille et Galeronistaan.^[5] Heidän liittoaan kuvataan onnelliseksi eikä Fredrikin tiedetty pitäneen rakastajattaria.

Heille syntyi yksitoista lasta, Beatrice kuoli 41-vuotiaana kuukausi viimeisen lapsensa synnytyksen jälkeen. Monet heidät pojistaan kuolivat väkivaltaisesti.

• Beatrice (1162 loppupuoli/1163 alkupuoli – ainakin alkuvuosi 1174/1179). Sisilian kuningas Vilhelm II pyysi ensin hänen kättään, mutta avioliittoneuvottelut eivät koskaan menneet edenneet. Avioitui Chalonin kreivi Guillaume II:n kanssa vuonna 1173, heidän tyttärensä oli Chalonin kreivitär Beatrix.
• Fredrik V, Svaabian herttua (Pavia, 16. heinäkuuta 1164 – 28. marraskuuta 1170), kihlattiin yksivuotiaana Eleanorin, Henrik II:n ja Eleonoora Akvitanialaisen tyttären kanssa, oli syntymästään saakka heikko terveydeltään, kuoli 6-vuotiaana
• Henrik VI, Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari (Nijmegen, marraskuu 1165 – Messina, 28. syyskuuta 1197), avioitui Sisilian kuningatar Constanza I:n (1154–1198) kanssa, heille syntyi tuleva Fredrik II, kuoli todennäköisesti malariaan 31-vuotiaana
• Konrad (Modigliana, helmikuu 1167 – Akko, 20. tammikuuta 1191), nimettiin myöhemmin uudelleen Fredrik VI:ksi, Svaabian herttuaksi vanhemman veljensä kuoleman jälkeen, kaatui naimattomana 23-vuotiaana Akkon piirityksessä, ei laillisia jälkeläisiä
• Tytär (Gisela?) (lokakuu/marraskuu 1168 – 1184 loppu), kihlattiin Poitoun kreivi Richardin (tuleva Rikhard I Leijonamieli) kanssa, kuoli 16-vuotiaana ennen avioitumista
• Otto I, Burgundin kreivi (kesäkuu/heinäkuu 1170 – 13. tammikuuta 1200), avioitui Blois'n kreivitär Margueriten kanssa, heille syntyi kaksi tytärtä, salamurhattiin noin 30-vuotiaana Besançonissa
• Konrad II, Svaabian ja Rothenburgin herttua (helmi/maaliskuu 1172 – 15. elokuuta 1196), avioitui muodollisesti Kastilian alle 10-vuotiaan kuningatar Berengaria I:n kanssa, he eivät koskaan ehtineet tavata; kuoli sotaretkellä Durlachissa (Karlsruhe) 24-vuotiaana raiskaamansa naisen tappamana
• Renaud (lokakuu/marraskuu 1173 – ennen huhtikuuta 1174/pian lokakuun 1178 jälkeen), kuoli alle 5-vuotiaana
• Wilhelm (kesäkuu/heinäkuu 1175 – pian lokakuun 1178 jälkeen), kuoli 3-vuotiaana
• Filip (Pavia, helmi/maaliskuu 1177 – 21. kesäkuuta 1208) Saksan kuningas vuonna 1198, salamurhattiin Bambergissa
• Agnes (alkuvuodesta 1179 – 8. lokakuuta 1184). Hänet oli kihlattu Unkarin kuningas Imrelle, mutta kuoli 5-vuotiaana ennen kuin he ehtivät avioitua.

Fredrik Barbarossa on monien legendojen aihe, joista kuuluisin on nukkuvan sankarin legenda, jota on kerrottu hänen nimissään 1300-luvulta alkaen. Sanotaan, että Fredrik ei ole kuollut, vaan unessa ritareidensa kanssa Kyffhäuserin vuoressa Thüringenissä,^[1] ja kun korpit lakkaavat lentämästä vuoren ympärillä, Fredrik herää ja palauttaa Saksan sen muinaiseen suuruuteen. Tarinan mukaan hänen punainen partansa on kasvanut läpi sen pöydän, jonka ääressä hän istuu uneen vaipuneena. Hänen silmänsä ovat puoliksi sulkeutuneina, mutta silloin tällöin hän lähettää pojan ulos katsomaan, ovatko korpit lakanneet lentämästä.

Tätä legendaa Adolf Hitler käytti nimetessään Saksan hyökkäyksen Neuvostoliittoon toisessa maailmansodassa vuonna 1941 operaatio Barbarossaksi.

Jo hänen elinaikanaan julkaistun elämäkertansa Gesta Frederici, joka kuvaa tapahtumia vuoteen 1156 asti, kirjoitti hänen setänsä, historioitsija Freisingin piispa Otto I (n. 1111–1158). ^[6]

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Fredrik I Barbarossa.

Edeltäjä: Konrad III

Pyhän saksalais-roomalaisen valtakunnan hallitsija  1152–1190

Seuraaja: Henrik VI

Auktoriteettitunnisteet Kansainväliset FAST ISNI 2 VIAF 2 WorldCat Kansalliset Norja Espanja Ranska BnF data Katalonia Saksa Israel Belgia Yhdysvallat Ruotsi Latvia Tšekki Australia Kroatia Alankomaat Puola Vatikaani Taiteenala ULAN Henkilöt Deutsche Biographie Trove Muut Dictionnaire historique de la Suisse SNAC IdRef