Presidentti Donald Trump väitti eilen tiistaina medialle puhuessaan, että Ukrainan johtajien ”ei olisi koskaan pitänyt aloittaa sotaa”.
Sen sijaan Ukrainaan hyökänneestä Venäjästä Trumpilla ei ollut pahaa sanottavaa.
Trump esiintyi sen jälkeen, kun Yhdysvallat ja Venäjä olivat käyneet ulkoministeritasolla pitkät neuvottelut, joiden jälkeen molemmat maat hehkuttivat niitä erinomaisiksi.
Trump on kuukaudessa kääntänyt koko Yhdysvaltain ulkopolitiikan päälaellaan.
Trumpin lausunnot ovat pöyristyttäneet myös useimmat republikaaniset ulkopolitiikan asiantuntijat.
–Tämä on häpeällinen Yhdysvaltain 80-vuotisen ulkopolitiikan täyskäännös, Kori Schanke, konservatiivisesta American Enterprise Instituutista totesi The New York Timesissa. Schanke työskenteli aikoinaan republikaanipresidentti George W. Bushin hallinnossa turvallisuuspoliittisena asiantuntijana.
– Yhdysvallat ei koskaan kylmän sodan aikana hyväksynyt Neuvostoliiton tekemää Baltian valtausta. Nyt hyväksymme Venäjän hyökkäyksen etupiirien luomiseksi. Jokainen Yhdysvaltain presidentti viimeisen 80 vuoden ajalta vastustaisi presidentti Trumpin lausuntoa, Schanke totesi.
Yhdysvaltain presidentit eivät perinteisesti juuri kritisoi julkisuudessa seuraajiaan. Sen sijaan Ison-Britannian entinen pääministeri John Major varoitti sunnuntaina, että demokratia on uhattuna.
– Suuret maat USA, Kiina ja Venäjä toimivat nyt yksin. Jos Yhdysvallat ei enää tue liittolaisiaan, siirrymme uuteen ja vaarallisempaan maailmaan, Major totesi BBC:llä.
Ensin Neuvostoliiton ja sitten Venäjän laajentumishalujen pysäyttäminen on yhdistänyt Yhdysvalloissa muuten eri lailla ulkopolitiikasta ajattelevia ihmisiä.
Nyt Trump katsoo Venäjän brutaalin hyökkäyksen kohteeksi joutuneen Ukrainan olevan itse syypää kohtaloonsa.
Trump on kritisoinut voimakkaasti Yhdysvaltain omia liittolaisia, Kanadasta Eurooppaan.
Sen sijaan Venäjän Vladimir Putinia hän näyttää aidosti ihailevan.
Hän on myötäillyt Venäjän Ukraina-kantoja ja lupaillut Venäjälle suunnilleen kaiken mitä se on halunnut, ennen kuin mitään varsinaisia rauhanneuvotteluja on edes aloitettu.
Suurvaltojen etupiiri maailma
Kiina ja Venäjä ovat pitkään kritisoineet Yhdysvaltojen johdolla luotua sääntöpohjaista maailmanjärjestystä.
Käytännössä ne ovat ajaneet eräänlaista suurvaltojen etupiiriajattelua, jossa suurvallat sopivat asioista pienten valtioiden pään yli.
Juuri sellaista maailmaa myös Trump tuntuu nyt ajavan. Trump jopa sanoi viime viikolla, että voi olla, että Ukrainasta tulee osa Venäjää.
Samaan etupiiriajatteluun sopii se, että Trumpin mielestä taas Grönlanti, Panaman kanava tai Gaza kuuluvat Yhdysvalloille.
Suomen ja muiden pienten valtioiden kannalta tällainen suurvaltojen etupiiriajattelu on pelottavaa.
Monet näkivät jo USA:n ja Venäjän tiistaisissa neuvotteluissa Saudi-Arabiassa kaikuja vuoden 1945 Jaltan kongressista, jossa toisen maailmansodan voittajavaltiot jakoivat maailmaa etupiireihin.
Trump ei ymmärrä tai halua ymmärtää liittolaissuhteiden merkitystä
Trumpin ensimmäisellä presidenttikaudella Yhdysvaltain turvallisuuspoliittisena neuvonantajana työskennellyt John Bolton on kuvannut, että Trump ei tuntunut lainkaan ymmärtävän puolustusliitto Naton arvoa.
Bolton oli järkyttynyt siitä, että Trump näki Euroopan puolustuksen pelkästään menoeränä, ”huonona diilinä”. Trump ei lainkaan ymmärtänyt, että liittolaisverkostot ovat myös Yhdysvaltain oma etu.
Juuri näin Trump asian nykyisin esittää: Nato-jäsenyys on hänen näkökulmastaan jotakin, josta eurooppalaiset eivät maksa tarpeeksi Yhdysvalloille.
Monet amerikkalaiset turvallisuuspolitiikan asiantuntijat ovat yrittäneet korostaa, että esimerkiksi USA:n sotilastukikohdat Euroopassa palvelevat Yhdysvaltain globaalia strategista etua myös muuten kuin pelkän Euroopan puolustuksen näkökulmasta.
Trump esitteli ulkopoliittisia teesejään vuonna 2015 julkaisemassa vaalikirjassaan Crippled America.
Jo silloin hän esitti ajatuksen, että Yhdysvaltain liittolaisten on maksettava siitä, että Yhdysvaltain asevoimat suojelevat heitä.
Kirjassaan hän haukkui lähes kaikki tahot, myös Yhdysvaltain pitkän linjan liittolaiset.
Sen sijaan Venäjästä hän ei puhunut kirjan ulkopolitiikkaa käsittelevässä osiossa sanaakaan.
Myös Kiinan uhkaan vastataan eri tavoin kuin aiemmin
Trumpin hallinto perustelee ajatteluaan sillä, että Yhdysvaltain päävastustaja on jatkossa Kiina. Yhdysvalloissa on hyvin laaja, puoluerajat ylittävä ymmärrys siitä, että Kiina on maan suurin haaste.
Venäjän ja Ukrainan sota on ”häiriötekijä”, joka pitäisi saada pois päiväjärjestyksestä, vaikka se tarkoittaisi Ukrainan hylkäämistä Venäjän etupiiriin.
Siitäkin on yksimielisyyttä, että Yhdysvallat tuskin pystyisi käymään yhtä aikaa kahta sotaa, toista Euroopassa ja toista Aasiassa.
Mutta Trump vastaa haasteeseen erilaisilla keinoilla kuin Yhdysvaltain aiemmat presidentit. Presidentti Joe Biden käytti valtavasti energiaa vahvistaakseen nimenomaan Yhdysvaltain liittolaisverkostoja, myös Aasiassa.
Trumpille luontevampaa on tehdä ”diili” Kiinan johtajan Xi Jinpingin kanssa. Myös Xitä Trump ihailee avoimesti.
Se voi tietää esimerkiksi Taiwanille vaikeita aikoja.